Eukon kanssa viimeiselle matkalle

Tänään lähdemme Eukon kanssa illalla viimeiselle matkalle.

Tukitoimet eivät enää parantaneet Eukon oloa. Kipulääkkeestä huolimatta sen pissaaminen kävi koko ajan vaivalloisemmaksi ja nyt parin viimeisen päivän aikana selvästi kivuliaaksi, koko ajan enemmän. Antibiootin lopetin, kun Eukon maha meni sekaisin, mutta ruokahalu eikä mikään muukaan siitä lainkaan parantunut. Ajattelin, että huono ruokahalu hyvällä tuurilla olisi ehkä antibiootin syytä, mutta luultavasti kyse on kasvaimen aiheuttamasta tukalasta tunteesta, mahdollisesti kivulloisuudesta. Se liikkuu paljon vähemmän kuin ennen, ja silloinkin takapää kummallisesti ylhäällä kömpelösti. Ehkä se aristaa virtsarakon aluetta. Eukko ei selvästikään pysty lepäämään levollisesti, vaan kököttää jalkojensa päällä pystymättä kunnolla makaamaan.

Herkut kyllä kiinnostavat, ja Eukko tulee hakemaan osuutensa tuoreruoista ja pelleteistä ja maistelee usein heinääkin, vaikka suu selvästi liikkuu hitaasti. Paino on laskenut huomattavasti tukiruokinnasta huolimatta. En viitsi Eukkoa kiusata yöllä tukiruokinnalla, mutta päivisin olen ruokkinut sen 3-5 kertaa, vaikka jotain se saa kyllä itsekin syötyä. En halua, että sillä on vielä vatsakin kipeä kaiken muu lisäksi. Olen laittanut aitaukseen paljon pehmeitä makuupaikoja ja tarjoillut usein herkkuja, jotta Eukon viimeiset hetket olisivat mahdollisimman mukavia.

Nyt on hyvä hetki lähteä, ennen kuin kipu muuttuu kovemmaksi. En halua odottaa, että Eukko ihan selvästi kärsii, ennen kuin vien sen eutanasiaan.

 Laumakaverit  ovat olleet todella mukavia ja lempeitä Eukolle. On ollut todella liikuttavaa huomata, että ne ymmärtävät mistä on kyse. Eukko on käynyt nuolemassa ihan kaikkien silmät ja korvat, mikä on poikeuksellista. Se lepäilee usein Hupakon kyljessä kiinni hoitaen sen turkkia ja nojaten nenää sen kylkeen. Ehkä Hupakon olemus rauhoittaa tai lohduttaa sitä, eikä Hupakko ole ajanut sitä pois, vaikka tavallisesti kukaan mun marsuista ei ole kiinnostunut nukkumaan kylki kyljessä. Tai sitten Eukko ajattelee, että Hupakosta isoimpana ja lihavimpana tulee seuraava laumanjohtaja ja se antaa sille vinkkejä :).

Kirjoitan tämän tekstin hieman jäsennelläkseni ajatuksiani. Olen ollut koko viikon todella surullinen, kun olen tätä päätöstä tehnyt. Marsujen (ja ehkä kaikkien eläinten) omistamisessa tämä on se surkein osuus, kun pitää tehdä näin vaikeita päätöksiä, joissa ei ole oikeaa ja väärää.

Leikkaustakin kyllä harkitsin, ja meinasin kallistuakin siihen vaihtoehtoon, mutta tulin siihen tulokseen, että Eukko on liian heikko ja vanha. Leikkauksella se saisi ehkä vuoden tai korkeintaan kaksi elinikää, mikä sinänsä on pitkä aika. Mutta mahdollisuus siihen, että leikkaus onnistuisi, eli löytyisi leikattavissa oleva kasvain, joka ei ole levinnyt, Eukko selviäisi heikossa kunnossa anestesiasta, ja toipuminen onnistuisi, mikä ei ole Eukon ikäiselle ja kuntoiselle yhtään selvä asia, on ihan häviävän pieni. Kaikista todennäköisimmin kasvain on hankalasti kiinnittynyt ja anestesia liian suuri riski. Noin heikkokuntoisen eläimen jälkihoito olisi todella haastavaa. Olisi kauheaa altistaa Eukko kokemukselle, josta se ei lopulta selviäisikään, vaan olisin aiheuttanut sille vain ylimääräistä tuskaa. Marsuhan ei voi valita, mutta pohtiessani asiaa tulin siihen tulokseen, että lähtemällä leikkaukseen olisin ajatellut lähinnä itseäni, ja vältellyt omaa luopumisen tuskaani, kuin ajatellut Eukon parasta.

Eukko on elänyt jo pitkän, täyden elämän, ja olen velkaa sille hyvän lopun ilman suuria tuskia. Aion olla sen kanssa lopetuksessa. Onneksi myös Jimmy tukee minua ja suree Eukkoa kanssani. Myös muu perheeni ja ystäväni ovat olleet tukena ja ymmärtäneet, eivätkä vähätelleet suruani tämän asian kanssa. Olen siitä hyvin kiitollinen, koska tiedän, että kaikilla näin ei ole.

Hyvää matkaa, Eukko-rakas.

Eukko ja Hupakko <3