keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Go Mimmi, go!

Eilen sain iloisia uutisia, kun Mimmin pissanäytteessä ei ollut yhtään verta enää, jee! Viimeisen antibiootin annoin aamulla. ja sen kunniaksi julkistan Mimmistä historian ensimmäisen lötköttelykuvan. Jimmy sai napattua Mimmistä tämän otoksen pari päivää sitten. En ole itse koskaan nähnyt sen nukkuvan noin rennosti. yleensähän se nököttää kuin orrella nukkuva kana. Kuvassa on uusi Ikeasta ostettu tyynyt marsuille. Ja tietysti pari papanaa. Papanoita pitää aina olla <3.

Iloa himmentää se, että välittömästi, kun laitoin Mimmin eilen yhteen muiden kanssa, sen paino alkoi laskea. 17.11. aamupaino oli jo 785g, ja oli siihen saakka noussut tasaisesti. Illalla se oli enää 750g, joskin osa tuosta johtunee siitä, etteivät marsut saaneet eilen tuoreita. Nyt aamulla 18.11. paino oli 739 grammaa. En tajua, mitä täällä oikein tapahtuu! Antibiootti vaikuttaa edelleen, joten lääkkeen tehon loppumisesta ei voi olla kyse.  Tyllerö on toki alkanut kiusata taas muita, ja tuo on jatkunut jo melkein pari viikkoa, eli saattaa olla edessä taas reissu lääkäriin saamaan hormonipiikkiä. Mutta aiempinakin päivinä Mimmi on ollut myös muiden kanssa lähes yhtä paljon kuin eilenkin. Ihan kuin se tietäisi, että on saanut terveen paperit, ja olen päättänyt laittaa kaikki marsut yhteen pysyvästi, joten nyt on sopiva aika ruveta väläyttelemään epämääräisiä sairauden oireita, jotta pysyisin varpaillani. Olen nyt sitten antanut Mimmin välillä syödä yksinään pellettiä. Pitäisi keksiä, miten saisin pelletin tarjolle johonkin sellaiseen paikkaan, johon vain Mimmi osaisi mennä ja saisi syödä silloin kuin sitä huvittaa. Taitaa olla mahdotonta. Annan siis Mimmin pari kertaa päivässä syödä extraa ja punnitsen sen joka päivä.
Toivon, että suunta olisi tästä ylöspäin. Että tämä olisi vain joku satunnainen notkahdus. Pitäkää peukkuja Mimmille!

1 kommentti:

  1. Voi että! Tsemppiä teille! Mulla oli myös vähän aika sitten painon kanssa ongelmia kun marsut mystisesti hoikistui. Nyt ne on taas kunnossa kun hain kasvatuspellettiä mut ei sitä greenwoodsia ei syödä! Ja sitä on jäljellä 5,5kg.

    VastaaPoista