keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää uutta vuotta 2015!

Mennyt vuosi on ollut tapahtumarikas. Päällimmäisenä (miksiköhän vastoinkäymiset jäävät niin hyvin mieleen?) tästä vuodesta jäänee mieleen tietysti Akan kohtalo. Lääkärissä käytiin ensimmäisiä kertoja. Mimmin hengitystietulehdus ei onneksi ainakaan vielä ole uusinut ja Hupakon silmä parani hienosti. Tyllerön korvan repale parani myös hyvin ihan ilman lääkäriä. Akan kuoleman jälkeen marsujen vointi on huolestuttanut mua enemmän kuin ennen. Tuntuu, että noiden pampuloiden elämänlanka on niin kovin hauras, että mitä vaan voisi sattua milloin vaan. Mutta sellaistahan se elämä kaikilla muillakin olennoilla kai on.
Kevennyksenä todettakoon, että olen päiväkausia kuvitellut, että joku on joko A) alkamassa sirkuttamaan (mulle se on nykyisin huono enne) tai B) kehittämässä itselleen hengitystietulehdusta tai C) tuskissaan ja vikisee siksi. Hyvin hiljainen vikisevä ääni kuului aina kun kävelen ja loppui mystisesti aina kun pysähdyn marsujen aitauksen viereen kuuntelemaan. Eilen tajusin vihdoin, että ääi ei kuulu marsuista vaan mun one piece-haalarista, jonka sain Jimmyltä joululahjaksi, ja jota pidän kotiasuna (toooosi mukava!). Vetoketjun pää heiluu kun kävelen ja tuottaa hyvin hiljaisen kitinän. Siksi se ääni loppuu myös kun pysähdyn. Joku on käynyt hieman vainoharhaiseksi.

Marsujen vuoden huippukohtia olivat todennäköisesti ensimmäiset ulkotuoreet kesä alussa, jotka nautittiin äärimmäisellä hartaudella, ja vajaa viikko, jonka ne saivat viettää ulkoaitauksessa ruohoa syöden. Toivon, että marsuilla on ollut hyvä vuosi kaikesta huolimatta. 
Tällä hetkellä laumatilanne on hieman epävakaa kun Tyllerö haastaa riitaa muiden kanssa, mutta muut eivät siihen kyllä lähde mukaan ollenkaan. Mimmi on vähän apea, kun Tyllerö tykkää kiusata sitä eniten.  Koko ajan on kyllä rauhallisempaa.

On mulla ja marsuilla kivoja suunnitelmiakin ensi vuodelle. Ensinnäkin haluan muuttaa tuon aitauksen ulkonäköä ja koostumusta. Aitaus on nyt niin iso ja ssen muotoinen, kuin tuohon tilaan mahtuu, joten taikakuutioiden muunneltavuus ei ole niin kovin tärkeää mulle. Haluaisin tehdä aitauksen uudelleen pleksistä, ja olen käynyt jo vähän nuuskimassa rautakaupoissa. Bauhausista saa pleksiä, mutta siellä ei ole leikkauspalvelua. Ongelma on myös se, että tarvitsen niin isot palat pleksiä, että perusrautakaupoissa ei ehkä löydy sellaisia. Täytyy ehkä tilata ja käydä hakemassa pleksit jostain kauempaa. 
Me ollaan Jimmyn kanssa jo poistettu tapetit koko olohuoneesta ja maalattu huone valkoiseksi. Yksi seinä pitää vielä tapetoida jollain hienolla tapetilla, jota ei olla vielä löydetty. Ja asentaa taulukisko.
Nyt vaan nuo taikakuutiot ovat valkoista seinää vasten tosi karun näköiset. Samaa tummusastetta olevaa tapettia vasten ne eivät olleet yhtään niin rumia kuin miltä ne näyttää nyt. Pleksi olisi paljon hienompi. Lisäksi enää ei tarvitsisi jatkuvasti imuroida lattioita eikä huolehtia seinän viereen jäävästä tilasta, johon kertyy purua ja kaikkea muuta roskaa. Lisäksi tyttöset keksivät välillä pissiä laitojen yli suoraan parketille.

Tein myös pari päivää sitten Zooplussalle tilauksen monista kivoista virikkeistä, jee! En malta odottaa, että ne tulevat!

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää joulua 2014!

Hyvää joulua ihmisille ja marsuille!

Akka seuraa kuusen yläoksilta marsuaitauksen menoa <3. Ostin viime vuonna tämän lasisydämen kuuseen, enkä tiennyt mitä laittaa sen sisään. Tänä vuonna tiesin heti, mitä sinne haluan. Akalla on myös oma pieni glitter-joulupallo vieressään, vaikka ei se varmaan joulukuusista paljon perustanut. Tai kuusen tuoksusta ehkä.
Ikävä on kova.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Akka (Maailman Arpakaveri) 15.10.2011-6.12.2014

Halusin kirjoittaa Akalle muistokirjoituksen, jotta sitten kun yksityiskohdat alkavat haalistua, muistan millainen persoona Akka oli. Asiat ovat mieleentulojärjestyksessä.
Akka oli vastakohtien tyyppi. Siinä yhdistyivät ujous ja äärimmäinen uteliaisuus. Aluksi se tykkäsi etsiä erilaisia piiloja, ja näkyi kuikuilemassa milloin minkäkin turvapaikan suulla. Aikuistuttuaan Akka näkyi yhä useammin aukeillakin paikoilla. Uudet asiat se tutki heti ja huolella. Se oli todella lempeä ihmisiä, ja joskus marsujakin kohtaan. Se nuoli kaikkien laumakavereiden silmät ja korvat säännöllisesti. Kukaan ei pomppinut tämän tuiman tädin nenille. Vaikka se loppuaikoinaan painoi 700 grammaa ja Tyllerö 1300 grammaa, Akka oli ehdoton auktoriteetti Tyllerölle. Huonosta käytöksestä laumatoveri sai Akalta heti kirpeän palautuksen maan pinnalle. Mun käsityksen mukaan Akka oli Eukon oikea käsi, joka luki lakia alemmilleen.

Akan lempiruokia olivat punajuuri, voikukka ja pelletti. Se tykkäsi myös erilaisista kuivatuista yrteistä. Porkkana kelpasi lähinnä silputtavaksi ja potkittavaksi ympäriinsä. Uudet ruokalajit saivat Akalta äärimmäisen epäluuloisen vastaanoton. Jopa c-vitamiininappi oli toisinaan Akalle Äärimmäisen Epäilyttävä Asia. Akan silmistä näkyi aina vähän valkoista reunoilta, joten se näytti aina hieman epäluuloiselta. Akka oli valpas ja fiksu marsu, ainakin näistä nykyisistä fiksuin. Sillä selvästi raksutti. Akka kulki hassun siilimäsesti keikkuen pää alhaalla, sillä oli sellainen kävelytyyli. Akka oli kuitenkin notkea ja ketterä marsuksi. Edestäpäin sen naama oli tosi lempeän näköinen, vaikka sivulta se usein näytti juuri tuolta kuin yllä olevassa kuvassa. Akka ravisteli päätään aina kun sille puhui tai se luuli, että sille puhutaan. Erityisesti lässytykselle se pudisteli päätään. Se selvästi ärsytti sitä. Akalla oli söpöt lerppuvat, vinossa olevat korvat. Sen väritys oli erityisen nätti. Naama oli hassusti ruuduttunut goldenilla ja suklaalla, ja harjassa oli hieno valkoinen raita. Akka oli aina aika hoikka ja siro marsu.
Akka haudattiin havupuiden juureen. Sen haudalle laitettiin yksi suklaanruskea, yksi punaruskea ja yksi valko-ruskea kirjava kivi. Vieressä on jouluvaloja. Nuku rauhassa, pieni Akkaseni!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Marsuaakkoset 2014 (ja muutama kirjain, joka ei mitenkään liity marsuihin)

Sain  sysäyksen tämänkaltaisen postauksen kirjoittamiseen Wahnsinn G:ltä, kiitos siis :)! Akka vilahtaa monessa kohdassa, mutta siitähän tulee kirjoitettua, mitä mielen päällä on. Useammasta kirjaimesta oli tullut mieleen vaikka kuinka monta sanaa, mutta ehkä ensi vuonna sitten..
Akka. (Maailman Arpakaveri) R.I.P. Maailman paras abyli.
Bioska. Näitä pusseja kuluu noin kymmenen viikossa marsusiivousten yhteydessä. Meillä kerätään onneksi biojäte, muuten sekajätettä syntyisi karmea määrä.
C-vitamiini. Oxbown c-napit on ihan parhaita.  Hykertelen  joka ilta jakaessani marsuille tabuja kuin diileri asiakkaille, mutta mulla onkin kiero huumorintaju.
Darwin. Lajien synty ja silleen. Mielenkiintoisia juttuja.
Espoo. Mun kotikaupunki. Oon ylpeä espoolainen!
Faraoiden aika. Arkeologi oli mun lapsuuden unelma-ammatti, ja ajattelin silloin erikoistuvani egyptologiaan :). Yritin saada kaiken jotenkin liittymään marsuihin, mutta muutama harha-askel sallittakoon.
Golden. Ihana väri marsulla, Ehkä punasilmäisenä vielä ihanampi kuin tummasilmäisenä. Haaveilin tämmöisestä pienenä.
Himalaya. Toinen lapsuuden suosikkiväritys marsulla.
Isi. Meidän suvun miehet on eläinpöpejä. Isi kyselee aina marsujen kuulumisia. Mimmi on sen lemppari.
Jimmy. Mun siippa ja marsujen toinen omistaja. Jimmy tykkää näistä palleroista ainakin yhtä paljon kuin minä. Se käy juttelemassa niille aina aitauksen ohi kulkiessaan. Oli mulle tosi tärkeää kun Jimmy oli tukena kun Akka kuoli.
Koti. Marsujen kodin suunnittelu on vähintään yhtä hauskaa kuin oman kodin sisustaminen. Mä olen koti-ihmisiä. Tykkään, että marsuaitauksessa pitää olla nätin näköistä kun se kerran on keskellä olkkaria. Tämänhetkiset värit ovat joko turkoosi, vihreä ja sininen tai vaaleanpunainen, valkoinen ja keltainen.
Lehtikaali. Tänä syksynä olen syönyt marsujen kanssa lehtikaalia ihan urakalla. Juuri nytkin kuuluu aitauksesta harras mussutus..
Matot. Tällä hetkellä yhdistelmä mattoja, pikkupyyhkeitä ja purua tuntuu parhaalta kuivikeratkaisulta. Purut vaihdan kaks kertaa viikossa isosta laatikosta, matot kerran kuussa-kahdessa ja pyyhkeet päivittäin. Nenä määrää vaihtovälin..
Naarasmarsut. Naaraat on mun lemppareita, vaikka ne pöljäilee hormonihöyryissään tasaisin väliajoin. Muuten oikein mukavia.
Oksat. Pitäisi käydä marsuille hakemassa useammin. Ne niin tykkää repiä kuorta.
Punajuuri. Yksi meidän marsujen lempiruoista. Pinkit papanat <3
Qwertyuiopå. Läppärin ylin kirjainrivi (ainoa, joka sanottuna kuulostaa jokseenkin järkevältä ja siksi sen jopa muistaa ulkoa)
Rusettihärpäkkeet. Ihailen kaikkia pölyhuiskun näköisiä marsuja.
Syysheinä. Jimmy on vähän allerginen heinän siitepölylle, joten syysheinä on paras vaihtoehto. Sitä paitsi pehmeisiin korsiin on vaikeampi tökkiä silmiä. No siis tähän asti, johonkinhan Hupakko on onnistunut törmäämään. Meilläpäin parasta syysheinää saa Megaeläimestä Isosta Omenasta.
Tuore ruoho. Jos marsuilta kysytään niin mitään parempaa ei kerta kaikkiaan ole olemassakaan. Munkin mielestä tuoreen ruohon tuoksu on ihana. Nuuhkin sitä aina pussista kun käyn pihalla keräämässä saksien kanssa. Ah, kesä!
Urpo. Mä nimittelen karvaturrityttöjä urpoiksi kun ne tekee jotain, no, urpoa. Eli aika usein.
Voikukka. Voikukanlehdet oli Akan suosikkeja. Jimmy aina ulkoa valikoi hienoimmat ja sanoi, että ne on Akalle. Voi Akka :(
Wegelius. Mun sukunimi. Esi-isät oli kaikki pappeja ja ensimmäiset veljekset tarvitsivat sukunimen lähtiessään Ruotsiin opiskelemaan. Nimi on väännetty Seinäjoesta. Ruotsiksi seinä on väg ja joki älv. Kai. Ja sitten siihen on lisätty -ius-pääte, jotta kuulostaisi latinalaiselta ja hienolta.
Xena-soturi = Mimmi. Maailman paras pirpana. Eilen kun tutkin sen selkää Tyllerön hampaanjälkien varalta, se päätti nipistellä mun käsivartta. Ei siis purra vaan nipistellä sillä tavalla, ettei iho mene rikki, mutta tulee verenpurkaumia ihon alle. Se tasan tietää mitä tekee.
Yrjö. En tiedä mistä tää tuli, mutta oli pakko kirjoittaa Yrjö. Mä kyllä vielä joskus nimeän marsuja kunnollisilla suomalaisilla nimillä. Erityisesti vanhemmat miesten nimet on ryhdikkäitä. Myös esim Tauno, Erkki ja Mauri vois olla hyviä nimiä poikamarsuille.
Zoo. Tykkään käydä eläintarhoissa, vaikka moni eläinten ystävä niitä vastustaakin. Tosin vain sellaisia eläimiä, joille voi tarjota lajinmukaisen ympäristön ja virikkeet pitäisi mun mielestä pitää eläintarhoissa tai lemmikkeinä. Itse en esimerkiksi kovin helposti ottaisi lintua lemmikiksi.
Åbo. Ei meidän ensimmäiset tyttömarsut vuonna 2001 (vai 2002?) ollut ihan sieltä mutta melko läheltä kuitenkin... Vähän hankala kirjain.
Äiti. Äiti on aina välittänyt eläimistä. Äiti kuskasi mua ja Akkaa ympäri Espoota kun piti päästä päivystykseen ja apteekkiin varhain itsenäisyyspäivän aamuna. Äiti jopa kustansi sen reissun. Oon siitä kovasti kiitollinen.
"Öööö" Joidenkin marsujen perusilme. En nyt ketään nimeltä mainitse (Eukko).

torstai 11. joulukuuta 2014

Syyllisyydentunnosta

Kysyin Hupakon lääkärikäynnin yhteydessä Akan Chorulon-lääkityksestä, koska annos oli niin valtava, enkä netistä löytänyt muita kuin 0,2ml-annostuksia. Akkahan sai 3 ml lääkettä. Lääkäri oli eri kuin Akan kanssa käydessä, mutta sama joka hoiti Mimmiä, ja hän oli konsultoinut Akkaa hoitanutta lääkäriä. Olin huojentunut, kun kuulin, että heillä oli tuolloin Chorulonista vain miedompaa liuosta, koska yleisemmin marsuilla käytetty vahvempi liuos oli loppu. Hän myös sanoi, ettei Chorulonista pitäisi olla mitään haittaa jos ei hyötyäkään marsulle, jolla ei ole kystia.
On huojentava tietää, etten ainakaan välillisesti aiheuttanut turhalla/liian suurella lääkityksellä Akan kuolemaa.
Viimeinen Akasta otettu kuva lauantailta, jolloin Akka kuoli. Yritin tukirukinnan lomassa saada ruokahalua heräämään laittaalla nenän eteen Akan lempiruokia, mutta se vain käänsi pään pois. Tässä vaiheessa jalatkaan eivät enää kantaneet :(.

Tiedän, että tää on ihan pään seinään hakkaamista, mutta itsesyytöksiä on vaikea saada loppumaan. Musta tuntuu, että olisi vaan pitänyt huomata syömättömyys tai jotain muita oireita aiemmin. En tiedä johtuiko Akan kuolema ollenkaan paastosta, mutta ei se kai mahdotontakaan ole. Jos Akka oli syömättä jo aamusta saakka niin kyllä se varmasti sitä heikensi aika tavalla. Tai jopa edellisestä yöstä. Muistaakseni Akka kyllä tuli syömään pelettiä aamulla, mutta ei mulla siitä tarkkaa muistikuvaa ole. En kiinnittänyt siihen tarpeeksi huomiota kun en pariin päivään lääkärissäkäynnin jälkeen nähnyt mitään merkkejä huonosta voinnista.  Lääkäri päivystyksessä sanoi, että Akka oli nestehukkainen. Olin juottanut sitä kyllä, mutta oliko se sitten kuitenkin pidempään syömättä/juomatta/liikkumatta pidempään kuin luulin, jos kuivuminen oli edennyt pitkälle?
Tietysti on aina mahdollista, että Akalla oli jokin piilevä sairaus, joka aiheutti kuoleman, eikä syömättömyys. Kasvain tai vaikka sydänvika. Teoriaa tukee se, että kunnossa tapahtui täydellinen romahdus, jota ehkä hetken syömättömyys ei saisi aikaan. Akan ruokahalu ei huonontunut vähitellen vaan loppui kuin seinään. Samoin se lakkasi liikumasta ja reagoimasta noin ylipäätään. Tukiruokinnalla ei ollut kuntoon oikeastaan minkäänlaista vaikutusta, ei myöskään kipulääkkeellä. Normaaliakin papanaa tuli. Vain välillä, mutta kuitenkin ihan tavallisen näköistä papanaa. Ennen viime hetkiä Akan paino oli tasaisessa laskussa kuukausikaupalla, vaikka se söi ihan samaan tahtiin kuin muut. Samoin oli niitä ajoittaisia hengitysoireita, jotka tulivat ja häipyivät.

Ehkä en kai olisi voinut tehdä mitään toisin. Ruumiinavausta en halunnut kuitenkaan teettää. Osittain pelkuruudesta, jos paljastuisi, että omalla toiminnallani jotenkin aiheutin Akan kuoleman. Olin myös niin uupunut valvottuani Akan kanssa, että halusin vain saada prosessin päätökseen. Eikä meillä ole pakastintakaan, ja Akka kuoli pyhäpäivänä. Siivosin kaikki jäljet Akan sairaudesta pois silmistä, koska joka kerta kun näin jonkin tukiruokintavälineen, tai vaikka pyyhkeen, jonka päällä Akka oli maannut, tuli taas tosi surullinen olo.

Mulla on kauhea ikävä Akkaa. Sen kuolemasta on niin vähän aikaa ja olin niin tottunut sen läsnäoloon, että välillä unohdan, ettei se olekaan tuolla. Ja sitten muistan taas ja paino laskeutuu vatsaan. Se on niin elävänä mun mielessä, että välillä luulen sivusilmällä näkeväni sen puuhailemassa omiaan aitauksessa. Aitaus vaikuttaa ihan liian isolta ja kolkolta neljälle marsulle.

Taas lääkärissä

Miten on mahdollista, että nämä jutut aina kasautuvat? No, ehtihän tässä kulua kaksi vuotta marsunomistajana ilman yhtä ainutta lääkärikäyntiä.
Hupakko-söpöliini (kuva syyskuulta)

Huomasin tiistai-iltana Hupakon silmässä vaalean läikän. Lähemmin tarkasteltuna puolta silmästä peitti harmaa kalvo ja valkuainen oli ihan punainen. Vaalea läikkä oli reikä sarveiskalvossa. Luulen, että huomasin haavan melko pian, mutta olihan se jo ehtinyt tulehtua. Tähän aikaan vuodesta meillä sisällä on niin pimeää, että noin pieniä juttuja ei meinaa millään huomata. Keskiviikkona tilasin ajan lääkäriin, koska silmä näytti pahemmalta.
Marsuilla oli Akan kuoleman jälkeen pari ihan hullua päivää, jolloin kukaan ei saanut olla rauhassa Tylleröltä. Jatkuvasti oli ympäriinsä sinkoilevia marsuja. Veikkaan, että Hupakko on väistäessään juossut päin jotain, joka on tehnyt silmään haavan. Ei näyttänyt erityisemmin ainakaan hampaanjäljeltä, ja muutenkin Hupakko on kiivaan teini-iän jälkeen ollut hyvin rauhallinen ja alistuva, joten en usko, että se olisi saanut hampaasta naamaan. Tylleröllä oli ilmeisesti kalifiksi-kalifin-paikalle -kamppanja, jota kukaan ei oikein hyväksynyt. Eukko puuttui lopulta tilanteeseen ja palautti Tyllerön ruotuun. En ole pitkään aikaan nähnyt Eukkoa niin paljon kipitttelemässä ympäriinsä.
Hupakko sai pitkän kuurin Oftan Akvakol-tippaa  neljä kertaa päivässä. Tänään silmä näyttää ehkä jo vähän paremmalta, tai ei ainakaan onneksi huonommalta. Hupakkoa on naurettavan helppo hoitaa, se on niin löllykkä, kiltti sylipossu <3. Sain myös toisen pullon mahdollisia muita silmähaavereita varten, joten ihan pienistä silmävammoista ei tarvitse seuraavan kerran lähteä lääkäriin.
Kysyin myös Hupakon toisesta silmästä, jossa on cherry eye. Se näkyy lähinnä sillin kun Hupakko stressaantuu tai ilmassa on pölyä. Silmä ei kuitenkaan vuoda tai punoita, joten lääkäri oli samaa mieltä siitä, ettei siihen tarvitse puuttua sen kummemmin.
Tässä alla olevassa kuvassa cherry eye näkyy suht hyvin:



lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvästi, pieni Akka.

Akka meni eilen äkisti huonoon kuntoon. Huomasin illalla kuuden aikaan, ettei se tullut syömään tuoreruokia. Yön tukiruokin sitä, ja olin jo melkein varma, ettei se selviä aamuun. Akka ei liikkunut eikä syönyt mitään itsenäisesti. Kuitenkin se oli saanut vähän vatsansa toimimaan aamuun mennessä. Tänään pääsin heti aamusta päivystykseen, vaikka epäröin sinne lähtemistä koska Akka oli tosi heikko jo. Ajattelin kuitenkin, että vähintään kipulääkettä on saatava. Eläinlääkäri oli ihana. Nesteytti Akan, antoi kipulääkettä myös mukaan ja antibioottikuurin. Ei ryhdytty heikkoa marsua tarkemmin tutkimaan, mutta hän epäili, josko kystat olisivat puhjenneet. Tai sitten Akalla oli jotain ihan muuta. Selviä kipukohtia ei havaittu. 

Mulla oli purkkiarmeija disflatyliä, nutrisalia, critical carea, baytrilia, loxiconia ja kaikkea mahdollista pöydällä ja yritin hoitaa Akkaa mahdollisimman hyvin. Olin päättänyt, että nyt taistellaan. Tänään olisi ollut klo 21 ensimmäinen kipulääkkeenanto lääkärin jälkeen, mutta pikku-Akka ei enää jaksanut siihenkään asti. Olin syömässä kun Akka lähti.

Syytän itseäni, etten huomannut syömättömyyttä aikaisemmin. Ehkä se alkoi jo aamulla, vaikka huomasin vasta illalla. Ei jälkikäteen voi tietää, milloin kaikki alkoi, mutta on niin surullinen olo kun Akka on poissa.  Tuntuu, että olisi pitänyt pystyä enempään.

Akka oli niin hirveän rakas. En jotenkin ihan tajua, että se ruumis oli Akka, vaikka pitelin sitä sylissä. Tai ei Akka oikeastaan siinä enää ollutkaan. Aitaus näyttää hirveän isolta ja tyhjältä, kun sieltä puuttuu pieni suklaasilmä. 

Löytyi selitys sille sirkutukselle.




tiistai 2. joulukuuta 2014

Akka eläinlääkärissä ja sirkutusta videolla

Päätin tänään hieman ex tempore lähteä Akan kanssa lääkäriin, vaikka mitään paniikkikiirettä ei ollutkaan.

Kynsiä leikatessa tunnustelin marsut läpi ja huomasin, että Akalla oli tuntuvinaan kylkien sisällä pallurat. Nisissä on myös koppuraa kovettumaa. Lisäksi punnitessa huomasin, että kuukaudessa oli lähtenyt taas 60 grammaa painoa. Tämän hetkinen paino on  vain 725 g. Akkalaisen painohan on ollut laskusuhdanteessa nyt jo yli vuoden. On tosin vaikea sanoa johtuuko se siitä, että se "joutuu" paimentamaan niskuroija-Tylleröä. Olen ollut huolissani, koska paino ei ole lähtenyt nousuun, vaikka samalla lisäruokinnalla oleva Mimmi on oikein mukavasti saanut lisää massaa. Tosin myös Tyllerö on laihtunut, joten voihan se olla, että kisailukin laihduttaa..
Tuntuu myös, että Akka menee hormoneista pahemmin sekaisin kuin aiemmin. Sehän on nyt hyppinyt muiden selkään, mitä ei aiemmin ole tehnyt, ja käy kiima-aikoihin ylikierroksilla. Sen "henkilökohtaisilla alueilla" on myös sangen omituinen turvotus. Lisäksi on tämä jo kuukauden kestänyt sirkutusrumba.

Kaikki pikkuasiat yhteenlaskettuina saivat mut varaamaan siis ajan Sovetiin, kun en halunnut elää tunteessa, etten vie mahdollisesti sairasta eläintä hoitoon. Itse siis epäilin munasarjakystia, vaikka Akalta ei ollut karvattomia laikkuja, eikä se kyljet ole leveät. Pikemminkin se on laiha ruppana. Mutta se nyt on ainut, mitä mulle tuli mieleen.

Lääkäri oli eri kuin viime kerralla Mimmin kanssa. Tämänkertainen lääkäri oli kyllä tosi mukava ja kuunteleva, muttei ehkä ihan yhtä kokenut marsujen kanssa kuin edellinen. Hän kyllä sanoi, että voimme mennä Akan kanssa Arkkiin jos tarvitsee hampaita hoitaa, koska hän ei ole niin hyvä niiden kanssa. Arvostan sitä, jos uskaltaa myöntää, jos ei ole jossain ekspertti. Lääkäri ei oikein nähnyt suuhun toiselle puolelle taakse heinäsössön takia, mutta toinen puoli oli hyvä ja etuhampaat ok eikä syömisessä ole ollut ongelmia.
Ekaksi Akalta otettiin teippinäyte hilseestä, koska karva on sillä taas vähän huono. Tosin se hilse taisi tulla automatkan aikana kun Akkaa jännitti. Ulkoloisia ei löytynyt, mikä kyllä on kiva joka tapauksessa tietää.

Sitten ultrattiin. Ja ultrattiin vähän lisää. Näytöllä ei tahtonut näkyä yhtään mitään. Lääkäri sanoi sen ehkä johtuvan abyn karvapyörteistä, jotka eivät oikein sheivaamallakaan taitu, mutta tiedä häntä. Kuva oli joka tapauksessa ihan pimeä. Virtsarakko saatiin puolen tunnin ähellyksellä nippa nappa näkyviin ja kylkiä ei oikeastaan lainkaan. Papereissa luki, että rakossa olisi saattanut olla kiteitä, vaikka en muista sellaisesta olleen puhetta, enkä nähnyt siellä mitään. Mutta enpä mä toisaalta ole lääkäri, ja ehkä se luki papereissa siksi, ettei sitä poiskaan voinut sulkea tuolla kuvanlaadulla. Välillä kuvassa tuntui näkyvän selvärajaisia rakkuloita kylkien kohdalla, välillä ei. Tunnustellen lääkäri sanoi tuntevansa samat muodostelmat kuin mäkin, mutta kuvaan niitä ei saanut. Sen sijaan kohdussa saattoi mahdollisesti olla jotain massaa, joka saattaisi olla kasvainta. Hieman kyllä kurjaa, että mitään ei näkynyt kunnolla, vaikka Akkaa ultrattiin 45 minuuttia. Mutta syöpä olisi tietysti erittäin huono juttu.

Mainittakoon myös Sovetin kunniaksi, että mua maksutettiin vain 15 minuutista, vaikka olin siellä tunnin ja 15 minsaa. Koko ruljanssi maksoi vajaan satasen, mikä on mun mielestä ok, koska tutkittiinhan siellä monta juttua. Pelkäsin, että tulee järkyttävä lasku kun oli niin pitkä vastaanottoaika.

Pyysin lääkäriltä, että aloitettaisiin kuitenkin kystahoito, jos se ei vahingoita marsua, jotta saataisiin se epäily vähintäänkin rajattua ulos. Ensin hän vähän epäröi, mutta luettuaan tietokoneeltaan, että kuulemma 76%  2,5-5-vuotiaista naarasmarsuista on kystia, hän  oli hoidon kannalla. Vähän epävarmuutta ilmassa siis, mutta ihan hyvin hän ne jutut perusteli. Annettiin siis ensimmäinen piikki Chorulonia. Lääkäri arveli kahden 10 päivän välein pistetyn annoksen tehoavan. Annostus vähän hirvitti mua, koska se oli tajuttoman iso määrä, 3 ml, ja ell oli vähän epävarman tuntuinen siitä. Tuntui vähän huolestuttavalta myös kun lääkäri puhui paljon lääkkeen annon kivuliaisuudesta. Ihan ok se silti meni, ja pystyin itse pitämään Akkaa  hyvin paikoillaan. Akka sai myös kipulääkettä nahan alle. Pikku-Akka oli tosi yhteistyökykyinen tutkimuksissa, olin ylpeä siitä.

Nyt sormet kaikkialla ristiin, ettei ole syöpää, vaan kystahoito tehoaa! Surettaa jo valmiiksi, jos se ei tehoa. Että mitään ei sitten ole tehtävissä. Mun pieni, suloinen, iloinen, tulitappura-kurinpitäjä-äksyilijä-Akka, joka ravistelee päätään kun sille juttelee ja suhtautuu kaikkeen kädestä annettavaan kuin se voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Herkkuja hamuava samettisuu. Ja ne pyörivät suklaasilmät, joista näkyy aina vähän valkuaista. Ja maailman nätein naama.

Loppukevennyksenä todettakoon, että sain aika hienon videon Akan sirkutuksesta viikko sitten:


Mimmi vähän sabotoi videota häärimällä mun käden ympärillä kerjäten huomiota, mutta kyllä siinä ihan hyvin Akan äänet kuuluu. Kuuluu myös se outo maiskutus, joka kuuluu sirkutuksen tilalla silloin kun sirkutus ei oikein lähde kulkemaan. Eukko posettaa taustalla. Huomaa myös, miten keskittynyt Akka itse on sirkutukseen, kun ei naamaan kiinni tungettu kännykkä häiritse (yritin saada äänet mahdollisimman läheltä). Loppu on myös hupsu, kun Akka havahtuu transsista rapsutuksen jälkeen, ja luulee vissiin olleensa vaan syömässä kun kerta on ruokakuppi nenän edessä :).