Karvaisia kevätkuulumisia

Karvaisten naisten elämässä ei ole mitään suuria mullistuksia tapahtunut. Tai no, kyllä varmaan marsujen mielestä pelkkiin ulkotuoreisiin siirtyminen jääkaappikauden jälkeen on valtavan järisyttävä asia. Oikeastaan tiedän varmasti, että on, koska marsut ovat tosi ärsyttäviä nyt, kun tietävät että SE aika vuodesta on käsillä. Ne kuikuttavat kurkut suorina ihan minkä vaan äänen kuultuaan mihin tahansa aikaan päivästä ja lisäksi aina kun joku kulkee aitauksen ohi. Eilen kun pistin xboxin päälle, marsut rupesivat huutamaan. Luulisi, että nuo possut oppisivat, että tuoreruoka tulee tiettyyn aikaan ja vain KERRAN päivässä (niin kuin aina), tai ainakin, että xbox ei siihen mitenkään liity, mutta kun ei niin ei... 

Tuoreiden keräämisestä on tullut haastavampaa, kun eräs puutarhan hoidosta mitään tietämätön naapuritaloyhtiön hallituksenjäsen on päätellyt, että saksilla varovasti nurmikon lyhentäminen on "repimistä", joka "tuhoaa nurmikon". Moni muu kiltimpi on tullut tosin juttelemaan ja kannustanut jatkamaan "repimistä", koska eihän siitä todellisuudessa mitään haittaa tietenkään ole. En kuitenkaan mielelläni tapaa kyseistä herrasmiestä uudelleen (vaikka tuo kyseinen kerta, kun palautetta sain onkin ainut jolloin olen koskaan hänet ulkona nähnyt...), ja keräänkin pihalta nyt pääasiassa voikukkia, siankärsämöä ja muita rikkakasveja ja haen ruohon kauempaa metsästä ja tallien läheltä. Voikukkien nyppimisestä tuskin kukaan voi vetää hernettä nenäänsä. Tai kaikkihan aina mahdollista on.. Kyllä mä ruohoakin leikkaan vilkuillen olkani yli kuin rikollinen kun kukaan ei näe... :D

Tänään teimme mun ja marsujen yhteisen inhokkihoitotoimenpiteen eli kylvetyksen. Osalla oli rasvarauhanen törkyinen, osalla hilseilevä iho ja osalla vain ihan törkeä karvanlähtö (karvaiset pyyhkeet uhkasivat tukkia pesukoneen). Kaikki pääsivät siis pesulle, voi riemua. Oma oloni oli tällainen, kun pikkupirulaiset kostivat kurjan kohtalonsa (mustelmia lähinnä, mun marsut osaa tyttömäisen tavan nipistellä).  

"Mielistele sinä vaan, ikinä en anteeksi anna." T. Tyllerö.

Mä alan olla epätoivoinen Hupakon elopainon kanssa. Se on ihan oikeasti hirveän lihava, painaa sata grammaa enemmän kuin suht sopivan painoinen siskonsa. Kun näen jossain nuoria, solakoita marsuja, niin aina tulee mieleen, että Hupakko ei näytä edes samaan eläinlajiin kuuluvalta. Ääh. En tiedä mitä voisin kokeilla saadakseni sen vähän laihtumaan. Tuoreita annan aika matillisesti. Kaipa pellettiä voisi vielä vähentää, mutta vaikea uskoa, että teelusikallinen pellettiä päivässä tekisi mitään kovin radikaalia muutosta mun pikku paksukaiseen.

Marsujen terveydessä on muitakin pieniä epäilyksen aiheita jälleen.
Eukko yhtenä iltana valitti pissatessaan/papanoidessaan. En tiedä kumpi oli kyseessä. Mahtoi näyttää huvittavalta, kun Jimmyn kanssa kykittiin lasin äärellä (Eukko avuliaasti pyllisteli ihan pleksin vieressä tekemässä esimerkillisesti tarpeitaan) hihkumassa, että "nyt se kakkasi!" "nyt se pissasi!". Muuta vikaa en huomannut, kuin sen, että pissat olivat pieniä, eikä vinkaisuja enää kuulunutkaan. Oon nähnyt sakkaisia pikkupissoja kyllä sittemminkin, mutta onneksi Eukko juo paljon vettä, joten mahdollinen sakka/pienet kivet varmaan tulevat aika hyvin ulos.

Hupakon talipatti on myös uusinut, mutta se on vielä aika pieni, joten en lähde sitä tyhjentämään, jos se ei asianomaista itseään vaivaa. Ja Hupakkoa ei taida kovin moni asia maailmassa vaivata, se on sen verran lunki tyyppi <3.

Mimmi kävelee itselleen ominaisella tavalla, eli höpsön näköisesti ja kömpelösti.

Tyllerön pehmeät pallukat vatsassa, nisien alla ovat entisenlaiset - eivät suuremmat, mutta eivät yhtään pienemmätkään. Todennäköisesti jotain rasvakeräytymää, joten en nyt hirveän huolissani ole. Jos tulee jotain muuta jollekin, niin otan Tyllerön mukaan lääkäriin.

Pimu on ihan kunnossa, tuitui. Se on vaan niin kultainen tyyppi. Niin kiltti ja ihana. Paitsi kylvetettäessä muuttuu murhanhimoiseksi.