Sirkutusseremoniat jatkuvat

Viime yönä heräsin taas sirkutukseen, joka tosin oli aika hiljaista. Tällä kertaa sain tilanteen keskeytettyä melko pian laittamalla pellettiä kuppiin, koska kukaan ei ollut mennyt transsiin. Tosin Akka yritti itsepintaisesti jatkaa konserttiaan äänettömästi kun laitoin valot päälle. Akka seisoi portailla esiintymässä ja muut yleisönä yhdessä ryhmässä. Koko marsu hytkyi ja suu maiskutti äänettömän sirkutuksen tahdissa, mutta sain sen lopettamaan sormia napsuttelemalla. Se maiskuttelu oli aika omituista ja äänekästä..
Tarinaan liittyy myös kauhuleffaelementti:
En kertonut edellisen sirkutuksen yhteydessä, että huomasin seuraavana aamuna keittiön kellon pysähtyneen sirkutuksen aikana... Kun kävin vessassa, meinasin saada sätkyn, koska kello oli täsmälleen saman verran kuin edellisenä sirkutusyönä, kun kello pysähtyi. Todella spookya. Onneksi mikään kello ei tänä yönä tainnut pysähtyä. Toivottavasti.

50 faktaa minusta ja marsuista

Sain idean kirjoitella minäkin ajatuksiani marsunomistajan elämästä ja elämästä ylipäätään, kun näin tämän hienon ja mielenkiintoisen postauksen MARSUMAYHEM-blogissa . Koska Wahnsinn G.:ltä tuli hyvä ehdotus 50 faktaa-postauksesta, päätinkin toteuttaa jutun siinä muodossa :) Taisi tulla aika paljon asiaa minusta ja vähemmän eläimistä, mutta näin se nyt meni.

Eli tässäpä tulee 50 faktaa minusta ja eläimistäni sekalaisessa järjestyksessä:

1. Ensimmäistä kertaa minusta tuli marsunomistaja muistaakseni vuonna 2001, jolloin minä ja siskoni täytimme 12. 

2. Sen jälkeen marsuja oli tauotta vuoteen 2009 asti, yhteensä neljä kappaletta.

3. Nykyinen laumani lähti alulle vuonna 2012.

4. Äiti on opettanut mulle paljon hyvästä ja vastuullisesta eläinten pidosta. Äidillä on ollut lemmikkejä pienestä pitäen.

5. Olen koulutukseltani muusikko ja musiikkipedagogi.

6. Pääsoittimina mulla on kantele ja laulu.

7. Kanteletta oon soittanut 4-vuotiaasta.

8. Kansanmusiikki ja sen fuusiomuodot on lähellä mun sydäntä.

9. Pääprojektini on Kardemimmit-yhtye, joka on ollut pystyssä suunnilleen vuodesta 2004. Googlatkoon tai etsiköön Facebookista ken haluaa ;) kardemimmit.fi on myös ihan kiva osoite.

10. Harrastan salilla ja ryhmäliikuntatunneilla käyntiä neljästä viiteen kertaan viikossa. Siellä kuluu aika iso osa vapaa-ajasta. Rakastan liikuntaa!

11. Muihin harrastuksiin kuuluu lukeminen, elokuvien katselu, ulkoilu, askartelu, piirtäminen, taidenäyttelyt ja baletit (ah baletti!). Ja häiden suunnittelu. Ja tietysti marsujen parissa puuhailu!

12. Rakastan suomalaista ja pohjoismaista designia sisustuksessa ja arkkitehtuurissa.

13. 60-luku on mun suosikkivuosikymmen (sen voi päätellä meidän kämpästäkin).

14. Piirrän edelleen marsuja kaikkiin äitien- ja isänpäiväkortteihin.

15. Mun ja Jimmyn hääkutsussa on marsu :). Me mennään naimisiin kesäkuussa.

16. Oon kotoisin Espoosta ja aika paatunut pääkaupunkiseutulainen.

17. Tosin opiskelin Kokkolassa. Ja haaveilen salaa lampaiden, hevosten, kanojen  ja vuohien pidosta.

18. Äiti, isä, sisko ja sen poikaystävä asuvat ihan meitä lähellä. Meillä on vähän niin kuin oma kyläyhteisö. Syödään yhdessä aina viikonloppuisin ja viikollakin.

19. Inhosin lapsena siivoamista, mutta nykyisin rakastan sitä! Siksi marsujen häkin siivoaminenkin on mun mielestä hauskaa.

20. Mulla oli lapsena astma, ja siksi meillä kotona imuroitiin kolmesti viikossa. Ehkä mä siksi inhosin siivoamista kun sitä tehtiin jatkuvasti, vaikka kaikkialla oli puhdasta :D

21. Mulla on identtinen kaksossisko. Puhun usein vahingossa me-muodossa.

22. Anna ja minä ei olla luonteeltamme samanlaisia. Ulkonäkökin on erilainen koska meillä on erilainen maku.

23. Me synnyttiin keskosina kaksi kuukautta etuajassa. Siksi mulla oli lapsena se keuhkoastma, ja sen ajan käsityksen mukaan eläimet oli pahasta astmalle, mutta en mä koskaan saanut niistä mitään oireita.

24. Muistona keskosuudesta on myös migreeni, mutta se on aika hyvin hallinnassa. Tosin saan rankasta liikunnasta takuuvarmasti migreenikohtauksen, mikä on melko epäreilua, koska tykkään riehua.

25. Oon aika lyhyt, 153 cm. Olis kiva olla pidempi.

26. Ensimmäinen lemmikki meidän perheessä oli skotlanninterrieri Bobby, joka lopetettiin 14 vuoden iässä kun olin alle vuoden ikäinen.

26. Kun olin 4-vuotias, meille tuli englanninbulterrieri Elli, joka oli mulle tosi rakas, kuin sisko. Elli oli älykkäin koira, minkä tiedän, mutta se oli myös melko tiukka ja omanarvontuntoinen luonteeltaan. Toisaalta Elli opetti mulle paljon koirista, koska sen kanssa piti olla aina tarkkana. Elli eli 14-vuotiaaksi.

27. Siivoamisurakan suuruus ja marsujen sairastelu olivat asioita, joiden vuoksi marsuharrastukseen tuli tauko ensimmäisten marsujen kuoltua. Opiskelut vaikuttivat siihen myös.Mutta sitten tajusin, että tykkäänkin siivoamisesta, ja että marsuista on paljon enemmän tietoa liikkeellä nykyisin.

28. Takaraivossa on edelleen pelko siitä, että marsut sairastuu johonkin hitaasti kuihduttavaan tautiin, eikä mitään ole tehtävissä.

29. Näen paljon unia, enimmäkseen hyviä, ja muistan ne melko hyvin. Kerran näin sellaisen unen, jossa liiskasin marsuja tiputtamalla niiden päälle isoja kiviä. Se ei ollut kiva uni…

30. Rakastan marsujen puuhien seuraamista, ja niiden kanssa juttelemista ja aitauksessa rapsuttelua. Koska kukaan mun marsuista ei halua syliin kovinkaan hanakasti, en pidä niitä usein sylissä pidempiä aikoja.

31. Marsujen aitauksen siivoaminen ja sisustaminen on tosi kivaa, koska tykkään askarrella. Haluan, että aitaus on nätti osa sisustusta.

32. Olen säästäväinen (ja vähävarainen), joten siksikin on kiva tehdä löytöjä marsuille kirppareilta ja muualta kuin eläinkaupasta.

33. Marsujen ruokintaan, kuivikkeisiin ja virikkeisiin menee kuukaudessa arviolta 50 euroa. Tietysti eläinlääkäriin uppoaisi paljon enemmän jos siellä tarvitsisi käydä useammin.  Joskus voisi pitää kirjaa tarkemminkin marsukuluista.

34. Olen päätynyt siihen, että viisi on sopiva määrä marsuja mulle kerralla.

35. Tytöillä on aika iso aitaus, mutta poden vähän huonoa omatuntoa silti siitä, etteivät marsut pääsen jaloittelemaan sen ulkopuolelle kovin usein.

36. Mä oon tosi paha lässyttämään eläimille. Tai oikeastaan lässyttää on väärä sana. Mulla ja siskolla on tapana etsiä jokaiselle eläimelle oma ”ääni” ja puhua sitten ikään kuin sen eläimen suulla. Noloa, tiedän :D.. Anna harrastaa sitä kaupoissakin ja kaikkialla. Jos se näkee esimerkiksi pehmeän koiraiglun, se sanoo Eukon äänellä (joka on käheä, huokoinen ja aika miehekäs ja Eukko jostain syystä käyttää sanan ”mä” sijasta sanaa ”mää”): ”Osta mulle toi”. Mimmillä on kimeä ja kirkas ja kiihkeän nopea ääni, samoin Akalla, mutta se mutisee ujosti. Mimmi käyttää usein sanaa ”Hä?” Hupakolla on myös aika korkea ääni, mutta se puhuu vähemmän ja hieman blondisti. Tylleröllä on kovisääni, mutta se muistuttaa Hupakon ääntä.

Joo…

37. Tykkään tatuoinneista, mutta mulla ei itsellä ole vielä yhtään. Olen tosin vakavasti harkinnut tekeväni alaselässäsi olevasti isosta syntymämerkistä perunan ja tatuoittavani sille varren ja kukat, jotka ulottuisivat puoleenväliin selkää. Sitten sen vieressä voisi lukea samalla lailla kuin vanhoissa koulutauluissa peruna latinaksi. Mutta luulisin, ettei syntymämerkkien päälle ehkä saa tatuoida..

38. Mulla on maailman ohuin hiuslaatu. Kadehdin syvästi kaikkia paksuhiuksisia.

39. Mun silmät ei ole mitään väriä, lähinnä ehkä mustat. Oikeesti!

40. Lempikirjojani ovat Harry Potterit. Nyt ja aina!

41. Pureskelen kynsiäni, mutta nyt olen ollut pureskelematta taas ehkä pari kuukautta. Sormet ovat kuitenkin koko ajan suussa, ällöä.

42. Rakastan meikkaamista, hiusten laittoa ja vaatteita, mutta vietän kuitenkin suurimman osan päivistä pieruverkkareissa. Ei ole ongelma lähteä pyjamassa Helsingin keskustaan ilman meikkiä. Onneksi keikoille osaan laittautua.

43. Marsujen lisäksi hoidan äidin kahta italianvinttikoiraa viemällä niitä kävelylle lähes päivittäin.

44. Teen töitä pääasiassa kotoa käsin, paitsi nyt tietenkin keikat.

45. Osaan kirkua säveliä sairaan korkealta ja kovaa. Oon ajatellut, että pystyisin sillä tavalla ehkä karkottamaan mahdollisia hyökkääjiä Helsingin yössä, ja tunnen oloni yleensä aika turvallisesi liikkuessani yksin.

46. Mulla on hyvä elämänkerrallinen muisti. Ensimmäinen muistoni on kun ryömin silloisen kotimme lattian poikki alle vuoden ikäisenä. Muistan myös, että sanoin nelivuotissynttäreillä siskolleni, että ”Voitko uskoa, että olemme jo näin vanhoja?” :D.

47. Oon ollut yhdessä Jimmyn kanssa kohta 6 vuotta, huh!

48. Viihdyn tosi hyvin täällä missä me asutaan. Tässä on luonto ihan vieressä, hevostallit sadan metrin päässä ja merenranta siitä vähän eteenpäin. On myös siirtolapuutarhoja ja luontopolkuja ja sukulaiset lähellä. Silti Helsinkiin pääsee bussilla oven edestä 15 minuutissa. Muutenkin elämä on kivaa juuri nyt.

49. Marsut tuo mun elämään paljon iloa. Nauran niiden touhuille ihan päivittäin. Olen tosi iloinen, että mulla on marsuja.

50. Ehkä tulevaisuudessa haluaisin vielä opiskella jotain lisää. Pitää vaan keksiä mitä se on.

 

Minä, Tyllerö ja pieruverkkariunivormu.

Yöllisiä sirkutusseremonioita

Akka lempipuuhassaan korvia putsaamassa.

Heräsin tänään aamulla kuuden aikaan todella kovaääniseen sirkutukseen. Se oli varmaan jatkunut jo jonkin aikaa, koska ääni oli jotenkin hienosti siirtynyt mun uneen. En kyllä muista enää miten. Sirkutus kuului kahden huoneen ja oven läpi niin lujaa, että Jimmy sai sätkyn, koska luuli ääntä palohälyttimeksi :D. Menin olkkariin katsastamaan tilanteen, ja halusin myös keskeyttää sirkutuksen, jottei kukaan naapureista aamutokkurassa luulisi samaa kuin Jimmy...
Marsut on kyllä joskus tosi pöljiä. Musta tuntuu, että ne ei tajua, että kun ihmisen ääni kuuluu aitauksen vierestä, että se todella seisoo siinä aitauksen vieressä ja pelästyvät sitten liikettä. Niinpä ne kaikki sai lähes slaagin kun pimeässä tulin tiirailemaan aitausta kun en halunnut sytyttää heti valoja saadakseni selville kuka sirkuttaa. Sirkuttaja oli suht varmasti Akka, joka aiemminkin on sirkuttanut pariin otteeseen. Kun napsuttelin sormiani, ääni loppui, mutta Akka selvästi yritti vielä jatkaa, koska kuului kovia puhahdusääniä. Kun laitoin valot päälle, kaikki seisoivat jähmettyneinä vaikka kuinka kauan, eivätkä reagoineet mitenkään edes varmaan yleisen euforian aiheuttajaan, heinän rapisteluun. Jopa Mimmiä pystyi rapsuttelemaan, eikä se tuntunut edes huomaavan kun nostin sen syliin. Kun laskin sen alas, se ei itse kävellyt pois käden päältä. Ihan kuin joku marsulelu. Ehdin jo pelästyä, että asiat on oikeasti jotenkin tosi hullusti kun kaikki marsut oli ihan kuin huumattuja ja tönkköjä ja silmätkin seisoi päässä. Tönin niitä kevyesti eikä kukaan liikkunut tai reagoinut mitenkään. Tätä jatkuin ehkä muutaman minuutin. Sitten laitoin kovaäänisesti pellettiä kuppiin ja yhtäkkiä lumous raukesi.
Luulen, että jähmettyminen ainakin ja ehkä pelästyminenkin johtui jostakin oudosta sirkuttamistranssista, koska mun marsut ei oikeasti koskaan käyttäydy noin. Aiemmin Mimmi on kerran mennyt samanlaiseen transsiin, mutta silloin se ei liittynyt sirkutukseen, vaikken tiedäkään mistä se silloin johtui. Mutta nyt tosiaan kaikki oli kuin tönkkösuolattuja, tosi outoa!
Sirkutus on aika aavemainen ääni, etenkin pimeässä. Vaikuttaa oikeastaan ihan joltain uskonnolliselta seremonialta yhdistettynä tämmöiseen outoon käytökseen.. Olisi kiva tietää, mistä se johtuu. Itse en kyllä oikein mitään selitystä keksi. Tosin Akkahan on ollut nyt laihemmassa kunnossa kuin koskaan. Stressiä ei ole mun nähdäkseni ollut juuri minkäänlaista, koska aitauksessa kaikki ovat eläneet mukavan rauhanomaisesti. Ei ole ollut pahempia kiimaelämöintejä tai mitään.

"En kai se minä sirkuttanut?"

"No en kyllä varmana sirkuttanut!"

Tonnikeijut ja valoa marraskuuhun

Marsut saivat jo häkkiinsä jouluvalot kun ulkona on niin masentava keli. Mä rakastan jouluvaloja. (Haluaisin niitä meidän häihinkin, vaikka ne pidetään kesäkuussa... No, katsotaan sitä sitten.)

Marsuilla sujuu oikein hyvin. Muutama viikko sitten oli kyllä jotkut historian hirveimmät kiimat Mimmillä ja Akalla. Jatkuvaa hurinaa ja kirkunaa ja selkään nousua. Akka-parka meni jotenkin sekaisin ja alkoi sirkuttaa ja puuskuttaa kesken kiihkeimmän hormonihöyrähdyksen silmät seisoen päässä. Koetin erottaa ensin Mimmin aidalla muista yön ajaksi, kun näytti siltä, että kukaan ei saa levätä (ja Akka oli tosiaan ihan sekaisin) ja Mimmi kaivoi vain verta nenästään koko ajan, mutta silloin Akka siirtyi vain kiusaamaan Tylleröä ja Hupakkoa. Kun Akan erotti muista, se taas yritti kiivetä ja hyppiä aidan yli, joten ei siitäkään mitään tullut. Onneksi yön aikana ei ollut tullut ruumiita eikä edes haavoja, vaikka heräsinkin välillä jurputukseen. Seuraavana päivänä kaikki olivat onneksi jo selväpäisempiä.  

Marsujen painot mietityttävät mua. Kun oli tuo kiimaepisodi, niin Akan paino putosi jonkin verran, ja se painoi vain 785 grammaa. Siitä paino on vähän kyllä noussut, kun olen seuraillut sitä kerran pari viikossa, mutta on se edelleen laiha. Akka on painavimmillaan ollut 994 grammaa. Silloin se oli kyllä aika mahakas, kun massaa ei ollut juurikaan hartioissa. Suunnilleen 900 gramman painoisena se on mun mielestä ollut sopiva, kun se kuitenkin on rungoltaan aika siro ja pieni. Vähän kuitenkin huolestuttaa kun paino on nyt laskenut jokseenkin tasaisesti keväästä asti, eikä tunnu millään nousevan. Olen nyt tehyt niin, että aamuisin Mimmi ja Akka ovat saaneet olla tunteroisen verran aidalla erotettuina noista tonnikeijuista syömässä pentupellettiä, kauraa ja välillä herkkuna kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä. Näin on tehty ehkä syyskuusta asti. Mimmin paino on noussut ensimmäistä kertaa 900 grammaan 800 gramman tienoilta, mikä on minusta oikein hyvä paino. Akan kanssa ne on suunnilleen saman "pituisia", mutta Akka junnaa 800 gramman tienoilla. Akalla ehkä on vähän herkempi ruuansulatus kuin muilla, ja esimerkiksi punajuuri suurina määrinä on aiheuttanut vatsavaivoja, mutta nyt en ole kyllä huomannut mitään poikkeavaa.Tyllerö sen sijaan painoi viime punnituksessa 1340 grammaa ja Hupakkokin yli 1300 grammaa. Ne on ihan jättiläisiä! Mietin jatkuvasti, että onko ne pulleita vai sopivia. Tyllerö ja Hupakko eivät ole kovin mielissään kun puristelen niitä kun yritän päätellä, mikä on rasvaa ja mikä lihasta... Kyllä ne melko kiinteiltä mun mielestä tuntuu, mutta kyllähän niillä on pienet kaulaheltat ja masu erottuu vähän. On vaikea päätellä mikä on liikaa, kun mulla ei aiemmin ole ollut noin isoja marsuja. Ainakaan pellettiä niiden ei tarvitse tämän enempää syödä. Yhdessä Eukon kanssa blondit saavat jakaa aamuisin yhden ruokalusikallisen pellettiä, jotta rauha säilyisi sillä välin kun Akka ja Mimmi syövät omasta kulhostaan. Jos tarjoilut nimittäin loppuvat, virtaheposet yrittävät tarmokkaasti kaataa väliaidan.

 Lisäsin C-vitamiinia tabujen muodossa ravintoon syyskuussa kesätuoreiden vähentämisen jälkeen, kun tuhinattoman kesän jälkeen Akka taas yltyi tuhisemaan pariksi päiväksi. Marsujen huono karva ja runsas hilseily on parantunut huomattavasti sen jälkeen. Kenelläkään ei ole enää mainittavasti karvanlähtöä tai kökkäreistä hilseilyä, mistä olin kovasti yllättynyt. Ehkä marsuilla kuitenkin sitten oli vajausta C-vitamiinista. Olisikohan Mimmin hengitystietulehduskin johtunut sitten vitamiinivajeen aiheuttamasta yleiskunnon heikkenemisestä, tiedä häntä. Turkki oli sillä samoihin aikoihin tosi ohuessa ja kuivassa kunnossa, ja paino aika alhaalla. No joo, ei sitä koskaan voi varmasti tietää, mistä mikäkin johtuu. Joka tapauksessa oon tyytyväinen, että tunnutaan menevän parempaan suuntaan.

Mulla ei ole ollut tapana viettää marsujen synttäreitä, mutta Akka ja Eukko täyttivät kuitenkin äskettäin 3 ja 4 vuotta. Nyt Eukko on siis asunut meillä pidempään kuin muualla. Hassua ajatella, että sillä on "entinen elämä", eikä ole asunut aina meillä. Terkkuja entisiin koteihin!  Eukolla on kyllä aina ollut asiat tosi hyvin kaikissa kodeissaan :). Tietysti Akallakin on "menneisyys", mutta se oli kuitenkin alle vuoden ikäinen meille muuttaessaan, joten se ei tunnu niin pitkältä ajalta.