Postaus nro 100!

Mukavaa alkavaa joulukuuta! Mulla on ollut suorituspaineita, kun huomasin, että edellisen postauksen numero oli 99, joten 100 pitää olla jotain erityistä! Mieleen tuli, että en ole ennen kysynyt teiltä lukijoilta, olisiko teillä toiveita postausten suhteen. Joten nyt saakin vapaasti toivoa mitä vain aihetta maan ja taivaan välillä, ja kysymyksiäkin saa heitellä kommenttilootaan!

Pikkujoulun kunniaksi julkaisen lyhyen videon, jossa näkyy meidän olohuone, ja Mimmi lip-synkkaa aika vakuuttavasti "Ei itkeä saa, ei meluta saa" :D. Ja Tyllerö ei taida saada joululahjoja lainkaan, jos tätä ohjetta noudatetaan. Huomenna pitää taas mennä hoidattamaan munasarjakystia, koska Tyllerön käytös on mennyt ihan mahdottomaksi.

Ajattelin tehdä tästä tällaisen muistelupostauksen 100 tekstin kunniaksi. Olen pitänyt blogia nyt virallisesti puolitoista vuotta. Aloitin toukokuussa 2014. Siirsin silloin kaikki päiväkirjamerkintäni tänne blogin puolelle, koska mulla oli jokin ylimaallinen ennakkoaavistus, ja halusin tekstini johonkin itselleni talteen. Foorumi kaatuikin siitä ihan hetken kuluttua. Alun perin oli tarkoituksena pitää päiväkirjaa ja blogia vain omaksi iloksi, koska tykkään kirjoittamisesta, ja marsut on sellainen aihe, josta mulla kyllä juttua riittää. Näin sitä paitsi asiat säilyvät muistissa paremmin, ja voin tarkistaa asioita esim. sairasteluista jälkikäteenkin. Itsestäni/pärstästäni/vaatteistani en koskaan jaksaisi pitää blogia, vaikka olen niistäkin aiheista kiinnostunut, mutta noista karvanassuista kyllä riittää juttua. On ihanaa, että lukijoita ja kommentoijia on kertynyt, vaikka mulla ei mitään tavoitetta sen suhteen olekaan! On niin kiva fiilis, kun huomaa, että joku on laittanut kommentin, koska marsuilu voi olla yksinäistä puuhaa, kun harva lähipiiristä siitä on niin innoissaan kuin mä itse enkä näyttelyissäkään käy... Haluan siis kiittää teitä, jotka jaksatte kommentoida mun juttuja, siitä tulee hyvä mieli <3! Onneksi mun mies tykkää näistä karvamukuloista yhtä paljon kuin minäkin, ja antaa esimerkiksi marsuille päivittäin tuoreruoat ja vaihtaa vedet ihan pyytämättä, joten en nyt mitenkään yksin marsuintoni kanssa ole. Joskus yhdessä kökitään pleksin takana tapittamassa millaista papanaa tulee minkäkin marsun takaluukusta, jos on ripuliepäily. Se on sitä tosirakkautta :D!  

Tänä aikana on tapahtunut kaikenlaista. On ollut huolia ja murheita: Akka siirtyi sateenkaarisillan tuolle puolen ja lääkärikäyntejä on ollut 1328,07 euron edestä. Täytyy sanoa, että tuo summa on ihan järkyttävän suuri! Jos en olisi laskenut, olisin ajatellut sen olevan varmaan puolet pienempi.  Marsu ei ole halpa eläin. Mutta iloa nämä tuovat myös jokaiseen päivään touhuilullaan. Olen myös toteuttanut haaveeni hienosta marsuaitauksesta. Olen tähän tosi tyytyväinen.

Mitä olen oppinut tänä aikana marsujen hoidosta? No tietysti sairauden hoitoa: tukiruokintaa, tarkkailua ja tutustunut eri sairauksiin, joten osaan itsekin jo vähän päätellä, mikä voisi olla vialla. Diagnoosin tekee tietysti lääkäri. Ihan pikkujutuista en enää huolestu, koska erotan vähän paremmin, mikä on tärkeää ja mikä ei. Viime aikoina olen oppinut leikkaamaan kynsiä paremmin, Olen aiemmin jättänyt ne ihan turhan pitkiksi. Kokemusta on tullut paljon lisää monella muullakin marsunhoidon osa-alueella. 

Jos toiveen saisi tulevaisuudelle esittää, niin ehkä toivoisin, että lääkärireissuja olisi vähemmän. Tuolla puolentoista vuoden laskusaldollahan olisin hankkinut keskimäärin 22 uutta marsua :D! Tosin viisi on ihan selkeästi mun raja, mitä on varaa hoitaa, jos lääkärilaskut jatkuvat tuommoisina. 

Go Mimmi, go!

Eilen sain iloisia uutisia, kun Mimmin pissanäytteessä ei ollut yhtään verta enää, jee! Viimeisen antibiootin annoin aamulla. ja sen kunniaksi julkistan Mimmistä historian ensimmäisen lötköttelykuvan. Jimmy sai napattua Mimmistä tämän otoksen pari päivää sitten. En ole itse koskaan nähnyt sen nukkuvan noin rennosti. yleensähän se nököttää kuin orrella nukkuva kana. Kuvassa on uusi Ikeasta ostettu tyynyt marsuille. Ja tietysti pari papanaa. Papanoita pitää aina olla <3.

Iloa himmentää se, että välittömästi, kun laitoin Mimmin eilen yhteen muiden kanssa, sen paino alkoi laskea. 17.11. aamupaino oli jo 785g, ja oli siihen saakka noussut tasaisesti. Illalla se oli enää 750g, joskin osa tuosta johtunee siitä, etteivät marsut saaneet eilen tuoreita. Nyt aamulla 18.11. paino oli 739 grammaa. En tajua, mitä täällä oikein tapahtuu! Antibiootti vaikuttaa edelleen, joten lääkkeen tehon loppumisesta ei voi olla kyse.  Tyllerö on toki alkanut kiusata taas muita, ja tuo on jatkunut jo melkein pari viikkoa, eli saattaa olla edessä taas reissu lääkäriin saamaan hormonipiikkiä. Mutta aiempinakin päivinä Mimmi on ollut myös muiden kanssa lähes yhtä paljon kuin eilenkin. Ihan kuin se tietäisi, että on saanut terveen paperit, ja olen päättänyt laittaa kaikki marsut yhteen pysyvästi, joten nyt on sopiva aika ruveta väläyttelemään epämääräisiä sairauden oireita, jotta pysyisin varpaillani. Olen nyt sitten antanut Mimmin välillä syödä yksinään pellettiä. Pitäisi keksiä, miten saisin pelletin tarjolle johonkin sellaiseen paikkaan, johon vain Mimmi osaisi mennä ja saisi syödä silloin kuin sitä huvittaa. Taitaa olla mahdotonta. Annan siis Mimmin pari kertaa päivässä syödä extraa ja punnitsen sen joka päivä.
Toivon, että suunta olisi tästä ylöspäin. Että tämä olisi vain joku satunnainen notkahdus. Pitäkää peukkuja Mimmille!

Muurilla erotettuja possuja, ripulia ja auringonpaistetta risukasaan

Suunnilleen viikko sitten säikähdin, kun huomasin, että Hupakon hengitys on tuhisevaa. Hengitystietulehdus tästä nyt vielä puuttuisi. Puhina loppui kuitenkin aika pian, mutta punnittuani Hupakon huomasin sen saaneen 50 grammaa lisää painoa vajaassa viikossa eli nyt se painaa jo lähes 1450 grammaa. Eiih... Nyt joudun yrittämään liikaa syövien ja liian vähän syövien marsujen erillään pitoa väliaikaisesti. Mimmillä pitää olla toistaiseksi koko ajan pellettiä tarjolla, ja tämä taas ei nähtävästi sovi lainkaan Hupakon linjoille. Alkaa kyllä Hupakon takapuolen leveys pikkuhiljaa epäilyttää. Saattaa olla, että silläkin on siellä kystat, vaikka muita oireita ei olekaan. Seurailen tilannetta.

Heinää kaikkialla. Yritän innostaa Mimmia syömään enemmän :).

 Nyt siis Eukko ja Mimmi asuvat sohvanpuoleista päätyä aitauksesta ja muut toisella puolella taikiksilla erotettuna. Tähän asti on mennyt ihan hyvin. Kukaan ei vaikuta stressaavan, ja Mimmi saa ehkä paremmin rauhaa syödä. Ainakin painoa on tullut kiitettävästi lisää, kun Mimmi ei vipellä niin paljon ympäriiinsä, ja pääsee keskittymään syömiseen. Tänä aamuna Mimmi painoi jo 750 grammaa, juhuu ja hurraa!  Katsotaan miten tästä edetään. Niukan tuoreruoka-annoksen kaikki saavat syödä yhdessä, jotta laumatunne säilyy, ja ajoittain poistan aidan välistä muutenkin. Possut eivät ainakaan aikaisemmin ole olleet moksiskaan esimerkiksi eläinläälärireissujen vuoksi tapahtuneista erottamisista.

 Tuoreruokintaa olen vähentänyt, koska possuilla oli vähän mahat sekaisin vajaa viikko sitten, kun kaikki yhtäkkiä saivat pitkän ajan jälkeen syödä pellettiä. Kaasua oli ainakin Hupakon ja Eukon mahoissa. Pari päivää mentiin pelkällä heinällä, ja koetan nyt tulevaisuudessakin vähentää tuoreita siitäkin syystä, ettei Hupakko leviä tämän enempää.

Mielialan laskua aiheutti muutama päivä sitten se, kun Mimmi alkoi yhtäkkiä ihan kunnolla ripuloida. Liittyi todennäköisesti antibioottiin, ja olin melko varma, etten saa ripulia parannettua, jos sen antibiootti on aiheuttanut. Opin vihdoinkin kelvollisen tukiruokintamenetelmän, ja apinanraivolla Mimmin kanssa sukellettiin tukiruokaan. Pakkosyötin erittäin vastahakoiselle Mimmille myös pari tervettä papanaa, ja ihme kyllä seuraavana aamuna ripuli oli poissa ja painokin lähti parempaan nousuun. En tiedä, mkä aiheutti ihmeparantumisen, mutta olen oikein tyytyväinen. Enää ei tukiruokaakaan tarvita, vaan paino nousee jo öisinkin kunhan Mimmi on erotettuna muista Eukon kanssa.

Kuvan ottohetkellä Pimu oli Mimmin seurassa, mutta Eukon kanssa tuntui sujuvan rauhallisemmin.

Lääkärikäynti nro. 2

No niin, kävimme tänään lääkärissä toisen kerran Mimmin kanssa, tällä kertaa Vantaalla Tammiston Univetissä Pilvi Lassilalla. Ilokseni Mimmi sai nyt diagnoosin - tai eihän se iloista ole, että marsu sairastaa, mutta sen sijaan iloista on, että tutkimuksissa löytyy jotain.

"Virtsan pikatestissä on pieni määrä (2+) verta (skaala on siis 0 - +4), ei glukoosia ja proteiinia normaali vähäinen määrä. Vatsaontelon röntgenkuvissa ei ole havaittavissa virtsakiveä eikä muuta selkeästi poikkeavaa. Kliinisessä tutkimuksessa on muuten normaalit löydökset. Tässä vaiheessa työdiagnoosina on virtsatietulehdus.--" 

Mimmi tutkittiin tosi perusteellisesti. Siltä oli suht helppo saada pissanäyte -  se kun protestipissailee lääkärissä muutenkin kaiken aikaa (-_-). En olisi itse osannut epäillä pissaongelmia, koska Mimmi ei valita tai köyristele selkäänsä pissatessaan. Toivotaan, että vaiva tosiaan olisi virtsatietulehdus. Keskustelimme myös muista vakavammista mahdollisuuksista, mutta oireiden äkillisen ilmaantumisen vuoksi tuo on toistaiseksi paras (ja onneksi myös ylivoimaisesti helpoin) vaihtoehto, mutta vakavampiakaan ongelmia ei voi täysin sulkea pois. Munuaisvaivat tai diabetes näkyisivät virtsanäytteessä, eikä röntgenkuvissa onneksi näkynyt mitään poikkeavaa. Hyvä siis, että antibioottikaan ei ollut turha. Annostusta vähän nostettiin ja kuuri pidennettiin kokonaiskestoltaan kolmeen viikkoon. Pari päivää ennen kuurin päättymistä vien pissanäytteen tutkittavaksi, jotta nähdään onko siinä vielä verta. Toivottavasti selvitään pitkästä antibioottikuurista yhtä mallikkaasti kuin tähän asti. Sanoin ennenaikaisesti, ettei antibiootista ollut ollut apua, koska juuri tänä aamuna paino oli nousussa vielä yön jälkeenkin, vaikka en tukiruoki yöllä. Toivon siis, että ruokahalu palailee antibiootista huolimatta.
Luulin muuten, että röntgenkuvia varten marsu pitää rauhoittaa, joten oli helpotus, ettei niin tarvinnutkaan tehdä. Hampaat syynättiin myös uudestaan, ja ne ovat ihan moitteettomassa kunnossa. Suussa ei näkynyt haavoja, eikä leuoissa tai päässä ollut turvotusta.
Vastaanoton nainen kysyi oliko se tosiaan marsu, joka protestoi röntgenhuoneessa niin että hienosti kuului aulaan asti. En itse ollut paikalla röntgenissä vaan odottelin vastaanottohuoneessa, mutta todennäköisesti se oli Mimmi. Mun pikku taistelija <3. Sisua on vaikka muille jakaa. Onneksi Mimmiä eivät tutkimukset loppujen lopuksi hirveästi hetkauta. Se huutaa lujaa, mutta söi kuulemma heinää kuvien oton välillä kopassaan <3. Senkin draamakuningatar.

Pohdiskelua Mimmin tilasta

Nyt on antibioottikuurin viides päivä menossa. Viisi on siis vielä jäljellä. Tässä vaiheessa ei näytä antibiootista olevan mitään kovin näkyvää apua, eli tila on aika lailla ennallaan. Nyt mulla on kuitenkin ollut aikaa analysoida Mimmin tekemisiä paremmin. Näyttää siltä, että ongelman ydin on se, että heinä ei oikein maistu. Mimmi kyllä käy usein heinäkasan luona ja maistelee vähän, mutta ei syö kunnolla. Vähän paremmin sen saa syömään kun pitää sille seuraa, hassua kyllä. Paino rikkoo 700 gramman rajan, kun Mimmi on syönyt tuoreruokaa, joka maistuu hyvin, mutta aamupaino on pysynyt noin 690 grammassa. Yöllä en tukiruoki, mutta pellettiä on koko ajan yöllä tarjolla. Päivisin annan tukiruokaa pieniä annoksia pari-kolme kertaa, koska näyttäisi, että se innostaa sitä syömään itsenäisesti ruokinnan jälkeen. Tukiruoka maistui ensin ihan lusikasta, mutta Mimmi taitaa olla kyllästynyt siihen, joten joudun nyt käyttämään ruiskua. Halloweeniin sopiva Mimmin erikoisherkku, kuivatut kurpitsansiemenet maistuvat hyvin (pistän ne paloiksi, jotta eivät tartu kitalakeen tai hampaiden väliin), ja niissä on hyvin energiaa ja kuitua, joten olen antanut sen syödä niitä sylissä herkkuna. Tuoreruoka kelpaa hyvin, samoin kauranjyvät ja pelletit, joten heinä taitaa olla ongelmakohta.
Vaihdoin keskiviikon lääkäriajan jo huomiselle. Tällä kertaa mennään taas Pilvi Lassilalle Tammiston Univetiin. Meille on varattu pidempi aika, jotta saadaan tutkittua rauhassa. Toivon, että jotain selviäisi, mutta tämmöiset vaivat voivat olla aika mystisiä. Aion hakea samalla Puron syysheinää Tammiston Megaeläimestä, koska se heinä on Mimmille erityisesti mieleen.
Mimmi on edelleen pirteä ja hyväntuulisen oloinen, eikä ole vaikuttanut kovin kipeältä  juuri nyt, vaikka heinä ei maistukaan, joten ehkä antibiootti sittenkin vaikuttaa jollain tasolla. Tai sitten se on vain kipulääkkeen ansiota.
Kunpa saisi vain tietää, mistä tässä on kyse. Epävarmuus on inhottavinta, kun pieni eläin sairastaa. Nyt vaan sormet ristiin ja peukalot pystyyn huomiselle, että löytyisi jokin hoidettavissa oleva vaiva!