Hyvästi Mimmi, ja kiitos kaikesta!

Mimmi (Maailman Xena-soturi) 20.8.2012 - 27.2.2019

Mimmi todellakin eli kasvattajanimensä arvoisen elämän, todellisena soturimarsuna. Mimmi olisi täyttänyt elokuussa seitsemän. Päätös eutanasiasta oli todella vaikea, koska Mimmi oli meille valtavan tärkeä perheenjäsen. Mimmin jo ennestään hyvin vähäinen paino oli ollut laskusuunnassa hiljalleen jo ennen uutta vuotta, jolloin päätin lopettaa Mimmin punnitsemisen (jota olin tehnyt lokakuun 2017 massiivisesta kaasuuntumisesta alkaen seuratakseni Mimmin kuntoa), koska tiesin että lähtölaskenta on alkanut. Mimmi ei koskaan täysin toipunut 2017 syksyllä tapahtuneesta suolistostaasista. Päätimme vuoden vaihteessa, että kun Mimmin olo lähtisi huonompaan suuntaan, olisi viimeisen palveluksen aika. Koska Mimmi oli sinnikkäin marsu mitä tiedän, se ei kuitenkaan ulkoisesta heiveröisyydestään huolimatta näyttänyt lainkaan luovuttamisen merkkejä vaan säilyi iloisena ja topakkana itsenään helmikuun puoleenväliin asti. Mimmi oli aina vastassa tutulla paikallaan pleksin luona kerjäämässä herkkuja ja huomiota, vaikka huomasin että sen ääni alkoi pikkuhiljaa kadota ja kuikutus oli pelkkää hinkumista vaikka tahto kiljua selvästi olikin vahva. Mimmi alkoi myös horjua kävellessään, mistä syystä laitoin portaiden tilalle viimeiseksi viikoksi rampit. Kun Mimmi alkoi selvästi näyttää väsyneeltä, eikä oikeastaan tehnyt muuta kuin söi ja nukkui, päätimme että Mimmin on aika lähteä.

Päätös oli erityisen vaikea, koska olen tottunut lähtemään viimeiselle matkalle, kun marsu selvästi äkisti käytöksellään osoittaa ettei sillä ole elämänhalua. Mimmi ei sellaista missään vaiheessa osoittanut, se oli sillä tavalla epämarsumainen. Mimmi innostui aina ruuasta ja tukiruoasta aivan erityisesti ja repi vielä viimeisenä päivinään ruiskua kädestäni. Huvittavaa- aina sylissä oloa inhonnut marsu oli viimeisen vuotensa aikana oppinut oikein odottamaan syliin pääsyä, koska sai siellä suurinta herkkuaan. Ei kuitenkaan olisi mielestämme ollut oikein, että olisimme odottaneet, että Mimmi vietäisiin viimeiselle matkalle vasta kun se alkaa kärsiä, vaan halusimme sille hyvän lopun. Niinpä 27.2. Mimmi lähti vihreämmille niityille auringon laskiessa ja sai ennen sitä ison kasan tuoreruokaa, joka muuten oli ollut siltä pannassa koska sen vatsa ei sellaista enää kestänyt. Oli ihana katsoa miten innoissaan Mimmi söi kaiken sille tarjotun kuljetuskopassaan. Sitä eivät paljon heilauttaneet mitkään mahdollisesti vieraat tai pelottavat tilanteet, vaan se söi tyytyväisenä hississä, rappukäytävässä ja autossa viimeistä ateriaansa.

Olin pelännyt Mimmin menettämistä jo monta vuotta, tavallaan turhaan. Päätös oli todella vaikea, mutta koska se oli oikea, tunsin sen jälkeen lähinnä rauhaa. Olin myös saanut valmistautua tähän jo kauan. Nyt arki on myös paljon helpompaa kun Mimmin hoito ja siitä huolehtiminen ei vie enää huomiota. Ensimmäiset pari päivää olivat vähän vaikeita, kun välillä aitaukseen katsoessaan luuli vaistomaisesti näkevänsä siellä Mimmin, ja vasta sitten muisti ettei näe Mimmiä enää koskaan. Minulla on kuitenkin Mimmistä niin paljon hyviä muistoja vuosien varrelta että tavallaan se ei ole poissa, vaan tiedän aina mitä Mimmi olisi missäkin tilanteessa tehnyt.

Mimmi oli todella erityinen pieni marsu. Kooltaan se oli suunnilleen puolikas muista marsuistani, mutta luonteeltaan kenties suurempi. Se ei pitänyt kosketuksesta, sylissä olemisesta tai rapsutuksista lainkaan, mutta tykkäsi ihmisten seurasta kyllä enemmän kuin kukaan muu. Mimmi katseli aina ihmisten touhuja aitauksesta ja juoksi reunalla edestakaisin huudellen, kunnes sen luokse meni vaihtamaan kuulumisia, jolloin se kirputti mielellään sormia ja kiipeili käden päällä. Se ei pelännyt mitään ja oli usein niin rohkea että epäilin sitä joko kuuroksi tai sokeaksi, mutta ei se tainnut olla kumpaakaan, urhea vain. Sillä oli elämänsä varrella monta tilannetta, joissa lääkäritkin olivat varmoja ettei Mimmi selviäisi, mutta Mimmi selvisi sinnikkyydellään siitä huolimatta. Kaikesta en ole täällä edes kirjoittanut, ehkä vielä kirjoitan. Kun Mimmi tuli meille, asuin vielä Kokkolassa ja opiskelin. Näiden lähes seitsemän vuoden aikana on tapahtunut vaikka mitä - olen valmistunut, muuttanut Espooseen omaan asuntoon, mennyt kihloihin ja naimisiin.

Mimmistä kiitän erityisesti Aidaa, joka kasvatti näin loistavan pikkupersoonan, sekä eläinlääkäriasema Arkin henkilökuntaa, joka hoiti Mimmiä loistavasti aina kun oli tarve. Marsuhautausmaa kasvoi yhdellä kivellä lisää. Toivon että kesällä punarinta tekee pesän haudan yläpuolella olevaan pönttöön, sillä Mimmissä oli tiettyä yhteneväisyyttä tuohon ihmisiin uteliaasti ja rohkeasti suhtautuvan linnun kanssa.

Nyt meillä on enää kolme marsua: Pimu, Tipu ja Hulda, eikä lisää ole näillä näkymin tulossa. Pimu on juuri täyttänyt neljä, Tipu täyttää saman verran kesällä ja Hulda täyttää vasta kolme syksyllä. Kaikki kolme ovat terveitä ja pulleita marsunaisia, joten  toivottavasti meillä kuitenkin on marsuja vielä useamman vuoden ajan. Kohta on myös kevät ja kesä, ja koska nämä kolme rouvaa ovat terveitä, ne saavat myös kesällä nauttia ulkotuoreista ja ehkä myös siskon pihalla olevasta ulkoiluaitauksesta, kun säät sallivat. Muutamat ruohonkorret onkin jo nautittu lähes uskonnollisen hartauden vallitessa.

Hei hei Esko ja Tyllerö

On vaikea ja surullista kirjoittaa viimeisen kuukauden tapahtumista, joten kirjoitan lyhyesti.

Eskolla ja Tylleröllä oli ollut pidempään kiistaa, joka äityi niin pahaksi, että katsoin parhaaksi erottaa ne toisistaan. Jo silloin epäilin, että Tyllerön terveydentila aiheutti Eskon puolelta hyljeksintää, mutta en osannut arvata, että Eskolla itselläänkin oli terveysongelmia. Se oli laihtunut viimeisten kuukausien aikana, mutta arvelin syyksi vaikean laumatilanteen stressiä, ja siksi olinkin erittäin haikein mielin etsimässä Eskolle uutta kotiakin.

Nyt jälkikäteen huomaan, että olisin voinut epäillä myös sydänongelmaa, kun Eskon lihaksisto alkoi surkastua ja raajat olivat hassusti hervottomat niin että liukkaalla pinnalta sille tapahtui Bambi jäällä- efekti, vaikka muuten se liikkuikin ihan normaalisti. Ajattelin sen vain olevan Eskon ominaisuus. Jossain vaiheessa Esko myös lakkasi juoksemasta karkuun syliin otettaessa, mutta sen laskin ihan vain kesyyntymisen piikkiin. 3.6. illalla huomasin Eskon piilottelevan eikä ruoka maistunut. Kyljet myös pumppasivat pahaenteisesti. Päivystyksessä Eskon keuhkoissa todettiin olevan paljon nestettä ja sydämen lyövän erittäin epätasaisesti, diagnoosina akuutti sydänvika. Ennuste oli tosi huono, joten kärsimyksen välttämiseksi päädyttiin Eskon eutanasiaan.

Esko, aka Jambo (Aniaras Inside Story) 8.9.2014-3.6.2018. Sannin ihana kuva Eskosta.

Tyllerö alkoi lähes välittömästi tämän jälkeen oireilemaan valitettavan tutulla tavalla pissatessaan vikisemällä ja vetäytymällä välillä nurkkaan. Laihtuminen myös kiihtyi (Tyllerö ei oikein toipunut kunnolla koskaan vuodenvaihteen virtsakiviepisodista). Välissä oli rauhallisempi viikko tai pari, jolloin ajattelin sen saaneen jonkin kiven tulemaan uloskin, kun näin yhden veripissan häkissä ja Tyllerön vointikin parani. Se sai nauttia silloin laumanjohtajuudesta täysin rinnoin ja kiersi päristelemässä kaikille ja pitämässä kuria riemukkaasti. Juhannuksen jälkeen suunta kääntyi äkisti huonompaan, eikä kipulääkkeestä ollut enää juurikaan apua. Päädyimme keskiviikkona eutanasiaan, koska olin jo aiemmin päättänyt, että jollei kivien estolääkitys (Kiveton-valmiste ja diureetti) toimi niin Tyllerö ei saa enää turhaan kärsiä uusivista virtsakivistä.

Hei hei Esko ja Tyllerö, kaipaan teitä kauheasti. Olitte meille rakkaita. Molemmat omanlaisiaan johtajahahmoja, joilta ei persoonaa puuttunut. Tuntuu tosi tyhjältä ja surulliselta, että tässä kävi näin. Lopetuspäätökset olivat oikeita ratkaisuja Eskon ja Tyllerön kannalta, mutta eihän se siitä yhtään sen vähemmän surullista tee.

Tyllerö (Temperance) 10.6.2013-27.6.2018. Tyllerön kuva ei ole yhtä nätti kuin Eskon, mutta tässä näkyy hyvin sen jääräpäinen perusolemus. Tykkään tästä kuvasta myös siksi, että Tyllerön yksi lempinimistä oli blob fish. Jos ette tiedä miksi niin googlatkaa ja verratkaa tuloksia tähän kuvaan :).

Kurpitsansiemen kurkussa, heinä silmässä ja kivi virtsaputkessa - tervetuloa jälleen marsujen ihmeelliseen sairausuniversumiin!

Tauko kirjoittamisessa on ollut pitkä, mutta Mimmi ei silti ihan ole vieläkään täysin kunnossa. Olen kuitenkin iloinen siitä, että tilanne on parantunut huimasti. Edellisen kerran olemme käyneet lääkärissä 17.12.2017, minkä jälkeen olemme jatkaneet siellä saatujen ohjeiden mukaan.

Ennen kuin palaan tähän aiheeseen seuraavassa postauksessa, kerrataan vähän muita epäonnisia sattumuksia marsulassa. Näistä vuodatuksista voisi ehkä saada sellaisen kuvan, että meillä ei tällä hetkellä muuta olekaan kuin vastoinkäymisiä. Se pitää toisaalta paikkansa, mutta ei huolta: onneksi mulla on suhteellisen musta huumorintaju, enkä ole heittämässä marsuharrastuslusikkaa vielä nurkkaan, vaikka vaikeaa joskus onkin ;). Kyllä nämä karvanaamat perheenjäseninä pienestä vastatuulesta huolimatta pysyvät. Ottakaa mukava asento ja huokaiskaa syvään, koska seuraa sairaskertomusta kerrakseen:

Alkuun komea kuva Tyllerön virtsakivistä (pallero häntäluun kohdalla).
Tässä voi samalla ihailla marsun liikuttavan hentoista luustoa :).

Siispä: Juuri kun Mimmin tilanne oli parantumaan päin, Tipu meinasi tukehtua kurpitsansiemeneen.

En enää ikinä anna niitä marsuille, vaikka ne rakastavat niitä kynsienleikkuulahjonnan apuvälineinä. Tipu siis säikähti kynsienleikkuussa jotakin ja nielaisi puolikkaan siemenen, joka jäi jumiin marsun porrastetun kielen takaosaan kielen ja kurkunkannen väliin. Vaikka siemen ei ollut henkitorvessa, Tipu alkoi hitaasti tukehtua pitäen kammottavaa rohisevaa ääntä, koska kurkunkansi rupesi turpoamaan voimakkaasti siemenen raapiessa sitä, minkä seurauksena ilmatiet alkoivat umpeutua pikkuhiljaa. Onneksi Arkissa on niin hyvä palvelu, että pääsimme akuuttitapauksena heti vastaanotolle ja Maarit oli töissä. Parissakymmenessä minuutissa, siis sillä välin kun ajoin autolla tuhatta ja sataa Arkkiin, tilanne ehti mennä niin pahaksi, että Tipu oli tuskin tajuissaan. Siemenenpala saatiin onneksi irti nopealla toiminnalla parin minuutin kaasunukutuksessa (muuhun ei näin hätätapauksessa ollutkaan aikaa, eikä lähes tukehtunut marsu välttämättä olisi muuta kestänytkään) ja Tipu jäi pariksi tunniksi tarkkailuun. Sille jouduttiin antamaan kortisonia, koska turvotus oli niin paha, vaikka kortisoni on marsulle aina riski. Onneksi kaikki meni hyvin, Tipu ei saanut jälkioireena keuhkokuumetta, ja jäljelle jäänyt turvotuksesta johtuva rohinakin loppui seuraavan yön aikana ja Tipu oli jo aamulla normaali oma itsensä. Tarinan opetus: Älä anna kurpitsansiemeniä ainakaan kokonaisena marsuille!

Pimun silmästä löytynyt heinä ja
millin ruisku antamassa mittakaavaa.

Parin viikon jälkeen oli vuorossa Pimu. Pimun silmä näytti eräänä marraskuun aamuna hyvin kipeältä ja tulehtuneelta, ja silmäluomi turvonneelta. Lähemmällä tarkastelulla huomasin silmässä jotain vihreää. Jimmy sai vihreästä pätkästä otteen ja vetämällä silmäluomen alta ilmeisesti melkeinpä silmän takaa tuli yli kaksisenttinen heinänpää. Koska olin tässä vaiheessa aivan rahapulassa marsujen sairaanhoidon vaadittua niin paljon rahaa, päätin kokeilla, jos jääkaapissa olleet jo vanhentuneet marsun silmätipat pelittäisivät ja mennä lääkäriin vasta seuraavana päivänä, jollei mitään muutosta näkyisi. Onneksi tipat toimivat vielä ja silmä alkoi heti parantua. Toki annoin myös kipulääkettä Pimu-paralle. En tietenkään suosittele antamaan vanhentuneita tippoja marsulle, mutta olen silti kiitollinen, että ne toimivat tämän kerran.

Pimun silmä heinän poiston jälkeen. Kuva ei ole kovin hyvä,
 oikeasti silmä oli paljon ikävämmän näköinen.

Pimulla oli myös ennen joulua kummallinen aamu, jolloin sille ei maistunut aamun kaura-pellettitarjoilu vaan se lösähteli mahalleen yrittäessään syödä. Tästä syystä Pimu valikoitui Mimmin kaveriksi joulunviettoon. Muut marsut olivat nämä muutamat päivät kaverini päiväkäyntien varassa, mutta Mimmiä ei voinut jättää ilman säännöllistä ruokintaansa, joten se oli mukana viettämässä joulua. Pimun oireet eivät onneksi ole tämän yhden oudon aamun jälkeen uusineet.

Eikä tässä vielä kaikki; palattuamme joulunvietosta vielä ennen uutta vuotta Tyllerö alkoi taas oireilla pissaamista ja aitauksessa oli pari ihan selvää veriläikkää (myös Mimmi pissaa ruskeaksi värjäytynyttä pissaa, jossa tosin ei ole verta, joten en ehkä ihan heti huomannut niitä). Röntgenkuvassa näkyi iso kivi virtsaputken päässä ja se manipuloitiin ilman veistä ulos nukutuksessa pari päivää myöhemmin. Olin antanut Mimmin toipilasaikana kaikille hieman enemmän pellettiä, koska näiden uusien (Trovet) piti olla myös kivipotilaille sopivia, mutta toisin kävi. Tyllerö sai jatkuvan diureettikuurin lisäämään virtsan määrää ja Kiveton-valmistetta estämään pissan sakkaamista tulevaisuudessa. Nyt marsut elävät lähinnä heinällä ja vedellä. Aamuisin annan pari ruokalusikallista kauranjyviä sekä muutaman pelletin, koska koen, että se on hyvä tapa seurata marsujen terveydentilaa, toisin sanoen, jos joku ei tule silloin syömään, niin kyseinen marsu on todennäköisesti sairas. Lisäksi iltaisin marsut saavat isohkon satsin kurkkua ja hieman tomaattia. Katsotaan miten jatko sujuu näillä eväillä. Tämä oli Tyllerön kolmas virtsakivi, ja toivon ettei lisää tule. toistaiseksi on ollut hyvä tuuri siinä mielessä, että Tyllerö on itse saanut kivet puskettua niin lähelle ulkomailmaa, että ne on ollut helppo poistaa. Koskaan ei kuitenkaan tiedä milloin onni kääntyy, ja toipuminen näistä on kuitenkin selvästi Tyllerölle hidasta kun painon palautuminen takkuilee. Tyllerön pissa haisee edelleen hassulta, ja vaikka en stiksaamalla ole löytänytkään pissasta verta niin luulen että jokin epätasapaino rakkoon on ehkä jäänyt, josta toipuminen ottaa aikaa.

Mimmi: marsu & kaasuuntuminen

Nämä viimeiset 12 päivää ovat olleet marsuharrastuksen intensiivisemmät. Toivon, että jollekulle olisi hyötyä näistä kokemuksista, koska en toivo kellekään samaa, ja haluan jakaa tietoa suomeksi marsun kaasuuntumisesta (englanniksi guinea pig bloat, kannattaa myös googlata, jos vain kielitaito riittää lukemaan näitä juttuja!). Murmelin Marsulassa on kaasuuntumisesta hieman tietoa, mutta ajattelin kertoa Mimmin kaasuuntumisesta yksityiskohtaisemmin, koska kaipasin itse jotain konkreettisempaa kertomusta sairauden etenemisestä ja hoidosta. Haluan kuitenkin painottaa, että ennen kuin kukaan alkaa marsuaan hoitamaan alla olevien ohjeiden mukaan on marsu käytettävä eläinlääkärissä, sillä diagnosointi ja hoitosuunnitelma on eläinlääkärin tehtävä. Tarkoitus on vain lisätä tietoa ja jakaa kokemuksia.

Huomasimme torstaina 26.10. aamupäivällä, että Mimmi vaikuttaa hieman vaisulta. Jimmy oli jo kaksi kertaa käynyt sen kanssa lääkärissä minun ollessani USA:ssa kuukauden ajan ja sillä oli jo silloin todettu lievä kaasuuntuminen, ja jälkimmäisellä kerralla virtsatietulehdus, joita oli tässä vaiheessa hoidettu jo pari viikkoa. Mimmin vointi oli tähän asti säilynyt koko ajan hyvänä, ja ainoa syy lääkärikäyntiin oli mystinen painon putoaminen, mikä Mimmille on valitettavasti yleensäkin ihka-ainoa sairauden merkki. Vasta lääkäri huomasi kaasuuntumisen. Nyt tästä käynnistä oli kulunut pari viikkoa. 26.10. iltaan mennessä Mimmi lopetti syömisen, juomisen ja liikkumisen kokonaan ja sen maha oli selvästi kaasuinen eikä papanaa ollut tullut koko päivänä paria todella pientä, vaaleaa pipanaa lukuunottamatta.

Vakava aihe, Mimmi-GIF kevennyksenä <3

Mistä kaasuuntumisen tunnistaa?

Kaasuisen mahan tunnistaa siitä, että se pömpöttää, joskus paljonkin, mutta rusetillisilla tai pörröisillä marsuilla (kuten Mimmi) tätä on vaikea huomata. Silloin huomaa mahaa kunnolla tunnustelemalla, että se on kuin ilmapallo (älä kuitenkaan liioittele) tai koputtamalla, jolloin maha "kumisee". Omasta mielestäni tunnusteleminen on helpompaa. Kannattaa välillä tunnustella terveen marsun mahaa, jotta huomaa eron sitten kun kaasua on. Mimmillä kaasu tuntuu erityisen hyvin selkärangan vieressä ja mahapuolella lähellä peffaa. Mimmillä tunnustelua vaikeuttaa se, että se inhoaa kosketusta ja osaa jännittää keskivartalon lihakset niin pinkeiksi, että jo sekin tuntuu kaasulta. Pitää siis odottaa aina hetki, että Mimmi rauhoittuu ja koettaa sitten tunnustella uudelleen.

Kaasuuntumisen tyypillisiä oireita ovat liikkumishaluttomuus tai liikkuessa ryömiminen ja mahan raahaaminen maassa ja pysähtyessä paikalleen lysähtäminen. Täydellinen syömättömyys on yleensä seuraus vakavasta kaasuuntumisesta, samoin juomattomuus. Marsu on toisin sanoen aika säälittävä ja apaattinen, eikä tule selviämään seuraavaan päivään ilman välitöntä apua. Soitin luottolääkäriimme Arkkiin ja saimme Maarit Koivistolle ajan seuraavaksi päiväksi. Olisin lähtenyt heti päivystykseen, jollei minulla olisi ollut valmiina lääkitystä kotona. Nyt koin tärkeämmäksi aloittaa heti tukitoimet, jotta Mimmillä olisi mahdollisuus selviytyä seuraavista akuuteista tunneista.

Mistä kaasuuntuminen johtuu?
Usein ruokavalion muutos on syynä kaasuuntumiseen, tavallisimmin uusi tuoreruoka (vihannes tai hedelmä) tai liiallisissa määrin syötetty tuttukin tuoreruoka. Ikä vaikuttaa myös kaasuuntumisherkkyyteen. Erot ovat myös marsukohtaisia. Jotkin marsut eivät vain kestä muun muassa kaaleja tai omenaa tai totuttamatta ylipäätään mitään tuoretta. Mimmillä syynä oli ensin todennäköisesti jääkaappituoreisiin siirtyminen ulkotuoreiden jälkeen, joka tapahtui juuri viikkoa ennen lääkäriin menoa. Tuolloin kaasuuntuminen oli lievempi, mutta toisinaan ensimmäistä kohtausta seuraa toinen kohtaus, joka on ensimmäistä rajumpi, jos elimistö ei ole toipunut  edellisestä kohtauksesta kunnolla. Toisen kohtauksen aiheutti todennäköisesti ruokavalioon lisätty omena, vaikka kyseessä olikin vain pieni pala parina peräkkäisenä päivänä. Mimmi on jo aiempinakin vuosina reagoinut tuoreruokien vaihdokseen, mutta ei näin rajusti. Nyt ehkä ikää on jo sen verran (5 vuotta), että toleranssi on huonompi. On myös mahdollista, että taustalla on jokin piilevämpi vaiva, vaikka toivon ettei näin ole. Mitään muuta ei ainakaan tutkimuksissa ole löytynyt.

Mitä kaasuuntumisessa tapahtuu? 
Kun suolistoon joutuu jotakin mikä ei sovi marsun vatsalle, ruoka ei sula kunnolla ja suolisto alkaa tuottaa kaasua. Kaasun lisääntyessä huomattavasti suolistossa ruoansulatuksen toiminta hidastuu, kun ruokamassa ei pääse liikkumaan vauhdilla eteenpäin kaasun takia. Syömättömyys pahentaa tilannetta nopeasti, sillä marsun suolisto on vähälihaksinen ja kaksi metriä pitkä. Syömättömyys johtuu siitä, että kaasuuntuminen on marsulle kivuliasta, ja kipuun marsu valitettavan usein reagoi lopettamalla syömisen. Jos ruokamassa ei työnnä kaasua ja suolessa olevaa massaa edellään, kaasun määrä vain lisääntyy, kun suolessa oleva ruokamassa alkaa käydä ja kierre on valmis.

Kaasuuntuminen on marsulle nopeasti hengenvaarallinen tila ja moni marsu menehtyy, vaikka sitä autettaisiinkin parhaalla mahdollisella tavalla. Kaasu voi kertyä suolistoon nopeasti ja aiheuttaa suolenkiertymän, joka täydellisen "tiesulun" lisäksi aiheuttaa käymisreaktion seurauksena myrkytystilan marsun elimistöön, joskus myös oksentelua kun ruokamassa työntyy väärään suuntaan, vaikka marsu tavallisesti on kyvytön oksentamaan. Suolenkiertymä on erittäin kivulias ja tällaisessa tilanteessa tukitoimet ovat turhia. Myös tukos suolessa aiheuttaa kaasuuntumisen ja johtaa kuolemaan ilman apua. Syynä tukokseen on useimmiten se, että marsu on syönyt jotain sopimatonta, mikä ei sula sen elimistössä. Marsu tulisi aina kaasuuntumisen yhteydessä viedä nopeasti marsut tuntevalle eläinlääkärille, jotta tila voidaan diagnosoida ja marsu tarpeen tullen lopettaa, jos tilanne on toivoton.

Miten kaasuuntunutta marsua voi auttaa? 
Tukiruokinta on tärkein tukitoimi kaasuuntumisessa. Tukiruokaa on tärkeä antaa marsulle usein, vähintään kahden tunnin välein kaasuuntumisen akuuttivaiheessa, huonossa kunnossa olevalle jopa kerran tunnissa. Tämä on valitettavasti todella työläs vaihe, jossa ei oikein voi tehdä kompromisseja yöunien tai päivätöidenkään vuoksi aiheuttamatta mahdollisesti marsulle vahinkoa. Jos ei siis voi olla marsun kanssa kotona, pitää sille hankkia hoitaja tai ottaa marsu mukaan töihin, jos työt sen sallivat. Lääkärissä sanottiin, että yön yli voisi jättää marsun ruokkimatta, mutta en uskaltanut ainakaan itse niin tehdä, koska kaasu tuntui lisääntyvän mahassa jo parin tunnin sisällä edellisestä ruokkimis-/hierontakerrasta.

Jos kaapissa ei ole valmista tukiruokaseosta, voi hyvin käyttää myös hyvälaatuista pellettiä. Katso Murmelin Marsulan tukiruokintaohje. Murmelin marsulan ohjeessa on myös kauraa, jota halutessaan voi seokseen lisätä. Pelletin puutteessa voi hätätapauksessa käyttää hienoksi jauhettua heinää, mutta tämä menetelmä on työläämpi. Kannattaa ehdottomasti varata tukiruokaa ja millilitran ruiskuja hätätapauksien varalle. Millilitran ruiskut ovat erittäin tärkeitä! Niitä saa apteekista pyytämällä. Yhtään isommalla ruiskulla ruokkiminen on vaikeaa ja ilman täysin mahdotonta, jos marsu ei vapaaehtoisesti syö. Hätätapaus tapahtuu aina yllättäen, usein eläinlääkäriasemien ja apteekkien ollessa kiinni, joten kannattaa hankkia näitä kaappiin kaiken varalta. Itse suosittelen Selective Science Recovery Plus-tukiruokaa lämpimästi, sillä ainakin omat marsut tuntuvat rakastavan sen makua ja se soveltuu pidempäänkin jatkuvaan tukiruokintaan, koska se on nimenomaan kehitetty tähän tarkoitukseen. Netistä sitä saa ainakin Kivuton-verkkokaupasta, joka toimittaa nopeasti. Myös monilta eläinlääkäriasemilta saa SSRP:tä.

Älä syötä marsulle vauvanruokaa tai muussattuja vihanneksia/hedelmiä. Marsu ei saa syödä lainkaan vihanneksia tai hedelmiä kaasuuntumisen ja siitä toipumisen aikana, sillä ne lisäävät kaasua ja pienikin määrä voi sekoittaa suolistoa entisestään. Ainoastaan heinä, pelletti ja tukiruoka ovat sallittuja.  Tuoreruoissa ei ole myöskään tarpeeksi kuitua ja kuidun riittävä saanti on äärimmäisen tärkeä kaasuuntumisessa. Kun tuoreruokinta aloitetaan marsun kokonaan toivuttua, se pitää aloittaa hyvin varovaisesti.

Nesteytys on hyvin tärkeää ruokinnan ohella. Kuiva ruokamassa ei liiku suolistossa hyvin, kun suolet ovat olleet pahimmillaan pysähdyksissä kokonaan. Vettä voi juottaa erikseen tai tehdä tukiruokaseoksesta valmiiksi vedellä laimennettua, jota syöttää vähän enemmän.


Mitä lääkitystä kaasuuntunut marsu tarvitsee?
Meillä oli kaapissa oli edelliseltä lääkärikäynniltä Metomotyliä (suolenliikkeen edistäjä, ent. Primperan), vatsansuojalääkettä (Antepsin, joka seuraavalla lääkärikäynnillä vaihdettiin Ranixal-poretablettiin) sekä omasta takaa reseptivapaata nestemäistä Disflatylia (kaasunpilkkoja),  joten aloitin heti lääkitsemisen, sillä tilanne oli niin vakava.

Laitan saamani annosteluohjeet lääkkeille tähän siltä varalta, että jollekulle on niistä apua hätätapauksessa, jossa eläinlääkärillä ei ole kokemusta marsuista (näitä annostuksia lukiessa pitää ottaa huomioon, että Mimmi painaa vain 700 grammaa). Joka tapauksessa lääkityksen määrää lääkäri, joka on nähnyt marsun, ja kaikki muut paitsi Disflatyl ovatkin reseptilääkkeitä. Disflatylia suosittelen hankkimaan marsulle ensiavuksi:

- Metomotyl 0,1 ml 3 kertaa päivässä kunnes parempi, sitten vielä pari päivää 2 kertaa päivässä
- Ranixal 1 poretabletti liuotetaan 0,5 dl vettä ja juotetaan ruiskulla seosta 2 ml 3 kertaa päivässä
7-10 päivän ajan
- nestemäinen Disflatyl 40 mg/ml 1 - 2,5 ml 3-4 kertaa päivässä

-Loxicom 5mg/ml (koiran) kipulääkettä 2kg-annostuksen mukaan olen annoin oma-aloitteisesti kaksi kertaa päivässä, sillä kaasuinen vatsa on hyvin kivulias ja Mimmi on selkeästi kipuillut.

- Sain ohjeet alussa antaa ananastäysmehua ja vegaanista probioottia sekä terveen marsun papanaa tukiruokinnan yhteydessä. Papanat voi murskata ja sekoittaa tukiruokaan, mutta osaava voi syöttää ne myös marsulle kokonaisena.

- Lisäksi tilasin nettiapteekista kautta Fibreplex-nimistä valmistetta, joita käytetään kaneilla kaasuuntumisen yhteydessä raakakuidun lähteenä, sillä syömättömyyden aikana Mimmille maistui ainoana asiana paperi, mikä ilmeisesti kertoo suoliston huonosta tilasta ja kuiduntarpeesta. Nyt myöhemmin asiaa tutkineena luulen, että nopein tapa olisi tilata valmiste suoraan lähiapteekkiin. Se tulee yleensä arkena jo seuraavan päivän toimituksessa. Sain The Guinea Pig Forumilta paljon hyviä ohjeita ja tukea, ja kehotuksen kokeilla ruskean pahvin syöttämista pienissä määrin ennen kuin sain Fibreplexiä. Pahvia Mimmi söikin pieniä määriä, vaikka mitään muuta ei. Fibreplexillä saattoi olla alkuvaiheen toipumiseen suotuisa vaikutus.

Ruokinnan ja lääkityksen ohella olen hieronut lääkärin ohjeistuksesta melko reippain ottein (ei liian reippain) Mimmin mahaa ja "täristänyt" sitä pilkkoakseni mekaanisesti kaasukuplia sen mahassa vajaa puolisen tuntia kerrallaan useita kertoja päivässä. Siitä tuntuu olleen iso apu Mimmille. Täristyksen voi tehdä esimerkiksi päällä olevan sähköhammasharjan varrella tai voitte itse keksiä lisää voimakkaasti väriseviä asioita.. Muista jälkikäteen desinfioida kaikki välineet, joita aiot vielä käyttää ihmistarkoituksiin!

Näin Mimmin kaasuuntuminen eteni

Päivä 1: Mimmi ei liiku, syö tai juo itsenäisesti eikä papanoi tai pissaa.
Sylissä Mimmi kuitenkin oli yllättävän pirteä ja söi mielellään tukiruokaa. Ehdin antaa Mimmille hoitoa lähes vuorokauden, ennen kuin vatsasta alkoi kuulua mitään ääniä. Suolisto oli siis todennäköisesti täysin pysähdyksissä kaasun takia. Ensimmäisenä yönä heräsimme Jimmyn kanssa kahden tunnin välein ruokkimaan ja hieromaan Mimmin mahaa, joka oli tosi kaasuinen. Päivällä ruokin Mimmiä tunnin-kahden tunnin välein. Ruokintojen välillä se makasi lämpölampun alla. Lämpölampun kanssa pitää varmistaa ettei se lämmitä liikaa, koska marsun lämmönsäätelykyky on kehno. Kun käden asettaa siihen kohtaan missä marsu makaa, käsi saa lämmetä vain miedosti. Lamppuja saa esimerkiksi Faunataresta, ja ne luovat hyvin mietoa lämpöä ilman kirkasta valoa.

Ensimmäisen päivän ainoa edistysaskel oli, että yöllä Mimmi pissasi ensimmäisen kerran.

Päivä 2:  Mimmi ei syö, juo eikä liiku. 
Lääkärin ohjeestä liikutin Mimmiä useamman kerran päivässä keskemmäs aitausta, josta se meni itse takaisin lämpölampun alle. Liikunta olisi auttanut kaasua pilkkoutumaan, mutta Mimmi oli kovin väsynyt, joten en halunnut liikaa stressata sitä juoksuttamalla paikasta toiseen.
Toisen vuorokauden loppupuolella ensimmäiset "papanat" ilmestyivät. Mimmin vatsa oli aluksi todella löysällä. Toivoa tilanteessa antoi se, että Mimmin suolisto kuitenkin toimi, eli tukosta ei selvästikään ollut ja sylissä Mimmi oli pirteä. Aitauksessa se oli edelleen surkea tapaus, mutta otti kuitenkin ihmisiin kontaktia, kun sitä lähestyi. Pidin Mimmiä tähän asti pääasiassa erillään muista, jotta se saisi levätä eikä sitä ajettaisi pois lämpölampun alta. Ensimmäisen yön jälkeen ruokin Mimmiä öisin neljän tunnein välein, sillä Mimmi oli kaikesta huolimatta suhteellisen hyvissä voimissa ja jaksoi kerralla syödä 15 ml tukiruokaa. Löysin ensimmäisten päivien jälkeen Mimmille sopivamman ruokintametodin, jonka selitän seuraavassa postauksessa, ja tämän jälkeen olen pystynyt tarpeen vaatiessa syöttämään Mimmille kerralla jopa 50ml tukiruokaa.

Päivä 3: Mimmi alkaa kiinnostua ruoasta ja vedestä ja liikkuu hieman.
Kolmen vuorokauden lopulla papanaa alkoi tulla hieman enemmän ja se oli jo paremman muotoista, vaikka olikin ihan löysää. Mimmi alkoi myös maistella heinää niin, että etsiskeli pitkään sopivia korsia ja nosteli niitä suullaan vaikkei varsinaisesti syönytkään mitään ja joi juomapullosta vähän kun sitä sille tarjottiin. Kuitenkin se oli edelleen todella vaisu ja kyhjöttävä.

Päivä 4: Mimmi alkaa papanoida normaalimmin ja alkaa syödä ja juoda hieman itse.
3. ja 4. päivän välisenä yönä papanaa oli tullut jo isohko kasa. Aamulla Mimmi tuli tervehtimään ja meni pellettikipolle syömään muiden kanssa ja jaksoi syödä siinä kunnes pelletti oli loppu, vaikka söikin hitaasti. Se oli ensimmäinen kerta neljään vuorokauteen, kun se liikkui mielellään mihinkään tai söi itse mitään. Mimmi kävi samaan syssyyn myös juomapullolla. Kyllä voi pienistä asioista ihminen tulla todella onnelliseksi! Saatoin jopa vähän itkeä tirauttaa. Kiinnostus heinään jatkui, mutta paljon Mimmi ei vielä sitä 4. päivän aikana saanut syötyä. Lähinnä se tonki heinäkasaa syömättä mitään nostellen vain korsia suuhunsa ja heitti ne sitten maahan. Pellettikään ei paljon kiinnostanut aamun jälkeen.

Lopetin 4. päivän iltana ananasmehun ja probiootin antamisen. Ananasmehun siksi, että ajattelin pitkän kuurin hedelmäsokeria olevan huono juttu Mimmin elimistön kannalta ja probiootin siksi, että se turvotti tukiruokaseosta oltuaan siinä hetken, eli aiheutti sinne kaasua. Ajattelin, että sama voisi tapahtua myös Mimmin suolistossa, mikä ei tässä kaasuuntumistilanteessa tietenkään ollut toivottavaa. Heti seuraavana päivänä vatsa oli jo kaasuton, mutta en tietenkään tiedä johtuiko se vain luonnollisesta toipumisesta vai ananasmehun/probiootin antamisen lopettamisesta.

Päivät 5-6:
Pystyin lopettamaan yöheräämiset, kun Mimmin vatsa oli vihdoin kaasuton. Ruokin sitä tuhdimmin illalla ja aamulla, ja se jaksoi yöt hyvin omillaan. Papanointikin oli jo säännöllistä. Mimmi meni aina ruokinnan jälkeen syömään heinään, mutta jaksoi sitä vain hetken ennen kuin meni nukkumaan. Paino alkoi vasta näinä päivinä laskea, kun vatsa alkoi toimia säännöllisesti. Hämäävästi tätä ennen paino oli sama tai noususuunnassa, koska suolisto toimi niin hitaasti, että tukiruoka säilyi siellä pitkään.

Päivä 7:
Soitin Arkkiin ja lääkärin kehotuksesta lopetin Metomotylin, kipulääkkeen ja Disflatylin. Kipulääke oli hyvä lopettaa koska Mimmillä oli vatsahaavaepäily, koska ruoka ei maistunut, vaikka suolisto oli jo lähes normalisoitunut. Ranixalia saatiin käsky jatkaa vielä 2 kertaa päivässä ainakin pari viikkoa tästä eteenpäin, sillä se suojaisi vatsaa, mikäli siellä on mahahaava. Mimmin toipuminen jatkuikin hyvin lääkkeiden lopetuksesta huolimatta.

Päivä 8:
Vähensin ruokintakertoja kolmeen päivässä, jotta Mimmi ehkä itse kiinnostuisi syömään enemmän. Tämä vaikutti jossain määrin toimivankin ja Mimmi reipastui hieman.

Päivä 9-11:
Mimmin jo valmiiksi hyvin alhainen aamupaino oli laskusuunnassa, ja kun vielä tuli ripulia ja viluisuuden oloisuutta, lisäsin päiväruokintojen määrää neljään. Tästä Mimmi piristyi ja alkoi vaikuttaa jo iloisemmalta normaalilta itseltään. Kyhjöttäminen oli vähentynyt selvästi ja Mimmin saattoi nähdä nukkumassa rennommassa asennossa kuin aiemmin.

Päivä 12 (tänään):
Mimmin paino oli ensimmäistä kertaa aamulla lähes sama kuin illalla ja on jopa noussut päivän aikana, vaikka se on ruokittu vain kerran. Vielä on pitkä matka toipumiseen, mutta toivon että tämä suunta jatkuu. Mimmi on tänään nukkunut paljon vähemmän kuin aiempina päivinä ja jaksaa syödä pitkän aikaa yhteen menoon.

Nyt kun katsoo näitä muistiinpanoja, niin toipuminen näyttää paljon johdonmukaisemmalta, kuin miltä se tuntui. Tuntui, että Mimmi oli ihan ikuisuuden tosi kipeä, vaikka se vaihe oli loppujen lopuksi ohi neljässä päivässä. Tästä eteenpäin aion pitää talvella jääkaappituoreruoan pääasiassa poissa marsujeni ruokavaliosta ja kesätuoreetkin ulkoa aloitan todella pienestä määrästä. Ostan parasta mahdollista heinää ja kuivattuja niittykasveja ja syötän aamuisin pieniä määriä hyvää pellettiä. Ostin Kivuton-nettikaupasta Trovet-pellettiä ja Supreme Sciencen "tikkuja", jotka on tarkoitettu nimenomaan vatsa- ja virtsavaivoista toipuville marsuille. Teen näistä ja olemassa olevista sekoitusta. Ehkä parin viikon kuluttua harkitsen mistä tuoreruoasta olisi hyvä totuttaminen tuoreisiin aloittaa, mutta aion pitää lopullisenkin määrän todella pienenä. Kaikki marsut tuntuvat aika tyytyväisiltä heinäruokavaliolla, ne ovat aktiivisempia ja leikkisämpiä jopa. Turkitkin kiiltävät kauniisti. C-vitamiinia marsut saavat väliaikaisesti Oxbown C-vitskunapeista, joita toin Jenkeistä tuliaisina, mutta niiden loputtua pitää välillä syöttää vitamiinit kurkun tai vastaavan päältä.

Mies karvaisten naisten kylässä?!

Huuh, mistähän sitä aloittaisi? Karvaisten naisten maailma on aivan sekaisin, koska tänne on muuttanut MIES. Miehen nimi on Jambo, syntyjään Aniaras-kasvatti, mutta asunut suurimman osan elämästään Sannin ihanassa marsulandiassa. Jambo on tietysti kastroitu, ja täyttää ihan juuri kolme vuotta, eli marsu parhaassa iässä. En ollut Hupakon poismenon jälkeen vielä miettinyt uutta jäsentä laumaan, lähinnä ehkä mieleen oli tullut, etten ottaisi uutta (naaras)marsua. Mimmi alkaa olla jo iäkäs ja ajattelin, että naisten kanssa laumatilanteen selvitys kestää yleensä kauan, joten en halunnut rasittaa Mimmiä välttämättä sellaisella. Urosta en oikeastaan edes harkinnut, koska kastroituja uroksia ei juuri koskaan ole tarjolla. Nyt kuitenkin satuin muutama viikko sitten näkemään Sannin ilmoituksen Jambosta Facebookissa, ja se jotenkin vain tuntui oikealta, joten otin yhteyttä ja ilokseni hain pojan meille viikko sitten. Jambo on todella kaunis crestillinen saffron-poika, jolla on ylisöpö kestohämmästynyt ilme <3. Ihanat punaiset silmät lisäävät herran hurmaavuutta. Täältä löytyy Sannin upeita kuvia Jambosta. Alla pari omaa onnettomampaa kännyräpsyä:

Lauman yhdistämisestä ei tällä kertaa puuttunut draamaa. Kuten yleensäkin mun marsuilla, kaikki meni aluksi todella hyvin. Jos oikein ymmärrän, marsujen laumaantumisessa onkin kaksi vaihetta, joista ensimmäisen kuuluu mennä melko mutkattomasti, jotta laumaantuminen tulevaisuudessa onnistuu. Ensimmäisessä vaiheessa lauman johtavat jäsenet etunenässä menevät uuden marsun luokse nuolemaan sen silmät ja korvat, mikä tapahtuikin melko nopeasti. Sen jälkeen seurasi vähän pörinää ja rauhallista yhdessä syömistä ja nokosten ottamista, mikä tarkoittaa sitä, että uusi jäsen on alustavasti hyväksytty laumaan, mutta arvojärjestystä ei vielä ole selvitetty. Ensimmäinen vaihe kesti noin 30 min. Toisessa vaiheessa selvitetään nokkimisjärjestys, ja se on ensimmäistä vaihetta pidempi.

"Minä olen kyllä synnynnäinen johtaja" tuumii Tyllerö.

Tämän jälkeen Tyllerö aitauksessa lähti selvästi kaivamaan verta nenästään eli haastamaan Jambon. Tästä päätellen Tyllerö on ollut tyttölauman pomo, niin kuin olen arvellutkin. Yhtäkkiä jännite nousi korkeaksi pörinöineen, tärinöineen, hampaankalisteluineen ja pörhistelyineen, ja olin myös tehnyt sellaisen virheen, että olin kyllä ottanut kaikki mökit pois, mutta jättänyt pienet vessalaatikot paikoilleen, ja isommassa niistä ollessaan Jambo tunsi olonsa nurkkaan ajetuksi. Tästä seurasi lähestulkoon tappelu, eli Jambo ja Tyllerö hyppäsivät toistensa kimppuun puhahdeltuaan toisilleen uhkaavasti, kun Jambo ei pystynyt väistämään, ja uudessa tilanteessa varmaan myös jännitti. Minulla oli varmuuden vuoksi uunikinnas valmiina, ja sainkin käteni heti väliin, vaikka jälkikäteen ajateltuna "tappelu" oli aika varmasti vain äärimmäistä dominanssin selvittelyä, koska vammoja ei juuri tullut. Tyllerö sai hyvin pienen osuman huuleen, josta tuli hieman verta, mutta en myöhemmin edes löytänyt haavaa, kun tutkin marsuja. Kun otin laatikon pois, jännite laski hieman. Jouduin vielä kaksi kertaa käyttämään kinnasta varmuuden vuoksi kun en ole marsujen tappelua juuri nähnyt niin en tiennyt miten totisesta tilanteesta on kyse. Päättelin kuitenkin siitä, että välillä marsut ottivat nokosia toistensa lähellä ja pesivät itseään (rauhoitteleva ele marsuilla), että mistään supervakavasta ei ole kyse, vaan tällainen käytös kuuluu tällä kertaa asiaan. Kun Tyllerön tämän parin kerran alkoi lähteä Jamboa karkuun, tiesin, että se alkoi luopua asemastaan laumanjohtajana. Tyllerö-parka oli hetken aika myrtsinä, kun ei saanut enää johtaa. Minä ja Anna olemmekin kutsuneet Tylleröä Kalifiksi "Kalifiksi kalifin paikalle"- Ahmed Ahne -sarjakuvan mukaan. Tylleröhän välillä yritti haastaa Eukon johtajuusasemaa, mutta ei silloinkaan onnistunut. Nyt vain keinot olivat kovemmat.

Totesin muuten, että yksi alistuvan marsun eleistä "itkemisen" ja jalan polkemisen eli paikallaan tepastelun lisäksi on luultavasti pään vinossa pitäminen. Ensin luulin, että Tylleröön oli sattunut, kun se teki niin, mutta sitten myöhemmin näin saman toistuvan Tipulla ja Mimmillä, joten luulen, että kyseessä oli alistuminen.

Nyt syödään jo näin nätisti kimpassa.

Kahden erittäin dominoivan marsun välien selvittely on kyllä hurjan näköistä! Mutta on siinä myös selvää hienoutta monimutkaisine eleineen ja rituaaleineen. Kaikkihan tämä selvästi tähtää siihen, että marsujen ei tarvitsisi vahingoittaa toisiaan vaan ne saisivat selvitettyä neuvotellen välinsä, eli näkevät hyökkäämättä kumpi on kovempi luu. Siitä jännite siirtyi laumajärjestyksessä alaspäin, ja päivän verran kaikki selvittivät uutta asemaansa. Sen jälkeen on ollut huomattavan paljon rauhallisempaa kuin tyttöjen välisissä selvittelyissä, jotka kestävät usein viikon tai pidempään. Alku oli siis intensiivinen, mutta asiat tulivat selvitetyksi nopeammin ja selvemmin. Parin päivän päästä jo syötiin rauhassa kimpassa. Jambo viihtyy vielä omissa oloissaan kuten uudet lauman jäsenet yleensäkin, mutta käy koko ajan useammin moikkaamassa tyttöjä. On myös jännä nähdä, että Jambo tulee heti väliin, kun jotain kärhämää nousee tyttöjen välillä. Jambo on tosi reilun oloinen johtaja ja vähän machokin, mutta myös huvittava jänishousu. Poika on kova säikähtämään ihmistä ja tekee pari kertaa päivässä hienoja pyrähdyksiä pakoon. Nopeasti Jambo kyllä toipuu vakuuttelemaan naisilleen, että on oikeasti ihan tosimies <3

Marsujen laumaelämä on minusta ihan tosi mielenkiintoista. Tämänkin näytelmän seuraaminen sai ymmärtämään miten laaja "sanavarasto" marsuilla on, ja miten sosiaalisuus on valtava osa niiden elämää. Lueskelin aihhesta kiinnostuneena The Guinea Pig Forumin käytösosiota, muun muassa nämä artikkelit olivat tosi hyviä ja informatiivisia:

Illustrated Bonding / Dominance Behaviours And Dynamics

Introducing And Re-introducing Guinea Pigs

Onneksi rauha kuitenkin laskeutui maahan pian. On ihana seurata, miten laumasta tulee koko ajan tiiviimpi, ja tosi mielenkiintoista ja mahtavaa, että on pitkästä aikaa urosmarsu laumassa. Vaikka Jambo on herkkä juoksemaan karkuun säikähtäessään, sen saa poimittua syliin aika helposti, eikä sylissä se ole ollenkaan säikky. Anna on muuten alkanut kutsua Jamboa Eskoksi ja se meinaa tarttua.. Jambo on aika paljon Esko Ahon näköinen :'D.

Karvanaisten kesä 2017

Tylleröinen <3

Koska näköjään en ollut kirjoitellut mitään koko kesän 2017 aikana niin korjataanpa virhe näin jälkikäteen. Jos marsuilta kysyisi, kesässä tärkeintä olisi varmasti ruoka eli ulkotuoreet. Tänä vuonna taisin aloittaa ruokinnan 8.5. ja se jatkuu edelleen. Yleensä olen lokakuun alkupuolella joutunut lopettamaan kun kosteus ja kylmä keli on alkanut merkittävästi kehnontaa kasveja. Koen, että ulkotuoreet ovat se paras mahdollinen ja luonnollinen vaihtoehto tuoreruokintaan. Olen tänä kesänä kerännyt lähinnä erilaisia ruohoja ja heiniä sekä pienen määrän muita syötäviä niittykasveja mausteeksi ja mielenkiinnon vuoksi mukaan. En ole nyt uskaltanut syöttää esimerkiksi voikukkaa tai apilaa kovinkaan runsaasti, kun Tylleröllä on taipumusta virtsakiviin. Jotenkin oma tuntuma tästä on, että tilanne pysyy tasaisena, kun ravinto on yksinkertaista ja melko vähäravinteista, eli lähinnä laadukasta heinää, tuoretta heinää ja vettä. Voikukasta erityisesti vaikuttaa tulevan paljon sakkaa virtsaan, mitä tässä Tyllerön tilanteessa pidän merkkinä siitä, että ruokavaliota on syytä viilata. Nyt ei olekaan pahemmin näkynyt valkoisia läikkiä pyyhkeillä. Olen syöttänyt tuoretta melko suuren kasan kerran päivässä usein vedellä kostutettuna, jotta mukana olisi mahdollisimman paljon nestettä, joka myöskin ehkäisee kivien syntyä.

Hulda manikyyrissä

Tylleröllä oli tosin taas kesäkuun alussa virtsakivi virtsaputkessa, mikä voisi johtua vaikka ulkotuoreisiin siirtymisestä - tai jostain muusta... Olen alkanut miettiä, että ehkä muutokset ruokavaliossa ylipäätään ovat osasyynä oireisiin. Juottamalla, kipulääkkeellä ja ab-kuurilla Tyllerö saatiin taas terveiden kirjoihin ja kivi poistui itsekseen huomaamattani. Myös keskikesällä kuulin kerran vikinää T:n virtsatessa ja pissa hetken haisi epäilyttävältä. Lisäksi samaan aikaan myös Mimmi hieman oireili. Silloin vähensin erityisesti voikukkaa ja pellettiä, kun olin Mimmille syöttänyt Altromin kasvatusta runsaammin pitääkseni yllä sen painoa, joka näin vanhemmiten on koko ajan herkkä laskemaan ja siksi tarkkailun alla. Oireet menivät ohi eikä sillä kertaa tarvinnut käydä lääkärissä. Siinä välissä syötiin Selective Sciencea, ja nyt Genesistä, sillä SS on aika työlästä mummomarsun syödä, koska pelletit ovat tosi isoja ja kovia.

Mimmin samea silmä, parempaa kuvaa oli vaikea saada.

En ole ruokkinut nyt Mimmiä erikseen, koska paino mystisesti nousikin tauon aikana laskemisen sijaan, eikä kerran päivässä tapahtuvalla ruokinnalla näyttänyt muutenkaan olevan paljon vaikutusta (paitsi ne virtsavaivat..). Mimmin paino oli viimeksi jopa 715g, kun pitkään ollaan oltu 685g tienoilla. Käytin Mimmia Hupakon kanssa lääkärissä kesäkuun puolivälissä, jolloin selvisi, että Hupakolla on pahanlaatuinen kasvain, mutta Mimmi sai terveen paperit. Halusin tarkistuttaa erityisesti Mimmin nivelten kunnon vanhuuden reuman varalta ja muutenkin tsekata että kaikki on kunnossa. Ainoa vika mikä Mimmistä löytyi on jo pitkään jatkunut tassujen punoitus. Myös anturat ovat litistyneet, mikä on viittaa tassunpohjantulehdusriskiin. Olen rasvannut Mimmin tassuja Vetramililla ja pitänyt aitausta mahdollisimman kuivana ja puhtaana, mutta muuta asialle ei oikein ole tehtävissä. Sen sijaan Mimmin hampaat saivat kehuja, että ovat suorastaan täydelliset vailla pienintäkään purentavikaa. Mimmin pienen koon takia olin huolissani, että vanhuus on aiheuttanut sille lihaskatoa, mutta ilokseni lääkäri sanoi, että kokoisekseen Mimmi on itse asiassa hyvässä kunnossa. Parin viikon kuluttua tästä olimme tosin taas lääkärissä, kun Mimmin silmään oli tullut samentumaa, joka ei omatoimisesta tippakuurista huolimatta kadonnut. Syytä sameuteen ei löydetty, todettiin vain, että se on sarveiskalvon turvotusta, mutta mitään vammaa tai tulehdusta silmässä ei ollut ja pikkuhiljaa sameus katosikin itsekseen. Sain mukaan kortisonitippoja, mutta en lopulta käyttänyt niitä ollenkaan.

Marsut saivat muutaman kerran kesällä käydä siskoni pihalla aitauksessa ulkoilemassa, mistä ne kaikki pitävätkin kovasti. Säät olivat vaan tänä kesänä vähän viileät, joten ulkoilut jäivät vähäisiksi. Istutimme tänä vuonna ruohonsiemenien sijaan aitaukseen niityltä haettuja ruohotuppoja, mikä olikin ihan hyvä ajatus ja syötävää riitti. Tuppojen välisille "käytäville" sirottelin purua, jotta marsujen ei tarvinnut kävellä mudassa.

Kesäisin minulla on yleensä aika paljon menoja, mutta onneksi minulla on hyviä marsunhoitajia lähellä. Kiitos siis Annalle, Rosalle Jennielle ja äidille ja isälle marsuista huolehtimisesta! Annalla ja mulla on sellainen vitsi, että,  meillä on whattsappissa keskustelu "Joka päivä sama kuva marsuista", jossa on jokaiselta hoitopäivältä kuva marsuista syömässä tuoreruokiaan. Kuva on joka päivä eri, mutta voisi hyvin olla samakin, koska marsujen ruokailujärjestys ei vaihdu. Tosin nyt ei ole enää Hupakkoa mukana ringissä :(.

Pojat ja "naisvankila". Tuli väännettyä paljon
Orange is the new black -aiheisia vitsejä
tuosta aitaviritelmästä..

Meillä kävi myös kesävieraita: marsupojat Mukka ja Eliot sekä Toto-pupu olivat meillä viikon verran, kun Rosa oli reissussa. Alunperin ajattelin käydä Rosan kotona hoitamassa kaikkia, mutta Mukalle tulikin juuri ennen hoitoa pissavaivoja, joten oli helpompi meiltä käsin hoitaa lääkitykset ja tarkkailu. Rosan blogissa lisää juttua siitä, Mukka on kyllä ihan lääketiteteellinen mysteeri.. Vähän meitä Rosan kanssa tietysti huolestutti haittaako marsupoikien rauhallista yhteiseloa tyttöjen läsnäolo, mutta ilman katsekontaktia kaikki käyttäytyivät oikeastaan kuin aidan takana ei olisi ollut ketään. Ihania poikia, olen tosi iloinen, että otin koko porukan meille <3 Ja Toto, mikä mahtava pupu! Sen lisäksi, että poikien ja tyttöjen rinnakkaiselo jännitti, niin hieman arastelin miten Toto pärjäisi meillä - jos se vaikka inhoaisi meitä ja söisi kaikki sähköjohdot? Mutta Totohan tutki reippaasti joka sopen ja omi keittiön nurkan omakseen, jossa sen vessalaatikko (ihailtavan sisäsiisti pupu muuten) ja heinät sekä pelletit olivat. Työhuone, jossa on runsaasti johtoja oli ainoa paikka johon Totoa ei päästetty, ja sinnehän Toto "the bunny inspector" olisi juuri halunnut. Koomisesti tuli vipinää Toton kinttuun joka kerta kun tuon ihmemaan ovi aukesi. Toto ei maistellut oikeastaan mitään muuta luvatonta kuin vähän maton hapsuja mielenosoituksellisesti iltaisin, jollei ruokapalvelu pelannut sen haluamalla tavalla. Lueskelin paljon kanien sielunmaisemasta,  ja iskipä vähän kanikuumekin.. Yöt Toto vietti ensin keittiössä, mutta parin varoitustömistyksen jälkeen totesimme että puulattiaa huonommin tömistykset kuuluisivat naapureille kylppärin kaakelilattialta. Loppuun Totosen löhöilytyylinäytteitä:

Hupakko 10.6.2013 - 28.7.2017

Hupakko saateltiin Eukon ja Akan seuraan lääkärin avustuksella pari viikkoa sitten. Hupakko eli 4-vuotiaaksi ja alkoi olla jo seniorin iässä vaikkei vanhuuteen menehtynytkään. Hupakolla oli muutaman kuukauden ajan ollut suuri, nopeasti kasvava patti vatsassa, jota lääkäri epäili sterilaatiosta huolimatta munasarjan pahanlaatuiseksi kasvaimeksi, kun kävimme näyttämässä sitä jokin aika ennen Hupakon siirtymistä sateenkaarisillalle. Hupakolla oli ollut kummallista kiimakäytöstä, jota olin ihmetellyt jo ennen kuin huomasin patin. Leikkauksen yhtaydessä oli vatsaan jäänyt ehkä remnantti munasarjakudoksesta, joka oli sitten ruvennut kasvamaan pahanlaatuisesti. Joka tapauksessa kasvain oli varmuudella kiinni jossain elimessä, joten leikkaukselle olisi ollut huono ennuste. Viimeiset viikot Huba vietti nauttien ulkotuoreista, pelletistä ja nokosista, jotka olivat sen lempiasioita. Huban viimeisinä elinpäivänä huomasin, että sen hengitys oli käynyt pumppaavaksi etenkin syödessä vaikkei meno näyttänyt muuten hidastuneen. Sitten perjantaina Hupakko tuli hitaasti syömään ja hyvästä yrityksestä huolimatta syöminen oli sille selvästi raskasta. Kovin kipuiselta Huba ei näyttänyt, mutta näin heti että oli tullut aika lähteä sen kanssa viimeiselle matkalle, jotta sen loppu olisi mahdollisimman tuskaton. Kenties sen sydän tai keuhkot olivat kovilla kasvaimen tai etäpesäkkeiden vuoksi. Vaikka Arkissa oli täyttä, sain tulla sinne Hupakon kanssa viimeisenä ennen sulkemista. Arkki on aina palvellut meitä tosi hyvin, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus.

Hupakko oli ihana, ruualle perso lempeä jätti.  Sillä oli hupsu nenä ja suppusuu, joka makuuasennossa kaulapussin päällä lepäillessään sai sen näyttämään blob fishilta (googlaa, ja katso kuva nro 3, jos et tiedä). Hupakko oli varsin rento marsu, joka ei pienistä hätkähtänyt kunhan vain ruokapalvelu pelasi. Rapsuttaakin sai häkissä ihan vapaasti mikäli samalla lahjoi jollain herkulla, vaikkei Hupakkoa itseään rapsuttaminen niinkään kiinnostanut. Viimeisenä laitan kuvakollaasin Hupakosta lempipuuhissaan. Viimeisenä on Hupakon hauta, Eukon ja Akan vieressä.

Hei hei Hupakko, ja kiitos kaikesta <3! Olit meille tärkeä.