torstai 7. syyskuuta 2017

Mies karvaisten naisten kylässä?!

Huuh, mistähän sitä aloittaisi? Karvaisten naisten maailma on aivan sekaisin, koska tänne on muuttanut MIES. Miehen nimi on Jambo, syntyjään Aniaras-kasvatti, mutta asunut suurimman osan elämästään Sannin ihanassa marsulandiassa. Jambo on tietysti kastroitu, ja täyttää ihan juuri kolme vuotta, eli marsu parhaassa iässä. En ollut Hupakon poismenon jälkeen vielä miettinyt uutta jäsentä laumaan, lähinnä ehkä mieleen oli tullut, etten ottaisi uutta (naaras)marsua. Mimmi alkaa olla jo iäkäs ja ajattelin, että naisten kanssa laumatilanteen selvitys kestää yleensä kauan, joten en halunnut rasittaa Mimmiä välttämättä sellaisella. Urosta en oikeastaan edes harkinnut, koska kastroituja uroksia ei juuri koskaan ole tarjolla. Nyt kuitenkin satuin muutama viikko sitten näkemään Sannin ilmoituksen Jambosta Facebookissa, ja se jotenkin vain tuntui oikealta, joten otin yhteyttä ja ilokseni hain pojan meille viikko sitten. Jambo on todella kaunis crestillinen saffron-poika, jolla on ylisöpö kestohämmästynyt ilme <3. Ihanat punaiset silmät lisäävät herran hurmaavuutta. Täältä löytyy Sannin upeita kuvia Jambosta. Alla pari omaa onnettomampaa kännyräpsyä:



Lauman yhdistämisestä ei tällä kertaa puuttunut draamaa. Kuten yleensäkin mun marsuilla, kaikki meni aluksi todella hyvin. Jos oikein ymmärrän, marsujen laumaantumisessa onkin kaksi vaihetta, joista ensimmäisen kuuluu mennä melko mutkattomasti, jotta laumaantuminen tulevaisuudessa onnistuu. Ensimmäisessä vaiheessa lauman johtavat jäsenet etunenässä menevät uuden marsun luokse nuolemaan sen silmät ja korvat, mikä tapahtuikin melko nopeasti. Sen jälkeen seurasi vähän pörinää ja rauhallista yhdessä syömistä ja nokosten ottamista, mikä tarkoittaa sitä, että uusi jäsen on alustavasti hyväksytty laumaan, mutta arvojärjestystä ei vielä ole selvitetty. Ensimmäinen vaihe kesti noin 30 min. Toisessa vaiheessa selvitetään nokkimisjärjestys, ja se on ensimmäistä vaihetta pidempi.
"Minä olen kyllä synnynnäinen johtaja" tuumii Tyllerö.

Tämän jälkeen Tyllerö aitauksessa lähti selvästi kaivamaan verta nenästään eli haastamaan Jambon. Tästä päätellen Tyllerö on ollut tyttölauman pomo, niin kuin olen arvellutkin. Yhtäkkiä jännite nousi korkeaksi pörinöineen, tärinöineen, hampaankalisteluineen ja pörhistelyineen, ja olin myös tehnyt sellaisen virheen, että olin kyllä ottanut kaikki mökit pois, mutta jättänyt pienet vessalaatikot paikoilleen, ja isommassa niistä ollessaan Jambo tunsi olonsa nurkkaan ajetuksi. Tästä seurasi lähestulkoon tappelu, eli Jambo ja Tyllerö hyppäsivät toistensa kimppuun puhahdeltuaan toisilleen uhkaavasti, kun Jambo ei pystynyt väistämään, ja uudessa tilanteessa varmaan myös jännitti. Minulla oli varmuuden vuoksi uunikinnas valmiina, ja sainkin käteni heti väliin, vaikka jälkikäteen ajateltuna "tappelu" oli aika varmasti vain äärimmäistä dominanssin selvittelyä, koska vammoja ei juuri tullut. Tyllerö sai hyvin pienen osuman huuleen, josta tuli hieman verta, mutta en myöhemmin edes löytänyt haavaa, kun tutkin marsuja. Kun otin laatikon pois, jännite laski hieman. Jouduin vielä kaksi kertaa käyttämään kinnasta varmuuden vuoksi kun en ole marsujen tappelua juuri nähnyt niin en tiennyt miten totisesta tilanteesta on kyse. Päättelin kuitenkin siitä, että välillä marsut ottivat nokosia toistensa lähellä ja pesivät itseään (rauhoitteleva ele marsuilla), että mistään supervakavasta ei ole kyse, vaan tällainen käytös kuuluu tällä kertaa asiaan. Kun Tyllerön tämän parin kerran alkoi lähteä Jamboa karkuun, tiesin, että se alkoi luopua asemastaan laumanjohtajana. Tyllerö-parka oli hetken aika myrtsinä, kun ei saanut enää johtaa. Minä ja Anna olemmekin kutsuneet Tylleröä Kalifiksi "Kalifiksi kalifin paikalle"- Ahmed Ahne -sarjakuvan mukaan. Tylleröhän välillä yritti haastaa Eukon johtajuusasemaa, mutta ei silloinkaan onnistunut. Nyt vain keinot olivat kovemmat.

Totesin muuten, että yksi alistuvan marsun eleistä "itkemisen" ja jalan polkemisen eli paikallaan tepastelun lisäksi on luultavasti pään vinossa pitäminen. Ensin luulin, että Tylleröön oli sattunut, kun se teki niin, mutta sitten myöhemmin näin saman toistuvan Tipulla ja Mimmillä, joten luulen, että kyseessä oli alistuminen.

Nyt syödään jo näin nätisti kimpassa.

Kahden erittäin dominoivan marsun välien selvittely on kyllä hurjan näköistä! Mutta on siinä myös selvää hienoutta monimutkaisine eleineen ja rituaaleineen. Kaikkihan tämä selvästi tähtää siihen, että marsujen ei tarvitsisi vahingoittaa toisiaan vaan ne saisivat selvitettyä neuvotellen välinsä, eli näkevät hyökkäämättä kumpi on kovempi luu. Siitä jännite siirtyi laumajärjestyksessä alaspäin, ja päivän verran kaikki selvittivät uutta asemaansa. Sen jälkeen on ollut huomattavan paljon rauhallisempaa kuin tyttöjen välisissä selvittelyissä, jotka kestävät usein viikon tai pidempään. Alku oli siis intensiivinen, mutta asiat tulivat selvitetyksi nopeammin ja selvemmin. Parin päivän päästä jo syötiin rauhassa kimpassa. Jambo viihtyy vielä omissa oloissaan kuten uudet lauman jäsenet yleensäkin, mutta käy koko ajan useammin moikkaamassa tyttöjä. On myös jännä nähdä, että Jambo tulee heti väliin, kun jotain kärhämää nousee tyttöjen välillä. Jambo on tosi reilun oloinen johtaja ja vähän machokin, mutta myös huvittava jänishousu. Poika on kova säikähtämään ihmistä ja tekee pari kertaa päivässä hienoja pyrähdyksiä pakoon. Nopeasti Jambo kyllä toipuu vakuuttelemaan naisilleen, että on oikeasti ihan tosimies <3

Marsujen laumaelämä on minusta ihan tosi mielenkiintoista. Tämänkin näytelmän seuraaminen sai ymmärtämään miten laaja "sanavarasto" marsuilla on, ja miten sosiaalisuus on valtava osa niiden elämää. Lueskelin aihhesta kiinnostuneena The Guinea Pig Forumin käytösosiota, muun muassa nämä artikkelit olivat tosi hyviä ja informatiivisia:



Onneksi rauha kuitenkin laskeutui maahan pian. On ihana seurata, miten laumasta tulee koko ajan tiiviimpi, ja tosi mielenkiintoista ja mahtavaa, että on pitkästä aikaa urosmarsu laumassa. Vaikka Jambo on herkkä juoksemaan karkuun säikähtäessään, sen saa poimittua syliin aika helposti, eikä sylissä se ole ollenkaan säikky. Anna on muuten alkanut kutsua Jamboa Eskoksi ja se meinaa tarttua.. Jambo on aika paljon Esko Ahon näköinen :'D.

Karvanaisten kesä 2017

Tylleröinen <3
Koska näköjään en ollut kirjoitellut mitään koko kesän 2017 aikana niin korjataanpa virhe näin jälkikäteen. Jos marsuilta kysyisi, kesässä tärkeintä olisi varmasti ruoka eli ulkotuoreet. Tänä vuonna taisin aloittaa ruokinnan 8.5. ja se jatkuu edelleen. Yleensä olen lokakuun alkupuolella joutunut lopettamaan kun kosteus ja kylmä keli on alkanut merkittävästi kehnontaa kasveja. Koen, että ulkotuoreet ovat se paras mahdollinen ja luonnollinen vaihtoehto tuoreruokintaan. Olen tänä kesänä kerännyt lähinnä erilaisia ruohoja ja heiniä sekä pienen määrän muita syötäviä niittykasveja mausteeksi ja mielenkiinnon vuoksi mukaan. En ole nyt uskaltanut syöttää esimerkiksi voikukkaa tai apilaa kovinkaan runsaasti, kun Tylleröllä on taipumusta virtsakiviin. Jotenkin oma tuntuma tästä on, että tilanne pysyy tasaisena, kun ravinto on yksinkertaista ja melko vähäravinteista, eli lähinnä laadukasta heinää, tuoretta heinää ja vettä. Voikukasta erityisesti vaikuttaa tulevan paljon sakkaa virtsaan, mitä tässä Tyllerön tilanteessa pidän merkkinä siitä, että ruokavaliota on syytä viilata. Nyt ei olekaan pahemmin näkynyt valkoisia läikkiä pyyhkeillä. Olen syöttänyt tuoretta melko suuren kasan kerran päivässä usein vedellä kostutettuna, jotta mukana olisi mahdollisimman paljon nestettä, joka myöskin ehkäisee kivien syntyä.

Hulda manikyyrissä
Tylleröllä oli tosin taas kesäkuun alussa virtsakivi virtsaputkessa, mikä voisi johtua vaikka ulkotuoreisiin siirtymisestä - tai jostain muusta... Olen alkanut miettiä, että ehkä muutokset ruokavaliossa ylipäätään ovat osasyynä oireisiin. Juottamalla, kipulääkkeellä ja ab-kuurilla Tyllerö saatiin taas terveiden kirjoihin ja kivi poistui itsekseen huomaamattani. Myös keskikesällä kuulin kerran vikinää T:n virtsatessa ja pissa hetken haisi epäilyttävältä. Lisäksi samaan aikaan myös Mimmi hieman oireili. Silloin vähensin erityisesti voikukkaa ja pellettiä, kun olin Mimmille syöttänyt Altromin kasvatusta runsaammin pitääkseni yllä sen painoa, joka näin vanhemmiten on koko ajan herkkä laskemaan ja siksi tarkkailun alla. Oireet menivät ohi eikä sillä kertaa tarvinnut käydä lääkärissä. Siinä välissä syötiin Selective Sciencea, ja nyt Genesistä, sillä SS on aika työlästä mummomarsun syödä, koska pelletit ovat tosi isoja ja kovia.





Mimmin samea silmä, parempaa kuvaa oli vaikea saada.
En ole ruokkinut nyt Mimmiä erikseen, koska paino mystisesti nousikin tauon aikana laskemisen sijaan, eikä kerran päivässä tapahtuvalla ruokinnalla näyttänyt muutenkaan olevan paljon vaikutusta (paitsi ne virtsavaivat..). Mimmin paino oli viimeksi jopa 715g, kun pitkään ollaan oltu 685g tienoilla. Käytin Mimmia Hupakon kanssa lääkärissä kesäkuun puolivälissä, jolloin selvisi, että Hupakolla on pahanlaatuinen kasvain, mutta Mimmi sai terveen paperit. Halusin tarkistuttaa erityisesti Mimmin nivelten kunnon vanhuuden reuman varalta ja muutenkin tsekata että kaikki on kunnossa. Ainoa vika mikä Mimmistä löytyi on jo pitkään jatkunut tassujen punoitus. Myös anturat ovat litistyneet, mikä on viittaa tassunpohjantulehdusriskiin. Olen rasvannut Mimmin tassuja Vetramililla ja pitänyt aitausta mahdollisimman kuivana ja puhtaana, mutta muuta asialle ei oikein ole tehtävissä. Sen sijaan Mimmin hampaat saivat kehuja, että ovat suorastaan täydelliset vailla pienintäkään purentavikaa. Mimmin pienen koon takia olin huolissani, että vanhuus on aiheuttanut sille lihaskatoa, mutta ilokseni lääkäri sanoi, että kokoisekseen Mimmi on itse asiassa hyvässä kunnossa. Parin viikon kuluttua tästä olimme tosin taas lääkärissä, kun Mimmin silmään oli tullut samentumaa, joka ei omatoimisesta tippakuurista huolimatta kadonnut. Syytä sameuteen ei löydetty, todettiin vain, että se on sarveiskalvon turvotusta, mutta mitään vammaa tai tulehdusta silmässä ei ollut ja pikkuhiljaa sameus katosikin itsekseen. Sain mukaan kortisonitippoja, mutta en lopulta käyttänyt niitä ollenkaan.

Marsut saivat muutaman kerran kesällä käydä siskoni pihalla aitauksessa ulkoilemassa, mistä ne kaikki pitävätkin kovasti. Säät olivat vaan tänä kesänä vähän viileät, joten ulkoilut jäivät vähäisiksi. Istutimme tänä vuonna ruohonsiemenien sijaan aitaukseen niityltä haettuja ruohotuppoja, mikä olikin ihan hyvä ajatus ja syötävää riitti. Tuppojen välisille "käytäville" sirottelin purua, jotta marsujen ei tarvinnut kävellä mudassa.


Kesäisin minulla on yleensä aika paljon menoja, mutta onneksi minulla on hyviä marsunhoitajia lähellä. Kiitos siis Annalle, Rosalle Jennielle ja äidille ja isälle marsuista huolehtimisesta! Annalla ja mulla on sellainen vitsi, että,  meillä on whattsappissa keskustelu "Joka päivä sama kuva marsuista", jossa on jokaiselta hoitopäivältä kuva marsuista syömässä tuoreruokiaan. Kuva on joka päivä eri, mutta voisi hyvin olla samakin, koska marsujen ruokailujärjestys ei vaihdu. Tosin nyt ei ole enää Hupakkoa mukana ringissä :(.

Pojat ja "naisvankila". Tuli väännettyä paljon
Orange is the new black -aiheisia vitsejä
tuosta aitaviritelmästä..
Meillä kävi myös kesävieraita: marsupojat Mukka ja Eliot sekä Toto-pupu olivat meillä viikon verran, kun Rosa oli reissussa. Alunperin ajattelin käydä Rosan kotona hoitamassa kaikkia, mutta Mukalle tulikin juuri ennen hoitoa pissavaivoja, joten oli helpompi meiltä käsin hoitaa lääkitykset ja tarkkailu. Rosan blogissa lisää juttua siitä, Mukka on kyllä ihan lääketiteteellinen mysteeri.. Vähän meitä Rosan kanssa tietysti huolestutti haittaako marsupoikien rauhallista yhteiseloa tyttöjen läsnäolo, mutta ilman katsekontaktia kaikki käyttäytyivät oikeastaan kuin aidan takana ei olisi ollut ketään. Ihania poikia, olen tosi iloinen, että otin koko porukan meille <3 Ja Toto, mikä mahtava pupu! Sen lisäksi, että poikien ja tyttöjen rinnakkaiselo jännitti, niin hieman arastelin miten Toto pärjäisi meillä - jos se vaikka inhoaisi meitä ja söisi kaikki sähköjohdot? Mutta Totohan tutki reippaasti joka sopen ja omi keittiön nurkan omakseen, jossa sen vessalaatikko (ihailtavan sisäsiisti pupu muuten) ja heinät sekä pelletit olivat. Työhuone, jossa on runsaasti johtoja oli ainoa paikka johon Totoa ei päästetty, ja sinnehän Toto "the bunny inspector" olisi juuri halunnut. Koomisesti tuli vipinää Toton kinttuun joka kerta kun tuon ihmemaan ovi aukesi. Toto ei maistellut oikeastaan mitään muuta luvatonta kuin vähän maton hapsuja mielenosoituksellisesti iltaisin, jollei ruokapalvelu pelannut sen haluamalla tavalla. Lueskelin paljon kanien sielunmaisemasta,  ja iskipä vähän kanikuumekin.. Yöt Toto vietti ensin keittiössä, mutta parin varoitustömistyksen jälkeen totesimme että puulattiaa huonommin tömistykset kuuluisivat naapureille kylppärin kaakelilattialta. Loppuun Totosen löhöilytyylinäytteitä:





lauantai 12. elokuuta 2017

Hupakko 10.6.2013 - 28.7.2017

Hupakko saateltiin Eukon ja Akan seuraan lääkärin avustuksella pari viikkoa sitten. Hupakko eli 4-vuotiaaksi ja alkoi olla jo seniorin iässä vaikkei vanhuuteen menehtynytkään. Hupakolla oli muutaman kuukauden ajan ollut suuri, nopeasti kasvava patti vatsassa, jota lääkäri epäili sterilaatiosta huolimatta munasarjan pahanlaatuiseksi kasvaimeksi, kun kävimme näyttämässä sitä jokin aika ennen Hupakon siirtymistä sateenkaarisillalle. Hupakolla oli ollut kummallista kiimakäytöstä, jota olin ihmetellyt jo ennen kuin huomasin patin. Leikkauksen yhtaydessä oli vatsaan jäänyt ehkä remnantti munasarjakudoksesta, joka oli sitten ruvennut kasvamaan pahanlaatuisesti. Joka tapauksessa kasvain oli varmuudella kiinni jossain elimessä, joten leikkaukselle olisi ollut huono ennuste. Viimeiset viikot Huba vietti nauttien ulkotuoreista, pelletistä ja nokosista, jotka olivat sen lempiasioita. Huban viimeisinä elinpäivänä huomasin, että sen hengitys oli käynyt pumppaavaksi etenkin syödessä vaikkei meno näyttänyt muuten hidastuneen. Sitten perjantaina Hupakko tuli hitaasti syömään ja hyvästä yrityksestä huolimatta syöminen oli sille selvästi raskasta. Kovin kipuiselta Huba ei näyttänyt, mutta näin heti että oli tullut aika lähteä sen kanssa viimeiselle matkalle, jotta sen loppu olisi mahdollisimman tuskaton. Kenties sen sydän tai keuhkot olivat kovilla kasvaimen tai etäpesäkkeiden vuoksi. Vaikka Arkissa oli täyttä, sain tulla sinne Hupakon kanssa viimeisenä ennen sulkemista. Arkki on aina palvellut meitä tosi hyvin, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus.

Hupakko oli ihana, ruualle perso lempeä jätti.  Sillä oli hupsu nenä ja suppusuu, joka makuuasennossa kaulapussin päällä lepäillessään sai sen näyttämään blob fishilta (googlaa, ja katso kuva nro 3, jos et tiedä). Hupakko oli varsin rento marsu, joka ei pienistä hätkähtänyt kunhan vain ruokapalvelu pelasi. Rapsuttaakin sai häkissä ihan vapaasti mikäli samalla lahjoi jollain herkulla, vaikkei Hupakkoa itseään rapsuttaminen niinkään kiinnostanut. Viimeisenä laitan kuvakollaasin Hupakosta lempipuuhissaan. Viimeisenä on Hupakon hauta, Eukon ja Akan vieressä.

Hei hei Hupakko, ja kiitos kaikesta <3! Olit meille tärkeä.



keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kevätkuulumisia

Voi marsut. Sekoitus iloa ja huolta.

Pikku-Hulda on ihana vaikei enää ole ollenkaan pieni. Se on ohittanut jo Mimmin vaakalukeman, joten Mimmi on taas lauman virallinen sintti. Hörökorvat ovat laskeutuneet lerppakorviksi, mikä on minusta vähän harmi kun tykkään kovasti hiirenkorvaisista marsuista, mutta toisaalta kyllähän nuo Huldalle sopivat kuin öh.. korvat päähän. Hulda on tosi sosiaalinen, tulee syliin helposti ja arastelematta, juoksee rundeja aitauksessa päivittäin pitkiä aikoja ja mikä parasta, osaa kerjätä herkkuja kahdella jalalla seisten <3 Kukaan muu mun mössyköistä ei osaa tuota temppua, joten Huldalla on etulyöntiasema, kun kurkottelee muita korkeampana. Mimmi-raukka yrittää samaa pleksiä vasten, mutta valuu siitä jatkuvasti alas. Huldaa saa myös rapsutella häkissä, ja olin vähän liikuttunut, kun huomasin, että se edesmenneen Timpan tavoin tykkää leuan alta rapsuttelusta <3. Tuntuu, että kevään tulo piristää marsujakin, ja ne ovat talvimuumeja touhukaampia nyt kun valo lisääntyy. Aurinkoisina päivinä marsut lisäksi kellivät aurinkoläikissä lämmittelemässä, mikä on ihan supersöpöä.

En ole tänne laittanutkaan juttua Hupakosta, jolle tuli leikkaustreffit eläinlääkärin kanssa. Hupakolla on jo pitkään ollut nisien alla hernemäisiä rasvapatteja, semmoisia ihon alla liikkuvia pehmeähköjä möllyköitä. Jo ennen kystaleikkausta lääkäri ihmetteli sen kaulan imusolmukkeissa olevia patteja ja peffan päällähän Hupakolla on ollut myös jo kauan talipatti, joka kerran on tyhjennetty, mutta se täyttyi pian uudestaan. Tammikuussa huomasin uuden ikävämmän oloisen laakean, noin 2€-kolikon kokoisen kovan möhkäleen Hupakon takapuolessa takajalan ja peräaukon välissä. Lääkärikin piti pattia huolestuttavana etenkin sen sijainnin ja nopean kasvuvauhdin vuoksi. Patin koostumuksesta ei ollut tässä vaiheessa tietoa. Sillä ei oikeastaan leikkauspäätökseen olisi ollut vaikutustakaan, sillä patti uhkasi kasvaa kinni virtsaputkeen ja peräsuoleen, mikä vaikeuttaisi tietysti marsun pissaamista ja papanoimista. Patti myös roikkui niin matalalla, että se pian alkaisi laahata maata ja aiheuttaisi liikkumisvaikeutta ja tulehdusvaaran. Päädyin siis leikauttamaan sen ilman koepalan tai ohutneulanäytteen ottoa. Odottaminen ei oikein ollut vaihtoehto koska kasvaessaan patin leikkaamisesta tulisi koko ajan haastavampaa.

Tähän väliin täytyy sanoa, että suhtaudun marsun leikkauttamiseen pelokkaasti ja hieman skeptisesti. Joskus olen uhonnut Jimmylle, etten enää marsuja leikkauta, koska siinä niin usein jokin asia anestesiassa, tikeissä, heräämisessä, toipumisessa jne. menee pieleen ja marsuhan siitä tietysti eniten kärsii, jos edes toipuu ennalleen. Kuitenkin jostain syystä olen nyt jo kolme kertaa viimeisen vuoden sisällä päätynyt leikkaukseen. Kun olen punninnut leikkauksen vaikutuksia, olen päätynyt sellaiseen lopputulokseen, että leikkautan marsun mikäli seuraavat ehdot täyttyvät:

- Leikkauksella on todennäköinen mahdollisuus onnistua
- Leikkaus on välttämätön tai parantaa huomattavasti marsun elämänlaatua
- Leikattavalla marsulla on edessään vielä todennäköisesti useampi vuosi elinaikaa
- Marsu on tarpeeksi hyväkuntoinen leikattavaksi

Eukon kanssa hetken pohdin, että olisin antanut kokeilla saisiko sen todennäköisen virtsarakon kasvaimen poistettua leikkauksella, koska lääkäri olisi ammatillisesta mielenkiinnosta halunnut kokeilla. Onnistumismahdollisuudet olivat kuitenkin tosi pienet ja Eukko oli vanha ja jo sairauden heikentämä. Periaatteessa haluaisin antaa lääkärille mahdollisuuden hankkia lisää ammattitaitoa leikkaamalla, mutta kun pohdin asiaa enemmän tulin siihen tulokseen että oikeastaan syyni olivat itsekkäät. En halunnut päästää irti Eukosta. Leikkaus olisi voinut onnistueessankin olla liian rankka Eukolle ja se olisi joutunut vain kärsimään lisää tarpeettomasti. Sillä kertaa päädyin siis lopetukseen.

Hupakko sen sijaan on vasta keski-ikäinen. Se täyttää kesällä neljä, ja on oikein hyvässä kunnossa ylipainoa lukuun ottamatta, mikä tietysti sekin on terveysriski. Lääkärin mukaan Hupakon sydän on kuitenkin vahva, joten anestesialle ei ollut estettä. Kystaleikkauksesta Hupakko toipui nopeammin kuin Tyllerö ja anestesian jälkivaikutuksetkin olivat sillä lievempiä kuin siskollaan. Maata laahaava, kakkaamisen estävä kasvain takapuolessa ei ollut hyvä tulevaisuuden näkymä Hupakolle, joten näin, että leikkaus oli oikeastaan ainoa vaihtoehto, jollei eutanasiaan halunnut päätyä. Tuntui haaskaukselta, että Hupakko olisi läpikäynyt kystaleikkauksen vain vajaa vuosi takaperin ja lopetettaisiin sitten pelkän patin takia. Koska leikkauskonsultaatiossa Hupakolta löytyi uusiakin pieniä rasvapatteja kainaloista, on aina mahdollista, että tulee jokin uusi ikävä patti ikävään kohtaan, mutta sen todennäköisyyden suuruutta on vaikea arvioida, ja tämä leikattava patti oli ihan erilainen kuin nämä muut tähän mennessä olleet.

Onneksi kaikki meni tällä kertaa todella mallikkaasti. Kasvain paljastui koteloituneeksi rasvaksi ja sidekudokseksi, missä olisi ilmeisesti ollut potentiaalia kehittyä joksikin ikävämmäksi ajan kuluessa. Samalla otettiin pois selän talipatti "juurineen", jotta se ei enää uusisi, koska itsekseen purskahtaessaan se voisi tulehtua. Hupakko ei saanut opiaatteja leikkauksessa ja nukutuskaasukin oli eri, ehkä kevyemmän anestesiatarpeen vuoksi. Jompikumpi näistä asioista ehkä vaikutti siihen, että kotiin tultuamme Hupakko oli heti huojuvilla jaloillaan matkalla ruokakipolle, eikä pahassa pöllyssä, niin kuin kystaleikkauksen jälkeen. Jotenkin siinä oli positiivisemmat vibat ylipäätään. Parin tunnin kuluttua se rynkytti jo kalteria päästäkseen muiden luo, mutta pidin sitä aidalla erotettuna kuitenkin yön ajan. Pidin kalterien rynkyttämistä positiivisena merkkinä, koska kystaleikkauksen jälkeen Hupakolla ja Tylleröllä kiinnostus laumaa kohtaan heräsi vasta viikon paikkeilla. Haavat ovat parantuneet myös hienosti, mitään tulehdukseen viittaavaa ei ole näkynyt. Koska edellisellä kerralla oli tikkireaktio, ja tuo pyllyn haava oli muutenkin kyllä riskialttiissa kohdassa niin olin kyllä tosi tarkkana haavan puhtauden kanssa. Jopa nuuskin haavaa pari kertaa päivässä, että huomaisin, mikäli tulisi jotain tulehduksesta kielivää :D. Nyt leikkauksesta on juuri tullut täyteen kuukausi ja kaikki näyttää olevan hyvin. Selän haava parantuu hieman hitaammin, varmaankin kun iho on siinä kohtaa enemmän käytössä eli venyy esim. kun Hupakko syö B-vitamiinipapanoita.. Näyttää siltä, että itsestäänsulavat tikit ovat ehkä nousseet ihon pintaan, mutta en usko että kyse on mistään sen kummemmasta. Hupakko luonteelleen tyypillisesti ei onneksi myöskään missään vaiheessa alkanut paastota haavakivun tai muun syyn takia vaan söi hyvällä ruokahalulla kaikkea ja paino pysyi suht stabiilina. Toki ensimmäisinä päivinä oli kipulääke päällä, mutta siitä huolimatta Hupakko tuntui hieman varovan leikkaushaavaa liikuessaan, joten ehkä hieman kipua oli.

Sitten muita uutisia:
Mimmi on taas hieman ärsyttävänä kiiman takia. Se kirkuu, kimittää ja purisee muille. Mimmin pissa on myös haissut voimakkaalta viime päivinä. Tarkkailen sitä tulehduksen varalta, mutta luulen, että syynä on hormoonien hyrräys. Mun oma sekopää <3.
Tyllerön pissa on edelleen ruskeaa, mutta mielestäni väri on vaalentunut nyt ihan viime päivien aikana. Virtsakivenpoistosta on nyt yli neljä kuukautta. Tyllerö on saanut vähän painoa lisää ja karva kiiltää hienosti. Sakkapissat ovat vähentyneet kovasti sen jälkeen, kun pellettiä ei ole enää syötetty kuin ripaus päivässä ja tarjottavat tuoreet ovat vetisiä.

Pitkästä aikaa huvittaisi taas ottaa kuvia, kun valo on lisääntynyt. Eilen tein suursiivouksen häkissä. Kevät on selvästi täällä, vaikkei ulona sitä oikeastaan paljon huomaakaan <3. Mitäs teille muille kuuluu?