"Kuiii"-nka lauma syntyy?

"Miksi puhut vaan siitä papanasta, huomioi nyt minuakin!"

Pikkumarsu Tipu-Papana on nyt kotiutunut hienosti. Tällä kertaa laumaantuminen kesti suunnilleen kuusi päivää uuden tulokkaan saapumisesta. Tunnistan tässä prosessissa joitain samoja vaiheita kuin edellisissäkin uuden lauman jäsenen kotiuttamisissa.

Ajattelin vähän eritellä omia aatoksiani jälleen marsun laumasielunelämästä (tuli tästä aasinsiltana mieleen, että meidän yrityksellä, joka sattuu olemaan myös bändi on ryhmähenkivakuutus. Naurattaa aina kun se saapuu..). Siitäkin syystä, että meidän lauma on naisjohtoinen ja -valtainen, ei samat jutut varmaankaan päde urosten johtamiin sekalaumoihin (tai en mä tiedä, ehkä naaraskin voi olla johtajana sekalaumassa?) tai uroslaumoihin, Ja kaikkein eniten varmaankin vaikuttavat laumaantumisprosessiin laumanjäsenten persoonat ja temperamentit, eli kaikki laumat ovat erilaisia. Olisi kiva tietää millaisia laumanmuodostuskokemuksia muilla on! Sujuuko aina hyvin vai vaihteleeko prosessi paljon?

"Katso nyt, osaan hienoja juttuja"

Näin kotiutuminen tällä kertaa eteni:
Laitoin Tipun puhdistettuun häkkiin aidalla erotettuna siksi aikaa, kun kävimme syömässä ulkona. Näin se sai hetken aikaa hengähtää pitkän matkustuspäivän jälkeen ennen muiden kohtaamista. Illalla päästin kaikki samaan tilaan. Tipu oli arka aluksi, ja siirtyi pois tieltä jonkun lähestyessä. Kaikki kävivät kuitenkin nuolemassa sen korvat, mutta jättivät sen muuten aika lailla huomiotta. Vähän kuin eivät olisi hoksanneetkaan, että joku uusi on tullut taloon. Tipu pysytteli poissa isojen possujen tieltä sen illan, mutta seurasin, että se uskalsi käydä syömässä ja juomassa. Ensimmäiset kuikutukset ja höpötyksetkin kuulin heti ekana iltana.

Toisena päivänä jatkui muuten sama kaava, mutta Tipu sai muissa hämmennystä aikaan säpsähtelemällä uusia ääniä ja muita outoksia ja singahtelemalla äkkiarvaamatta jonkun edestä tai takaa törmäillen matameihin matkallaan. Yleensä syyllinen ehti salamana jo paeta paikalta, kun iso possu nosti närkästyneenä nenänsä heinästä katsoakseen, kuka oli "hyökkäyksen" takana, ja yleensä näki vain jonkun vanhan laumakaverin, jonka kanssa alkoi ankara suukopu rauhaa ja yksityisyyttä loukkaavasta tunkeilusta. Eli toisena päivänä Tipunen sai olla rauhassa, mutta muut selvittelivät välejään uhoten ja naksutellen. Varmaan se myös kuuluu asiaan, että muiden pitää selvittää arvojärjestys uudestaan, kun laumatilanne muuttuu. Ainoastaan Eukko sai olla rauhassa. Tulkitsen sen johtuvan sen johtajan asemasta, joka ei ole horjuvaa sorttia.

"Näin se papana ei ainakaan osaa tehdä."

Kolmatena päivänä Tipu alkoi saada kyytiä Pimulta ja Mimmiltä sekä jonkin verran Tylleröltä. Ehkä siksi, että Pimu ja Mimmi ovat laumajärjestyksen hännillä, niiden pitää näyttää uudelle tulokkaalle, mistä kana pissii. Hupakko ei yleensä osallistu kiistoihin, ja Tyllerökin näpäytti Tipua vain jos se oli sen tiellä. Pimun näin jahtaavan Tipua pariin otteesseen aggressiivisen oloisesti ja nappaavan kerran sen pyllykarvoja suullisen voiton merkiksi. Mimmi taas ei antanut Tipun syödä pellettiä rauhassa vaan ajoi sen ankarasti pois kipolta. Tipu ei vielä uskaltanutkaan syömään aamupellettiä yhdessä muiden kanssa, eikä ollut kiinnostunut tuoreruoasta. Muuten kyllä uskalsi liikuskella ympäriinsä ja söi heinää hyvällä ruokahalulla, vaikka tuli usein ajetuksi pois muiden seurasta.

Hempeässä ihmissielussa tuntui pahalta katsoa, kun toinen sai köniinsä ihan äkkiarvaamatta ja joutui olemaan varuillaan, vaikkei mielestäni tehnyt mitään väärin tai pahaa.

Mutta marsuthan eivät ole ihmisiä. Ja tämä laumajärjestyksen selvittäminen taitaa olla niille melkoisen tärkeä toimenpide, joten tietenkin annoin marsujen selvittää välinsä. Haavoja ei ainakaan tähän mennessä ole tullut lainkaan, vaikka Tipu onkin menettänyt pyrstösulkiaan (hihi). Mutta sydäntä särki niiden muutaman päivän aikana, kun näin, että ei sitä vielä oltu hyväksytty laumaan jäseneksi, vaan raukka oli ulkopuolinen.

Meillä Pimu on ollut kaikkein nopein sopeutuja, siinä taisi mennä vain pari päivää. Mimmi oli hitain. Mimmiä taidettiin kiusata melkeinpä kuukauden verran ennen kuin se sai rentoutua muiden läsnäollessa, ja se joutui oleilemaan yksin jossain nurkassa tai toisessa kerroksessa. Silloin asialla oli eniten Eukko. Ehkä lauma oli niin pieni, että johtajan piti pitää kuria.
Hupakolla ja Tylleröllä oli närää aluksi muiden kanssa ehkä parin viikon ajan, ja sitten toistensa kanssa, koska ne ovat sisaruksia. Teini-iässä tuli toinen nahisteluvaihe, kun niiden piti päättää keskinäinen asemansa laumassa. Mutta pentuina niille piti kuria Akka, joka jaksoi aika pitkään pitää liiankin tiukkaa jöötä. Eukko joutui puuttumaan siihen yhdessä vaiheessa, kun Akalla meinasi mennä överiksi. Sen kurinpalautuksen jälkeen oli heti rauhallisempaa.

Naaraat taitavat pääasiassa ratkaista kiistansa kitisemällä toisilleen, eli fyysisesti harvemmin käydään kiinni. Näin ainakin meillä. Luulen, että tämä tapa on hitaampi kuin nujakoimalla ratkaistu riita, mutta toki myös vähemmän fyysistä vahinkoa aiheuttava. Joskus jokin kiista jatkuu niin kauan, että omistajalla alkaa mennä hermot jatkuvaan nalkutukseen, joka kuuluu marsuaitauksesta.

Muistaakseni neljäntenä tai viidennen päivän aamuna löysin Tipun syömästä heinää sovussa samassa purulaatikossa muiden kanssa ja pellettiäkin se sai heti syödä täysin häiriöttä tunkien päänsä ahnaasti muiden kanssa vuorotellen kuppiin, Se näky lämmitti sydäntä <3 Ero oli oikeasti tosi iso. Näki heti, että Tipu on nyt osa laumaa, eikä sen tarvitse hiipiä seiniä pitkin varoen astumasta muiden varpaille. Löysin karvatuppoja parista paikasta sen yön jäljiltä, joten ehkä välit oli sitten saatu tukkanuottasila selvitettyä. Joka tapauksessa Tipu on nyt kaikkien kaveri. Tuoreruokakin alkoi pikkuhiljaa kiinnostaa, vaikka Tipu näyttää vielä olevan siitä vähän ihmeissään. Tipu taitaa olla nirso, mutta ottaa mallia muista vähitellen. Ensin se ei edes haistellut ruokaa, mutta nyt syö jo kokonaisia paloja ainakin tomaattia ja paprikaa. Painokin on lähtenyt oikein mukavaan nousuun alun paikoillaan junnaamisen jälkeen.
Hassua pikku-Tipussa on se, että se kuikuttaa kaikista lujiten ja hassusti venytellen kui-äännettä, ihan aluksikin, vaikka se tarjoiltava ruoka ei sitten silloin kiinnostanutkaan. Mutta kaikessa pitää selvästi olla mukana <3! Pimu meni yli-innokkkasta kuikutuksesta ihan sekaisin ja alkoi sirkuttamaan. Otin siitä videon, pitääpä lisätä tännekin myöhemmin.

Tipu (jonka nimeä yritän kovasti muuttaa Papanasta sivistyneemmäksi, mutta Jimmy ei ole vielä suostunut vaihtamaan kutsumanimeä) on ihana tyyppi. Jotenkin erilainen kuin muut (tai no kaikkihan näistä on ihan yksilöitä, mutta kuitenkin). Kiinnostaa miten sen luonne tästä kehittyy, koska jotkin asiat sitä vielä säpsähdyttää, joten varautuneisuutta on ilmassa. Sylissä se vaikuttaa oikein rohkealta ja rennolta, ja kiinniottaminenkin ja punnitseminen on helppoa tuon kokoiseksi saippuapalaksi. Pellettikupilta se ei siirry, vaikka ihmiskäsi heittelee lisää pellettiä kulhoon, vaikka muulloin vielä ujostuttaa <3.