sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Marsufutiksen MM-kisat

Marsut sai eilen oman potkupallon MM-kisojen kunniaksi. Tyhjensin toisen aitauksen mattopuolista pelikentäksi. Ne tykkäskin kovasti pelata, sain nauraa itseni tärviölle :D. Marsut osaa keskittyä tosi intensiivisesti kun ne vain haluaa, ja risupallo oli selvästi vakava asia. Akka nousi jopa seisomaan pallon päälle ihan neljällä jalalla; ei hajuakaan miten se siinä onnistui. Ehkä se uskoi saavansa ihanan pallon itselleen, jos onnistuu saamaan kaikki raajansa sen ympärille. Harmi, etten saanut sitä videolle tai kuvaan kun se tapahtui niin nopeasti. Laitan videotodisteitakin tapahtuneesta, jahka saan ne ladattua.
Aamulla pallo oli ihme kyllä melko ehjä, vaikka risuja revittiin heti illalla tarmokkaasti. Kaikki pallon sisältä oli kuitenkin syöty, joten kyllä siellä talkoot on ollut. Sittemmin risutkin ovat maittaneet hyvin.


Ensin peliväinettä hieman ihmeteltiin ja säännöistä sovittiin.

Sitten päästiin tositoimiin:



 Eräs ei osallistunut alkukähinöihin: "Minulle riittää tämä pieni tikku vallan mainiosti, kiitos vain."
Kyllä Hupakkokin sitten siirtyi vilttiketjusta kentälle kun Eukko lähti ottamaan omaehtoista jäähyä. Eukolla on tapana arvokkuutensa säilyttääkseen siirtyä taustalle kun meno äityy liian riehakkaaksi.

Aitaus muuten oli aamulla putipuhdas, mutta kuvat on otettu illalla... Olisi vissiin pitänyt huoltaa kenttää paremmin ennen pelin alkua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti