Saammeko esitellä: Juurakon Hulda!

Juurakon Hulda s. 10.9.2016

No niin!
Olen halunnut kertoa tästä jo jonkin aikaa blogin puolella, mutta on ollut kaikenlaista - osittain ikävääkin, suurimmaksi osaksi mukavaa - härdelliä. Viime viikko vierähti Espanjassa, ja sormet ovat jo syyhynneet koneen äärelle, koska minulla ja karvanaisilla on uutisia. Kylässä on nimittäin uusi, pieni nainen: Juurakon Hulda!

Hulda on kotoisin Keravalta ja on syntynyt 10.9.2016. Rodultaan se on ihan tyylipuhdas risteytysväriltään silveragouti-white. Ihastuin Huldan ulkonäköön heti kun näin sen kuvan. Ensimmäinen marsuni Timppahan oli myös agouti (tosin golden), ja olen aina ihaillut agoutien kajalilla ympäröityjä suuria silmiä. Lisäksi Huldalla on ihan samanlainen nöpönenä kuin Timpalla oli. Huldan äiti on peruaanin näköinen mustavalkoinen pitkäkarvainen rusettihärpäke ja isä goldenagouti-white aby-tyyppinen herra. Pahoittelut kännykkäkuvanlaadusta, pyrin ottamaan parempia kuvia jossain vaiheessa! Hulda on luonteeltaan utelias, iloinen ja rohkeakin ja toistaiseksi syliin nostaminenkin on onnistunut ilman pakoon säntäilyä. Vauhtia riittä ja on ihana taas katsoa pikkumarsun ilospurtteja iltaisin <3.  Katsotaan mihin sen luonne tästä kehittyy!

Hulda on nyt ollut meillä vajaat pari viikkoa ja on kotiutunut kyllä hirmu hyvin. Oikeastaan kaikki on mennyt ihmissilmin jopa sujuvammin kuin aiemmilla uusilla tulokailla, koska kukaan ei ole edes kokenut tarvetta pomottaa Huldaa. Tietysti semmoista pientä alkuhässäkkää oli, kun tytöt huomasivat, että jotain uutta ja ihmeellistä tapahtuu ja kulkivat hetken varpaillaan toistensa ohi säpsyen äkillisiä liikkeitä. Kaikki kuitenkin kävivät heti toivottamassa Huldan laumaan pussailemalla sen silmiä ja korvia <3. Alla on video Huldan ekasta päivästä. Aika tyypillistä marsuilua, kun tavataan uusi lauman jäsen säpsyilyineen, nuuskimisineen, jähmettymisineen, pienine pomottamisineen ja pussailuineen <3. Kannattaa katsoa loppupuolelle asti, siinä tulee hyvin esiin Tyllerön ja Huldan kokoero!

Lauman aiempi juniori Tipu-papana oli tainnut ehtiä unohtaa että maailmassa on muitakin marsuja, koska se oli pari ekaa päivää aivan kauhuissaan Huldasta. Tipu kirkui suoraa huutoa kun Hulda liikkui aitauksessa, vaikka kaukanakin Tipusta ja sekosi hetkeksi yhtenä iltana ja alkoi sirkuttaa. Myöhemmin samana iltana Jimmy kuitenkin näki, kun Tipu uskalsi hiipiä Huldan lähelle ja nuolla sen silmät ja korvat ja sen sen jälkeen se tokeni. Hupsut marsut draamoineen.

Kuten huomaatte, olen päättänyt muuttaa hieman nimeämisstrategiaani marsujen suhteen. Eukko oli se aluperäinen syy miksi muut tähän asti on nimetty naissynonyymeillä (eihän se taida olla olemassa oleva sana, mutten tähän hätään parempaakaan keksinyt joten antakaa anteeksi :D). Nyt kun Eukko on poissa, halusin vähän muuttaa tyyliä, kun aikakausi laumassakin vaihtuu. Juurakon Huldahan on suomifilmeistä tuttu vahva naishahmo. En tiedä mistä tuo nimi päähän pätkähti, mutta minusta pieni harmaa tättähäärä vaan näytti ihan Huldalta.

Varastossa on jo useampi video pikku-Huldasta ja laumakavereista, mutta taidan julkaista ne pikkuhiljaa, jottei tule multimediaähkyä yhteen postaukseen.

Sunnuntaimeininkiä ja ihana lahja

Eukon poismenosta on nyt hieman yli kaksi viikkoa. Ikävä on kova, mutta jotenkin mieli oli paljon enemmän maassa, kun Eukko vielä eli, mutta tiesin, että sen asiat ovat huonosti. Tavallaan siis lopetus oli minulle huojennus, koska nyt ei tarvitse huolehtia siitä, että Eukko kärsii. Vaikea sitä kuitenkin välillä on käsittää, että Eukko ei tule muiden mukana ruokakupille, ja välillä sivusilmällä luulen Pimun golden-väristä peffaa Eukoksi, ja silloin vähän kirpaisee. Viime päivien upeat säät ovat ehkä myös vaikuttaneet mielialaan. Harmaan syksyisessä nuhrusäässä voisi olla vaikeampaa olla positiivinen kuin tällaisen väriloiston keskellä. Elämässä on puhaltanut myös muita positiivisia tuulia, joiden vaikutus pääkoppaan on hämähäkinseittejä hävittävä.

Kaikenkaikkiaan täällä siis menee kaikesta huolimatta hyvin. Myös marsujen hoito on inspiroinut kovasti. Haluan tehdä noiden viiden karvaystävän elosta mahdollisimman hyvää, koska koskaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Viisi kurkottavaa nenää, kiivaasti kohti kipittävät pikkukintut ja hupsut ahneet lörppäsuut piristävät aina takuuvarmasti, joten myönnän, että olen vähän hemmotellut neitejä herkuilla, joita tavoitellessaan marsut unohtavat luontaisen ujoutensa.

Marsut ovat olleet onneksi hyvissä voinneissa Mimmin viimesunnuntaista outoilua lukuunottamatta. En tiedä johtuiko se siitä, että Mimmi oli kiimassa vai oliko se jotenkin alamaissa Eukon takia vai jostain ihan muusta. Mimmi lopetti tuoreruokien syömisen yhtäkkiä kesken, ja kökötti apaattisena kopissa venkoillen oudosti välillä. Tutkin sen, ja huomasin, että mahassa oli vähän kaasua ja sen takapää ja virtsaputken suu olivat omituisen turvoksissa. Tietysti heti arvoin lääkärille lähtöä, mutta onneksi päätin seurata, sillä parin tunnin päästä Mimmi oli lähes normaali käytökseltään, ja turvotus oli yhtäkkiä kadonnut kokonaan. Erikoista. Seuraavana aamuna Mimmi oli jo tavanomaisen ylipirteä, mahtava itsensä.

 Sitten siihen pääasiaan: Sain maanantaina aivan ihanan paketin postissa! Meri oli päättänyt piristää minua lämmittävällä lahjalla (Merillä onkin myös neulomusblogi). Paketista paljastuivat pinkit voimasuat ja hartiahuivi sekä ihana ja hauska kirje <3. Otin heti käyttöön molemmat lahjat, sillä syksyn tullen meidän sisälämpötila putoaa aika paljon. Hymy säilyi naamalla kauan sen jälkeenkin, kun olin avannut paketin. Illan hämäryydessä on vaikea saada selvää sukkien hienosta sivupalmikosta, mutta siellä se on <3 Huomatkaa myös upea keltainen raita:

voimasukat <3 sekä Tyllerö ja (luultavasti) Tipu vas. ja Pimu oik.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!