keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Marsuolympialaiset ja uusi koti

Blogissa on ollut hiljaista, mutta täällä meidän huushollissa ei todellakaan ole. Hirveä pulputus ja vikinä käy, eilen jouduin vääntämään volyymia lujemmalle stereoista. Ehkä jollakulla noista on kiima, tai sitten Mimmillä on vain paljon asiaa, kuten tavallista.
Tälle olen nauranut tässä kuussa:

Se on kalenteri, jonka isä toi mulle Lontoosta, ideana marsuolymppialaiset, eli guinea pig games. Kuvat ovat kuvamuokkauksia, kukaan ei ole siis ole heitellyt eläinparkoja ilmojen halki napatakseen tuon kuvan. Mun mielestä idea on loistava, marsuthan on ehkä eräitä eläinkunnan epäatleettisimpia eläimiä, ja siksi tuo naurattaakin. Ilmeet on saatu myös sopivan hyvin kuviin, kaikki näyttävät niin päättäväisiltä. Mallit on jonkun brittiläisen guinea pig rescuen asukkaita. 



Laitanpa tähän vielä toisen marsutaidekuvan:

Kuvan on ottanut poikaystävä, ja mallina on tietysti Mimmi. Kuvassa piti alkuperäisen suunnitelman mukaan olla Eukko, mutta se olisi valitettavasti jäänyt kiinni kahvipannuun loppuiäkseen jos olisin sen kerran saanut sinne istumaan. Mallimaailma on julma, siellä on kokorajoituksia.

Marsut, minä ja poikaystäväni olemme muuttaneet takaisin synnyinseudulleni Espooseen. Marsut pääsivät oikeastaan kotiutumaan tähän kämppään jo ennen ihmisiä, kun jääkaappi sattui kosahtamaan, ja uutta odotellessa punkkasimme vanhempieni luona kilometrin päässä. Kaikkeen muuhun marsut kyllä suhtautuvat tyynesti täällä uudessa asunnossa (täällä on putkiremppa kesken, joten jos jonkinlaista ääntä kuuluu), mutta työhuoneen ovesta ulos kulkeminen aiheuttaa pakokauhua, vaikka tapahtuu päivittäin vaikka kuinka monta kertaa. Joskus marsun logiikkaa on vaikea ymmärtää.  Rakensin tänne uuden nurkkaan sopivan taikakuutiohökötyksen, jonka kuvan näette tässä :


Kuivikkeena häkissä ovat nykyisin pienet räsymatot, kylppärin matot ja muutamat purulaatikot. Eiväthän nuo possukat sisäsiistejä ole, mutta laatikoiden strategisella sijoittamisella olen saanut tekstiilien vaihtovälin pidettyä noin puolessatoista viikossa. On meillä ilmanpuhdistinkin, joka vähentää haisua, ja tietty siivoilen häkkiä muutenkin päivittäin. Kaiken kaikkiaan oon varsin tyytyväinen. En haluaisi käyttää purua pölyämisen ja häkin ison koon takia. Mimmi sai myös purusta matkahäkissä jouluna jostain syystä silmäoireita, joten nykysysteemi on aika hyvä.
Mimmi

Uuden häkin myötä valmiiksi aktiivisesta Mimmistä tuli entistä energisempi. Se hyödyntää kaikkia ramppeja ja portaita, ja vetää rallia useamman kerran päivässä. Ulko-ovelta on suora näköyhteys häkille. On niin ihanaa kun kotiin tullessa Mimmi seisoo takajaloillaan kaltereita vasten ja kurkottelee kaulaansa uteliaana tietämään kuka tuli. Se on vaan niin söpöä! Se kietoo kaikki vieraat sosiaalisuudellaan pikkusormensa (-varpaansa?) ympärille. Ei se kyllä ihan vieläkään sylissä viihdy, vaikka kesyyntyykin koko ajan lisää mutta antaa jo joskus rapsutella itseään häkissä. Se on jotenkin vaan niin kummallista, kun se tulee aina kutsuttaessa (ja muutenkin joka kerta kun häkin ohi kulkee) moikkaamaan, kiipeilee käsien päällä ja nuolee sormia, mutta ei tunnu kiinnostuvan rapsutuksista tai paijaamisesta. Tupareissa se oli hämmästyttävän sivistyneesti ihmisten sylissä ja söi ihan rauhallisesti viinirypälettä kaikkien kädestä. Tavallisesti kun otan sen syliin, se protestoi alkuun huutamalla, rutisemalla ja potkimalla kauheasti. Etenkään mahapuolelle ei saa koskea. Silloin Mimmi potkii  niin, että lentää melkein selälleen. Se ei siis tosiaankaan ole peloissaan, vaan selkeästi närkästynyt, yksityisyytensä loukkaamisesta ehkä. Meidän pikku terrieri <3!
Eukko

Eukko taas on hyödyntänyt uutta isompaa elintilaansa leviämällä laajemmalle alueelle. Köllöttelee vaan kaikki päivät ihan taju kankaalla, silmät nurin päin päässä, littanana häkin pehmeimmissä paikoissa.

Eukko on kyllä kieltämättä asia erikseen. Kun häkkiin katsoo, pitää yleensä katsoa toisenkin kerran hahmottaakseen Eukon sieltä. Joskus sen köllöttelyasennot on niin kummallisia, että näkyy joko pelkkä karvavuori, tai sitten pannukakku, josta yritän hahmottaa, missä päin pää on. Kun me muutettiin tänne ja tein tuon uuden häkin, niin Eukko asui tyytyväisenä vain toisella puolella sitä hökötystä (siinä on siis väliseinä, ramppeja ja portaita pitkin pääsee puolelta toiselle), eikä mun nähdäkseni kertaakaan edes käynyt toisella puolella. Ongelma korjautui (tietenkin, olisihan se pitänyt arvata) kun siirsin pellettikipon sille tutkimattomalle alueelle. Laitoin sitten molemmille puolille pellettiä tarjolle, jotta ongelma ei toistuisi.
Innostaakseni Eukkosta harrastamaan liikuntaa kippo oli myös hetken mökin katolla. Jouduin siitä luopumaan, koska Rouva Laumanjohtaja Eufori päätti tyrkkiä muut pelletinnälkäiset katolta alas. Erään suhtautuminen ruokaan on varsin intohimoinenAlla olevassa kuvissa Eukko on lempipaikassaan purulaatikossa, jonka olen askarrellut ikean kennomuovisesta kangaspäällysteisestä sängynaluslaatikosta. Ei se kauheasti sentään ole lihonutkaan, mutta ei laihtunutkaan. On se hyvä, että joku osaa noin nauttia elämästä! Eukko on aika kesy, sitä saa rauhassa rapsutella ja nostella aitauksesta. C-vitamiininappeja se ei jostain syystä suostu vapaaehtoisesti hakemaan kädestä tarjottaessa, mutta sylissä syö kiltisti (tai ei ainakaan sylje pois, kun sen napin laittaa suuhun). Hampaissa ei näyttäisi olevan vikaa, eikä varmaan takahampaissakaan, kun paino ei laske, ja syö normaalisti. Ehkä se on vaan päättänyt, että c-vitamiinitabletit on so last year. Sen sijaan olen lievästi huolissani sen toisesta korvasta, jonka sisä- ja ulkopuolelle kerääntyy ikään kuin karstaa putsauksesta huolimatta. Ei Eukko kuitenkaan ravistele päätään tai käyttäydy muutenkaan mitenkään epänormaalisti, niin en vielä sitä ole lääkäriin kiikuttanut.
Akka

Akka on mun mielestä jotenkin niin hurmaava tyyppi, ehkä sen nimen pitäisikin olla Leidi. Ruokaa se tulee hakemaan kädestä niin varovasti, niin varovasti, vaan samettiset huulet varovasti hamuaa sormia.. Joskus herkkupala jopa tippuu, kun ote on niin hento. Muutenkin tosi kohtelias ja toverillinen tyyppi, tulee tosi hyvin toimeen molempien muiden kanssa, vaikka nämä välillä tuiskahtelee toisilleen. Usein se innostuu rallittelemaan Mimmin kanssa, kun Eukko vain seisoo arvokkaana vieressä. Sen perusilme on tosi suloinen, sellainen kohteliaan epäilevä, ainakin ihmisiä ja kännyköitä kohtaan, kuten voi alla olevasta kuvasta havaita. Akankin terveydestä olin tuossa vähän aikaa sitten vähän huolissani, kun sen papana muuttui pienemmäksi, pehmeemmäksi ja epämääräisemmän muotoiseksi, mutta palasi parin viikon jälkeen jokseenkin ennalleen. Joskus se vaikuttaa myös hiukan turvonneelta mahan kohdalta. Kaipa sillä on vaan vähän herkkä vatsa. Ja etenkin omistajallaan herkkä mielikuvitus, joka maalailee piruja seinälle. 

Marsujen hankkiminen oli kyllä niin hyvä päätös, noiden touhujen seuraaminen on ihan parasta viihdettä! Yksihän meidän puluboksiin vielä mahtuisi...

Tulipas tästä pläjäys, toivottavasti jaksatte lukea. Leeni, Eukko, Akka ja Mimmi toivottavat kaikille mukavaa viikkoa!