tiistai 23. helmikuuta 2016

Kuvia ja japanomaniaa

Tämä tyttö lähtee huomenna Japaniin pariksi viikoksi! Juhuu, tätä on odotettu <3! Marsu taitaa olla japaniksi morymotto, oikein hyvä sana mielestäni. Kyseessä on keikkareissu, muuten varmasti kävisin jossain eläintarhassa katsomassa marsujen ruokinta-aikaa, oon katsonut söpöjä videoita semmoisista. Hieman on vielä pakkaamiset kesken, mutta ei pahasti. Koska päähän nyt ei mahdu paljon kummempaa kuin surinaa, lopetan löpinät ja laitan muutamia suht tuoreita kuvia iloksenne. Tavataan taas maliskuun puolella!










maanantai 15. helmikuuta 2016

Jälleen asiaa kuivikkeesta ja heinästä

Kävin työn puolesta pari viikkoa sitten Vuosaaressa, ja käväisin nopeasti eläinliikkeessä kaupassa käynnin yhteydessä. Punaisesta pallosta ilokseni löysin monta säkkiä Puron syysheinää, ja syöksyinkin suu vaahdossa heti hamstraamaan neljä kahden kilon säkkiä. Myyjä oli vähän hämmentynyt ja tiedusteli onko mulla hevonen. Sanoin, että melkein ;).

 Lemmikkiexpressin syysheinä loppui sopivasti samoihin aikoin, mutta ehdin hetken vertailla laatuja. Täytyy sanoa, että Puron syysheinä on kyllä näistä kahdesta kirkas voittaja. Oli pitkään tuntunut, ettei tuo vanha heinä kulu millään, ja nyt heinäseimet pitää täyttää joka aamu, koska marsut oikein ahmivat Puron heinää. Olen siis tyytyväinen. Luulen, että mun pitää alkaa käydä kerran kuussa hakemassa neljä säkkiä jostain kauempaa. Näyttäisi, että heinämenekki meillä on suunnilleen kaksi kiloa 6-7 päivässä. Kunpa tuota heinää vaan saisi lähempää, mutta ei se varmaan hirveän paha ole kerran kuussa lähteä kauemmaskaan.

Uutta kuivikerintamalla on, että saan vihdoin kokeilla hamppukuiviketta. Pitkään on kiinnostanut kokeilla, mutta en ole saanut aikaiseksi. En tiedä muistanko nyt väärin, että jossain vaiheessa ei ollut mahdollista tilata suoraan Hamppukaupasta pienempiä määriä hamppupaaleja, vaan ainoa vaihtoehto oli nouto tai sitten toimitus oli sen verran kallista, ettei tullut kokeiltua. Nyt tilasin kolme paalia, ja toimituskulut siihen päälle olivat suunnilleen neljännen paalin verran lisää hintaa. Jos hampun kulutus on samaa luokkaa kuin purun, niin pidän hintaa kohtuullisena, sillä tällä määrällä mentäisiin kolme seuraavaa kuukautta, eli kuluja tulisi 20€/ kk kuivikkeesta. Toimituksessa oli vähän ongelmia, mutta Hamppukauppa toimi hyvin, kun kerroin heille tilanteesta.

Kannustimena kuivikekokeiluun on Eukon tassujen tilanne. Sen takatassut ovat olleet nyt huonossa kunnossa. Iho punoittaa ja on alkanut jopa vähän kuoriutua tassunpohjista. Olen rasvaillut tassuja, ja se auttaa kyllä, mutta ajattelin kuivikkeen vaihdon vähemmän kuivattavaan mahdollisesti auttavan enemmän. Katsotaan.

Lisäksi Laatulastu, jota meillä on edelleen vähän jäljellä, ei ole mielestäni paras mahdollinen kuivike. Hassua sinänsä, koska kuvittelin aina halunneeni juuri Laatulastun tapaisen kuivikkeen! Laatulastu ei pölyä kovin paljon ja on siistiä käyttää - tosin hamppu pölyää vielä paljon vähemmän. Mutta koska lastut ovat isoja, ne eivät olekaan erityisen imukykyisiä ja hajua tulee jonkin verran enemmän ja nopeammin kuin purussa. Isot raskaat lastut litistyvät helposti kovksi ja märäksi alustaksi, ja olen käyttänyt lastun päällä paljon heinää pitämään marsujen tassut kuivina ja puhtaina. Nyt sekoittelen loput lastut hamppuun.

Hamppu vaikuttaa näin yhden käyttökerran jälkeen aika hyvältä! Nyt on viides päivä menossa, ja aion juuri siivota, mutta haju ei ole vielä ollenkaan paha. Laatulastu haisisi tässä vaiheessa voimakkaasti jo toista päivää pissalta.

Hampun ominaishaju on hauskan multainen, muistuttaa kasvihuonetta. Hajun tuntee tosin vain, jos tunkee nenän aivan kiinni kuivikkeeseen, eli se haisee selvästi vähemmän kuin puru. Purun hajusta tosin ihan tykkäsin, mutta välillä purussa oli turhan voimakas tärpätin haju, joka ei ollut niin kiva varmaan marsuillekaan. Hamppu ei pölise, ja harmahtava vaalea värikin on ihan kiva. Käsituntuma hampussa on vähemmän kuivattava kuin purussa, se vaikuttaa jopa vähän kosteuttavalta. Saa nähdä millainen imukyky on, sen näkee nyt siivouksen yhteydessä.

perjantai 5. helmikuuta 2016

"Kuiii"-nka lauma syntyy?




"Miksi puhut vaan siitä papanasta, huomioi nyt minuakin!"

Pikkumarsu Tipu-Papana on nyt kotiutunut hienosti. Tällä kertaa laumaantuminen kesti suunnilleen kuusi päivää uuden tulokkaan saapumisesta. Tunnistan tässä prosessissa joitain samoja vaiheita kuin edellisissäkin uuden lauman jäsenen kotiuttamisissa.

Ajattelin vähän eritellä omia aatoksiani jälleen marsun laumasielunelämästä (tuli tästä aasinsiltana mieleen, että meidän yrityksellä, joka sattuu olemaan myös bändi on ryhmähenkivakuutus. Naurattaa aina kun se saapuu..). Siitäkin syystä, että meidän lauma on naisjohtoinen ja -valtainen, ei samat jutut varmaankaan päde urosten johtamiin sekalaumoihin (tai en mä tiedä, ehkä naaraskin voi olla johtajana sekalaumassa?) tai uroslaumoihin, Ja kaikkein eniten varmaankin vaikuttavat laumaantumisprosessiin laumanjäsenten persoonat ja temperamentit, eli kaikki laumat ovat erilaisia. Olisi kiva tietää millaisia laumanmuodostuskokemuksia muilla on! Sujuuko aina hyvin vai vaihteleeko prosessi paljon?

"Katso nyt, osaan hienoja juttuja"


Näin kotiutuminen tällä kertaa eteni:
Laitoin Tipun puhdistettuun häkkiin aidalla erotettuna siksi aikaa, kun kävimme syömässä ulkona. Näin se sai hetken aikaa hengähtää pitkän matkustuspäivän jälkeen ennen muiden kohtaamista. Illalla päästin kaikki samaan tilaan. Tipu oli arka aluksi, ja siirtyi pois tieltä jonkun lähestyessä. Kaikki kävivät kuitenkin nuolemassa sen korvat, mutta jättivät sen muuten aika lailla huomiotta. Vähän kuin eivät olisi hoksanneetkaan, että joku uusi on tullut taloon. Tipu pysytteli poissa isojen possujen tieltä sen illan, mutta seurasin, että se uskalsi käydä syömässä ja juomassa. Ensimmäiset kuikutukset ja höpötyksetkin kuulin heti ekana iltana.

Toisena päivänä jatkui muuten sama kaava, mutta Tipu sai muissa hämmennystä aikaan säpsähtelemällä uusia ääniä ja muita outoksia ja singahtelemalla äkkiarvaamatta jonkun edestä tai takaa törmäillen matameihin matkallaan. Yleensä syyllinen ehti salamana jo paeta paikalta, kun iso possu nosti närkästyneenä nenänsä heinästä katsoakseen, kuka oli "hyökkäyksen" takana, ja yleensä näki vain jonkun vanhan laumakaverin, jonka kanssa alkoi ankara suukopu rauhaa ja yksityisyyttä loukkaavasta tunkeilusta. Eli toisena päivänä Tipunen sai olla rauhassa, mutta muut selvittelivät välejään uhoten ja naksutellen. Varmaan se myös kuuluu asiaan, että muiden pitää selvittää arvojärjestys uudestaan, kun laumatilanne muuttuu. Ainoastaan Eukko sai olla rauhassa. Tulkitsen sen johtuvan sen johtajan asemasta, joka ei ole horjuvaa sorttia.


"Näin se papana ei ainakaan osaa tehdä."

Kolmatena päivänä Tipu alkoi saada kyytiä Pimulta ja Mimmiltä sekä jonkin verran Tylleröltä. Ehkä siksi, että Pimu ja Mimmi ovat laumajärjestyksen hännillä, niiden pitää näyttää uudelle tulokkaalle, mistä kana pissii. Hupakko ei yleensä osallistu kiistoihin, ja Tyllerökin näpäytti Tipua vain jos se oli sen tiellä. Pimun näin jahtaavan Tipua pariin otteesseen aggressiivisen oloisesti ja nappaavan kerran sen pyllykarvoja suullisen voiton merkiksi. Mimmi taas ei antanut Tipun syödä pellettiä rauhassa vaan ajoi sen ankarasti pois kipolta. Tipu ei vielä uskaltanutkaan syömään aamupellettiä yhdessä muiden kanssa, eikä ollut kiinnostunut tuoreruoasta. Muuten kyllä uskalsi liikuskella ympäriinsä ja söi heinää hyvällä ruokahalulla, vaikka tuli usein ajetuksi pois muiden seurasta.

Hempeässä ihmissielussa tuntui pahalta katsoa, kun toinen sai köniinsä ihan äkkiarvaamatta ja joutui olemaan varuillaan, vaikkei mielestäni tehnyt mitään väärin tai pahaa.

Mutta marsuthan eivät ole ihmisiä. Ja tämä laumajärjestyksen selvittäminen taitaa olla niille melkoisen tärkeä toimenpide, joten tietenkin annoin marsujen selvittää välinsä. Haavoja ei ainakaan tähän mennessä ole tullut lainkaan, vaikka Tipu onkin menettänyt pyrstösulkiaan (hihi). Mutta sydäntä särki niiden muutaman päivän aikana, kun näin, että ei sitä vielä oltu hyväksytty laumaan jäseneksi, vaan raukka oli ulkopuolinen.

Meillä Pimu on ollut kaikkein nopein sopeutuja, siinä taisi mennä vain pari päivää. Mimmi oli hitain. Mimmiä taidettiin kiusata melkeinpä kuukauden verran ennen kuin se sai rentoutua muiden läsnäollessa, ja se joutui oleilemaan yksin jossain nurkassa tai toisessa kerroksessa. Silloin asialla oli eniten Eukko. Ehkä lauma oli niin pieni, että johtajan piti pitää kuria.
Hupakolla ja Tylleröllä oli närää aluksi muiden kanssa ehkä parin viikon ajan, ja sitten toistensa kanssa, koska ne ovat sisaruksia. Teini-iässä tuli toinen nahisteluvaihe, kun niiden piti päättää keskinäinen asemansa laumassa. Mutta pentuina niille piti kuria Akka, joka jaksoi aika pitkään pitää liiankin tiukkaa jöötä. Eukko joutui puuttumaan siihen yhdessä vaiheessa, kun Akalla meinasi mennä överiksi. Sen kurinpalautuksen jälkeen oli heti rauhallisempaa.

Naaraat taitavat pääasiassa ratkaista kiistansa kitisemällä toisilleen, eli fyysisesti harvemmin käydään kiinni. Näin ainakin meillä. Luulen, että tämä tapa on hitaampi kuin nujakoimalla ratkaistu riita, mutta toki myös vähemmän fyysistä vahinkoa aiheuttava. Joskus jokin kiista jatkuu niin kauan, että omistajalla alkaa mennä hermot jatkuvaan nalkutukseen, joka kuuluu marsuaitauksesta.

Muistaakseni neljäntenä tai viidennen päivän aamuna löysin Tipun syömästä heinää sovussa samassa purulaatikossa muiden kanssa ja pellettiäkin se sai heti syödä täysin häiriöttä tunkien päänsä ahnaasti muiden kanssa vuorotellen kuppiin, Se näky lämmitti sydäntä <3 Ero oli oikeasti tosi iso. Näki heti, että Tipu on nyt osa laumaa, eikä sen tarvitse hiipiä seiniä pitkin varoen astumasta muiden varpaille. Löysin karvatuppoja parista paikasta sen yön jäljiltä, joten ehkä välit oli sitten saatu tukkanuottasila selvitettyä. Joka tapauksessa Tipu on nyt kaikkien kaveri. Tuoreruokakin alkoi pikkuhiljaa kiinnostaa, vaikka Tipu näyttää vielä olevan siitä vähän ihmeissään. Tipu taitaa olla nirso, mutta ottaa mallia muista vähitellen. Ensin se ei edes haistellut ruokaa, mutta nyt syö jo kokonaisia paloja ainakin tomaattia ja paprikaa. Painokin on lähtenyt oikein mukavaan nousuun alun paikoillaan junnaamisen jälkeen.
Hassua pikku-Tipussa on se, että se kuikuttaa kaikista lujiten ja hassusti venytellen kui-äännettä, ihan aluksikin, vaikka se tarjoiltava ruoka ei sitten silloin kiinnostanutkaan. Mutta kaikessa pitää selvästi olla mukana <3! Pimu meni yli-innokkkasta kuikutuksesta ihan sekaisin ja alkoi sirkuttamaan. Otin siitä videon, pitääpä lisätä tännekin myöhemmin.

Tipu (jonka nimeä yritän kovasti muuttaa Papanasta sivistyneemmäksi, mutta Jimmy ei ole vielä suostunut vaihtamaan kutsumanimeä) on ihana tyyppi. Jotenkin erilainen kuin muut (tai no kaikkihan näistä on ihan yksilöitä, mutta kuitenkin). Kiinnostaa miten sen luonne tästä kehittyy, koska jotkin asiat sitä vielä säpsähdyttää, joten varautuneisuutta on ilmassa. Sylissä se vaikuttaa oikein rohkealta ja rennolta, ja kiinniottaminenkin ja punnitseminen on helppoa tuon kokoiseksi saippuapalaksi. Pellettikupilta se ei siirry, vaikka ihmiskäsi heittelee lisää pellettiä kulhoon, vaikka muulloin vielä ujostuttaa <3.