sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Hyvää joulua 2013!

Lähdettiin tänään joulun viettoon, mutta marsut sai jäädä evakkoasuntoonsa saunan lauteille, sillä me ollaan poissa vain pari päivää. On niillä kuitenkin puna-vihreä joulusisustus. Hassua, miten tuntui vähän kurjalta jättää ne yksin, vaikka tiedän, että niillä on siellä mukavampaa kuin pistokeikalla täällä parin tunnin ajomatkan päässä. Marsut on kuitenkin perheenjäseniä, ja joulu on perhejuhla. No, oikeastihan ne oli ihan onnessaan, kun kaikki paikat on täynnä heinää parin päivän poissaolon vuoksi (joulu: yltäkylläisyyden juhla!). Mulla oli hieno idea miten heinät pysyis puhtaana lasten vessajakkaran sisällä kun olin tupannut sen ihan täyteen ja kuvittelin, että marsut sieltä nätisti kiskois yhden korren kerrallaan. Tietysti Eukko ensitöikseen rymisti sinne koppiin kuin sotanorsu ja punkesi selällään kopin kumoon, ja hautautui heinään todella onnellisen näköisenä. Yleensä Eukko on aika totisen näköinen marsu, mutta silloin  se melkein hymyili. Oli pakko siis luovuttaa se heinäkasa sille.  Hirveä mussutus kuului kaikkialta kun lähdin..
Marsujen jouluasumus (ennen heinän lisäämistä)

Tyllerö järjesti myös pari päivää sitten kunnon näytöksen. Se on kauhean voimakas (ja hätähousu), ja rimpuilee nostettaessa ja laskettaessa häkkiin. Se onnistui jotenkin punkeamaan niin voimakkaasti kun olin laskemassa sitä häkkiin, että pääsi lipsahtamaan otteesta (onneksi) lähellä maata ja hyppäsi täysillä päin seinää. Se jäi sitten siihen vähän hämmentyneenä pudistelemaan päätänsä. Pelästyin tietty pahasti, että vähintäänkin se katkaisi hampaansa, mutta ei siinä ihme kyllä muuta käynyt kuin että se sai verinaarmun nokkansa päälle.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Marsujen säilytysjärjestelmä

Ajattelin kunnostautua ja laittaa tänne hieman uusia/vanhempia kuvia. En tajua miksi se olevinaan tuntuu niin raskaalta ja vaikealta jutulta.  Kuvat ovat ikävä kyllä tosi suttuisia, kun niitä ottaa hämärässä keinovalossa.
Kuvia selatessa huomasin, että Hupakko ja Tyllerö näköjään kasvaa edelleen aika hurjaa vauhtia. Nimittelenkin niitä silloin tällöin joulukinkuiksi, kun ovat tuollaisia vaaleita possuja.

Tadaa! Tässä uusi ja uljas marsunurkkaus jouluvaloineen, joista joskus oli puhe, ja tee-se-itse-laatikkoineen. Oon aika ylpeä siitä. On se mun mielestä aika siisti, vaikka mun puusepäntaidoissa ei olekaan kehumista. Kaikki muut paitsi Eukko taitavatkin näkyä kuvassa (Eukko on tietysti sinisessä kopissa nokosilla).




Lopuksi pari sekalaista kuvaa nukkuvista posuuista. (Kukaan ei muuten osaa kiivetä riipparin päälle, mutta toimiihan se noinkin.)

Hupakko nukkuu.
Mimmi nukkuu kankaisessa leipälaatikossa, jonka sain Hong Kongista -70% (saituri sisälläni juhlii). On myös toinen pinkki-oranssi -värisenä, mutta pitää ostaa ennen käyttöönottoa myös yhteensopivat pinkit pyyhkeet..

Mimmi nukkuu.






torstai 31. lokakuuta 2013

Marsusodat, osa x

Voi noita naisia! "Pikku" naiset ovat pahassa teini-iässä ja hyppivät jatkuvasti toistensa nenille.  Kohta ne ovat  vanhempien rusettihärpäkkeiden kokoisia ja Mimmin ovat tainneet ohittakin jo. Iltaisin on ollut välillä niin kova meteli, ettei telkkarin katselusta ole meinannut tulla mitään. Pitää vähän väliä kilistää lusikkaa kuppiin tai tehdä jokin muu inhottava ääni  jos haluaa kuulla repliikit. Teinit istuvat vierekkäisissä mökeissä ja jurputtavat toisilleen.
Marsukiihtymystä
Akka käy välillä pitämässä niille kurinpalautuksen, ja joskus Tyllerö koettaa koputtaa sillekin nokkaansa. Pari päivää sitten Akka sai röyhkeästä pikkupimusta tarpeekseen ja antoi Tyllerölle selkään. Näytti siltä kuin se olisi hypännyt korkealta Tyllerön päälle, mutta en oikein kunnolla ehtinyt nähdä mitä siellä tapahtui. Seuraavaksi oli kuitenkin Tyllerö singahtanut häkin kauimmaiseen nurkkaan, ja Akalla oli suu toffeenväristä karvaa täysi.. No, kummallekaan ei tullut haavoja, ja Tyllerö taisi saada opetuksen, koska nyt on ollut paljon hiljaisempaa. Kun laitoin hämäykseksi lisää heinää tarjolle , ne menivät kiltisti vierekkäin syömään.  Eiköhän tuo kohta mene jo ohi, mutta tuo sanasodan meteli alkaa käydä hermoille.

Sylissä blondi ja bimbo viihtyvät hämmentävän hyvin, kun vertaa siihen miten vaikea niitä on saada kiinni. Rentoina pörpöttelevät ja syövät kädestä ihan luontevasti (vaikka sormet ja ruoka menevät välillä sekaisin). Ne on myös kummallisia ragdoll-marsuja. Niitä saa laittaa vaikka mihin asentoon, eikä tunnu vaivaavan.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Marsujen harrastukset ja cheerleader-siskokset

Syksyistä keskiviikkoa kaikille! Sen kummempaa asiaa ei ole, mutta ajattelin tulla tänne toteamaan, että hengissä ollaan! Valmistuin kesällä koulusta ja olen saanut osa-aikatöitä omalta alalta, mikä on tosi mukavaa. Teen myös free lance -töitä, mikä pitää kyllä suht kiireisenä, mutta sopii mulle hyvin. Kaikki marsutkin voivat hyvin, vieläkään ei ole kertaakaan tarvinnut käydä näiden kanssa lääkärissä (kop kop)!

Oikeastaan halusin kertoa, että Akka sirkutti eilen illalla juuri ennen nukkumaan menoa! En ollut koskaan ennen kuullut sirkutusta livenä, tai hämärästi ehkä muistan, että edesmennyt Timppa teki sitä kerran. En tiedä mistä johtui. Olin juuri täyttänyt vesipullot, jotka olivat päässeet olemaan tyhjillään ehkä tunnin. Näillä viidellä menee melkein litra vettä vuorokaudessa, mun mielestä se on aika paljon. Pulloja saa olla koko ajan täyttämässä. Kun toin pullot takaisin, Mimmi ja Akka päättivät ryhtyä kinaamaan siitä suositummasta pullosta ennen kuin olin saanut toisen kiinnitettyä. Ne joivat siitä kulauksen vuorotellen, mutta rauhoittuivat sitten kumpikin omalle pullolleen. Näytti siltä että niillä oli kauhea jano, ja jäin sitä katsomaan miettien olivatko pullot sittenkin olleet tyhjillään pidempään. Yhtäkkiä Akka näytti pelästyvän jotakin, vaikka miään ei siis muuttunut enkä mä ollut liikahtanutkaan, ja pakeni yhden kopin taakse. Siellä se kökötti hetken ja alkoi sitten sirkuttamaan. Muut marsut jähmettyivät paikoilleen, mutta Mimmi jatkoi juomista, kuin ei olisi kuullutkaan. Sirkutusta jatkui ehkä minuutin niin, että poikaystäväkin ehti tulla katsomaan. Videota en ehtinyt ottamaan, se tietysti lopetti heti kun olin saanut puhelimen taskusta käteen.
Laumaelämää. Seimessä Hupakko.

Olin koko syyskuun työmatkalla USA:ssa, ja poikaystävä pärjäsi hienosti marsujen kanssa, eikä yhtään valittanut ainaista siivousrumbaa, joka viiden marsun kanssa vie ihmeen paljon aikaa.. Täytyypä laittaa tänne jossain vaiheessa kuvia, joita sain sähköpostiin syyskuun aikana. Tuli kyllä siinä koti-ikävä!

Poissaollessani Blondi ja Bimbo (lisänimet, jotka Hupakko ja Tyllerö ovat ansainneet) olivat kasvaneet kaksinkertaisiksi, hurjaa! Mitähän se on niille syöttänyt...? Pienet alkavat näyttää marsuilta, toivottavasti eivät ala muistuttaa liikaa virtahepoja.. On huvittavaa, että kun siskokset punnitsee, ne painavat yleensä grammalleen saman verran, tai korkeintaan painoissa on parin gramman heitto. Nyt ne ovat jo reippaan kolmen kuukauden iässä melkein 750-grammaisia. Hirveän isoja noin nuoriksi, jos vertaa Mimmi-kirppuun, jonka paino on vakiintunut nyt yli vuoden iässä noin 800 grammaan. Ei ne kyllä mitenkään lihavia ole, mutta kasvavat vain nopeasti. Lisänimet tyttöset ovat ansainneet kouhotuksellaan. Viime päivinä niillä on ollut dramaattisia teiniriitoja, kun on aina pakko päästä juuri siihen koppiin, jossa sisko jo on. Ei ne toisiaan satuta, mutta kamala kiljunta ja kiroilu kuuluu kyllä kauas. Varsinaista High school -meininkiä.. Jotenkin ne muistuttaa cheerleadereitä muutenkin. Ehkä se on se vaalea tukan väri.

Hupakkoa ja Tylleröä on melko vaikea edelleen saada kiinni aitauksesta, niillä on jokin turbo-vaihde, jonka iskevät silmään, kun vaistoavat joutuvansa syliin. Sylissäkin pitää välillä vielä yrittää sännätä täysiä karkuun suuntaan x, mutta paniikkipyrähdyksistä huolimatta ruoka maistuu kädestä tarjottuna, jutellakin uskalletaan, ja maate mennään jos jaksaa tarpeeksi pitkään odottaa. Hyvin siis kuitenkin sujuu kesyyntyminen. Syyskuu niillä taisi kulua villimarsuina, kun poikaystävä ei ole niin innokas kesyttäjä, vaikka tykkääkin jutella marsuille.

Huvitin itseäni eilen pohtimalla mikä voisi olla kunkin marsun lempipuuha, jos syömistä ei lasketa, sehän on kaikilla numero ykkönen. Eukon lempipuuhaa on löhöäminen, Akalla juominen, Mimmillä kaltereissa roikkuminen ja ihmisten kanssa keskustelu, ja Tylleröllä ja Hupakolla kiipeileminen, kuikutuskuoron johto ja tällä hetkellä tuo kinastelu. Saa nähdä kuinka paljon nuorimmaisten luonteet eriytyvät ajan kanssa, kun tällä hetkellä ne on aika samankaltaisia. Vivahde-eroja on tietysti.

Toivoisin, että saisin kasattua Puukeskuksella teettämäni laatikot. Vanerista sahautin kuuden ison laatikon osat, jotka mahtuvat juuri sopivasti Ikean Lack-pöytieni alle. Aika hintavaa se oli kun 150 e maksoi, mutta toisaalta oikean kokoisia nyt ei vaan löytynyt mistään, että mittatilaustuotteeksi tuo on melko edullinen. Nyt pitäisi vaan pistää toimeksi. Sain myös meidän kerrostalopartsille täydellisen heinä- ja purusäilytysratkaisun Ikeasta, mistä olen tosi ylpeä  :) pitäisi siitäkin pistää kuvaa, mutta laiska mikä laiska. Oon myös ideoinut sellaista kiskosysteemiä, joka tasoittais vinksottavat taikakuution reunat. Se on vaan esteettinen haitta, mutta aitaus onkin aika näkyvä asia meidän olohuoneessa.

Tällaista sekalaista pohdintaa tällä kertaa, ehkä seuraavassa päiväkirjamerkinnässä on enemmän järkeä.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Karvaisten naisten kartano

Laajensin aitausta pieniä varten, laitan tähän pari hieman huonolaatuista kuvaa. Meidän olohuoneen ikkunan edessä kasvaa puu, joka varjostaa huonetta kesäisin. Toisaalta se on hyvä, koska aurinko ei pääse räkittämään edes parvekkeelle, ja kämppä pysyy viileänä. Toisaalta päivisinkin on niin pimeää, ettei kameralla tahdo saada kuvia, ja valoja joutuu pitämään iltapäivästä lähtien päällä. No, kyllä se viileys on toisaalta aika arvokasta, kun lasitetulla parvekkeellakin pystyy hyvin oleilemaan, vaikka se on etelän puolella.

Joka tapauksessa aitaus on nyt kokoa 245cmX70cm + 175cmX70cm. Olen poistanut siitä yläkerran, joka hankaloitti häkin sisustamista ja siivoamista, vaikka olikin marsuille mieluinen. Pienemmällä puolella on purua, ja isommalla mattto/pyyhe/purulaatikko-systeemi. Sisäsiisteys on taas vähentynyt uusien tulokkaiden ja järjestyksen vaihdon myötä, mutta eiköhän se siitä taas. Imuroin mattopuolen kerran päivässä ja vaihtelen pikkupyyhkeitä ja purulaatikkojen puruja kerran parissa päivässä. Laitoin taas tauon jälkeen mattojen alle sellaista kumista kosteantilanmattoa, joka pitää hajua loitolla, koska se pitää systeemin ilmavana=kuivempana.
Tuossa aitauksen alla mulla on Ikean viiden euron Lack-pöytiä seitsemän kappaletta, mikä on mun mielestä tosi hyvä ratkaisu. Se näyttää siistiltä, mutta on halpa laajentaa. Murheenkryyni tällä hetkellä on säilytyslaatikot, joita pöytien alla on. Niistä on tullut mulle suorastaan pakkomielle. Haluaisin siistimpiä, ja olisin niistä valmis maksamaan jotain pari kymppiä kipaleelta, mutta mistään ei löydy oikean kokoisia! Nykyiset ovat pahvisia, eli nuhraantuvat käytössä nopeasti ruman näköisiksi, eivätkä muutenkaan ole kestäviä. Pitää ehkä tehdä itse.







Eukko, Akka ja Mimmi ovat kaikki hyvissä voinneissa. Tosin eilen huomasin taas hieman löysää, pahanhajuista papanaa. Sitä oli jäänyt kaikkien varpaiden väliin, joten syliin nostaessa se tarttui vaatteisiin. Yök. Täytyy taas tarkkailla, kuka on syypää. Epäilen Akkaa. No, tuota tapahtuu vähän väliä, mutta koska papna pysyy edelleen koossa, en mihinkään toimenpiteisiin ole ryhtynyt. Kesyyntyminen jatkuu edelleen myös aikuisten kanssa, vaikka nuo ovatkin jo suht rentoja tyyppejä.  Eukkoa ja Akkaa saa jo jopa silittää häkissä! Rikkaimuriin nuo ovat tottuneet hyvin, mutta Akka ja Eukko mieluiten väistävät sitä. Pikkumarsut totta kai vielä säikkyvät sitä, mutta Mimmi on siihen suorastaan rakastunut, se kuikuttelee sille, ja seurailee sitä, ja jopa pukittelee sen ympärillä.
Mimmi ja rikaimuri


Olen ryhdistäytynyt marsujen terveyden- ja kauneudenhoitajana. En tajua, miksi en aiemmin ole ostanut kunnon karstaa ja harjaillut noita, koska se selvästi tekee hyvää niiden iholle. Hilseily selvästi vähenee. Harjaus tuntuu olevan jopa Mimmin mieleen, joka tavallisesti protestoi kaikkia hoitotoimenpiteitä. Olen myös pitänyt korvanpuhdistustalkoita ja leikkaillut kynsiä ahkerammin, kun varsinkin Eukon kynnet vääntävät varpaita väärään asentoon jo vähänkin pidempinä. Kynsienleikkauksesta sentään kukaan ei ole oppinut pitämään..

Juttua ja kuvia näköjään riittäisi vaikka kuinka paljon, mutta pitänee jatkaa lisää myöhemmin. Aah, kyllä se viisi on aina parempi kuin kolme!

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Hunajaiset ja toffeiset tulokkaat

Karvaisten naisten kylässä on uusia asukkaita!

Hupakko ( kuva:Pulmu Waitinen)
"Tuoreimmat karvanaiset muuttivat kyläyhteisöön 19.7. vajaan kuuden viikon ikäisinä. He asuivat aluksi puusillan alla, mutta jo viiden minuutin kuluttua totesivat sillanalusen olevan liian pieni kahdelle asukkaalle. Naapurit kävivät toivottamassa uudet asukkaat tervetulleeksi kohteliaasti puhdistamalla näiden silmät ja korvat. Nuorison aktiivisuus kävi aluksi Akan hermoille, ja tämä mielellään näpäytti neitejä nokalle tai takamukselle joka kerta näiden häiritessä hänen herkkää yksityisyyttään. Tätä kesti kuitenkin vain pari ensimmäistä päivää, eikä epäystävällinen käytös tuntunut lainkaan lannistavan tulokkaita. He saivat myös suojelusta yhteisön matroonalta Eukolta, joka kävi tasaisin väliajoin pistämässä liian innokasta kurinpitäjää ruotuun. Nyt rauha on taas laskeutunut karvanaisten kylään.”
Tyllerö (kuva: Pulmu Waitinen)
Olin alkukeväästä lähtien suunnitellut neljännen jäsenen hankkimista laumaan, sillä ”puluboksissa on vielä tilaa yhdelle”. Oikeastaan poikaystävä teki valinnan uuden perheenjäsenen hankinnasta. Hän sai myös valita marsun rodun ja nimen.  Aloimme siis etsiskellä sk self creamiä. Olimme ajatelleet ottaa uuden laumanjäsenen vasta syksyllä, mutta Pulmulla Helsingissä oli juuri syntymässä cream-buff-yhdistelmästä poikue, ja houkutus taisi olla liian suuri... Kun sitten kävimme katsomassa 10.6. syntynyttä poikuetta, jossa sattui olemaan kaksi tyttöä, buff ja cream, emme osanneet päättää kumman ottaisimme, ja poikaystävä ehdotti, että otettaisiin molemmat. Vaarallinen ehdotus. Enhän mä osaa kieltäytyä tuollaisesta, vaikka olin yrittänyt vakuuttaa itselleni, että neljä marsua on maksimimäärä. Noh, nyt on viisi marsua, joista neljä mahtuu puluboksiin ja yhdellä on kissankuljetuskoppa matkustusta varten.
vas. Tyllerö, oik. Hupakko

Nimekseen tytöt saivat Tyllerö ja Hupakko. Ne on kerrassaan mahtavia tyyppejä! Ihanan ulkonäön lisäksi niillä on lystikkäät luonteet. Rohkeita, uteliaita, nokkelia ja ystävällisiä (musta tuntuu, että ne on kekseliäämpiä kuin nuo vanhemmat marsut. Ehkä siksi kun niitä on kaksi pientä tekemässä kolttosia?). Molemmat on varsinaisia marsuraketteja, en oo koskaan nähnyt marsun liikkuvan niin nopeasti! Kuin marsuformuloita! Näyttävät enemmän hillereiltä kuin marsuilta toisinaan. Kiipeilevät myös seiniä pitkin ylös ja hyppivät puolimetrisiä loikkia, hurjia tyyppejä. Aluksi ne huvittivat itseään kiipeämällä heinäseimiin, mikä onneksi nyt on loppunut. Pienavälit ovat niin pienet, että ne varmaan melko pian olisivat jääneet sinne puristuksiin livahdellessaan edestakaisin. Yhtä huono näkö niillä on kuitenkin kuin muillakin kömpelömmillä lajitovereillaan. Yhdistettynä nopeuteen se ei aina ole paras yhdistelmä.. Ainakin kerran Hupakko on ilo-loikkinut päin seinää, reppana. Lisäksi ne tuppaavat törmäämään toisiinsa rallia vetäessään. Eipä sillä että se niitä itseään pahemmin haittaisi. Ipanat ovat keksineet myös mattojen ja pyyhkeiden alle kaivautumisen.. Sylissä Hupakko ja Tyllerö on ihan ässiä (siis kun ensin saa raketin pyydystettyä)! Todella rentoja tyyppejä! En ollut uskoa silmiäni kun toisena iltana otin ne syliin ja ajattelin aloittavani pienten villipetojen kesyttämisen, niin nepä olivat viiden minuutin päästä kyljellään, ja painuivat littanammiksi silitettäessä. Tyytyväinen kurnutus vaan kuului. Uskomatonta! Alla kuvatodiste.

Tyllerö vas. ja Hupakko oik.



sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Hyvää juhannusta 2013!


Marsujen kesämökki

Olin eilisen ja tämän päivän pitkän kaavan juhannushäissä, ihanaa! Marsut kuitenkin viettivät juhannuksen kotosalla, sillä ei noin lyhyellä reissulla niitä kannattanut stressata. Olin kolmannella juomapullolla varautunut pidempään poissaoloon, mutta oli vissiin kovat juhannusryyppäjäiset, kun olivat kolmeen pekkaan (öh, pirjoon?) vetäneet yli litran vettä. Eikä täällä ole edes kuuma, ja laitoin tuoreruokaakin valtaisan kasan häkkiin ennen lähtöäni. Tosin ennenkin olen ollut huomaavinani, että tuoreruoka vain lisää veden menekkiä, outoa kyllä.. Onko muiden marsut yhtä kovia juomaan?

Äsken kun ruokin marsut, ne ryntäyspelästyivät jotain ihan olematonta. Rupesin huolestumaan kun ne jatkoivat kökötystä niin pitkään piiloissaan vaikka ruoka oli kesken. Menin sitten katsomasn tilannetta ja nostelin vähän tunneleita varmistaakseni, ettei mitään ollut sattunut kenellekään. No ei ollut, ne olivat vaan unohtaneet mitä olivat tekemässä, kuvittelivat varmaan tulleensa tunneleihin lepäilemään. tytöt menivät heti syömään, kun vähän rapistelin tuoreruokaa. Joskus nuo on kyllä niin pöljiä!

Kaikille neitokaisille kuuluu hyvää. Huvittava kolmikko kun ovat niin erikokoisia. Eukko painaa (valitettavasti, tosin. Voisi hyvin olla vähemmänkin) 1100 g, Akka noin 900 g ja Mimmi 800 g.  Mimmi on kyllä soma, tulisieluinen pikku kirppu. Eukko oppi tänään juuri kulkemaan kopin katon kautta häkin puoliskosta toiseen, voikukanlehtien kannustamana tietenkin. Tosin vähän pelottavalla tyylillä, kun se ottaa turhan paljon vauhtia hyppyyn, vaikka portaat olis vieressä.. Eihän siinä kestänytkään kuin puoli vuotta. Akka on oppinut seisomaan takajaloilla herkkupalan saadakseen, se on kyllä niin söpöä!

Meillä on kämpässä putkiremppa, joka tosin onneksi loppuu jo parin päivän päästä. Minä ja poikaystävä asutaan kilometrin päässä vanhempieni nurkissa, mutta päätettiin jättää marsut tänne asumaan, missä niillä on enemmän tilaa. Tämä rempan vaihe ei kuitenkaan ole äänekäs, ihmisiäkin se haittaa vain niiltä osin, että vessaa ja suihkua ei voi käyttää. On mukava muuttaa tänne possujen luokse takaisin, ja musta tuntuu, että possuillakin on vähän tylsää täällä keskenään.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä 2013!


Pääsiäispupuna suklaa-turkkinen Akka

Karvaiset naiset voivat kaikki hyvin pieniä vaivoja lukuunottamatta. Akka kiusaa omistajaansa katoamis- ja ilmestymistemppuja tekevällä vatsavaivallaan. Aina kun olen viemässä sitä jo lääkäriin löysän papanan vuoksi, vaiva onkin poissa seuraavana päivänä... ja palaa takaisin taas juuri kun olen lähdössä pariksi päiväksi reissuun... Muuten se vaikuttaa olevan elämänsä kunnossa, painokin sillä on mielestäni kokoisekseen hyvä, eikä ole laskenut vaivojen aikana. Maha sillä on aika pinkeä, mutta luulen että se on vain syönyt hyvin, kun ei se sitä arista tunnustellessa.

Eukolla taas on ilmeisesti todella kuivat korvat. Sisältä ne ovat ikään kuin kuivan karstan peitossa, mutta helokkiöljy on tuntunut auttavan, kun olen hieronut sitä korviin. Mietin jo, että onko sillä jotain loisia, mutta enpä kuitenkaan usko. Olisi se aika ihme, kun eivät nuo muita eläinmaailman edustajia koskaan tapaa. Olen lisännyt öljyä myös pellettiin, koska kaikkien iho on selvästi kärsinyt kuivasta sisäilmasta pakkasten aikaan. Vielä en mitään ihmeitä ole huomannut tapahtuvan, mutta vasta vajaan viikon olen sitä antanutkin.

Mimmi kasvaa edelleen, vaikka tahti onkin hidastunut. Se on jo 7 kuukauden ikäinen ja painaa noin 700 grammaa. Luulen että se jää pienemmäksi kun nuo kaksi muuta, tai kasvaa korkeintaan Akan kokoiseksi. Ruoka maistuu kiitettävästi, Mimmi on aina ensimmäisenä tuoreruokien ja pellettien kimpussa. Näiden kolmen syömätavat on huvittavan erilaisia: Mimmi hyppää lautaselle ja iskee kiinni, sitten tulee Akka ja hamuaa varovasti ruokia, kuin niihin olisi piilotettu räjähteitä. Viimeisenä tulee Eukko ja yrittää viedä herkut muiden suusta. On ne ihania!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Marsuolympialaiset ja uusi koti

Blogissa on ollut hiljaista, mutta täällä meidän huushollissa ei todellakaan ole. Hirveä pulputus ja vikinä käy, eilen jouduin vääntämään volyymia lujemmalle stereoista. Ehkä jollakulla noista on kiima, tai sitten Mimmillä on vain paljon asiaa, kuten tavallista.
Tälle olen nauranut tässä kuussa:

Se on kalenteri, jonka isä toi mulle Lontoosta, ideana marsuolymppialaiset, eli guinea pig games. Kuvat ovat kuvamuokkauksia, kukaan ei ole siis ole heitellyt eläinparkoja ilmojen halki napatakseen tuon kuvan. Mun mielestä idea on loistava, marsuthan on ehkä eräitä eläinkunnan epäatleettisimpia eläimiä, ja siksi tuo naurattaakin. Ilmeet on saatu myös sopivan hyvin kuviin, kaikki näyttävät niin päättäväisiltä. Mallit on jonkun brittiläisen guinea pig rescuen asukkaita. 



Laitanpa tähän vielä toisen marsutaidekuvan:

Kuvan on ottanut poikaystävä, ja mallina on tietysti Mimmi. Kuvassa piti alkuperäisen suunnitelman mukaan olla Eukko, mutta se olisi valitettavasti jäänyt kiinni kahvipannuun loppuiäkseen jos olisin sen kerran saanut sinne istumaan. Mallimaailma on julma, siellä on kokorajoituksia.

Marsut, minä ja poikaystäväni olemme muuttaneet takaisin synnyinseudulleni Espooseen. Marsut pääsivät oikeastaan kotiutumaan tähän kämppään jo ennen ihmisiä, kun jääkaappi sattui kosahtamaan, ja uutta odotellessa punkkasimme vanhempieni luona kilometrin päässä. Kaikkeen muuhun marsut kyllä suhtautuvat tyynesti täällä uudessa asunnossa (täällä on putkiremppa kesken, joten jos jonkinlaista ääntä kuuluu), mutta työhuoneen ovesta ulos kulkeminen aiheuttaa pakokauhua, vaikka tapahtuu päivittäin vaikka kuinka monta kertaa. Joskus marsun logiikkaa on vaikea ymmärtää.  Rakensin tänne uuden nurkkaan sopivan taikakuutiohökötyksen, jonka kuvan näette tässä :


Kuivikkeena häkissä ovat nykyisin pienet räsymatot, kylppärin matot ja muutamat purulaatikot. Eiväthän nuo possukat sisäsiistejä ole, mutta laatikoiden strategisella sijoittamisella olen saanut tekstiilien vaihtovälin pidettyä noin puolessatoista viikossa. On meillä ilmanpuhdistinkin, joka vähentää haisua, ja tietty siivoilen häkkiä muutenkin päivittäin. Kaiken kaikkiaan oon varsin tyytyväinen. En haluaisi käyttää purua pölyämisen ja häkin ison koon takia. Mimmi sai myös purusta matkahäkissä jouluna jostain syystä silmäoireita, joten nykysysteemi on aika hyvä.
Mimmi

Uuden häkin myötä valmiiksi aktiivisesta Mimmistä tuli entistä energisempi. Se hyödyntää kaikkia ramppeja ja portaita, ja vetää rallia useamman kerran päivässä. Ulko-ovelta on suora näköyhteys häkille. On niin ihanaa kun kotiin tullessa Mimmi seisoo takajaloillaan kaltereita vasten ja kurkottelee kaulaansa uteliaana tietämään kuka tuli. Se on vaan niin söpöä! Se kietoo kaikki vieraat sosiaalisuudellaan pikkusormensa (-varpaansa?) ympärille. Ei se kyllä ihan vieläkään sylissä viihdy, vaikka kesyyntyykin koko ajan lisää mutta antaa jo joskus rapsutella itseään häkissä. Se on jotenkin vaan niin kummallista, kun se tulee aina kutsuttaessa (ja muutenkin joka kerta kun häkin ohi kulkee) moikkaamaan, kiipeilee käsien päällä ja nuolee sormia, mutta ei tunnu kiinnostuvan rapsutuksista tai paijaamisesta. Tupareissa se oli hämmästyttävän sivistyneesti ihmisten sylissä ja söi ihan rauhallisesti viinirypälettä kaikkien kädestä. Tavallisesti kun otan sen syliin, se protestoi alkuun huutamalla, rutisemalla ja potkimalla kauheasti. Etenkään mahapuolelle ei saa koskea. Silloin Mimmi potkii  niin, että lentää melkein selälleen. Se ei siis tosiaankaan ole peloissaan, vaan selkeästi närkästynyt, yksityisyytensä loukkaamisesta ehkä. Meidän pikku terrieri <3!
Eukko

Eukko taas on hyödyntänyt uutta isompaa elintilaansa leviämällä laajemmalle alueelle. Köllöttelee vaan kaikki päivät ihan taju kankaalla, silmät nurin päin päässä, littanana häkin pehmeimmissä paikoissa.

Eukko on kyllä kieltämättä asia erikseen. Kun häkkiin katsoo, pitää yleensä katsoa toisenkin kerran hahmottaakseen Eukon sieltä. Joskus sen köllöttelyasennot on niin kummallisia, että näkyy joko pelkkä karvavuori, tai sitten pannukakku, josta yritän hahmottaa, missä päin pää on. Kun me muutettiin tänne ja tein tuon uuden häkin, niin Eukko asui tyytyväisenä vain toisella puolella sitä hökötystä (siinä on siis väliseinä, ramppeja ja portaita pitkin pääsee puolelta toiselle), eikä mun nähdäkseni kertaakaan edes käynyt toisella puolella. Ongelma korjautui (tietenkin, olisihan se pitänyt arvata) kun siirsin pellettikipon sille tutkimattomalle alueelle. Laitoin sitten molemmille puolille pellettiä tarjolle, jotta ongelma ei toistuisi.
Innostaakseni Eukkosta harrastamaan liikuntaa kippo oli myös hetken mökin katolla. Jouduin siitä luopumaan, koska Rouva Laumanjohtaja Eufori päätti tyrkkiä muut pelletinnälkäiset katolta alas. Erään suhtautuminen ruokaan on varsin intohimoinenAlla olevassa kuvissa Eukko on lempipaikassaan purulaatikossa, jonka olen askarrellut ikean kennomuovisesta kangaspäällysteisestä sängynaluslaatikosta. Ei se kauheasti sentään ole lihonutkaan, mutta ei laihtunutkaan. On se hyvä, että joku osaa noin nauttia elämästä! Eukko on aika kesy, sitä saa rauhassa rapsutella ja nostella aitauksesta. C-vitamiininappeja se ei jostain syystä suostu vapaaehtoisesti hakemaan kädestä tarjottaessa, mutta sylissä syö kiltisti (tai ei ainakaan sylje pois, kun sen napin laittaa suuhun). Hampaissa ei näyttäisi olevan vikaa, eikä varmaan takahampaissakaan, kun paino ei laske, ja syö normaalisti. Ehkä se on vaan päättänyt, että c-vitamiinitabletit on so last year. Sen sijaan olen lievästi huolissani sen toisesta korvasta, jonka sisä- ja ulkopuolelle kerääntyy ikään kuin karstaa putsauksesta huolimatta. Ei Eukko kuitenkaan ravistele päätään tai käyttäydy muutenkaan mitenkään epänormaalisti, niin en vielä sitä ole lääkäriin kiikuttanut.
Akka

Akka on mun mielestä jotenkin niin hurmaava tyyppi, ehkä sen nimen pitäisikin olla Leidi. Ruokaa se tulee hakemaan kädestä niin varovasti, niin varovasti, vaan samettiset huulet varovasti hamuaa sormia.. Joskus herkkupala jopa tippuu, kun ote on niin hento. Muutenkin tosi kohtelias ja toverillinen tyyppi, tulee tosi hyvin toimeen molempien muiden kanssa, vaikka nämä välillä tuiskahtelee toisilleen. Usein se innostuu rallittelemaan Mimmin kanssa, kun Eukko vain seisoo arvokkaana vieressä. Sen perusilme on tosi suloinen, sellainen kohteliaan epäilevä, ainakin ihmisiä ja kännyköitä kohtaan, kuten voi alla olevasta kuvasta havaita. Akankin terveydestä olin tuossa vähän aikaa sitten vähän huolissani, kun sen papana muuttui pienemmäksi, pehmeemmäksi ja epämääräisemmän muotoiseksi, mutta palasi parin viikon jälkeen jokseenkin ennalleen. Joskus se vaikuttaa myös hiukan turvonneelta mahan kohdalta. Kaipa sillä on vaan vähän herkkä vatsa. Ja etenkin omistajallaan herkkä mielikuvitus, joka maalailee piruja seinälle. 

Marsujen hankkiminen oli kyllä niin hyvä päätös, noiden touhujen seuraaminen on ihan parasta viihdettä! Yksihän meidän puluboksiin vielä mahtuisi...

Tulipas tästä pläjäys, toivottavasti jaksatte lukea. Leeni, Eukko, Akka ja Mimmi toivottavat kaikille mukavaa viikkoa!