maanantai 19. joulukuuta 2016

Tyllerön pissasaagalle jatkoa

Kuten huomaa, en ole paljon blogiin kirjoitellut viime aikoina. En ole taipuvainen stressaamaan ja jos mulla olisi motto, se olisi, että asiat järjestyvät. Joskus elämässä on kuitenkin raskaampia jaksoja ja tämä taitaa olla nyt yksi niistä. Viimeisimpänä ja tässä tilanteessa jo aika huvittavanakin vähän kevyempänä vastoinkäymisenä pudotin uuden kännykäni vessanpönttöön. Ei kannata feisbuukata veskissä.
Myös joulukuusi kuoli jo ennen joulua. Onneksi mulla on huumorintajua.

Palataanpa marsujen ihmeelliseen maailmaan. Tyllerön pissavaiva ei ole ollut ohimenevää sorttia. Virtsakiven poiston ja antibiootin jälkeen huomasin, että virtsan kummallinen värjääntyminen ei vain loppunut. Ensialkuun pissa oli ihan punaista, sitten oranssia ja nykyisin ruosteenruskeaa. Se tulee ulos normaalin pissan värisenä, mutta värjäytyy ajan kanssa koko ajan syvemmän ruskean väriseksi. Tyllerö on laihtunut tasaisesti muutaman gramman päivävauhtia huolimatta hyvästä ruokahalusta. Nyt se painaa enää hieman yli kilon, kun lähtöpaino sairautta ennen oli 1300 grammaa. Olemme käyneet pari kertaa lääkärissä. Ensimmäsellä kerralla unohdin kiireessä pissanäytteen kotiin, ja Tyllerön rakko oli lääkärissä täysin tyhjä, eli näytettä ei saatu. Röntgenissä ei näkynyt kuitenkaan kiveä, eikä tulehdusta tai aristusta tuntunut palpomalla. Saatiin kumminkin neljä viikkoa pitkä antibioottikuuri, koska tällainen rankka kiviepisodi voi sekoittaa virtsan bateeritasapainon pitkäksi aikaa. Epäiltiin myös mononukleoosia, johon Fenoflox-antibiootin olisi pitänyt tehota. Lääkkeellä ei ollut kuitenkaan mitään vaikutusta, joten lopetimme antibiootin kolmen viikon jälkeen, kun kävin taas kerran Arkissa Tyllerön kanssa muutama päivä sitten.

Kyttäsin käyntiä varten Tylleröä VIISI tuntia, jotta saisin pissanäytteen mukaan lääkäriin. Tyllerö on omituisen sisäsiisti pissaamisensa kanssa. Se ei missään nimeessä pissaa syliin silloin kun pitäisi (juottoepisodin aikaan se kyllä pissasi vähintään kerran päivässä syliin) ja muovilaatikkoon sitäkin vähemmän halukkaasti, vaikka sai kurkkua ja tomaattia syötäväksi ja juotin sille vettäkin. Lopulta Tyllerö pissasi pienen lirun, josta sain kuitenkin ihan kunnollisen näytteen mukaa. Samalla lääkärissä käytetty Mimmihän pissasi ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kolme kertaa muovilaatikkoonsa :D.

Tyllerön pissanäytteessä oli valtaisa määrä sakkaa, mikä oli sikäli yllätys, että täsmälleen samalla ruokavaliolla olleella Mimmillä sakkaa oli vain normaali pieni määrä. Väri sen sijaan oli ihan vain yksinkertaista väripigmenttiä, joka jostain syystä aineenvaihdunnasta erittyy virtsaan. Ei siis hemoglobiinia/verta. Kertonee elimistön epätasapainosta sairausstressin jäljiltä, Sakka on huono homma, mutta sentään se ei ollut kasautunutta, vaan hyvin pieniä yksittäisiä kiteitä. Sakka saattaa olla merkki siitä, että Tyllerön elimistössä saattaa jokin olla pahasti vialla maksassa tai munuaisissa. Toki yritän nyt vaikuttaa sakan vähentämiseen ruokavaliolla mahdollisimman paljon, mutta voi olla, että sillä ei ole vaikutusta. Nyt pitää vain hoitaa Tylleröä mahdollisimman hyvin, ja toivoa, että elimistö löytää ajan kanssa tasapainon jälleen. Onneksi iso T on pirteä, eloisa ja iloisen oloinen ja parina päivänä paino on jo ollut nousussa.

Ruokavaliota olen jo muokannut siihen suuntaan, että se koostuisi mahdollisimman paljon heinästä ja vedestä, koska asiantuntijoiden epäilys on, että marsun virtsavaivat aiheutuvat liian ravinteikkaasta ruoasta, eli kyseessä on elintasosairaus. Myös vähäinen liikunta voi olla osasyy, vaikka Tyllerö onkin aika aktiivinen liikkuja, mutta eihän isossakaan aitauksessa marsu liiku niin paljon kuin luonnossa marsu liikkuisi ruokaa etsiessään. Pellettiä marsut saavat nyt aamulla ruokalusikallisen virikkeeksi ja mahdollisimman vetisiä tuoreita illalla pienen määrän (alle 30g/naama lähinnä kurkkua ja vähän tomaattia), joista tarkkailen kalsium-fosfori-arvoa, jotta kalsiumia ei tulisi liikaa. Pelletti on tällä hetkellä Genesis. Siinä on aika paljon D-vitamiinia, mikä ei ole kyllä kovin hyvä asia pissavaivojen kannalta. Kun laihtuminen oli rajuinta, Tyllerö sai syödä pellettiä vapaasti, koska en keksinyt muuta keinoa saada sen painoa pysymään edes jollain tolalla. Tukiruokinnalla ei olisi tässä kovin suurta hyötyä, koska Tyllerö kuitenkin syö halukkaasti itse, ja tukiruoassa on valtava kivennäismäärä eli tuhkaa, joka myös on haitallista virtsatievaivoissa. On tosi vaikeaa tietää mitä kannattaisi syöttää kroonisesti vaivaiselle marsulle, koska tutkimustietoa tosissaan ei ole. Mutta näillä nyt mennään ja toivotaan parasta.

Arkki ja Maarit Koivisto ovat mahtavia. Mun ja Tyllerön vuoksi on siellä tehty jo kaksi kertaa töitä sulkemisajan jälkeen ja laskutettu pelkän kontrollimaksun verran.

Mitään kivoja kuvia ei nyt oikein ole näyttää, mutta tässä Tyllerön pissatyylinäyte muutaman viikon takaa.


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Tyllerö lääkärissä

Vastahakoinen potilas
Välineistöä: tukiruokaa, karpalolla terästettyä vettä,
antibiootti ja kipulääke. (Salmiakki hoitajan oma)
Marsupäiväkirjan sivu ab-kuurin 3. päivänä.

 30.10. illalla tuoreruokien jaon jälkeen huomasin, että aitauksesta kuului epämiellyttävällä tavalla tuttua ääntä. Kaikki oli ollut normaalia, ja Tyllerökin oli ihan normaalisti syönyt hyvällä ruokahalulla tuoreruokaa, mutta ähki nyt yrittäessään pissata (en oikein osaa kuvailla tuota ääntä muuten, mutta foneettisesti se voisi olla "uu-uu"). Näytti tosi vaikealta ja selkäänsä köyristeli kovasti. Tyllerön koko takapää oli märkä ja olinkin samana päivänä huomannut, että jonkun pissa haisi pahalta. Mun mielestä terveen marsun pissa haisee vähän kissanpissalta, mutta tosi miedosti ja vain jos nenänsä tunkee ihan kiinni tuotokseen (tekeekö kukaan muu tätä t. marsun pissan haistelija :D...). Nyt pissa haisi enemmänkin kuin porttikongissa tehdyltä ihmisuroksen tuotokselta. Oli jo myöhäinen ilta, joten en soittanut vielä lääkäriin mutta annoin Tyllerölle kipulääkkeen, kun sen olo vaikutti niin ankealta. Seuraavana aamuna sain Arkkiin heidän viimeisen aikansa sille päivälle. Tyllerö lähinnä kyhjötti koko päivän, pelletit tai tuoreet eivät maistuneet, mutta heinää näin sen syövän vähäsen. Mulla ei ollut tukiruokaa varastossa, joten päätin odottaa, että saisin lääkärireissun yhteydessä Supreme Sciencen Recovery Plussaa, joka maistuu muuten marsuille ihan tosi hyvin. Koemaistatuksessa lusikka yritettiin repiä mun kädestä.

 Noh, lääkärissä vierähtikin sitten sen periaatteessa varatun 15min sijaan tunti, ja täytyy kyllä kiittää henkilökuntaa, että ottivat tilanteemme vakavasti ja olivat ylitöissä Tyllerön takia. Maarit Koivisto on todella hyvä lääkäri (hän myös leikkasi Tyllerön ja Hupakon keväällä). Tutkimuksissa todettiin aivan täysi rakko, mutta pissaamaan Tyllerö ei selkeästi pystynyt, vaan pissa vain valui hiljakseen ulos rakosta. Siskoni oli saanut yhden pisaran pissaa talteen stiksaamista varten (kiitos Anna, olin itse italian tunnilla), ja näytteessä oli paljon verta. Löydösten perusteella Tyllerö pistettiin suoraan röntgeniin virtakivien varalta, ja kyllähän niitä sieltä löytyikin kaksi. Toinen pieni sisällä rakossa ja toinen paljon suurempi jumissa melkein virtaputken suulla. Kivi oli niin suuri, ettei Tyllerö pystynyt sitä yrityksistään huolimatta työntämään ulos. Kooltaan se oli suurempi kuin nuppineulan pää. Tyllerö-parka, mahtoi tuntua häijyltä. Lisäksi rakossa oli runsaasti sakkaa sekä verenpurkaumia.

Tunnustellessaan lääkäri ei kiveä ollut tuntenut, mutta päätti kuitenkin koettaa saada kiven manuaalisesti ulos pinseteillä ja muilla apuvälineillä. Ensin yritettiin tehdä operaatio puudutuksella ja rauhoittavan lääkkeen avulla, mutta koska reaktiot säilyivät aika voimakkaina douppauksesta huolimatta, Tyllerö nukutettiin kaasulla hetkeksi. Kivi oli hieman syvemmällä kuin röntgen antoi ymmärtää, mutta se saatiin lopulta ulos. Onneksi ei tarvinnut leikkaamaan lähteä.

Tilanne oli akuutti koska täysi rakko joka ei pääse tyhjenemään olisi voinut tuhota munuaiset, jos tila olisi jatkunut päivänkään pidempään. Onneksi en myöskään ollut antanut Metacamia enää aamulla, koska täyden rakon ja lääkeaineen yhteisvaikutus olisi voinut myös olla kohtalokas Tyllerön munuaisille. Taas huomaa miten pienestä voi olla kiinni marsun henki. Onneksi menin heti eläinlääkäriin enkä odotellut. Rakossa oli myös kova tulehdustila päällä, joten kotiin saatiin 10 pv antibioottikuuri ja kipulääkettä viideksi päiväksi, koska rakko ja virtsaputki olivat tosi kipeät reppanalla. Toinen pieni rakossa oleva kivi pitäisi Tyllerön pystyä itse saamaan kyllä ulos kipulääkkeen kannustamana, ja luulen että se tulikin pari päivää sitten tukiruokinnan yhteydessä pyyhkeelle, johon jäi verinen pissaläikkä ja iso kasa sakkaa. Tosin rakossa oli myös sakkakeräymää, joten en voi olla varma.

Onneksi teen kotoa käsin töitä, koska Tyllerön juottaminen viisi kertaa päivässä taitaisi muuten olla ihan mahdotonta. Desilitra päivässä pitää pakkojuottaa, jotta rakko huuhtoutuu riittävästi, ja sakka ja kivi pääsevät poistumaan luonnollista tietä. Aluksi tuossa määrässä olikin taistelemista, mutta olen tullut nyt taitavammaksi ja saan kerralla juotettua koko 1ml ruiskullisen, eikä 20ml juottamisessa kestä kuin alle kymmenen minuuttia. Tylleröhän ei tästä toimituksesta nauti yhtään, mutta on oppinut sietämään sitä. Tosin se repii mun vaatteista raivoissaan ruiskullisten välissä, jollen saa juotettua sitä tarpeeksi sujuvasti :). Alkupäivinä (kuten kuvasta näkyy) Tyllerön paino putosi, koska sillä ei ollut mielenkiintoa ruokaa kohtaan. Onneksi se vähä mitä se söi oli heinää ja maha onkin pysynyt hyvin kunnossa. Siispä veden lisäksi olen tukiruokkinut Tylleröistä. Nyt kuitenkin lauantaina tapahtui selvä muutos parempaan, kun Tyllerö alkoi syödä tuoreruokia ja pellettiä ja on myös ollut vihdoin kiinnostunut muiden seurasta, ja tulee uteliaana paikalle aina muiden mukana, kun jotain huomionarvoista tapahtuu :) Painokin on nyt nousemaan päin. Jee, voiton puolella taidetaan olla! Tänään lopetan kipulääkkeen antamisen, ja juottamisen saa lopettaa tiistai-iltana, minkä jälkeen T syö antibioottia vielä pari päivää.

Se hyvä puoli tässä on, että olen oppinut varsin hyvän tukiruokintatekniikan Sekoitin veteen nimittäin sen verran tukiruokaseosta, että se maistuisi paremmin, ja tuntuikin olevan toimiva konsti. Nyt pitää vielä tehdä ruokaremonttia, sillä kivet ovat valitettavasti osittain ravintoperäinen "elintaso"-ongelma. Porkkana jo pistettiinkin tuorelistalta pannaan, ja pelletin syöttö on hyvin minimaalista, mutta tuoreruokia pitää tutkia vielä lisää. Aion myös vaihtaa heinän kesäheinään, kun tämän syksyn syysheinä on kyllä ollut tosi kehnoa.

Kaikesta huolimatta joulu tulee, ja olen jo piristänyt omaa mieltäni pistämällä kämppaan vähän jouluvaloja ja yhden asetelmankin, joka näkyy alla. Tällä kuvalla haluankin toivottaa mukavaa ja mutkattomampaa marraskuuta kuin meilllä tähän mennessä on ollut!


keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Saammeko esitellä: Juurakon Hulda!

Juurakon Hulda s. 10.9.2016
No niin!
Olen halunnut kertoa tästä jo jonkin aikaa blogin puolella, mutta on ollut kaikenlaista - osittain ikävääkin, suurimmaksi osaksi mukavaa - härdelliä. Viime viikko vierähti Espanjassa, ja sormet ovat jo syyhynneet koneen äärelle, koska minulla ja karvanaisilla on uutisia. Kylässä on nimittäin uusi, pieni nainen: Juurakon Hulda!

Hulda on kotoisin Keravalta ja on syntynyt 10.9.2016. Rodultaan se on ihan tyylipuhdas risteytysväriltään silveragouti-white. Ihastuin Huldan ulkonäköön heti kun näin sen kuvan. Ensimmäinen marsuni Timppahan oli myös agouti (tosin golden), ja olen aina ihaillut agoutien kajalilla ympäröityjä suuria silmiä. Lisäksi Huldalla on ihan samanlainen nöpönenä kuin Timpalla oli. Huldan äiti on peruaanin näköinen mustavalkoinen pitkäkarvainen rusettihärpäke ja isä goldenagouti-white aby-tyyppinen herra. Pahoittelut kännykkäkuvanlaadusta, pyrin ottamaan parempia kuvia jossain vaiheessa! Hulda on luonteeltaan utelias, iloinen ja rohkeakin ja toistaiseksi syliin nostaminenkin on onnistunut ilman pakoon säntäilyä. Vauhtia riittä ja on ihana taas katsoa pikkumarsun ilospurtteja iltaisin <3.  Katsotaan mihin sen luonne tästä kehittyy!

Hulda on nyt ollut meillä vajaat pari viikkoa ja on kotiutunut kyllä hirmu hyvin. Oikeastaan kaikki on mennyt ihmissilmin jopa sujuvammin kuin aiemmilla uusilla tulokailla, koska kukaan ei ole edes kokenut tarvetta pomottaa Huldaa. Tietysti semmoista pientä alkuhässäkkää oli, kun tytöt huomasivat, että jotain uutta ja ihmeellistä tapahtuu ja kulkivat hetken varpaillaan toistensa ohi säpsyen äkillisiä liikkeitä. Kaikki kuitenkin kävivät heti toivottamassa Huldan laumaan pussailemalla sen silmiä ja korvia <3. Alla on video Huldan ekasta päivästä. Aika tyypillistä marsuilua, kun tavataan uusi lauman jäsen säpsyilyineen, nuuskimisineen, jähmettymisineen, pienine pomottamisineen ja pussailuineen <3. Kannattaa katsoa loppupuolelle asti, siinä tulee hyvin esiin Tyllerön ja Huldan kokoero!


Lauman aiempi juniori Tipu-papana oli tainnut ehtiä unohtaa että maailmassa on muitakin marsuja, koska se oli pari ekaa päivää aivan kauhuissaan Huldasta. Tipu kirkui suoraa huutoa kun Hulda liikkui aitauksessa, vaikka kaukanakin Tipusta ja sekosi hetkeksi yhtenä iltana ja alkoi sirkuttaa. Myöhemmin samana iltana Jimmy kuitenkin näki, kun Tipu uskalsi hiipiä Huldan lähelle ja nuolla sen silmät ja korvat ja sen sen jälkeen se tokeni. Hupsut marsut draamoineen.

Kuten huomaatte, olen päättänyt muuttaa hieman nimeämisstrategiaani marsujen suhteen. Eukko oli se aluperäinen syy miksi muut tähän asti on nimetty naissynonyymeillä (eihän se taida olla olemassa oleva sana, mutten tähän hätään parempaakaan keksinyt joten antakaa anteeksi :D). Nyt kun Eukko on poissa, halusin vähän muuttaa tyyliä, kun aikakausi laumassakin vaihtuu. Juurakon Huldahan on suomifilmeistä tuttu vahva naishahmo. En tiedä mistä tuo nimi päähän pätkähti, mutta minusta pieni harmaa tättähäärä vaan näytti ihan Huldalta.

Varastossa on jo useampi video pikku-Huldasta ja laumakavereista, mutta taidan julkaista ne pikkuhiljaa, jottei tule multimediaähkyä yhteen postaukseen.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Sunnuntaimeininkiä ja ihana lahja

Eukon poismenosta on nyt hieman yli kaksi viikkoa. Ikävä on kova, mutta jotenkin mieli oli paljon enemmän maassa, kun Eukko vielä eli, mutta tiesin, että sen asiat ovat huonosti. Tavallaan siis lopetus oli minulle huojennus, koska nyt ei tarvitse huolehtia siitä, että Eukko kärsii. Vaikea sitä kuitenkin välillä on käsittää, että Eukko ei tule muiden mukana ruokakupille, ja välillä sivusilmällä luulen Pimun golden-väristä peffaa Eukoksi, ja silloin vähän kirpaisee. Viime päivien upeat säät ovat ehkä myös vaikuttaneet mielialaan. Harmaan syksyisessä nuhrusäässä voisi olla vaikeampaa olla positiivinen kuin tällaisen väriloiston keskellä. Elämässä on puhaltanut myös muita positiivisia tuulia, joiden vaikutus pääkoppaan on hämähäkinseittejä hävittävä.

Kaikenkaikkiaan täällä siis menee kaikesta huolimatta hyvin. Myös marsujen hoito on inspiroinut kovasti. Haluan tehdä noiden viiden karvaystävän elosta mahdollisimman hyvää, koska koskaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Viisi kurkottavaa nenää, kiivaasti kohti kipittävät pikkukintut ja hupsut ahneet lörppäsuut piristävät aina takuuvarmasti, joten myönnän, että olen vähän hemmotellut neitejä herkuilla, joita tavoitellessaan marsut unohtavat luontaisen ujoutensa.

Marsut ovat olleet onneksi hyvissä voinneissa Mimmin viimesunnuntaista outoilua lukuunottamatta. En tiedä johtuiko se siitä, että Mimmi oli kiimassa vai oliko se jotenkin alamaissa Eukon takia vai jostain ihan muusta. Mimmi lopetti tuoreruokien syömisen yhtäkkiä kesken, ja kökötti apaattisena kopissa venkoillen oudosti välillä. Tutkin sen, ja huomasin, että mahassa oli vähän kaasua ja sen takapää ja virtsaputken suu olivat omituisen turvoksissa. Tietysti heti arvoin lääkärille lähtöä, mutta onneksi päätin seurata, sillä parin tunnin päästä Mimmi oli lähes normaali käytökseltään, ja turvotus oli yhtäkkiä kadonnut kokonaan. Erikoista. Seuraavana aamuna Mimmi oli jo tavanomaisen ylipirteä, mahtava itsensä.

 Sitten siihen pääasiaan: Sain maanantaina aivan ihanan paketin postissa! Meri oli päättänyt piristää minua lämmittävällä lahjalla (Merillä onkin myös neulomusblogi). Paketista paljastuivat pinkit voimasuat ja hartiahuivi sekä ihana ja hauska kirje <3. Otin heti käyttöön molemmat lahjat, sillä syksyn tullen meidän sisälämpötila putoaa aika paljon. Hymy säilyi naamalla kauan sen jälkeenkin, kun olin avannut paketin. Illan hämäryydessä on vaikea saada selvää sukkien hienosta sivupalmikosta, mutta siellä se on <3 Huomatkaa myös upea keltainen raita:

voimasukat <3 sekä Tyllerö ja (luultavasti) Tipu vas. ja Pimu oik.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 17. syyskuuta 2016

Eukko (Maailman Eufori) 27.10.2010 - 16.9.2016

Hyvästi, rakas Eukko.

Eukko tuli meille syyskuussa 2012 Akan kanssa ensimmäisinä marsuinani tauon jälkeen. Ennen meille tuloaan Eukko oli saanut kaksi isoa poikuetta, joista jää maailmaan paljon Eukon näköisiä lilac-abyja.

Eukko oli aina laumansa pomo. Alussa Akan kanssa se ei joutunut asemaansa paljon todistelemaan, mitä nyt tyrkki sitä pois ruokakupilta. Kun Mimmi tuli pari kuukautta myöhemmin laumaan, Eukosta kuoriutuikin yhtäkkiä tiukka pomottaja. Kaipa sen piti tehdä selväksi omituiselle yli-itsevarmalle tirriäiselle, kuka määrää kaapin paikan. Sittemmin Eukko ei ole pahemmin joutunut todistelemaan valtaansa eikä kiusaamaan ketään. Sen luonne pehmeni iän myötä paljon. Kaikki kunnioittivat sitä ilman mutinoita, ja sille annettiin aina tilaa. Vaikka Eukko oli mukavuudenhaluinen, eikä yleensä puuttunut kitinöihin, se kävi kuitenkin aina ratkaisemassa pitkään jatkuneet kiistat. Pitkään se jaksoi seurata sivusta muiden kähinöitä, mutta pinnan pettäessä aina yksi väliintulo riitti pistämään lauman ruotuun. Viimeinen vuosi blondien munasarjakystaleikkauksen jälkeen oli hyvin rauhallinen ja sopuisa, ja Eukko sai keskittyä siihen, mitä se eniten rakasti: syömiseen ja nukkumiseen. Erityisesti lekottelu oli Eukon rakas harrastus, ja se löysi ja omi itselleen parhaat ja pehmeimmät makuupaikat.

Eukko otti itsensä aina hieman vakavasti, ja koetti kaikissa tilanteissa säilyttää arvokkuutensa oikean leidin tavoin. Tuoreruoan kuikutukseen Eukko alkoi osallistua vasta vanhemmiten, hieman koomisin tuloksin. Kyljet kyllä liikkuivat komeasti, mutta suusta kuului pelkkää pihinää ja kähinää ja usein jälkijunassa, kun muut olivat jo lopettaneet. Eukon ilme oli liikuttavan toiveikas joka kerta, kun se kuuli rapinaa tai muuta ruokaan viittaavaa ääntä. Sillä oli äärimmäisen söpö tapa kurotella kaulaansa äänten tai herkkujen suuntaan pysyen muuten paikallaan. Eukko ei koskaan turhaan hötkyillyt. Vanhuusaikoinaan se tuli majesteetillisesti viimeisenä kaikessa rauhassa ruokakupille, kuin näyttääkseen muille, kuinka tosimarsu toimii. Ja herkut se tiesi saavansa aivan hyvin lempikoppiinsa suoraan suuhun, kun jaksoi hieman odottaa, että muut ovat seisoneet päällään ja kaakattaneet laumassa kuperkeikkoja tehden saadakseen namupaloja. Lempikoppi oli tietysti se, missä pystyi syömään suoraan makuultaan kahden heinäseimen välissä.

Eukko toi mieleeni jonkinlaisen pienen mukavuudenhaluisen peikon. Sillä oli hassut karvaiset eri tasoilla lerpattavat korvat, ihanat punaiset mulkosilmät, joista näkyi aina hieman hupsusti valkoista reunoilta, pörröinen kaunisvärinen turkki ja takapuolen päällä keikkuva voitontöyhtö.
Ja aina papana varpaiden välissä.

Nämä kuvat Jimmy otti Eukon viimeisenä päivänä. Ostin tuon kuvassa näkyvän mikrokuituhanskan Eukolle, jotta sillä olisi mukavampi olla.



Hei hei, Eukko. Pidä laumaa silmällä pilven reunalta <3.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Eukon kanssa viimeiselle matkalle

Tänään lähdemme Eukon kanssa illalla viimeiselle matkalle.

Tukitoimet eivät enää parantaneet Eukon oloa. Kipulääkkeestä huolimatta sen pissaaminen kävi koko ajan vaivalloisemmaksi ja nyt parin viimeisen päivän aikana selvästi kivuliaaksi, koko ajan enemmän. Antibiootin lopetin, kun Eukon maha meni sekaisin, mutta ruokahalu eikä mikään muukaan siitä lainkaan parantunut. Ajattelin, että huono ruokahalu hyvällä tuurilla olisi ehkä antibiootin syytä, mutta luultavasti kyse on kasvaimen aiheuttamasta tukalasta tunteesta, mahdollisesti kivulloisuudesta. Se liikkuu paljon vähemmän kuin ennen, ja silloinkin takapää kummallisesti ylhäällä kömpelösti. Ehkä se aristaa virtsarakon aluetta. Eukko ei selvästikään pysty lepäämään levollisesti, vaan kököttää jalkojensa päällä pystymättä kunnolla makaamaan.

Herkut kyllä kiinnostavat, ja Eukko tulee hakemaan osuutensa tuoreruoista ja pelleteistä ja maistelee usein heinääkin, vaikka suu selvästi liikkuu hitaasti. Paino on laskenut huomattavasti tukiruokinnasta huolimatta. En viitsi Eukkoa kiusata yöllä tukiruokinnalla, mutta päivisin olen ruokkinut sen 3-5 kertaa, vaikka jotain se saa kyllä itsekin syötyä. En halua, että sillä on vielä vatsakin kipeä kaiken muu lisäksi. Olen laittanut aitaukseen paljon pehmeitä makuupaikoja ja tarjoillut usein herkkuja, jotta Eukon viimeiset hetket olisivat mahdollisimman mukavia.

Nyt on hyvä hetki lähteä, ennen kuin kipu muuttuu kovemmaksi. En halua odottaa, että Eukko ihan selvästi kärsii, ennen kuin vien sen eutanasiaan.

 Laumakaverit  ovat olleet todella mukavia ja lempeitä Eukolle. On ollut todella liikuttavaa huomata, että ne ymmärtävät mistä on kyse. Eukko on käynyt nuolemassa ihan kaikkien silmät ja korvat, mikä on poikeuksellista. Se lepäilee usein Hupakon kyljessä kiinni hoitaen sen turkkia ja nojaten nenää sen kylkeen. Ehkä Hupakon olemus rauhoittaa tai lohduttaa sitä, eikä Hupakko ole ajanut sitä pois, vaikka tavallisesti kukaan mun marsuista ei ole kiinnostunut nukkumaan kylki kyljessä. Tai sitten Eukko ajattelee, että Hupakosta isoimpana ja lihavimpana tulee seuraava laumanjohtaja ja se antaa sille vinkkejä :).

Kirjoitan tämän tekstin hieman jäsennelläkseni ajatuksiani. Olen ollut koko viikon todella surullinen, kun olen tätä päätöstä tehnyt. Marsujen (ja ehkä kaikkien eläinten) omistamisessa tämä on se surkein osuus, kun pitää tehdä näin vaikeita päätöksiä, joissa ei ole oikeaa ja väärää.

Leikkaustakin kyllä harkitsin, ja meinasin kallistuakin siihen vaihtoehtoon, mutta tulin siihen tulokseen, että Eukko on liian heikko ja vanha. Leikkauksella se saisi ehkä vuoden tai korkeintaan kaksi elinikää, mikä sinänsä on pitkä aika. Mutta mahdollisuus siihen, että leikkaus onnistuisi, eli löytyisi leikattavissa oleva kasvain, joka ei ole levinnyt, Eukko selviäisi heikossa kunnossa anestesiasta, ja toipuminen onnistuisi, mikä ei ole Eukon ikäiselle ja kuntoiselle yhtään selvä asia, on ihan häviävän pieni. Kaikista todennäköisimmin kasvain on hankalasti kiinnittynyt ja anestesia liian suuri riski. Noin heikkokuntoisen eläimen jälkihoito olisi todella haastavaa. Olisi kauheaa altistaa Eukko kokemukselle, josta se ei lopulta selviäisikään, vaan olisin aiheuttanut sille vain ylimääräistä tuskaa. Marsuhan ei voi valita, mutta pohtiessani asiaa tulin siihen tulokseen, että lähtemällä leikkaukseen olisin ajatellut lähinnä itseäni, ja vältellyt omaa luopumisen tuskaani, kuin ajatellut Eukon parasta.

Eukko on elänyt jo pitkän, täyden elämän, ja olen velkaa sille hyvän lopun ilman suuria tuskia. Aion olla sen kanssa lopetuksessa. Onneksi myös Jimmy tukee minua ja suree Eukkoa kanssani. Myös muu perheeni ja ystäväni ovat olleet tukena ja ymmärtäneet, eivätkä vähätelleet suruani tämän asian kanssa. Olen siitä hyvin kiitollinen, koska tiedän, että kaikilla näin ei ole.

Hyvää matkaa, Eukko-rakas.

Eukko ja Hupakko <3

tiistai 13. syyskuuta 2016

Eukko sairastaa

Synkempiä kuulumisia pitkän hiljaisuuden jälkeen.
Lähdin hieman yli viikko sitten lomalle Italiaan, ja heti ensimmäisenä päivänä marsuja hoitanut serkkuni laittoi viestin, että Eukko pissaa verta. Olin jo pidempään ihmetellyt Eukon pissasta märkää ja jopa rastoittunutta takamusta ja pessyt sitä säännöllisesti. Olin laittanut asian vanhuuden piikkiin, kun paino ja kaikki muukin oli säilynyt normaalina. Onneksi olin muistanut mainita Eevalle asiasta, ja hän nopeasti olikin huomannut, että verenpissijä on juuri Eukko.
Tietysti tällaiset jutut tapahtuvat, kun on viikon verran poissa pelistä ja kaiken lisäksi lauantaina kaikkien muiden kuin päivystyspaikkojen sulkeuduttua. Verta ei tullut kovin paljon, ja Eukko oli kivuton, pirteä ja söi normaalisti, joten (riskillä kyllä, myönnetään) päätimme seurailla tilannetta. Viikonlopun ajan tilanne pysyikin onneksi samana, ja tilasin maanantaille ajan lähieläinlääkäriin.
Yllätys oli aikamoinen, kun sieltä soitettiin, että Eukko on ultrakuvien perusteella TIINEENÄ... No, sehän ei tietenkään ole mahdollista. Olin soittanut klinikalle etukäteen ja selittänyt juurta jaksain tilanteen, Pyysin puhelimessa antibiootteja ja ultraamaan kivien varalta.  Ilmeisesti tieto oli jäänyt johonkin puolitiehen. Tietysti tilanne on sekava, kun ei ole itse paikalla, mutta vähän pakkasi turhauttamaan, kun näin erikoisia diagnooseja annetaan 6-vee mummomarsulle... Kunnollista näkymää ei oltu ultralla saatu, mutta onneksi antibiootit annettiin mukaan, vaikkei pissaa oltukaan tutkittu.

Viikon kuuri meni lähes kokonaan poissaollessamme. Palasin sunnuntaina hakemaan marsut kotiin. Onneksi Eeva asui vanhempieni talossa, johon olin marsutkin vienyt, joten lääkitseminen kahdesti päivässä ei ollut ongelma, ja Eeva olikin selvinnyt siitä hienosti. Eukko on kyllä kiltti mussu.

Virtsan verisyys ei kuitenkaan kuurista huolimatta ollut hävinnyt mihinkään, joten vein Eukon uudestaan lekuriin maanantaina, tällä kertaa Johanna Raulion luokse Vantaalle. Perusteellisesta ultraamisesta huolimatta Eukon virtsarakkoa ei saatu kuviin lainkaan, vaikka nesteytettiin ja annettiin nesteenpoistolääke, jotta typötyhjään rakkoon saataisiin nestettä. Mitään kohtukasvaimeen tai munasarjakystiin viittaavaa ei näkynyt, eikä lääkärin mukaan veri tuli selvästi rakosta, eikä vulvasta, sillä virta on tasaisesti värjäytynyttä. Todennäköisesti rakko ei näkynyt kuvissa siksi, että siellä on valitettavasti kasvainta. Samaan viittaisi se, että virtsaaminen ei näytä olevan Eukolle erityisen kivuliasta. Isot kivet (toinen mahdollinen syy verivirtsaisuuteen) aiheuttaisivat paljon kipua, kasvain sen sijaan ei välttämättä juurikaan, vaikka vuotaisikin verta. Yksi syy sille, miksi Eukon takapää on ollut pissainen voisi olla se, että kasvain täyttää rakkoa suurelta osin, ja siksi Eukko virtsaa pieniä määriä usein.

Tämä kaikki käy järkeen, mutta ainoa tapa varmistua asiasta olisi leikata Eukko ja katsoa rakkoon. Lääkäri sanoi, että on suuri mahdollisuus siihen, että kasvain ei ole leikattavissa, että se esimerkiksi kasvaa pitkin virtsarakon seinämiä. Myös järki sanoo, ettei leikata kannata. Eukko on lähes kuusivuotias ja laihtunut nyt sairauden aikana yli sata grammaa, eli yleiskuntokin on kovin huono. Sydän kuitenkin yrittää vähän esittää, että josko Eukon yleiskunto saataisiin kohoamaan kipulääkkeellä (saimme sen vasta nyt, aiempi lääkäri ei määrännyt) ja ruokahalun buustaamisella, niin leikkaus voisikin olla vaihtoehto. Se olisi ainoa keino pidentää Eukon elämää. Kasvaimen kanssa ei luultavasti pitään enää eletä elämisen arvoista elämää. Johanna Raulio sanoi olevansa kovin kiinnostunut leikkaamisesta, ja toki teorian tasolla itsekin kannatan sitä (leikkaaville lääkäreille saisi lisää kokemusta, jos ihmiset leikkauttaisivat marsujaan enemmän), ja sanoi, että jos avatessa todetaan, että vaiva ei ole leikkaushoidettavissa, minulle koituisi leikkauksesta vain lopetuskulut, eli rahallinen satsauskaan ei olisi hirveän suuri. Raadollista ajatella rahaa tällaisessa asiassa, mutta en voi väittää etteikö sekin olisi yksi päätöksiin vaikuttava tekijä.

Eniten tässä tilanteessa kuitenkin haluan taata Eukolle mahdollisimman hyvän loppuelämän riippumatta siitä, miten pitkä se on. Lääkäri sanoi, etteivät ainoat vaihtoehdot tässä tilanteessa ole leikkaus tai välitön lopetus, vaan Eukon tilaa voi seurailla vielä kotona, jos kunto ei romahda. Kunpa vain joku osaisi kertoa, miten tässä tulee toimia, mutta oikeita vastauksia ei kai ole.

Itkin jo koko maanantain ennen lääkäriä, kun ajattelin, että lääkärireissu saattaisi samalla olla Eukon viimeinen matka. Annoin marsuille ennen matkaan lähtöä tuorekasan vähän niin kuin hyvästeiksi laumalle, että ne saisivat ainakin vielä kerran tehdä jotain mukavaa kimpassa, varmuuden vuoksi. Kun nyt katson aitaukseen, niin Eukko näyttää vaisulta, eikä useinkaan lepää rauhallisesti, vaan kököttää enemmän. Kipuvinkunaa ei kuulu, mutta ei tuo näky oikein sydäntä lämmitä. Ruoka vielä maistuu, vaikka vähän hitaasti, mutta erityisesti herkut uppoavat ja maailman meno kuitenkin vielä kiinnostaa. Toistaiseksi jatkamme siis vielä antibioottikuurilla ja kipulääkkeellä. Ei voi tietää, miten tilanne edistyy. Uskon, että pian on kuitenkin päätösten aika. En missään nimessä halua, että Eukko joutuu kärsimään.

Voi minun ihanaa Eukkoani. Vadelmasilmäinen, kirjavaturkkinen lempeä vanhus, rautainen ja oikeudenmukainen laumanjohtaja, hieman vakavasti itsensä ottava sohvaperuna. Inhoaa kylpyjä ja harjaamista, rakastaa kuivattuja herneitä. Ei ole toista samanlaista. Yhteistä matkaa meillä on jo neljä vuotta takana, ja olisinn toivonut, että pari enemmänkin olisi vielä tulossa. Fiilis on tällä hetkellä aika toivoton.



(Jos jotakuta kiinnostaa niin sikiöpusseiksi aiemmin luullut jutskat taisivat olla ihan normaaleja suolenmutkia. Myönnetään että tuo oletettu tiineys nauratti jopa murheen keskellä.)

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Kesäkuulumisia

Piipahdan täällä blogin puolella huikkaamassa, että täällä meillä nautitaan kovasti kesästä. Rakensin siskon kanssa toukokuussa tällaisen päiväkäyttöön sopivan ulkoiluaitauksen parista poikkaistusta kasvatuslaatikosta, kompostikehikoista, rimasta ja verkosta. Marsut ovat käyneet nyt tuolla ehkä viitisen kertaa laiduntamassa ja nauttimassa hyvistä säistä. Ihan joka päivä marsut eivät tuolla voi olla, koska aitausta ei voi siirtää, ja ruohikon pitää saada elpyä virtahepoinvaasion jälkeen ;). Lähellä aitausta pitää toki pysytellä, koska hökötys ei kestäisi päättäväistä kissan tai koiran hyökkäystä. Annan piha on kuitenkin aidattu joka suunnasta, joten suhteellisen turvallinen se on sijainniltaan. Toissa kesänä ostettu Bilteman kissanputki on muuten edelleen iso hitti. Noita vaan ei taida sieltä enää saada, vai saako? Muualta saa toki vastaavia myös, muttei noin halvalla taida missään olla.

Muutoinkin marsuille kuuluu hyvää ja ulkotuoreet tietysti maistuvat hvyin joka päivä, vaikkei ulkoilemaan aina pääsekään. Säilytän muuten ulkotuoreita kannellisessa isossa salaattilingossa. Suosittelen! Tuohon linkoon mahtuu neljän tai jopa viiden päivän satsi tuoretta, joten joka päivä ei tarvitse rämpiä sateessa, jos säät eivät suosi :). Lingossa tuoreet säilyvät vieläpä tosi hyvinä, ihan vastakerätyn näköisenä, kun pesun jälkeen linkoaa ylimääräiset vedet pois, mutta kosteutta jää riittävästi, jotta kasvit eivät nuupahda. Tietty jotain vitamiineja saattaa säilytyksessä hävitä, mutta suhteellisen hyvin säilyy ulkonäöstä päätellen.

Tänä kesänä ruokalistalla on erityisesti paljon erilaisia ruohokasveja, voikukkaa, ratamoa, siankärsämöä, pihatataria, jauhosavikkaa, poimulehteä, virnoja apilaa ja maitiaista. Pihasauniota ja päivänkakkaraa aion testata, jahka ne ilmestyvät jostain myöhemmin kesällä. Mesiangervokin voisi olla hauska kokeilla. Vuohen- ja koiranputki tai maitohorsma eivät meidän marsuille oikein kelpaa, vaikka testattu on. Olen myös tutkinut uusia kasveja kokeiltavaksi Villivihannekset-sovelluksesta puhelimesta. Tästä buumista on hyötyä marsuilijallekin, vaikka monet näistä kasveista onkin mulle tuttuja jo entuudestaan.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Ihana kesä!

Pitkään on täällä blogin puolella ollut hiljaista, hui! Tähän ei liity sen suurempaa dramatiikkaa, kuin että olen todella intohimoinen kesäihminen. Kun aurinko vähänkin paistaa, mua ei saa sisällä pysymään mitenkään :). Marsutkin ovat saaneet nauttia alkavasta kesästä tuoreruoan muodossa vapusta alkaen. Tapansa mukaan jatkuva kuikutus, joka tästä huumasta johtuu, ja jonka voi laukaista mikä tahansa ääni, ottaa hieman hermoon, vaikka ymmärränkin tyttöjen innostuksen. Toissa yönä alkoi kuorolaulu, kun vesimuki kolahti tiskipöytään kolmen aikaan yöllä sysipimeässä, kun kävin juomassa..

Pientä draamaa on marsumaassa ollut, sillä kaksi lääkärikäyntiä on sisältynyt tähän blogin hiljaiseen jaksoon.

Edellisessä postauksessa mainitsinkin jo Hupakon tikkireaktion jatkuneen tavanomaista pidempään. Nyt on vihdoin mahassa oleva "kupla" hävinnyt, ja Hupakko on entistä ehompi. Kävimme Arkissa näyttämässä  Hupan mahassa ollutta haavaumakohtaa, jonka syy ei ihan selvinnyt. Yksi mahdollisuus on pistosreaktio. Kohdassa olevaan sitkeään tulehdukseen saatiin kuuri vanhaa kunnon Canfite vetiä, joka nykyään on näköjään nimeltään Saniotic vet. Arkissa meiltä ei maksutettu kuin pelkkä vastaanottomaksu ja lääkkeen hinta, koska kyseessä katsottiin olevan veilä leikkauksen jälkihoitoa. Todella reilua siis!

Yli viikon verran haavaa sai voidella aamuin illoin ennen kuin iho oli kokonaan parantunut ja sileä, joten melko syvällä tulehdus oli. Hupakko on kyllä superhelppo hoidettava, kun kestää kaikki hoitotoimet hienosti venkoilematta. Nyt karvat ovat kasvaneet masuun takaisin. Hupakon runsas karvanlähtö oli Maarit Koiviston mukaan todennäköisesti hormonitasojen muutoksen syytä. Myös Tylleröllä on pieniä hormonioireita korvissa, joiden iho hilseilee, mutta turkki sillä on kyllä hirmu hieno.

Olen edelleen tosi tyytyväinen, että leikkautin tytöt. Niiden elämänlaatu tuntuu parantuneen, ja Tylleröstä on tullut oikea mussukka, kun ei hormonimyrsky enää aiheuta kiukkua ja kiimahuuruja. Koko lauma tulee entistä paremmin toimeen ja viihtyy nykyisin selvästi lähempänä toisiaan lepäillessään. Sekä Hupakko että Tyllerö saavat riemuhepuleita heinänannon yhteydessä ja muutenkin, mitä ei kyllä aiemmin tapahtunut. Hupakon painoa en ole kyllä saanut kovasta yrityksestä huolimatta laskusuuntaan, mikä rasvamaksan tähden tietysti huolestuttaa. Vinkkejä marsun treenaamisesta bikinikuntoon otetaan vastaan ;)!

Jos Hupakko on helppo hoidettava, niin Mimmi ei totisesti ole. Jimmy huomasi kiirastorstain aattoaamuna, että Mimmi pitää toista silmää kiinni, ja hän saikin luomen alta ongittua pois ison heinänpätkän. Heinä oli siellä varmaan koko yön ollut, koska illalla olin täyttänyt heinäseimet, ja Mimmillä on paha tapa hyöriä ja pyöriä suoraan pussin alla tapahtumien keskipisteessä, ja tietysti sen päälle varisee paljon heinäpölyä ja ties mitä pätkiä. Nyt olen yrittänyt pitää Mimmiä kädenmitan päässä heinänjaon yhteydessä, mutta vaikeaa se on, kun pieni pöljä ei tajua omaa parastaan...

Noh, joka tapauksessa huomasin heti kun Jimmy tuli hakemaan mua katsomaan, että silmä oli hieman jo samea eikä edelleenkään kunnolla auki. Soitin heti tietysti Arkkiin, koska vaikka tilanne ei näyttänyt vielä kovin pahalta, niin halusin ajan ennen pyhäpäivää, sillä silmävaivan kanssa on todennäköistä joutua päivystykseen, jos ei heti hoidata. Arkissa ei ollut aikaa, mutta sain ajan Tassuasemalta, jota mulle Arkista suositeltiin. Olisin voinut Sovetiinkin soittaa, mutta halusin kokeilla uutta paikkaa. Inka Falck, joka hoiti Mimmiä on ollut myös Arkissa töissä, ja hän oli kyllä selvästi tiesi tosi paljon marsuista.

Sain ajan siis heti iltapäivälle, mikä olikin tosi hyvä, koska silmän tila paheni huomattavasti päivän edetessä. Kovakalvot turposivat kovasti, eli silmän reunoilta tursusi valkoista matskua. Sameus voimistui myös. Olen iloinen että toimin nopeasti ja sain ajan samalle päivälle, koska aluksi tosiaan tilanne ei näyttänyt kvin kummoiselta ja vähän ajan varattuani epäilin, että onko käynti tarpeellinenkaan. Yritin ennen lääkäriin lähtöä saada Mimmiltä myös pissanäytettä, jotta saisin kaksi kärpästä yhdellä iskulla, koska se juo nykyisin vielä enmmän kuin ennen, mutta eipä se tietenkään suostunut pissaamaan. Sen sijaan sain kaksi mojovaa hampaanjälkeä käsivarteen, kun Mimmi puri mua, kun yritin saada sitä pissaamaan rapsuttamalla sitä selästä, mitä se vihaa (Mimmi protestipissaa yleensä herkästi). Sitä saa mitä tilaa.. Lääkärissä Mimmi onneksi pissasi tapansa mukaan välittömästi, kun lääkäri vähän tutki sitä. Stiksissä ei onneksi näkynyt mitään muuta poikkeuksellista, kuin että pissa on tosi laimeaa, koska marsu tosiaan juo paljon. Ei siis tulehdusta tai merkkejä diabeteksestä tai maksa- tai munuaisviasta. Ehkä jokin piilevä syy lipittämiselle on, mutta ei ainakaan vielä selvinnyt.

Silmästä paljastui värjäyksen yhteydessä ihan tosi iso haava sarveiskalvossa, jota heinä oli hangannut, lähes koko iiriksen kokoinen, ja Mimmi sai Oftan Akvakolia 10 päivän kuurin ja kipulääkkeen lääkärissä, koska aristi silmää kovasti lääkkeen annon yhteydessä. Tassuasema ei ollut halvimmasta pästä, mutta pätevä ja 95€ oli mielestäni ok, kun sain Mimmin pissanäytteen samalla tutkitettua.

Sain kotona oppia, että voimakas reaktio silmätippaan saattoi myös liittyä Mimmin hieman kipakkaan luonteenlaatuun. Alun kuusi kertaa päivässä tehtävä tiputus oli aikamoista taistelua, koska Mimmi oli päättänyt, että senpä silmiin ei mitään töhnää tungeta. Mimmi on jotenkin niin hupsu ja ristiriitainen tyyppi. Se kirkui kurkku suorana, kun tippaa yritti silmään laittaa, mutta hamuili samaan aikaa kurpitsansiemenen paloja, joita annoin sille lahjoakseni sen suostumaan lääkkeenantoon. Pian se oppi pistämään silmän kiinni juuri, kun tippa ilmestyi pullon nokkaan ja ravistamaan päätään samalla hetkellä, jotta tippa varmasti menisi väärään paikkaan. Ja koko ajan suu hamusi kurpitsansiemeniä.

Viimeisinä päivinä opin huijaamaan Mimmiä siten, että pidin sitä istualtani vasen kylki mahaani vasten ja menin itse siitä selälleni makaamaan sohvalle. Näin Mimmi ei huomannut olevansa kyljellään, koska siihen se ei tavallisesti todellakaan suostu. Sillä tavalla sain tiputettua tipan kätevästi ylhäältä päin suljetun silmän päälle, jota sitten raotin, jotta tippa meni sarveiskalvolle asti. Onneksi hankalasta lääkkeenannosta huolimatta silmä oli jo lähes normaali kuurin viidentenä päivänä.

Tämän lisäksi olen rakentanut siskon kanssa hänen pihalleen marsuille ulkoaitausta päiväkäyttöön. Se on tehty kahdesta isosta istutuslaatikoista ja rimarakenteesta, joka päälle kompostikehikoista on tehty katto. Sisälle pistettiin hyvä kerros multaa ja ruohikonsiementä, joka onkin jo mukavasti lähtenyt kasvamaan. Pitänee vissiin jaksaa ottaa kuviakin, jotta kaikista postauksista ei tulisi tällaisia tylsiä romaaneja..

P.S. Vaihdoin muuten juuri pari päivää sitten marsujen matot. Liekö ennätysaika, kun samat matot olivat käytössä kaksi kuukautta. Vieläkään ne eivät näyttäneet kovin pahoilta, mutta alkoivat olla aika tunkkaisia.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Tikkireaktio ja muita kommelluksia

Niinhän siinä kävi, että päivän nro 10 kohdilla leikkkauksen jälkeen molemmilla tytöillä kehittyi tikkireaktio. Leikkaushaava etenkin Hupakolla tturposi ja puoitti melko paljon. Punoitus laski seuraavaan päivään mennessä, mutta vein tytöt kumminkin näytille Arkkiin kiirastorstaina, koska en halunnut pääsiäisen pyhinä arpoa, onko syytä mennä päivystykseen vai ei. Onneksi haavat olivat ehtineet parantua niin hyvin, ettei itsestäänsulavista tikeistä aiheutuneesta turvotuksesta ollut haittaa. Huonommin parantuneessa haavassa reaktio olisi saattanut aihettaa haavan aukeamisen. Merkkejä tulehduksesta tai tyristä ei ollut, joten kaikki hyvin niiltä osin. Lisäksi tämä seurantakäynti oli ilmainen, mistä tietysti ilahduin kovasti. Olen saanut Arkista hirmu hyvää palvelua, joten taidan olla heidän asiakkaansa jatkossakin. Arkki on meiltä myös mukavan lyhyen matkan päässä.

Tälle leikkauspäiväkirjalle saattaa valitettavasti tulla vielä jatkoa. Hieman yli viikon olen seuraillut Hupakon mahassa muutama sentti haavan vieressä olevaa kummallista punoitusta. Ensin ajattelin, että kyseessä on jokin ruhje, jonka se on häkissä rymytessään saanut (Hupakko on kovasti aktivoitunut leikkauksen jälkeen), mutta tilanne pahenee, ja nyt mahassa on jonkinlainen haavauma ja turvotusta. Melko pieni tuo alue on, mutta koska en tiedä, mikä sen mahdollinen yhteys leikkaukseen on, olemme menossa jälleen tänään lääkäriin illalla. Lisäksi Hupakolta on lähtenyt aivan hurjasti karvaa. ja koko marsu on jotenkin vähän kehnon näköinen, vaikkei paino ole laskenut (mikä itse asiassa on laihdutustavoitteiden kannalta hieman pettymys, vaikken tietenkään sairauden tai kipujen takia haluakaan sen laihtuvan) ja Hupakko vaikuttaa pirteältä. Katsotaan mitä lääkäri sanoo.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä 2016!

Tämän vuoden pääsiäiskuvassa on tietysti pääsiäis-Tipu, joka kuoriutuu munasta! Hölmönä hekottelin omalle oivallukselleni, kun löytyi vielä tuo muna valmiiksi kotoa. Tipu-papana ei oikein arvostanut kuvausta, kuten ilmeestä ehkä voi päätellä, mutta pysyi kiltisti paikallaan minuutin, että saatiin kuvat napsittua (Jimmy oli kuvaaja, minä kuvausjärjestäjä ja visualisti). On se vaan lutunen <3

Tulin toivottamaan hyvää pääsiäistä näin jo etukäteen, koska lähipäivinä voi olla sen verran kiirus, että en koneen ääreen ehdi. Syökää siis paljon suklaata, ja tarjoilkaa marsuille pääsiäisohraa!


maanantai 21. maaliskuuta 2016

Hupakon ja Tyllerön sterilisaatiot

Ei ole oikein ollut inspistä kirjoitella mitään tyttöjen leikkauksesta ennen tätä, mutta nyt näyttää siltä, että vaikeudet olisivat takanapäin *koputan puuta*. Tässäpä siis sairaskertomusta Hupakon ja Tyllerön munasarjakystaleikkauksista, jospa jollekulle samojen asioiden kanssa tekemisisä olevalle tästä olisi apua. Kaikki sujui yllättävän hyvin - olin henkisesti valmistautunut paljon pahempaan.

Leikkauspäivä


Hupakko ja Tyllerö sterkattiin Espoossa eläinlääkärikeskus Arkissa viime maanantaina 14.3. Leikkaava lääkäri oli Maarit Koivisto. Koska emme olleet käyneet Arkissa tyttöjen kanssa aikaisemmin, tehtiin aluksi perustarkastus, jossa arvioitiin leikkauskelpoisuus. Hupakon vasemman puolen imusolmukkeen leuan alta olivat turvoksissa, mutta mitään häikkää ei muuten löytynyt. Pieneksi järkytyksekseni lääkäri sanoi, että molemmat tytöt ovat ylipainoisia. Olin luullut, että Tyllerö on suhteellisen normaalipainoinen, mutta kuulemma siinäkin on ekstraa. Hupakon ylikuorma ei sen sijaan yllättänyt. Ennen leikkausta työillä oli reipas 100 grammaa painoeroa, Hupakko painoi 1400g ja Tyllerö 1280g. Ylipaino on tietysti anestesian kannalta riski, mutta lääkäri sanoi, että voi silti suositella tapauksessamme leikkausta, koska sydän ja keuhkot tuntuivat olevan kunnossa.

Sain olla läsnä, kun Tyllerö rauhoitettiin ja mahasta ajeltiin karvat operaatiota varten. Hupakko leikattiin Tyllerön jälkeen, joten sen valmisteluja en nähnyt. Sain hakea tytöt neljän tunnin kuluttua siitä, kun jätin ne klinikalle. Lääkäri sanoi leikkauksen kestävän alku- ja loppuvalmisteluineen noin tunnin per marsu, ja sen jälkeen ne saivat heräillä rauhassa klinikalla pari tuntia. Väliajan sain kulumaan käymällä tanssitunnilla ja tekemällä illallista. Koska tiesin, että marsujen leikkaukset eivät aina suju ilman komplikaatioita, tietysti jännitti aika tavalla pullukkaparkojen puolesta.

Soitin vielä klinikalle ennen hakua, josta he onneksi kertoivat leikkauksen ja heräilyn sujuneen hyvin, mutta että marsut tulevat olemaan melko omituisia, kun haen ne, sillä niille oli annettu opiaattipohjaista kipulääkettä, johon eri yksilöt reagoivat eri tavoin. Tylleröön ja Hupakkoon opiaatti vaikutti selkeästi voimakkaasti, niin monta kertaa ja painokkaasti kuulin hakureissulla  hoitohenkilökunnalta, että ne ovat "ihan kännissä". Hoitaja näytti tyttöjä minulle ennen boksiin pistämistä ja kieltämättä ne olivatkin aina pilvessä. Silmät olivat ihan auki, mutta ketään ei tainnut siellä takana olla oikein kotona.. Hieman pelottavia zombeja siis. Minulle sanottiin, ettei tyttöjä saa yön aikana tukiruokkia, vaikkeivät ne alkaisi vielä syödä, koka mömmöä voisi mennä hengitysteihin, kun refleksit eivät toimi kunnolla. Se olikin ihan selvää, kun tyttöjä katsoi.

Leikkauksessa kummankin tytön kaikki lisääntymiselimet poistettiin. Kohdut olivat siistit, vaikka tämän ikäisillä yleensä löytyy jotain kasvannaista kohdusta kuulemma.
Hupakon leikkaus oli ollut Tylleröä vaativampi, koska oikea kysta oli niin iso. Lääkäri oli joutunut tyhjentelemään sitä pariin otteeseen ennen kuin sai sen ulos noin kolmen sentin leikkaushaavasta. Onneksi haavaa ei tarvinnut suurentaa tennispallon kokoisen kystan takia. Ikävä kyllä Hupakon leikkauksessa osoittautui, että sillä on rasvamaksa. Maksa oli "pulpahtanut pintaan" vatsaa avattaessa, kun sen kuuluisi pysyä näkymättömissä muiden elinten takana. Maksassa oli myös rasvamaksaisuuden tunnusmerkki piparakkumainen röpelöinen reuna. Eli toisin sanoen Hupakko olisi hyvä saada laihtumaan. Voi olla taistelun ja kikkailun takana, mutta toivottavasti onnistuu.

Leikkauksessa Tylleröstä lähti noin 50 grammaa ja Hupakosta 150 grammaa.

Kun kotona avasin boksin, Hupakon karvat olivat Tyllerön silmässä, mutta silmä oli siitä huolimatta apposen auki. Asettelin tytöt vierekkäin, jotta ne lämmittäisivät toisiaan, sillä herämisvaiheessa marsuille tulee helposti alilämpöä. Olin valmistellut taikakuutioilla erotetun alueen tytöille, jotta ne saisivat rauhassa toipua erillään muusta laumasta, sillä marsulauma helposti syrjii sekä kiusaa heikkoja ja sairaita. Pohjana sairaalahäkissä on pyyhkeitä, jotka vaihdan päivittäin sekä koppien alla pikkupyyhkeet, jotka vaihdan pari kertaa päivässä. Näkö-, kuulo- ja hajuyhteys kuihin kuitenkin säilyy.

Näytti siltä, että vieressä räjähtävä pommikaan ei saisi tyttösiä pois laalaa-landista, joten yllätyi kovasti, kun heinän rapina sai Hupakon jollakin ihmeellisellä muuvsilla olemaan yhtäkkiä puolittain ulkona kissankopasta. Oli aika hellyttävää, että jopa siinä kunnossa heinä sai marsun liikkeelle. Jalat eivät kuitenkaan pitemmälle kantaneet, joten siirsin Hupakon koppiin heräilemään kunnolla, jotta kopan reuna ei painaisi leikkaushaavaa. Koppaan mukaan laitetussa tuoreruoassa oli yksittäisiä hampaanjälkiä, mutta tytöt eivät varsinaisesti olleet saaneet mitään syötyä. Pidin kiinnostusta ruokaa kohtaan kuitenkin positiivisena merkkinä. Leikkausiltana Hupakko alkoi toipua nopeammin kuin Tyllerö ja toikkaroi huteroilla jaloillaan hieman ympäriinsä. Tyllerö oli kopassa, kunnes yhtäkkiä pelästyi ja loikkasi sieltä ulos, mistä minäkin tietysti pelästyin, mutta taidettiin selvitä säikähdyksellä. Syömistä en nähnyt ennen kuin menin nukkumaan.

1. päivä leikkauksen jälkeen


Heräsin aamuyöllä puoli kuuden aikaan ja kävin istuskelemassa sohvalla yrittäen tihrustaa samalla söisivätkö tytöt jotakin. Ilokseni näinkin, että ne söivät hiemn pellettiä ja heinää. Sen voimalla sain nukuttua vielä pari tuntia. Aamulla sairaalahäkissä oli muutama hassu papana ja hieman pissaa. Pelottavan siistiä kuitenkin. Olin lukenut, että papanoita pitäisi alkaa kuulua vimeistään 12 tunnin kuluttua leikkauksesta, joten sikäli varmaankin ihan normaalia. Tytöt oli nesteytetty leikkauksen yhteydessä, mutta etenkin nestetasapainoa kehotettiin tarkkailemaan, ja tukiruokkimaan tarvittaessa. Näytti edelleen, että Hupakko oli hieman Tylleröä edellä toipumisessa. Sen kopin alla oli enemmän papanoita ja se vaikutti hieman vähemmän apaattiselta. Tytöt olivat kuitenkin melko surkeissa fiiliksissä koko päivän nököttäen karvat pörhöllään kopeissaan huolimatta kipulääkkeestä, jota ensimmäiset kolme päivää annettiin kaksi kertaa päivässä. Lisäksi sain mukaan Primperania, joka lisää suoliston liikettä, jos marsut syövät vähän. Kumpikaan ei myöskään juonut ja tuoreet maistuivat huonosti, joten juotin tyttäjä hieman ruiskulla. Tylleröä myös tukiruokin, sillä sen paino oli laskussa.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen päivä oli vähän hankala etenkin omistajalle, koska samaistuin niin voimakkaasti marsujen huonoon fiilikseen. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta mulla ei itsellänikään ollut ruokahalua koko päivänä. Eniten huolta aiheutti se, että en täysin varma voinut olla siitä, mikä on normaalia, koska kokemusta leikkauksista mulla ei juuri ole (Timppa kastroitiin vuonna 2002, mutta en siitä muista muuta kuin tikkireaktion...). Soitin toisena päivänä Arkkiin ja kysyin heiltä juomattomuudesta, mutta hoitaja ei oikein tiennyt ja varasi vain ajan lääkärille, mutta päätin perua sen, koska en vastaleikattuja marsuja halunnut stressata lääkärireissulla, kun kuitenkin itse pystyin niitä juottamaan.

Leikkaushaavat sentään olivat oikein siistit vailla merkkiäkään tulehduksesta, vaikka Tyllerölle olikin kehittynyt pieni mustelma haavan viereen.

2. päivä


Tyttöjen olemus oli jo huomattavasti pirteämpi ja syöminen hieman parempaa, vaikka ruokin edelleen Tylleröä. Valitettavasti Hupakko alkoi yhtäkkiä tylyttää Tylleröä ihan kympillä. Se oli iso yllätys, koska Hupakko on ollut aina tosi tossukka ja Tyllerö taas huomattavasti päällekäyvempi. Luulen, että kyse oli siitä, että Hupakko huomasi mahdollisuutensa muuttaa laumajärjestystä nyt kun Tyllerö oli heikoilla, koska se ei toipunut ihan yhtä hyvin kuin Hupakko. Hupakko jahtasi Tylleröä ja välillä piti sitä nurkassa pitkiäkin aikoja. Haavoja ei tullut, mutta Tyllerö oli selvästi varuillaan koko ajan ja pakeni heti, kun Hupakko tuli näköpiiriin. Päätin, että parasta on erottaa ne toisistaan toipumisen ajaksi. Henkinen stressi ei varmasti vaikuttanut kumpaankaan hyvällä tavalla, kun elimistökin oli samaan aikaan stressissä.

3. päivä 


Kolmantena päivänä kummankin paino oli yhtäkkiä sukeltanut, kun punnitsin ne aamulla. Näin jälkikäteen ajateltuna luulen sen johtuvan siitä, että annoin iltaisin tuoreruokaa ja pitkin päivää vielä kurkkua juomattomuuden takia, ja punnitsin marsut vielä sen jälkeen. Tämä oli virhe, koska ruoasta tullut neste näkyi vaa-alla, ja oli tietysti aamuun mennessä poistunut, mikä näkyi painon merkittävänä laskuna. Tästä huolestuneena tukiruokin tyttöjä. Juomapulloihin ei edelleenkään oltu koskettu. Luulen, että kolmantena päivänä saattoi myös lähteä turvotusta, joka oli tullut leikkauksen yhteydessä, mikä myös näkyi painon laskuna.

Nyt jälkikäteen ajattelen, että huoli nestetasapainosta oli turha. Tein ensimmäisten päivien ajan molemmille monta kertaa nipistystestin niskanahasta, joka palautui ihan hienosti ja silmätkin näyttivät nomaaleilta ja kirkkailta. Sen lisäksi papanat olivat ihan jo normaalin näköisiä, mikä ehkä on paras indikaattori nestetasapainosta. Kuivuneen marsun papana on ensin pientä ja pisaran muotoista ja tilan pahentuessa vaalean sammaksen peitossa. Mutta muut marsut ramppasivat jatkuvasti juomapulloilla, kun taas Tyllerö ja Hupakko eivät koskeneetkaan veteen. Luulen, että ne eivät kokeneet tarvetta juoda vettä, koska söivät kurkkua ja olin juottanut niitä ruiskulla.

4. - 6. päivä


Neljäntenä päivänä asiat alkoivat mennä normaalimpaan suuntaan. Juomapulloista oli juotu ja tuoreruoat syöty kokonaan. Sairaalahäkeissä oli paljon papanaa ja märkiä kohtia ja heinäkasat pienentyivät hyvää tahtia. Punnitsin marsut ainoastaan kerran päivässä, aamuisin, koska koin sen luotettavimmaksi tavaksi nyt kun oli kuitenkin selvää, että molemmat söivät melko hyvin.

7. päivä (tänään 21.3.)


Koska painot ovat normalisoituneet ja tytöt vaikuttivat muutenkin pirteiltä ja haavat paranivat hyvin, päätin yhdistää lauman. Tällä kertaa tein sen lattia-aitauksessa, koska koin, että ei-kenenkään-maalle voisi olla tarvetta. Perinteisesti homma alkoi niin, että kaikki olivat kiltisti ja ainakin näennäisesti täysin sovussa. Reilun tunnin kuluttua alkoivat valtapelit, säksätykset ja uhlkailut, jotka eivät kuitenkaan kestäneet tällä kertaa edes tuntia.  Näyttäisi, että Tyllerö yritti edelleen haastaa Eukkoa, mutta pupu meni pöksyyn. Lisäksi Hupakko kävi vähän huudattamassa Tylleröä ja Mimmi oli kaikkien tiellä. Pimu myös hieman uhosi Tipulle. Tällä hetkellä aitauksessa näyttää tosi rauhalliselta, ja sekä Hupakko, että Tyllerö käyvät innoissaan tutulla juomapullolla :). Saapa nähdä miten tilanne kehittyy.

Tyllerön leikkaushaavaa pitää tarkkailla, koska alussa olleen mustelman tilalle on tullut kolmannen päivän aikana turvotusta, jonka pitäisi lakea viimeistään viikon päästä.
Tässä vielä tänään otetut kuvat tyttöjen vatsoista leikkaushaavoineen:
Tyllerö
Turvotusta ei tässä kuvassa juuri näy, mutta tunnustelemalla sen huomaa. Tyllerön haavasta on jo haavaliima lähtenyt päältä. Tikit ovat itsestäänsulavat ja ne ovat sisäpuolella.


Hupakko

Hupakon haavassa on vielä haavaliima päällä, joten arpi ei ole niin selkeä kuin Tylleröllä.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Kevät keikkuen tulevi

Palasin Japanista muutama päivä sitten ja aikaerorasitus vielä vähän vaivaa. Marsut oli ihana nähdä, vaikka sain puhelimessakin kuikutusterveisiä reissun päältä. Mimmi antoi tervetuliaisiksi pusuja monta minuuttia <3.

Jimmy oli hoitanut marsuja hyvin, mutta kynsiä hän ei uskalla leikata, joten sen tein ensi töikseni. Voi Pimu, mikä draamakuningatar susta on tullut! Tipu sen sijaan antoi oikein nätisti sekä putsata korvat että leikata kynnet. Tipu-papana on saanut kivasti massaa ja kokoa lisää poissa ollessani. Mimmi ”mysteerivaivojen kuningatar” tarjoili tällä kertaa korvastaan erittäin omituisen ”suikaleen” likaa, ja lisäksi sen etuvarpaassa on jälleen kummallinen kupla, joka viimeksi katosi parissa päivässä. Hupakon ja Tyllerön rasvarauhaset pitää pestä tänään. Laitoin niihin eilen öljyä liottamaan vahaa.

Eukko on vähäsen reppana huonon ihonsa kanssa. Koska sitä ei ole vähään aikaan harjailtu tai sormin harottu turkkia, iho oli melkoisen kökköhilseinen. Tassut olivat rasvauksen tarpeessa. Peppu oli myös vähän pissainen ja takajalan viereen on ilmestynyt karvaton laikku. Luulen, että se on ehkä nyppinyt itse karvat, koska vieressä oli pieni pissarasta, jota en edes pesemällä saanut aukeamaan. Jouduin parturoimaan karvan lyhyeksi ympäriltä. Pitää katsella tarkemmin, että makuupaikat pysyvät puhtaina. Eukko on niin kiintynyt loikoiluun, että luulen tämän johtuvan siitä.

Lisäksi Eukko kerta kaikkiaan i n h o a a kaikkea harjaamisen kaltaistakin. Se pissasi mun syliin ja papanoi 25 papanaa kymmenessä minuutissa O_________o. Raukka on varma, että harjaaminen päättyy elävältä syömiseen tai jotain. Ehkä ihoa myös aristaa, kun hilseinen karva hautoo siitä. Noh, pakko se nyt on kumminkin taas ottaa muutaman kerran viikossa aikatauluun, koska tuntuu, että se on parhaiten toimiva konsti. Samalla voin rasvata tassut. Eukon paino on hieman noussut, mutta lihasta on kyllä kadonnut. Sen kylkiluut tuntuvat jonkin verran. Karva on myös ohentunut. Muuten Eukkolainen on virkeä ja syö hyvällä halulla, joten uskon, että nämä ovat oireita vanhenemisesta kunnes toisin todistetaan. Pidän senioria tästä eteenpäin tarkemmin silmällä.

Tein ennen Japaniin lähtöä päätöksen, että leikkautan Hupakon ja Tyllerön munasarjakystat eli sterkkaan ne. Leikkaus on jo nyt maanantaina 14.3. Päätös johtuu siitä, että Hupakko on paisunut paljon lyhyessä ajassa ja sen on vaikea jo liikkua, ja Tyllerön kiima on jälleen päällä. Ainoa pysyvä ratkaisu kystiin on valitettavasti leikkaus. Leikkauksessa on toki riski, ja maanantaina on tietysti ennen leikkausta konsultaatio. Toivon, etteivät Hupakon kystat ole liian suuret leikattaviksi. Halusin leikkauttaa tytöt yhtä aikaa, jotta joudun vain kerran hoitamaan leikkauksen toipilasvaiheen, joka saattaa olla hankalakin. Lisäksi tytöt saavat toisistaan seuraa toipumisvaiheessa, kun ne pitää erottaa muista. Toivon ainakin, että ne saa pitää yhdessä, koska Tyllerö ei oikein kestä olla erotettuna muista.

Olen itse aika pessimistinen marsujen leikkausten suhteen, enkä ryhdy tähän mielelläni, mutta tuntuu, että ainoastaan leikkauksella voin parantaa tyttöjen elämänlaatua. Pidän tätä siis oikeana päätöksenä, vaikka olen tietoinen siitä, että leikkaus ei ole ehkä täysin välttämätön. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää milloin puhkeavat, mikä olisi kohtalokasta marsuille joka tapauksessa.

Pessimistinen minä ajattelee optimistisesti, että jos tässä käy huonosti, niin olen kuitenkin antanut leikkaavalle lääkärille arvokkaita kokemuksia, jotka hyödyttävät tulevaisuudessa muita marsuja. Tosin lääkäri on erittäin kokenut näissä leikkauksissa, mutta Suomessa ei taideta naarasmarsuja kovinkaan paljon leikata ylipäätään verrattuna joihinkin muihin maihin. Joten peukut siis pystyyn, että kaikki sujuu mahdollisimman hyvin! On siis erittäin mahdollista, että kaikki sujuu hyvin, mutta yritän henkisesti varautua vastoinkäymisiin, jotta en sitten heti murru, jos joudumme vaikeuksiin.



tiistai 23. helmikuuta 2016

Kuvia ja japanomaniaa

Tämä tyttö lähtee huomenna Japaniin pariksi viikoksi! Juhuu, tätä on odotettu <3! Marsu taitaa olla japaniksi morymotto, oikein hyvä sana mielestäni. Kyseessä on keikkareissu, muuten varmasti kävisin jossain eläintarhassa katsomassa marsujen ruokinta-aikaa, oon katsonut söpöjä videoita semmoisista. Hieman on vielä pakkaamiset kesken, mutta ei pahasti. Koska päähän nyt ei mahdu paljon kummempaa kuin surinaa, lopetan löpinät ja laitan muutamia suht tuoreita kuvia iloksenne. Tavataan taas maliskuun puolella!










maanantai 15. helmikuuta 2016

Jälleen asiaa kuivikkeesta ja heinästä

Kävin työn puolesta pari viikkoa sitten Vuosaaressa, ja käväisin nopeasti eläinliikkeessä kaupassa käynnin yhteydessä. Punaisesta pallosta ilokseni löysin monta säkkiä Puron syysheinää, ja syöksyinkin suu vaahdossa heti hamstraamaan neljä kahden kilon säkkiä. Myyjä oli vähän hämmentynyt ja tiedusteli onko mulla hevonen. Sanoin, että melkein ;).

 Lemmikkiexpressin syysheinä loppui sopivasti samoihin aikoin, mutta ehdin hetken vertailla laatuja. Täytyy sanoa, että Puron syysheinä on kyllä näistä kahdesta kirkas voittaja. Oli pitkään tuntunut, ettei tuo vanha heinä kulu millään, ja nyt heinäseimet pitää täyttää joka aamu, koska marsut oikein ahmivat Puron heinää. Olen siis tyytyväinen. Luulen, että mun pitää alkaa käydä kerran kuussa hakemassa neljä säkkiä jostain kauempaa. Näyttäisi, että heinämenekki meillä on suunnilleen kaksi kiloa 6-7 päivässä. Kunpa tuota heinää vaan saisi lähempää, mutta ei se varmaan hirveän paha ole kerran kuussa lähteä kauemmaskaan.

Uutta kuivikerintamalla on, että saan vihdoin kokeilla hamppukuiviketta. Pitkään on kiinnostanut kokeilla, mutta en ole saanut aikaiseksi. En tiedä muistanko nyt väärin, että jossain vaiheessa ei ollut mahdollista tilata suoraan Hamppukaupasta pienempiä määriä hamppupaaleja, vaan ainoa vaihtoehto oli nouto tai sitten toimitus oli sen verran kallista, ettei tullut kokeiltua. Nyt tilasin kolme paalia, ja toimituskulut siihen päälle olivat suunnilleen neljännen paalin verran lisää hintaa. Jos hampun kulutus on samaa luokkaa kuin purun, niin pidän hintaa kohtuullisena, sillä tällä määrällä mentäisiin kolme seuraavaa kuukautta, eli kuluja tulisi 20€/ kk kuivikkeesta. Toimituksessa oli vähän ongelmia, mutta Hamppukauppa toimi hyvin, kun kerroin heille tilanteesta.

Kannustimena kuivikekokeiluun on Eukon tassujen tilanne. Sen takatassut ovat olleet nyt huonossa kunnossa. Iho punoittaa ja on alkanut jopa vähän kuoriutua tassunpohjista. Olen rasvaillut tassuja, ja se auttaa kyllä, mutta ajattelin kuivikkeen vaihdon vähemmän kuivattavaan mahdollisesti auttavan enemmän. Katsotaan.

Lisäksi Laatulastu, jota meillä on edelleen vähän jäljellä, ei ole mielestäni paras mahdollinen kuivike. Hassua sinänsä, koska kuvittelin aina halunneeni juuri Laatulastun tapaisen kuivikkeen! Laatulastu ei pölyä kovin paljon ja on siistiä käyttää - tosin hamppu pölyää vielä paljon vähemmän. Mutta koska lastut ovat isoja, ne eivät olekaan erityisen imukykyisiä ja hajua tulee jonkin verran enemmän ja nopeammin kuin purussa. Isot raskaat lastut litistyvät helposti kovksi ja märäksi alustaksi, ja olen käyttänyt lastun päällä paljon heinää pitämään marsujen tassut kuivina ja puhtaina. Nyt sekoittelen loput lastut hamppuun.

Hamppu vaikuttaa näin yhden käyttökerran jälkeen aika hyvältä! Nyt on viides päivä menossa, ja aion juuri siivota, mutta haju ei ole vielä ollenkaan paha. Laatulastu haisisi tässä vaiheessa voimakkaasti jo toista päivää pissalta.

Hampun ominaishaju on hauskan multainen, muistuttaa kasvihuonetta. Hajun tuntee tosin vain, jos tunkee nenän aivan kiinni kuivikkeeseen, eli se haisee selvästi vähemmän kuin puru. Purun hajusta tosin ihan tykkäsin, mutta välillä purussa oli turhan voimakas tärpätin haju, joka ei ollut niin kiva varmaan marsuillekaan. Hamppu ei pölise, ja harmahtava vaalea värikin on ihan kiva. Käsituntuma hampussa on vähemmän kuivattava kuin purussa, se vaikuttaa jopa vähän kosteuttavalta. Saa nähdä millainen imukyky on, sen näkee nyt siivouksen yhteydessä.

perjantai 5. helmikuuta 2016

"Kuiii"-nka lauma syntyy?




"Miksi puhut vaan siitä papanasta, huomioi nyt minuakin!"

Pikkumarsu Tipu-Papana on nyt kotiutunut hienosti. Tällä kertaa laumaantuminen kesti suunnilleen kuusi päivää uuden tulokkaan saapumisesta. Tunnistan tässä prosessissa joitain samoja vaiheita kuin edellisissäkin uuden lauman jäsenen kotiuttamisissa.

Ajattelin vähän eritellä omia aatoksiani jälleen marsun laumasielunelämästä (tuli tästä aasinsiltana mieleen, että meidän yrityksellä, joka sattuu olemaan myös bändi on ryhmähenkivakuutus. Naurattaa aina kun se saapuu..). Siitäkin syystä, että meidän lauma on naisjohtoinen ja -valtainen, ei samat jutut varmaankaan päde urosten johtamiin sekalaumoihin (tai en mä tiedä, ehkä naaraskin voi olla johtajana sekalaumassa?) tai uroslaumoihin, Ja kaikkein eniten varmaankin vaikuttavat laumaantumisprosessiin laumanjäsenten persoonat ja temperamentit, eli kaikki laumat ovat erilaisia. Olisi kiva tietää millaisia laumanmuodostuskokemuksia muilla on! Sujuuko aina hyvin vai vaihteleeko prosessi paljon?

"Katso nyt, osaan hienoja juttuja"


Näin kotiutuminen tällä kertaa eteni:
Laitoin Tipun puhdistettuun häkkiin aidalla erotettuna siksi aikaa, kun kävimme syömässä ulkona. Näin se sai hetken aikaa hengähtää pitkän matkustuspäivän jälkeen ennen muiden kohtaamista. Illalla päästin kaikki samaan tilaan. Tipu oli arka aluksi, ja siirtyi pois tieltä jonkun lähestyessä. Kaikki kävivät kuitenkin nuolemassa sen korvat, mutta jättivät sen muuten aika lailla huomiotta. Vähän kuin eivät olisi hoksanneetkaan, että joku uusi on tullut taloon. Tipu pysytteli poissa isojen possujen tieltä sen illan, mutta seurasin, että se uskalsi käydä syömässä ja juomassa. Ensimmäiset kuikutukset ja höpötyksetkin kuulin heti ekana iltana.

Toisena päivänä jatkui muuten sama kaava, mutta Tipu sai muissa hämmennystä aikaan säpsähtelemällä uusia ääniä ja muita outoksia ja singahtelemalla äkkiarvaamatta jonkun edestä tai takaa törmäillen matameihin matkallaan. Yleensä syyllinen ehti salamana jo paeta paikalta, kun iso possu nosti närkästyneenä nenänsä heinästä katsoakseen, kuka oli "hyökkäyksen" takana, ja yleensä näki vain jonkun vanhan laumakaverin, jonka kanssa alkoi ankara suukopu rauhaa ja yksityisyyttä loukkaavasta tunkeilusta. Eli toisena päivänä Tipunen sai olla rauhassa, mutta muut selvittelivät välejään uhoten ja naksutellen. Varmaan se myös kuuluu asiaan, että muiden pitää selvittää arvojärjestys uudestaan, kun laumatilanne muuttuu. Ainoastaan Eukko sai olla rauhassa. Tulkitsen sen johtuvan sen johtajan asemasta, joka ei ole horjuvaa sorttia.


"Näin se papana ei ainakaan osaa tehdä."

Kolmatena päivänä Tipu alkoi saada kyytiä Pimulta ja Mimmiltä sekä jonkin verran Tylleröltä. Ehkä siksi, että Pimu ja Mimmi ovat laumajärjestyksen hännillä, niiden pitää näyttää uudelle tulokkaalle, mistä kana pissii. Hupakko ei yleensä osallistu kiistoihin, ja Tyllerökin näpäytti Tipua vain jos se oli sen tiellä. Pimun näin jahtaavan Tipua pariin otteesseen aggressiivisen oloisesti ja nappaavan kerran sen pyllykarvoja suullisen voiton merkiksi. Mimmi taas ei antanut Tipun syödä pellettiä rauhassa vaan ajoi sen ankarasti pois kipolta. Tipu ei vielä uskaltanutkaan syömään aamupellettiä yhdessä muiden kanssa, eikä ollut kiinnostunut tuoreruoasta. Muuten kyllä uskalsi liikuskella ympäriinsä ja söi heinää hyvällä ruokahalulla, vaikka tuli usein ajetuksi pois muiden seurasta.

Hempeässä ihmissielussa tuntui pahalta katsoa, kun toinen sai köniinsä ihan äkkiarvaamatta ja joutui olemaan varuillaan, vaikkei mielestäni tehnyt mitään väärin tai pahaa.

Mutta marsuthan eivät ole ihmisiä. Ja tämä laumajärjestyksen selvittäminen taitaa olla niille melkoisen tärkeä toimenpide, joten tietenkin annoin marsujen selvittää välinsä. Haavoja ei ainakaan tähän mennessä ole tullut lainkaan, vaikka Tipu onkin menettänyt pyrstösulkiaan (hihi). Mutta sydäntä särki niiden muutaman päivän aikana, kun näin, että ei sitä vielä oltu hyväksytty laumaan jäseneksi, vaan raukka oli ulkopuolinen.

Meillä Pimu on ollut kaikkein nopein sopeutuja, siinä taisi mennä vain pari päivää. Mimmi oli hitain. Mimmiä taidettiin kiusata melkeinpä kuukauden verran ennen kuin se sai rentoutua muiden läsnäollessa, ja se joutui oleilemaan yksin jossain nurkassa tai toisessa kerroksessa. Silloin asialla oli eniten Eukko. Ehkä lauma oli niin pieni, että johtajan piti pitää kuria.
Hupakolla ja Tylleröllä oli närää aluksi muiden kanssa ehkä parin viikon ajan, ja sitten toistensa kanssa, koska ne ovat sisaruksia. Teini-iässä tuli toinen nahisteluvaihe, kun niiden piti päättää keskinäinen asemansa laumassa. Mutta pentuina niille piti kuria Akka, joka jaksoi aika pitkään pitää liiankin tiukkaa jöötä. Eukko joutui puuttumaan siihen yhdessä vaiheessa, kun Akalla meinasi mennä överiksi. Sen kurinpalautuksen jälkeen oli heti rauhallisempaa.

Naaraat taitavat pääasiassa ratkaista kiistansa kitisemällä toisilleen, eli fyysisesti harvemmin käydään kiinni. Näin ainakin meillä. Luulen, että tämä tapa on hitaampi kuin nujakoimalla ratkaistu riita, mutta toki myös vähemmän fyysistä vahinkoa aiheuttava. Joskus jokin kiista jatkuu niin kauan, että omistajalla alkaa mennä hermot jatkuvaan nalkutukseen, joka kuuluu marsuaitauksesta.

Muistaakseni neljäntenä tai viidennen päivän aamuna löysin Tipun syömästä heinää sovussa samassa purulaatikossa muiden kanssa ja pellettiäkin se sai heti syödä täysin häiriöttä tunkien päänsä ahnaasti muiden kanssa vuorotellen kuppiin, Se näky lämmitti sydäntä <3 Ero oli oikeasti tosi iso. Näki heti, että Tipu on nyt osa laumaa, eikä sen tarvitse hiipiä seiniä pitkin varoen astumasta muiden varpaille. Löysin karvatuppoja parista paikasta sen yön jäljiltä, joten ehkä välit oli sitten saatu tukkanuottasila selvitettyä. Joka tapauksessa Tipu on nyt kaikkien kaveri. Tuoreruokakin alkoi pikkuhiljaa kiinnostaa, vaikka Tipu näyttää vielä olevan siitä vähän ihmeissään. Tipu taitaa olla nirso, mutta ottaa mallia muista vähitellen. Ensin se ei edes haistellut ruokaa, mutta nyt syö jo kokonaisia paloja ainakin tomaattia ja paprikaa. Painokin on lähtenyt oikein mukavaan nousuun alun paikoillaan junnaamisen jälkeen.
Hassua pikku-Tipussa on se, että se kuikuttaa kaikista lujiten ja hassusti venytellen kui-äännettä, ihan aluksikin, vaikka se tarjoiltava ruoka ei sitten silloin kiinnostanutkaan. Mutta kaikessa pitää selvästi olla mukana <3! Pimu meni yli-innokkkasta kuikutuksesta ihan sekaisin ja alkoi sirkuttamaan. Otin siitä videon, pitääpä lisätä tännekin myöhemmin.

Tipu (jonka nimeä yritän kovasti muuttaa Papanasta sivistyneemmäksi, mutta Jimmy ei ole vielä suostunut vaihtamaan kutsumanimeä) on ihana tyyppi. Jotenkin erilainen kuin muut (tai no kaikkihan näistä on ihan yksilöitä, mutta kuitenkin). Kiinnostaa miten sen luonne tästä kehittyy, koska jotkin asiat sitä vielä säpsähdyttää, joten varautuneisuutta on ilmassa. Sylissä se vaikuttaa oikein rohkealta ja rennolta, ja kiinniottaminenkin ja punnitseminen on helppoa tuon kokoiseksi saippuapalaksi. Pellettikupilta se ei siirry, vaikka ihmiskäsi heittelee lisää pellettiä kulhoon, vaikka muulloin vielä ujostuttaa <3.


sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Aitauksen versiopäivitys 2.1 eli pikkuviilausta

Aitaus kesällä 2014

Aitaus talvella 2015

Tässä verrokkikuvat aitauksen muodonmuutoksesta taikakuutiosta pleksiin ja vaneriin. Ylemmässä kuvassa aitaus on samalla paikalla kuin nykyisinkin, mutta tapetti on vaihdettu.

En keksi tästä nyt vuoden hyvin palvelleesta vaneri/pleksiaitauksesta kyllä oikeastaan mitään moitittavaa. Muuneltavissa se ei ole, mutta tähän mennessä aitaus on muutenkin saavuttanut kaikki mahdolliset laajentumisulottuvuutensa. Tai no, ylöspäin kerroksia voisi lisätä, mutta en halua. Yksikerroksinen on niin paljon helpompi siivota, ja marsut on helppo nähdä ja poimia syliin näin. Eli olen tosi tyytyväinen.

Viimeisimpänä päivityksenä sain vihdoin vaihdettua erheessä pohjakankaaksi asennetun suihkuverhon siistiin maalipintaan. En tiedä mistä alunperin sain päähäni, että suihkuverho on ilman muuta vedenpitävää materiaalia. Note to self: SUIHKUVERHO EI PIDÄ VETTÄ. Eli jos olet laiska ja ajanpuutteessa, kuten minä olin viime vuonna aitausta väsätessäni, etkä ehdi ja viitsi maalata (ja olet ostanut liian vähän maalia eikä se riitäkään kaikille pinnoille) valitse vaha- tai muovikangas.

Nyt kun mulla oli aikaa ja tarmoa, päätin käyttää kangasratkaisun sijaan maalia, joka on hygieenisempi ja helppo pitää puhtaana pyyhkimällä. Vaneriin oli parista paikasta päässyt imeytymään pissaa suihkuverhon ja sen päällä olevan irtonaisen ohuen muovin läpi. Ei onneksi paljon, ja maali peitti tapahtuneen vahingon. Suihkuverhoalusta oli vaikea pitää puhtaana, ja sähköinen muovi oli täynnä karvoja ja heinänpätkiä. Se oli epäsiistin näköinen, ja näkyi mattojen alta ikävästi. Lisäksi pakkausteipillä alustan pohjaan pakkausteipillä teipattu suihkuverho repsotteli jatkuvasti. Se oli hätäratkaisu, eikä siksi erityisen kestävä.

Vaneri piti maalata kolmeen kertaan, jotta siitä tulisi tasaisen värinen, kiiltävä ja varmasti pientä kosteutta kestävä. Valitsin nopeasti kuivuvan sisätilamaalin, joka ei haissut maalausvaiheessakaan paljon miltään. Lattiamaaliakin oli tarjolla, mutta se vaikutti niin tuhdilta kamalta, että päädyin vähän kevyempään vaihtoehtoon.

Marsut olivat koko remppapäivän evakossa kylppärissä, jotta kaikki hajut ehtivät haihtua. Samalla pesin etikalla ja mäntysuopavedellä kaikki virikkeet (uskomaton määrä pissaa kaikkien mökkien seinissä). Aikamoinen homma ja olohuoneessa oli hirveä sotku koko päivän. (Mua huvitti kovasti kun ryömin koko päivän pölyssä ja papanoissa remppavaatteissa ja sitten suoriuduin oopperakuntoon pikkumustineen ja iltameikkeineen kaikkineen alle tunnissa. Ääripäästä toiseen.). Puolen yön aikaan sain kaiken siivottua ja marsut kotiinsa. Oli siellä tyytyväisiä, putputtavia possuja. Keittiön vieressä sijaitseva kylppäri oli kyllä marsujen mielestä jännä paikka - erityisesti kahvin tuoksu sai kaikki nenät nousemaan kohti taivasta - mutta eihän mikään omaa kotia korvaa.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Pieni näyttely-yllätys

*köh* 

Sanoiko joku jossain vaiheessa, että viisi marsua on tämä talouden maksimi? No, unohtakaa se. Kuusi on uusi viisi, kyllä sen vuosilukukin tietää!

En pystynyt vastustamaan houkutusta ottaa vielä yhtä Maailman marsua. Tai yritin kyllä, hetken, eikä siitä tullut vaan mitään. Joten eilen PiNan Viialan näyttelystä (joka muuten oli ensimmäinen näyttely, johon osallistuin yli kymmeneen vuoteen, vaikkei marsuja mukana ollutkaan) sain mukaani tämmöisen pikkuhiiren, jonka työnimi on Neiti Typykkä Pikku-Papatti Friidulainen. Jimmy kutsuu häntä Papanaksi. Kiitos Aidalle ja koko näyttelyporukalle, mulla oli hurjan hauskaa buffetissa talkoolaisena! Ja mitä ihania herkkuja! Suosittelen kaikille osallistumista taloisiin, koska se on vaan niin mukavaa.
Mutta eipä mulla ole oikeastaan muuta sanottavaa kuin sydänsydänsydänsydän, joten kuvat puhukoon puolestaan <3: 
Maailman Besservisseri s. 27.06.2015 (tsw). Akan tyttärentyttärentytär <3


Suuri maailma (ja Hupakon takapuoli) ja pieni marsu <3
Suukko <3
Ignooratkaa OnePiece (tai ehkei kukaan sitä huomannutkaan, kun ei kai kellään riitä huomiota muulle kuin tuolle liian söpölle otukselle). Sydän sulaa <3!
Kuvassa kaikki tortit <3. Mimmi putsaa pienen korvat.

Vähän pientä vielä jännittää, mutta heti ekana iltana kuuluivat ekat kuikutukset ja pulinat. Tomera kuin mikä, ja pahoinpitelee juomapulloa niin, että naapuriin kuuluu <3. Myös sylissä oli hirmu reipas.

Nimeä ei ole vielä päätetty, mutta mua miellyttää tällä hetkellä Tipu. Onko muita karvanaisteemaan sopivia ehdotuksia :)?