sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Videoita ja kevätriemua

Ihana kevät on täällä! Oon suunnitellut jo kaikenlaisia marsujen kesäjärjestelyjä. Ne yöpymiskopithan mulla onkin jo, mutta tarviin ehkä enemmän kompostiaitoja visioiden toeuttamiseen. Huomasin, että hinta oli vähän halventunut viime vuodesta. Plantagenissa oli tasan kympin neljän paketti.
Tältä meillä nykyisin näyttää: olohuone ja marsuhäkki kämäisessä panoramassa.

Nyt ollaan myös tultu siihen aikaan vuodesta, jolloin kaikki marsut yhtyy kuikutuskuoroon. Se johtuu tietysti siitä, että ollaan siirrytty kokonaan ulkotuoreisiin, ja niitä pitää jostain syystä kerjätä ihan kellon ympäri. Ainoastaan ruoka-aikaan ei riitä. Ihan mikä vaan ääni saa aikaan vaatimusmyrskyn (esim. aivastus.. Yskimistä ne kyllä pelkää edelleen ihan kauheasti.).Yleensä nuo kuikuttaa vaan sopivan rapinan kuullessaan (heinää tiedossa), jääkaapin vihanneslokeron avaamisen yhteydessä (tuoreita tiedossa), kun niiden oma lautanen kilahtaa jotakin vasten (tuoreita tiedossa), kun parvekkeen ovi aukeaa (heinää tiedossa) ja kun lipaston tietty laatikko aukeaa (pellettiä ja c-vitamiinitabletteja tiedossa).
Osan ääni on myös ihan käheänä talven jäljiltä, kuuluu pelkkää pihinää ja rääkymistä. Talvella lähinnä Mimmi, Hupakko ja Tyllerö kuikuttaa. Akka kuikuttaa harvoin, mutta kurkottelee ja kerjää muuten kyllä. Eukko on yleensä hiljaa ja odottaa palvelua.

Päätin myös ihan itseäni varten kuvata marsuista videoita, jotta niistä on muitakin muistoja kuin valokuvat sitten joskus. Laitan pari ensimmäistä tähän jos jotakuta muutakin sattuisi kiinnostamaan.

https://www.youtube.com/watch?v=wENRV56qqMI

Tässä ekassa videossa marsut syö ulkotuoreita, ei mitään sen kummempaa. Video on kuvattu pystysuunnassa niin se on vähän pieni. Huomionarvoista: Akan keskittymisestä pullottavat silmät. Tolta se aina näyttää kun on jotain herkullista nenän edessä...

https://www.youtube.com/watch?v=OsNHxfR6Zlg

Tokassa videossa marsut on kylppärissä mun rakentamassa luolastossa. Kuvasin myös videon, jossa kaikki näkyy ja Akka popcornailee söpösti luolaston päällä, mutta se oli ihan sikapitkä. Tässä videossa on tosi jännä juoni: Ensin näkyy mun rähjäiset leggingsit, mahtavat seepratossut ja heiluvat varpaat. Seuraavaksi kuvaan tulee Akan nenä väärinpäin kun se maistelee tunnelin reunaa. Sitten Tyllerö vilahtaa kuvassa ja marsut känistää tunnelin uumenissa. Sitten kutsun Mimmiä liian monta kertaa ja sanon sille lässyttäen "Telve". Lopuksi Mimmi puuhailee jotain omiaan. Mimmi on niin söpö tossa videolla, että kannattaa kattoa!
Tai no, ehkä se on vaan mun mielestä hienoa, kun se on mun vauva. En oikeastaan tiennyt varmasti, että se osaa tulla kutsusta ennen kuin keksin kutsua sitä tossa videolla. Tavallisestihan se aina näkee mut samalla kun kutsun sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti