Kurpitsansiemen kurkussa, heinä silmässä ja kivi virtsaputkessa - tervetuloa jälleen marsujen ihmeelliseen sairausuniversumiin!

Tauko kirjoittamisessa on ollut pitkä, mutta Mimmi ei silti ihan ole vieläkään täysin kunnossa. Olen kuitenkin iloinen siitä, että tilanne on parantunut huimasti. Edellisen kerran olemme käyneet lääkärissä 17.12.2017, minkä jälkeen olemme jatkaneet siellä saatujen ohjeiden mukaan.

Ennen kuin palaan tähän aiheeseen seuraavassa postauksessa, kerrataan vähän muita epäonnisia sattumuksia marsulassa. Näistä vuodatuksista voisi ehkä saada sellaisen kuvan, että meillä ei tällä hetkellä muuta olekaan kuin vastoinkäymisiä. Se pitää toisaalta paikkansa, mutta ei huolta: onneksi mulla on suhteellisen musta huumorintaju, enkä ole heittämässä marsuharrastuslusikkaa vielä nurkkaan, vaikka vaikeaa joskus onkin ;). Kyllä nämä karvanaamat perheenjäseninä pienestä vastatuulesta huolimatta pysyvät. Ottakaa mukava asento ja huokaiskaa syvään, koska seuraa sairaskertomusta kerrakseen:

Alkuun komea kuva Tyllerön virtsakivistä (pallero häntäluun kohdalla).
Tässä voi samalla ihailla marsun liikuttavan hentoista luustoa :).

Siispä: Juuri kun Mimmin tilanne oli parantumaan päin, Tipu meinasi tukehtua kurpitsansiemeneen.

En enää ikinä anna niitä marsuille, vaikka ne rakastavat niitä kynsienleikkuulahjonnan apuvälineinä. Tipu siis säikähti kynsienleikkuussa jotakin ja nielaisi puolikkaan siemenen, joka jäi jumiin marsun porrastetun kielen takaosaan kielen ja kurkunkannen väliin. Vaikka siemen ei ollut henkitorvessa, Tipu alkoi hitaasti tukehtua pitäen kammottavaa rohisevaa ääntä, koska kurkunkansi rupesi turpoamaan voimakkaasti siemenen raapiessa sitä, minkä seurauksena ilmatiet alkoivat umpeutua pikkuhiljaa. Onneksi Arkissa on niin hyvä palvelu, että pääsimme akuuttitapauksena heti vastaanotolle ja Maarit oli töissä. Parissakymmenessä minuutissa, siis sillä välin kun ajoin autolla tuhatta ja sataa Arkkiin, tilanne ehti mennä niin pahaksi, että Tipu oli tuskin tajuissaan. Siemenenpala saatiin onneksi irti nopealla toiminnalla parin minuutin kaasunukutuksessa (muuhun ei näin hätätapauksessa ollutkaan aikaa, eikä lähes tukehtunut marsu välttämättä olisi muuta kestänytkään) ja Tipu jäi pariksi tunniksi tarkkailuun. Sille jouduttiin antamaan kortisonia, koska turvotus oli niin paha, vaikka kortisoni on marsulle aina riski. Onneksi kaikki meni hyvin, Tipu ei saanut jälkioireena keuhkokuumetta, ja jäljelle jäänyt turvotuksesta johtuva rohinakin loppui seuraavan yön aikana ja Tipu oli jo aamulla normaali oma itsensä. Tarinan opetus: Älä anna kurpitsansiemeniä ainakaan kokonaisena marsuille!

Pimun silmästä löytynyt heinä ja
millin ruisku antamassa mittakaavaa.

Parin viikon jälkeen oli vuorossa Pimu. Pimun silmä näytti eräänä marraskuun aamuna hyvin kipeältä ja tulehtuneelta, ja silmäluomi turvonneelta. Lähemmällä tarkastelulla huomasin silmässä jotain vihreää. Jimmy sai vihreästä pätkästä otteen ja vetämällä silmäluomen alta ilmeisesti melkeinpä silmän takaa tuli yli kaksisenttinen heinänpää. Koska olin tässä vaiheessa aivan rahapulassa marsujen sairaanhoidon vaadittua niin paljon rahaa, päätin kokeilla, jos jääkaapissa olleet jo vanhentuneet marsun silmätipat pelittäisivät ja mennä lääkäriin vasta seuraavana päivänä, jollei mitään muutosta näkyisi. Onneksi tipat toimivat vielä ja silmä alkoi heti parantua. Toki annoin myös kipulääkettä Pimu-paralle. En tietenkään suosittele antamaan vanhentuneita tippoja marsulle, mutta olen silti kiitollinen, että ne toimivat tämän kerran.

Pimun silmä heinän poiston jälkeen. Kuva ei ole kovin hyvä,
 oikeasti silmä oli paljon ikävämmän näköinen.

Pimulla oli myös ennen joulua kummallinen aamu, jolloin sille ei maistunut aamun kaura-pellettitarjoilu vaan se lösähteli mahalleen yrittäessään syödä. Tästä syystä Pimu valikoitui Mimmin kaveriksi joulunviettoon. Muut marsut olivat nämä muutamat päivät kaverini päiväkäyntien varassa, mutta Mimmiä ei voinut jättää ilman säännöllistä ruokintaansa, joten se oli mukana viettämässä joulua. Pimun oireet eivät onneksi ole tämän yhden oudon aamun jälkeen uusineet.

Eikä tässä vielä kaikki; palattuamme joulunvietosta vielä ennen uutta vuotta Tyllerö alkoi taas oireilla pissaamista ja aitauksessa oli pari ihan selvää veriläikkää (myös Mimmi pissaa ruskeaksi värjäytynyttä pissaa, jossa tosin ei ole verta, joten en ehkä ihan heti huomannut niitä). Röntgenkuvassa näkyi iso kivi virtsaputken päässä ja se manipuloitiin ilman veistä ulos nukutuksessa pari päivää myöhemmin. Olin antanut Mimmin toipilasaikana kaikille hieman enemmän pellettiä, koska näiden uusien (Trovet) piti olla myös kivipotilaille sopivia, mutta toisin kävi. Tyllerö sai jatkuvan diureettikuurin lisäämään virtsan määrää ja Kiveton-valmistetta estämään pissan sakkaamista tulevaisuudessa. Nyt marsut elävät lähinnä heinällä ja vedellä. Aamuisin annan pari ruokalusikallista kauranjyviä sekä muutaman pelletin, koska koen, että se on hyvä tapa seurata marsujen terveydentilaa, toisin sanoen, jos joku ei tule silloin syömään, niin kyseinen marsu on todennäköisesti sairas. Lisäksi iltaisin marsut saavat isohkon satsin kurkkua ja hieman tomaattia. Katsotaan miten jatko sujuu näillä eväillä. Tämä oli Tyllerön kolmas virtsakivi, ja toivon ettei lisää tule. toistaiseksi on ollut hyvä tuuri siinä mielessä, että Tyllerö on itse saanut kivet puskettua niin lähelle ulkomailmaa, että ne on ollut helppo poistaa. Koskaan ei kuitenkaan tiedä milloin onni kääntyy, ja toipuminen näistä on kuitenkin selvästi Tyllerölle hidasta kun painon palautuminen takkuilee. Tyllerön pissa haisee edelleen hassulta, ja vaikka en stiksaamalla ole löytänytkään pissasta verta niin luulen että jokin epätasapaino rakkoon on ehkä jäänyt, josta toipuminen ottaa aikaa.