Marsukirjallisuutta osa 1 "Marsut eivät pure"

Mulla on pienimuotoinen harrastus: hankin marsukirjoja, pääasiassa kirppiksiltä. Muutamia olen ostanut ihan kirjakaupoistakin, mutta tykkään eniten vanhoista kirjoista. Ehkä siksi kun niistä ei tule niin paha mieli. Marsukirjoissa kun tuppaa olemaan aika paljon virheellistä ja usein jopa haitallista tietoa. Uusissa kirjoissa ei ehkä ole niin mielikuvituksellisia "faktoja", kuin vanhoissa, mutta kyllä niissäkin paljon virheitä on. Vanhoista kirjoista voin kuitenkin ajatella, että mikään marsu ei ainakaan enää kärsi virheellisten ja haitallisten tietojen takia, ja ne osaa ottaa enemmän huumorin kannalta. Aina kun näen marsukirjan kirppiksellä, niin se lähtee mukaan. Jos jaksaa olla kärsivällinen, niin moni kirja tulee lopulta vastaan Ilmaiset-osastollakin. Yleensä en kuitenkaan viitsi riskeerata, jos kirja on vanha.  Sitä paitsi, eivätpä nuo kirppishinnat päätä huimaa.   Kirjat on pääasiassa suomenkielisiä, mutta on mulla englanninkielisiäkin.

Esittelen kokoelmastani ensimmäisenä Lapsen lemmikkieläimiä. Se on saksalaisen Christine Adrianin kirjoittama, erilaisia lemmikkieläimiä esittelevä teos vuodelta1978. Koska marsuosio on niin lyhyt, laitan sen tähän kokonaisuudessaan. Valitettavasti tästä puuttuu neljä sivua, koska kirjan keskiaukeama on tippunut. Lukekoon ken haluaa :). Kirjan yleinen tyyli on varsin saarnaava ja kaikkitietävä, mutta on joukossa paljon asiaakin. Alussa on pitkä osio lähinnä kasvatuspsykologiaa eri ikäisistä lapsista ja heidän valmiuksistaan lemmikin hoidossa.

Äidilläni muuten oli lapsuudessaan tämä kirja. Hänen marsunsa elikin sitten kaksi vuotta. (No, se marsu taisi oikeasti olla hänellä 70-luvun alussa, jollei 60-luvun puolella. Joka tapauksessa sillekin syötettiin pelkkää kuivaruokaa heinän sijaan.)

Kirjan hyviä ja huonoja puolia:

+ asumukseksi kehotetaan hankkimaan suuri häkki (ei kyllä sanota kuinka suuri)
+ marsu kehotetaan päästämään välillä jaloittelemaan häkkinsä ulkopuolelle
+ c-vitamiinin ja ravinteikkaan ravinnon merkitystä on korostettu
- ruokalistalla on ensimmäisenä puristeet eli pelletit. Kuiva heinä tulee listalla viimeisenä.
- marsu on kirjoittajan mielestä hyvin tylsä eläin, ja siksi se sopii ainoastaan taaperoiden lemmikiksi.
- marsun luonto laumeläimenä on tunnettu, mutta kirjoittajan mielestä lapsi voi korvata helposti lajitoverin.
- myynti-ikä on kirjan mukaan kaksiviikkoisena

Marsutietouspaketin alussa on omituinen tarina purevasta Muck-marsusta, jonka logiikkaa en kyllä yhtään ymmärrä, vaikka se on olevinaan kovinkin oivaltava kertomus... Kannattaa lukea (klikkaa sivut suuremmiksi). Se on niin pitkä etten jaksa litteroida sitä tähän. Tässä muutamia muita parhaita paloja kirjasta:

" Marsun voi huoletta antaa pikulapsen käsiin. Peruskoululapsetkin leikkivät mielellään hetken rauhallisen eläimen kanssa. Mutta innostus laimenee nopeasti. Minä en hankkisi marsua yli neli-, viisivuotiaalle lapselle. Sillä eläimestä on huolehdittava jopa kahdeksan vuotta - lapsen kiinnostus on yleensä lyhyempiaikaista."

"Kesy marsu on uskomattoman kärsivällinen. Lapsi voi hyväillä sitä sydämensä halusta, kannella sitä sylissään ja jopa viedä kävelylle nukenvaunuissa. Mutta leikkikaveriksi marsusta ei ole. Enintään se oppii tuntemaan nimensä."

"Marsuja voi huoletta pitää yhdessä kääpiökaniinien kanssa".

" Ruoka: ... Kaalia annetaan vain vähän, koska se saa virtsan haisemaan. ... Jotta hampaat pysyisivät lyhyinä, marsuille annetaan tuoreita oksia, kovaa leipää ja vaikkapa koirankeksejä. ...  "
" Märkä ruoka - seurauksena koliikki."


"Parasta niissä on kuitenkin se , että ne eivät taatusti pure - eivät ainakaan muita kuin marsuja."


" Ihmisaroista aikuisista eläimistä ei koskaan tule pesunkestäviä lasten lemmikkejä. Pikkumarsun on päästävä heti kolmiviikkoisena lapsen hellään hoivaan.

" Joskus voit olla vähän pettynyt ja harmitella "tyhmää" eläintä."

Ulkoilua ja jännitystä

Mimmin hymyhuulet ja Hupakko.

Marsut pääsivät pari päivää sitten ensimmäistä kertaa ulkoilemaan nurmikolle. Kerrostalon pihalla se ei olekaan ihan helppoa. Yritin valita mahdollisuuksien mukaan koiranpissattoman ja rauhallisen paikan. Ihan mukava siinä loppujen lopuksi oli lukea lehteä samalla kun seuraili hyvin viihtyvien marsujen touhuja, mutta pari ohikulkenutta koiraa hieman stressasivat. Kävelytie oli tosin aika kaukana valitsemastani paikasta, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Järjestelin marsuja varjostaneen kankaan sillä tavalla, että siitä tuli myös näköeste tielle päin. Lisäksi olin laittanut kaikki marsut minuutin kuljetuksen ajaksi kissankoppaan, joka oli aavistuksen liian pieni viidelle marsulle.. Seuraavalla kerralla pakkaan marsut vähän väljemmin.  Akka taisi seistä Hupakon päällä koko kuljetuksen ajan. Lisäksi kopassa ollut pyyhe oli ihan painava ja märkä hermopissoista.

Ulkoiluaitauksena oli kompostikehikko, jota tällä kertaa oli käytössä kuusi palasta. Muistaakseni yksi palanen on 1m leveä eli aitauksen koko oli 2m X 1m. Olen kerran uloiluutanut marsuja taikisaitauksessakin tarkan valvovan silmän alla, mutta läheisen päiväkodin lapset olivat silloin jonossa ihmettelemässä marsuja. Esittelen kyllä kotioloissa marsuja mielelläni lapsille, mutta marsut eivät taida pitää kovin rentouttavana voikukilla päähän heittelyä.. Lisäksi oli vaikea vakuuttaa lapset siitä, että marsuja ei saa nostaa syliin tai silittää niiden ulkoillessa. Korkeamman aidan yli tällainen toiminta olisi paljon vaikeampaa. Tällä kertaa lapsia ei tosin näkynyt koska olin ajoittanut ulkoilutuksen iltaan.

 Kompostiaitojen päällä oli pöytäliina pyykkipojilla kiinnitettynä varjostamassa ja luomassa turvallisuudentunnetta. Tosin se toimi myös sateensuojana, sillä kohdallemme osui kymmenen minuutin pieni kuuro, jota ei näkynyt säätiedotteessa... Ihmisillä ei tietenkään sateensuojia ollut. Tuntui vähän hölmöltä istuskella sateessa pinikillä, mutta emme halunneet heti luovuttaakaan. Olimme siinä pihanurmella poikaystäväni ja marsujen kanssa kaiken kaikkiaan vähän yli tunnin. Akka oli Mimmin yllättäen ohella rohkein ja Tyllerö suurin jänishousu. Se viihtyi kantokopassa varmaan puolet ajassa ja harjoitteli ilmeisesti siellä takajaloilla seisomista, mitä siitä selvää sain.. Tässä hieman kuvia marsujen seikkailusta:

Aluksi vähän jännitti (Akka huitelee jo kaukana taustalla).

Sitten jo vähän rentouduttiinkin (Tyllerö edelleen kopissa).

Eukko kävi rohkaisupussaamassa hannari-Tylleröä.

Linssilude-Mimmi ja apila.

Eukko ja Akan ja Tyllerön peffat sekä Hupakon naama.

Retiisejä ja tippuvia karvoja

Retiisi nro. 1

Tadaa! Tässä on ensimmäinen marsuille kasvattamani asia, jos ei vehnänorasta lasketa: retiisi! Siis tosiaan vain yksi, mutta oli se hieno. Ja marsuille maistui, etenkin naatti oli tosi suosittu. Oli tarkoitus kasvattaa vain retiisikrassia, mutta vain kaksi siementä iti. Toinen taimi on vielä laatikossa, eikä tunnu menestyvän yhtä hyvin kuin tämä, mutta katsotaan miten käy.

Marsuilla on vähän ollut vaivoja viimeaikoina. Ei mitään kovin suurta, eikä vielä ihan sellaistakaan, jonka takia eläinlääkäriin lähtisi. Seurailen siis toistaiseksi tilannetta. Kuten aiemmin jo kerroinkin, Mimmillä on selässä yksi kohta, jossa karva on nyrhitty lyhyeksi tai ketkennut. Nyt näyttäisi, että toisestakin kohtaa selkää karva olisi lyhentynyt. Ensi viikolla katson mihin tilanne on kehittynyt ja varaan sitten ajan lääkärille, jos tilanne on pahentunut. Meitä lähin marsueläinlääkäriasema näyttäisi olevan Soukan Sovet, eli siis tosi lähellä. Hinnat ovat kuitenkin suolaisia, pelkkä klinikkamaksu näyttäisi olevan 89 euroa, jos oikein ymmärsin nettisivuilta.. No, sinne taidan kuitenkin mennä, että tulee testattua onko hyvä vai ei. Soitan ensin ja kysyn kenelle kannattaa marsu viedä näytille siellä.

Tyllerö ja Mimmi sohvalta kuvattuna.

Hupakolla taas on ollut toisessa silmässä häikkää. Toisen silmäluomen alla oleva kudos ilmeisesti ollut vähän ärtynyt, mikä on näkynyt kudoksen turpoamisena, eli käytännössä silmäluomen alta näkyy vähän punaista röpelöä. Nyt vaiva on kuitenkin hävinnyt, mutta saa nähdä uusiiko se. Ei tuota onneksi kestänyt kuin pari päivää, eikä silmä näyttänyt muuten yhtään ärtyneeltä tai tulehtuneelta, joten en edes huuhdellut sitä.

Tyllerö ja Mimmi lähempää (huom. T:n valpastunut olemus)

Myös Tylleröllä oli yhtenä päivänä vatsavaivaa. Se vinkui papanoimisen yhteydessä (tai siis vingahti yhden kerran yhden papanan yhteydessä, mutta kun se tuli samana päivänä kuin Hupakon silmävaiva, niin huolestuin), mutta eihän se mitään loppujen lopuksi ollut. Ärsytin Tylleröä tunkemalla naamani sen lähelle joka kerta kun se makoili jossakin selvittääkseni nukkuuko se vai kyhjöttääkö. Joo, ei se kyhjöttänyt. Sain kuitenkin söpöjä kuvia löhöilevästä Tylleröisestä. Toisessa kuvassa se näyttää aika megalomaaniselta, mutta uskokaamme, että se on kuvakulman ansiota, kuten edellisessäkin postauksessa...

Ärsytystä aiheuttanut mattojen alle kaivautuminen on onneksi toistaiseksi loppunut. Yleensä kaivaminen meillä on loppunut kun marsua saa harhautettua harrastuksen parista parin päivän ajaksi. Näin tapahtui nytkin, kun sain kivet aseteltua oikein. Pitäisi värkkäillä tukevia kankaisia putkia, jotka ajaisivat saman asian kuin mattojen alle kaivautuminen, koska Tyllerö tuntuu niin rakastavan sitä. Näin kuumina kesäpäivinä marsut ovat aika raukeita ja aktivoituvat päivisin oikeastaan vain ruuan jaon yhteydessä. Illalla sitten jo jaksetaankin paremmin juoksennella ja sosialiseerata marsumaiseen tapaan.

Ennen marsuja

Löysin siskoni Annan ottamia unohtuneita kuvia jutuista, joita olin hankkinut ennen kuin yhtään marsua oli saapunut meille vuonna 2012. Osa näistä on edelleen käytössä. Oli kyllä hirmu hauskaa suunnitella tulevaa marsuelämää! Ei sillä, kivaa se on nytkin.

Marsuhuoltoa ja makoileva Tyllerö

Nyt on pakko tilittää tänne, kun marsujen kerjäysmekkala alkaa käydä tosissaan hermoille. Mimmi päivystää aitauksen reunalla valmiina nostamaan kauhean mekkalan, johon muut yhtyvät joka kerta kun joku kulkee jossain. Mimmi seisoo nenä pitkällä takajaloillaan taikiksia vasten niin korkeaksi venyttäytyneenä, että meinaa kaatua selälleen. Ja jos niille yrittää puhua jotain, lähinnä ärähtää ärsyyntyneenä "Ei!" niin ne huutaa kahta kovemmin.
Huokaus.
Silti se näköjään toimii kun raahauduin väsyneenä salilta tulon jälkeen vielä ulos hakemaan tuoreita, vaikka marsut oli jo saaneet parsakaalia ja tomaattia jääkaapista. Rupes niin säälittämään kun ne oli ahmineet heti kaiken.
Ei kyllä uskoisi, että kukaan on noin rakastunut voikukkiin ja ruohoon.
Tänään leikkasin marsujen kynnet ja putsasin korvat. Kaikki muut paitsi Tyllerö vihaa näitä toimituksia. Tai no, ei nyt korvien putsausta inhota yhtä paljon kuin kynsien leikkuu. Korvien putsaukseen kaikki alistuu yleensä ihan kiltisti, mitä nyt yrittää kääntää aina itsensä aitauksen suuntaan, vaikka yrittäis putsata sitä vastakkaisen puolen korvaa. Ne ei millään suostuis olemaan peffa aitauksen suuntaan. Tekeekö muidenkin marsut niin, että yrittävät mahdollisimman näkyvästi ilmaista miten ihana paikka se häkki onkaan, kun jotain epämiellyttävää tapahtuu? Kynsiä leikatessakin ollaan ihan muuten kunnolla, mutta välillä uhkaillaan nuolemalla tosi raivokkaasti saksia pitelevää kättä. Vähän niin kuin " mä desinfioin tän alueen ennen kuin suoritan sille kirurgisen toimenpiteen ihan just." Voi toisia.
Alla kuitenkin kuva Tylleröstä, jonka mielestä korvien putsaus on vissiin varsin miellyttävää. Pieni tytön Tylleröinen tosiaan.. Se painaa nykyisin melkein 100 grammaa enemmän kuin siskonsa, mutta tuntuu kuitenkin aika lihaksikkaalta.

Tein ihan Tylleröä varten yhden kämäisen pyyheputken kun olin niin kyllästynyt sen mattojen-alle-kaivautumis-harrastukseen. Tai ei siitä muuten mitään haittaa olis jos ei se pissais sinne. Mutta kun se pissaa. Putki tuntuu auttavan. Kyhäsin sen vanhasta pellavapyyhkeestä ja paksusta rautalangasta, joka tukee suuaukkoja. Ei se siellä kovin usein ole, mutta kuitenkin jo useammin kuin mattojen alla. Meinasin saada sätkyn kun esittelin putken Tyllerölle. Se oli yksin toisella puolella häkkiä ja laitoin putken sen lähettyville. Se nuuhki ilmaa ainakin 10 minuuttia niin, että koko marsu heilui ja liikkui etujaloilla lähemmäs, mutta perääntyi aina takaisin ennen kuin uskalsi mennä tutkimaan putkea. Luulin jo, että olin onnistunut halvaannuttamaan sen valtavalla kasalla tuoreruokaa, jonka tarjoilin pari tuntia tätä ennen (ei ehkä ihan realistinen pelko), mutta se ilmeisesti se olikin vain se metallin haju tai jokin muu, joka ihmetytti. Oonhan mä tommosta ennenkin nähnyt, mutten noin pitkään jatkuvana. Marsut ehkä uskottelee itselleen, etteivät ole liikkuneet minnekään, jos takajalat pysyvät paikallaan, ja ovat siten omasta mielestään turvassa.

Tuoreruokaa oli silloin siitä syystä valtava kasa, kun halusin testata loppuuko kerjääminen pitkäksikin aikaa, jos mursut saavat ruoasta tarpeekseen. No saivathan ne, kun söivät lopulta mahallaan maaten sinnikkäästi kunnes vain siankärsämöä oli jäljellä. Eikä kerjäystäkään kuulunut kun reppanat oli ihan ruokakoomassa. Ajattelen kuitenkin, että ehkä syöminen on suurempi riemu, jos tuoreruokaa jää aina vähän kaipaamaan, joten en yleensä syötä niitä ihan ymmyrkäisiksi.

Tässä viimeiseksi vielä linkki Mimmin ja Akan jokapäiväiseen skabaan, joka käynnistyy kun juomavesi vaihdetaan. Tykkäävät ilmeisesti kylmästä vedestä. Hupakko yrittää taustalla vienosti osallistua. Mukana menossa myös marsujen oma lautanen punajuuren tahrimana. Yleensä videolla takana näkyvä juomapullo on suositumpi ja siitä kiistellään, mutta tämä kisa on keskittyneempää sorttia.

https://www.youtube.com/watch?v=qvb1TgaXcYU

Mimmin karvatilanne on entisenlainen. Ei huonompi, muttei parempikaan. Äh.

Videoita ja kevätriemua

Ihana kevät on täällä! Oon suunnitellut jo kaikenlaisia marsujen kesäjärjestelyjä. Ne yöpymiskopithan mulla onkin jo, mutta tarviin ehkä enemmän kompostiaitoja visioiden toeuttamiseen. Huomasin, että hinta oli vähän halventunut viime vuodesta. Plantagenissa oli tasan kympin neljän paketti.

Tältä meillä nykyisin näyttää: olohuone ja marsuhäkki kämäisessä panoramassa.

Nyt ollaan myös tultu siihen aikaan vuodesta, jolloin kaikki marsut yhtyy kuikutuskuoroon. Se johtuu tietysti siitä, että ollaan siirrytty kokonaan ulkotuoreisiin, ja niitä pitää jostain syystä kerjätä ihan kellon ympäri. Ainoastaan ruoka-aikaan ei riitä. Ihan mikä vaan ääni saa aikaan vaatimusmyrskyn (esim. aivastus.. Yskimistä ne kyllä pelkää edelleen ihan kauheasti.).Yleensä nuo kuikuttaa vaan sopivan rapinan kuullessaan (heinää tiedossa), jääkaapin vihanneslokeron avaamisen yhteydessä (tuoreita tiedossa), kun niiden oma lautanen kilahtaa jotakin vasten (tuoreita tiedossa), kun parvekkeen ovi aukeaa (heinää tiedossa) ja kun lipaston tietty laatikko aukeaa (pellettiä ja c-vitamiinitabletteja tiedossa).
Osan ääni on myös ihan käheänä talven jäljiltä, kuuluu pelkkää pihinää ja rääkymistä. Talvella lähinnä Mimmi, Hupakko ja Tyllerö kuikuttaa. Akka kuikuttaa harvoin, mutta kurkottelee ja kerjää muuten kyllä. Eukko on yleensä hiljaa ja odottaa palvelua.

Päätin myös ihan itseäni varten kuvata marsuista videoita, jotta niistä on muitakin muistoja kuin valokuvat sitten joskus. Laitan pari ensimmäistä tähän jos jotakuta muutakin sattuisi kiinnostamaan.

https://www.youtube.com/watch?v=wENRV56qqMI

Tässä ekassa videossa marsut syö ulkotuoreita, ei mitään sen kummempaa. Video on kuvattu pystysuunnassa niin se on vähän pieni. Huomionarvoista: Akan keskittymisestä pullottavat silmät. Tolta se aina näyttää kun on jotain herkullista nenän edessä...

https://www.youtube.com/watch?v=OsNHxfR6Zlg

Tokassa videossa marsut on kylppärissä mun rakentamassa luolastossa. Kuvasin myös videon, jossa kaikki näkyy ja Akka popcornailee söpösti luolaston päällä, mutta se oli ihan sikapitkä. Tässä videossa on tosi jännä juoni: Ensin näkyy mun rähjäiset leggingsit, mahtavat seepratossut ja heiluvat varpaat. Seuraavaksi kuvaan tulee Akan nenä väärinpäin kun se maistelee tunnelin reunaa. Sitten Tyllerö vilahtaa kuvassa ja marsut känistää tunnelin uumenissa. Sitten kutsun Mimmiä liian monta kertaa ja sanon sille lässyttäen "Telve". Lopuksi Mimmi puuhailee jotain omiaan. Mimmi on niin söpö tossa videolla, että kannattaa kattoa!
Tai no, ehkä se on vaan mun mielestä hienoa, kun se on mun vauva. En oikeastaan tiennyt varmasti, että se osaa tulla kutsusta ennen kuin keksin kutsua sitä tossa videolla. Tavallisestihan se aina näkee mut samalla kun kutsun sitä.

Hyvää vappua 2014!

Hyvää vappua!

Tultiin juuri eilen viikon työreissulta Walesista. Ei tullut tällä kertaa taikakuutioita tuliaisiksi, vaikka harkitsinkin niiden postittamista. Ensi kerralla pitää mennä tyhjemmän laukun kanssa.

 Äiti ja isä hoiti marsuja sillä välin kun oltiin poissa kerran päivässä täällä meidän kotona. Ihan hyvin tuntui menneen, vaikka lattiaa ei oltu visiin kauhean aktiivisesti siivottu, joten kämppä näytti eläintarhalta :). Ensitöikseni teinkin suursiivouksen marsuosastoon. Kävin eilen myös heti hakemassa ulkoa kaikenlaista, kun meidän poissaollessa marsut oli saaneet vain jääkaappituoreita. Täällä on ihan älyttömän vihreää! Pelkäsin, että keräsin melkein liikaakin tuoreita, kun noiden vatsat ei ehkä ole vielä täysin tottuneet. Aitaus näyttää tänään kuitenkin siistiltä, joten ei tainnut mennä överiksi.
Pitänee kohta leikata kynsiä, puhdistaa korvia ja punnita marsuja.

Edit. 1.5.
Syynäsin ja puleerasin tytöt oikein kunnolla. Punnituksen tulokset olivat seuraavanlaiset (ikäjärjestyksessä):

Eukko (3v 6kk) 1038 g
Akka (2v 6kk) 836 g
Mimmi (1v 8kk) 825 g
Hupakko (8 kk) 1117g
Tyllerö (8 kk) 1179 g

Eukon paino on ihan ok, Mimmi on entisellään ja Akka on keventynyt vähitellen vuodentakaisesta "huippupainostaan", joka oli 100 grammaa nykyistä painavampi. Se oli kyllä silloin pikkuisen mahakas ja päärynänmuotoinen, nyt hoikka, mutta sopusuhtainen, joten ei siinä liene mitään huolestuttavaa. Hupakko on kevyempi, mutta Tyllerö on lihaksikkaamman tuntuinen. Katsotaan mihin ne kehittyy tuosta.

Mimmillä taas on iho huonossa kunnossa. Aika ohkaisen tuntuinen ja himmeä turkki ja kökköhilsettä. Kun irrottelin sitä varovasti raaputtamalla ihosta, reppana yritti järsiä tassujaan kun ärsytti niin paljon. Eihän se paljon rapsuttelusta välitä yleensäkään, mutta kyllä se oudolta vähän vaikutti. Se ei raavi itseään mitenkään epänormaalisti ja kaikilla muilla on ihan esimerkillisessä kunnossa iho ja turkki, joten arvon tässä viedäkö sitä eläinlääkäriin vai ei. Huomasin ekaa kertaa kehnontuneen ihon jo ehkä pari kuukautta sitten, mutta silloin ajattelin talven kuivattavan kun muillakin abyillä oli ollut samankaltaista. Nyt alaselässä oli lisäksi hieman lyhyempää ja harvempaa karvaa, eikä semmoista siinä aiemmin ole ollut. Hmmm... Ehkä seurailen sitä hetken ennen kuin teen päätöksen eläinlääkärille näyttämisestä.