Hyvästi, pieni Akka.

Akka meni eilen äkisti huonoon kuntoon. Huomasin illalla kuuden aikaan, ettei se tullut syömään tuoreruokia. Yön tukiruokin sitä, ja olin jo melkein varma, ettei se selviä aamuun. Akka ei liikkunut eikä syönyt mitään itsenäisesti. Kuitenkin se oli saanut vähän vatsansa toimimaan aamuun mennessä. Tänään pääsin heti aamusta päivystykseen, vaikka epäröin sinne lähtemistä koska Akka oli tosi heikko jo. Ajattelin kuitenkin, että vähintään kipulääkettä on saatava. Eläinlääkäri oli ihana. Nesteytti Akan, antoi kipulääkettä myös mukaan ja antibioottikuurin. Ei ryhdytty heikkoa marsua tarkemmin tutkimaan, mutta hän epäili, josko kystat olisivat puhjenneet. Tai sitten Akalla oli jotain ihan muuta. Selviä kipukohtia ei havaittu. 

Mulla oli purkkiarmeija disflatyliä, nutrisalia, critical carea, baytrilia, loxiconia ja kaikkea mahdollista pöydällä ja yritin hoitaa Akkaa mahdollisimman hyvin. Olin päättänyt, että nyt taistellaan. Tänään olisi ollut klo 21 ensimmäinen kipulääkkeenanto lääkärin jälkeen, mutta pikku-Akka ei enää jaksanut siihenkään asti. Olin syömässä kun Akka lähti.

Syytän itseäni, etten huomannut syömättömyyttä aikaisemmin. Ehkä se alkoi jo aamulla, vaikka huomasin vasta illalla. Ei jälkikäteen voi tietää, milloin kaikki alkoi, mutta on niin surullinen olo kun Akka on poissa.  Tuntuu, että olisi pitänyt pystyä enempään.

Akka oli niin hirveän rakas. En jotenkin ihan tajua, että se ruumis oli Akka, vaikka pitelin sitä sylissä. Tai ei Akka oikeastaan siinä enää ollutkaan. Aitaus näyttää hirveän isolta ja tyhjältä, kun sieltä puuttuu pieni suklaasilmä. 

Löytyi selitys sille sirkutukselle.