keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kevätkuulumisia

Voi marsut. Sekoitus iloa ja huolta.

Pikku-Hulda on ihana vaikei enää ole ollenkaan pieni. Se on ohittanut jo Mimmin vaakalukeman, joten Mimmi on taas lauman virallinen sintti. Hörökorvat ovat laskeutuneet lerppakorviksi, mikä on minusta vähän harmi kun tykkään kovasti hiirenkorvaisista marsuista, mutta toisaalta kyllähän nuo Huldalle sopivat kuin öh.. korvat päähän. Hulda on tosi sosiaalinen, tulee syliin helposti ja arastelematta, juoksee rundeja aitauksessa päivittäin pitkiä aikoja ja mikä parasta, osaa kerjätä herkkuja kahdella jalalla seisten <3 Kukaan muu mun mössyköistä ei osaa tuota temppua, joten Huldalla on etulyöntiasema, kun kurkottelee muita korkeampana. Mimmi-raukka yrittää samaa pleksiä vasten, mutta valuu siitä jatkuvasti alas. Huldaa saa myös rapsutella häkissä, ja olin vähän liikuttunut, kun huomasin, että se edesmenneen Timpan tavoin tykkää leuan alta rapsuttelusta <3. Tuntuu, että kevään tulo piristää marsujakin, ja ne ovat talvimuumeja touhukaampia nyt kun valo lisääntyy. Aurinkoisina päivinä marsut lisäksi kellivät aurinkoläikissä lämmittelemässä, mikä on ihan supersöpöä.

En ole tänne laittanutkaan juttua Hupakosta, jolle tuli leikkaustreffit eläinlääkärin kanssa. Hupakolla on jo pitkään ollut nisien alla hernemäisiä rasvapatteja, semmoisia ihon alla liikkuvia pehmeähköjä möllyköitä. Jo ennen kystaleikkausta lääkäri ihmetteli sen kaulan imusolmukkeissa olevia patteja ja peffan päällähän Hupakolla on ollut myös jo kauan talipatti, joka kerran on tyhjennetty, mutta se täyttyi pian uudestaan. Tammikuussa huomasin uuden ikävämmän oloisen laakean, noin 2€-kolikon kokoisen kovan möhkäleen Hupakon takapuolessa takajalan ja peräaukon välissä. Lääkärikin piti pattia huolestuttavana etenkin sen sijainnin ja nopean kasvuvauhdin vuoksi. Patin koostumuksesta ei ollut tässä vaiheessa tietoa. Sillä ei oikeastaan leikkauspäätökseen olisi ollut vaikutustakaan, sillä patti uhkasi kasvaa kinni virtsaputkeen ja peräsuoleen, mikä vaikeuttaisi tietysti marsun pissaamista ja papanoimista. Patti myös roikkui niin matalalla, että se pian alkaisi laahata maata ja aiheuttaisi liikkumisvaikeutta ja tulehdusvaaran. Päädyin siis leikauttamaan sen ilman koepalan tai ohutneulanäytteen ottoa. Odottaminen ei oikein ollut vaihtoehto koska kasvaessaan patin leikkaamisesta tulisi koko ajan haastavampaa.

Tähän väliin täytyy sanoa, että suhtaudun marsun leikkauttamiseen pelokkaasti ja hieman skeptisesti. Joskus olen uhonnut Jimmylle, etten enää marsuja leikkauta, koska siinä niin usein jokin asia anestesiassa, tikeissä, heräämisessä, toipumisessa jne. menee pieleen ja marsuhan siitä tietysti eniten kärsii, jos edes toipuu ennalleen. Kuitenkin jostain syystä olen nyt jo kolme kertaa viimeisen vuoden sisällä päätynyt leikkaukseen. Kun olen punninnut leikkauksen vaikutuksia, olen päätynyt sellaiseen lopputulokseen, että leikkautan marsun mikäli seuraavat ehdot täyttyvät:

- Leikkauksella on todennäköinen mahdollisuus onnistua
- Leikkaus on välttämätön tai parantaa huomattavasti marsun elämänlaatua
- Leikattavalla marsulla on edessään vielä todennäköisesti useampi vuosi elinaikaa
- Marsu on tarpeeksi hyväkuntoinen leikattavaksi

Eukon kanssa hetken pohdin, että olisin antanut kokeilla saisiko sen todennäköisen virtsarakon kasvaimen poistettua leikkauksella, koska lääkäri olisi ammatillisesta mielenkiinnosta halunnut kokeilla. Onnistumismahdollisuudet olivat kuitenkin tosi pienet ja Eukko oli vanha ja jo sairauden heikentämä. Periaatteessa haluaisin antaa lääkärille mahdollisuuden hankkia lisää ammattitaitoa leikkaamalla, mutta kun pohdin asiaa enemmän tulin siihen tulokseen että oikeastaan syyni olivat itsekkäät. En halunnut päästää irti Eukosta. Leikkaus olisi voinut onnistueessankin olla liian rankka Eukolle ja se olisi joutunut vain kärsimään lisää tarpeettomasti. Sillä kertaa päädyin siis lopetukseen.

Hupakko sen sijaan on vasta keski-ikäinen. Se täyttää kesällä neljä, ja on oikein hyvässä kunnossa ylipainoa lukuun ottamatta, mikä tietysti sekin on terveysriski. Lääkärin mukaan Hupakon sydän on kuitenkin vahva, joten anestesialle ei ollut estettä. Kystaleikkauksesta Hupakko toipui nopeammin kuin Tyllerö ja anestesian jälkivaikutuksetkin olivat sillä lievempiä kuin siskollaan. Maata laahaava, kakkaamisen estävä kasvain takapuolessa ei ollut hyvä tulevaisuuden näkymä Hupakolle, joten näin, että leikkaus oli oikeastaan ainoa vaihtoehto, jollei eutanasiaan halunnut päätyä. Tuntui haaskaukselta, että Hupakko olisi läpikäynyt kystaleikkauksen vain vajaa vuosi takaperin ja lopetettaisiin sitten pelkän patin takia. Koska leikkauskonsultaatiossa Hupakolta löytyi uusiakin pieniä rasvapatteja kainaloista, on aina mahdollista, että tulee jokin uusi ikävä patti ikävään kohtaan, mutta sen todennäköisyyden suuruutta on vaikea arvioida, ja tämä leikattava patti oli ihan erilainen kuin nämä muut tähän mennessä olleet.

Onneksi kaikki meni tällä kertaa todella mallikkaasti. Kasvain paljastui koteloituneeksi rasvaksi ja sidekudokseksi, missä olisi ilmeisesti ollut potentiaalia kehittyä joksikin ikävämmäksi ajan kuluessa. Samalla otettiin pois selän talipatti "juurineen", jotta se ei enää uusisi, koska itsekseen purskahtaessaan se voisi tulehtua. Hupakko ei saanut opiaatteja leikkauksessa ja nukutuskaasukin oli eri, ehkä kevyemmän anestesiatarpeen vuoksi. Jompikumpi näistä asioista ehkä vaikutti siihen, että kotiin tultuamme Hupakko oli heti huojuvilla jaloillaan matkalla ruokakipolle, eikä pahassa pöllyssä, niin kuin kystaleikkauksen jälkeen. Jotenkin siinä oli positiivisemmat vibat ylipäätään. Parin tunnin kuluttua se rynkytti jo kalteria päästäkseen muiden luo, mutta pidin sitä aidalla erotettuna kuitenkin yön ajan. Pidin kalterien rynkyttämistä positiivisena merkkinä, koska kystaleikkauksen jälkeen Hupakolla ja Tylleröllä kiinnostus laumaa kohtaan heräsi vasta viikon paikkeilla. Haavat ovat parantuneet myös hienosti, mitään tulehdukseen viittaavaa ei ole näkynyt. Koska edellisellä kerralla oli tikkireaktio, ja tuo pyllyn haava oli muutenkin kyllä riskialttiissa kohdassa niin olin kyllä tosi tarkkana haavan puhtauden kanssa. Jopa nuuskin haavaa pari kertaa päivässä, että huomaisin, mikäli tulisi jotain tulehduksesta kielivää :D. Nyt leikkauksesta on juuri tullut täyteen kuukausi ja kaikki näyttää olevan hyvin. Selän haava parantuu hieman hitaammin, varmaankin kun iho on siinä kohtaa enemmän käytössä eli venyy esim. kun Hupakko syö B-vitamiinipapanoita.. Näyttää siltä, että itsestäänsulavat tikit ovat ehkä nousseet ihon pintaan, mutta en usko että kyse on mistään sen kummemmasta. Hupakko luonteelleen tyypillisesti ei onneksi myöskään missään vaiheessa alkanut paastota haavakivun tai muun syyn takia vaan söi hyvällä ruokahalulla kaikkea ja paino pysyi suht stabiilina. Toki ensimmäisinä päivinä oli kipulääke päällä, mutta siitä huolimatta Hupakko tuntui hieman varovan leikkaushaavaa liikuessaan, joten ehkä hieman kipua oli.

Sitten muita uutisia:
Mimmi on taas hieman ärsyttävänä kiiman takia. Se kirkuu, kimittää ja purisee muille. Mimmin pissa on myös haissut voimakkaalta viime päivinä. Tarkkailen sitä tulehduksen varalta, mutta luulen, että syynä on hormoonien hyrräys. Mun oma sekopää <3.
Tyllerön pissa on edelleen ruskeaa, mutta mielestäni väri on vaalentunut nyt ihan viime päivien aikana. Virtsakivenpoistosta on nyt yli neljä kuukautta. Tyllerö on saanut vähän painoa lisää ja karva kiiltää hienosti. Sakkapissat ovat vähentyneet kovasti sen jälkeen, kun pellettiä ei ole enää syötetty kuin ripaus päivässä ja tarjottavat tuoreet ovat vetisiä.

Pitkästä aikaa huvittaisi taas ottaa kuvia, kun valo on lisääntynyt. Eilen tein suursiivouksen häkissä. Kevät on selvästi täällä, vaikkei ulona sitä oikeastaan paljon huomaakaan <3. Mitäs teille muille kuuluu?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti