keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää uutta vuotta 2015!

Mennyt vuosi on ollut tapahtumarikas. Päällimmäisenä (miksiköhän vastoinkäymiset jäävät niin hyvin mieleen?) tästä vuodesta jäänee mieleen tietysti Akan kohtalo. Lääkärissä käytiin ensimmäisiä kertoja. Mimmin hengitystietulehdus ei onneksi ainakaan vielä ole uusinut ja Hupakon silmä parani hienosti. Tyllerön korvan repale parani myös hyvin ihan ilman lääkäriä. Akan kuoleman jälkeen marsujen vointi on huolestuttanut mua enemmän kuin ennen. Tuntuu, että noiden pampuloiden elämänlanka on niin kovin hauras, että mitä vaan voisi sattua milloin vaan. Mutta sellaistahan se elämä kaikilla muillakin olennoilla kai on.
Kevennyksenä todettakoon, että olen päiväkausia kuvitellut, että joku on joko A) alkamassa sirkuttamaan (mulle se on nykyisin huono enne) tai B) kehittämässä itselleen hengitystietulehdusta tai C) tuskissaan ja vikisee siksi. Hyvin hiljainen vikisevä ääni kuului aina kun kävelen ja loppui mystisesti aina kun pysähdyn marsujen aitauksen viereen kuuntelemaan. Eilen tajusin vihdoin, että ääi ei kuulu marsuista vaan mun one piece-haalarista, jonka sain Jimmyltä joululahjaksi, ja jota pidän kotiasuna (toooosi mukava!). Vetoketjun pää heiluu kun kävelen ja tuottaa hyvin hiljaisen kitinän. Siksi se ääni loppuu myös kun pysähdyn. Joku on käynyt hieman vainoharhaiseksi.

Marsujen vuoden huippukohtia olivat todennäköisesti ensimmäiset ulkotuoreet kesä alussa, jotka nautittiin äärimmäisellä hartaudella, ja vajaa viikko, jonka ne saivat viettää ulkoaitauksessa ruohoa syöden. Toivon, että marsuilla on ollut hyvä vuosi kaikesta huolimatta. 
Tällä hetkellä laumatilanne on hieman epävakaa kun Tyllerö haastaa riitaa muiden kanssa, mutta muut eivät siihen kyllä lähde mukaan ollenkaan. Mimmi on vähän apea, kun Tyllerö tykkää kiusata sitä eniten.  Koko ajan on kyllä rauhallisempaa.

On mulla ja marsuilla kivoja suunnitelmiakin ensi vuodelle. Ensinnäkin haluan muuttaa tuon aitauksen ulkonäköä ja koostumusta. Aitaus on nyt niin iso ja ssen muotoinen, kuin tuohon tilaan mahtuu, joten taikakuutioiden muunneltavuus ei ole niin kovin tärkeää mulle. Haluaisin tehdä aitauksen uudelleen pleksistä, ja olen käynyt jo vähän nuuskimassa rautakaupoissa. Bauhausista saa pleksiä, mutta siellä ei ole leikkauspalvelua. Ongelma on myös se, että tarvitsen niin isot palat pleksiä, että perusrautakaupoissa ei ehkä löydy sellaisia. Täytyy ehkä tilata ja käydä hakemassa pleksit jostain kauempaa. 
Me ollaan Jimmyn kanssa jo poistettu tapetit koko olohuoneesta ja maalattu huone valkoiseksi. Yksi seinä pitää vielä tapetoida jollain hienolla tapetilla, jota ei olla vielä löydetty. Ja asentaa taulukisko.
Nyt vaan nuo taikakuutiot ovat valkoista seinää vasten tosi karun näköiset. Samaa tummusastetta olevaa tapettia vasten ne eivät olleet yhtään niin rumia kuin miltä ne näyttää nyt. Pleksi olisi paljon hienompi. Lisäksi enää ei tarvitsisi jatkuvasti imuroida lattioita eikä huolehtia seinän viereen jäävästä tilasta, johon kertyy purua ja kaikkea muuta roskaa. Lisäksi tyttöset keksivät välillä pissiä laitojen yli suoraan parketille.

Tein myös pari päivää sitten Zooplussalle tilauksen monista kivoista virikkeistä, jee! En malta odottaa, että ne tulevat!

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää joulua 2014!

Hyvää joulua ihmisille ja marsuille!

Akka seuraa kuusen yläoksilta marsuaitauksen menoa <3. Ostin viime vuonna tämän lasisydämen kuuseen, enkä tiennyt mitä laittaa sen sisään. Tänä vuonna tiesin heti, mitä sinne haluan. Akalla on myös oma pieni glitter-joulupallo vieressään, vaikka ei se varmaan joulukuusista paljon perustanut. Tai kuusen tuoksusta ehkä.
Ikävä on kova.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Akka (Maailman Arpakaveri) 15.10.2011-6.12.2014

Halusin kirjoittaa Akalle muistokirjoituksen, jotta sitten kun yksityiskohdat alkavat haalistua, muistan millainen persoona Akka oli. Asiat ovat mieleentulojärjestyksessä.
Akka oli vastakohtien tyyppi. Siinä yhdistyivät ujous ja äärimmäinen uteliaisuus. Aluksi se tykkäsi etsiä erilaisia piiloja, ja näkyi kuikuilemassa milloin minkäkin turvapaikan suulla. Aikuistuttuaan Akka näkyi yhä useammin aukeillakin paikoilla. Uudet asiat se tutki heti ja huolella. Se oli todella lempeä ihmisiä, ja joskus marsujakin kohtaan. Se nuoli kaikkien laumakavereiden silmät ja korvat säännöllisesti. Kukaan ei pomppinut tämän tuiman tädin nenille. Vaikka se loppuaikoinaan painoi 700 grammaa ja Tyllerö 1300 grammaa, Akka oli ehdoton auktoriteetti Tyllerölle. Huonosta käytöksestä laumatoveri sai Akalta heti kirpeän palautuksen maan pinnalle. Mun käsityksen mukaan Akka oli Eukon oikea käsi, joka luki lakia alemmilleen.

Akan lempiruokia olivat punajuuri, voikukka ja pelletti. Se tykkäsi myös erilaisista kuivatuista yrteistä. Porkkana kelpasi lähinnä silputtavaksi ja potkittavaksi ympäriinsä. Uudet ruokalajit saivat Akalta äärimmäisen epäluuloisen vastaanoton. Jopa c-vitamiininappi oli toisinaan Akalle Äärimmäisen Epäilyttävä Asia. Akan silmistä näkyi aina vähän valkoista reunoilta, joten se näytti aina hieman epäluuloiselta. Akka oli valpas ja fiksu marsu, ainakin näistä nykyisistä fiksuin. Sillä selvästi raksutti. Akka kulki hassun siilimäsesti keikkuen pää alhaalla, sillä oli sellainen kävelytyyli. Akka oli kuitenkin notkea ja ketterä marsuksi. Edestäpäin sen naama oli tosi lempeän näköinen, vaikka sivulta se usein näytti juuri tuolta kuin yllä olevassa kuvassa. Akka ravisteli päätään aina kun sille puhui tai se luuli, että sille puhutaan. Erityisesti lässytykselle se pudisteli päätään. Se selvästi ärsytti sitä. Akalla oli söpöt lerppuvat, vinossa olevat korvat. Sen väritys oli erityisen nätti. Naama oli hassusti ruuduttunut goldenilla ja suklaalla, ja harjassa oli hieno valkoinen raita. Akka oli aina aika hoikka ja siro marsu.
Akka haudattiin havupuiden juureen. Sen haudalle laitettiin yksi suklaanruskea, yksi punaruskea ja yksi valko-ruskea kirjava kivi. Vieressä on jouluvaloja. Nuku rauhassa, pieni Akkaseni!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Marsuaakkoset 2014 (ja muutama kirjain, joka ei mitenkään liity marsuihin)

Sain  sysäyksen tämänkaltaisen postauksen kirjoittamiseen Wahnsinn G:ltä, kiitos siis :)! Akka vilahtaa monessa kohdassa, mutta siitähän tulee kirjoitettua, mitä mielen päällä on. Useammasta kirjaimesta oli tullut mieleen vaikka kuinka monta sanaa, mutta ehkä ensi vuonna sitten..
Akka. (Maailman Arpakaveri) R.I.P. Maailman paras abyli.
Bioska. Näitä pusseja kuluu noin kymmenen viikossa marsusiivousten yhteydessä. Meillä kerätään onneksi biojäte, muuten sekajätettä syntyisi karmea määrä.
C-vitamiini. Oxbown c-napit on ihan parhaita.  Hykertelen  joka ilta jakaessani marsuille tabuja kuin diileri asiakkaille, mutta mulla onkin kiero huumorintaju.
Darwin. Lajien synty ja silleen. Mielenkiintoisia juttuja.
Espoo. Mun kotikaupunki. Oon ylpeä espoolainen!
Faraoiden aika. Arkeologi oli mun lapsuuden unelma-ammatti, ja ajattelin silloin erikoistuvani egyptologiaan :). Yritin saada kaiken jotenkin liittymään marsuihin, mutta muutama harha-askel sallittakoon.
Golden. Ihana väri marsulla, Ehkä punasilmäisenä vielä ihanampi kuin tummasilmäisenä. Haaveilin tämmöisestä pienenä.
Himalaya. Toinen lapsuuden suosikkiväritys marsulla.
Isi. Meidän suvun miehet on eläinpöpejä. Isi kyselee aina marsujen kuulumisia. Mimmi on sen lemppari.
Jimmy. Mun siippa ja marsujen toinen omistaja. Jimmy tykkää näistä palleroista ainakin yhtä paljon kuin minä. Se käy juttelemassa niille aina aitauksen ohi kulkiessaan. Oli mulle tosi tärkeää kun Jimmy oli tukena kun Akka kuoli.
Koti. Marsujen kodin suunnittelu on vähintään yhtä hauskaa kuin oman kodin sisustaminen. Mä olen koti-ihmisiä. Tykkään, että marsuaitauksessa pitää olla nätin näköistä kun se kerran on keskellä olkkaria. Tämänhetkiset värit ovat joko turkoosi, vihreä ja sininen tai vaaleanpunainen, valkoinen ja keltainen.
Lehtikaali. Tänä syksynä olen syönyt marsujen kanssa lehtikaalia ihan urakalla. Juuri nytkin kuuluu aitauksesta harras mussutus..
Matot. Tällä hetkellä yhdistelmä mattoja, pikkupyyhkeitä ja purua tuntuu parhaalta kuivikeratkaisulta. Purut vaihdan kaks kertaa viikossa isosta laatikosta, matot kerran kuussa-kahdessa ja pyyhkeet päivittäin. Nenä määrää vaihtovälin..
Naarasmarsut. Naaraat on mun lemppareita, vaikka ne pöljäilee hormonihöyryissään tasaisin väliajoin. Muuten oikein mukavia.
Oksat. Pitäisi käydä marsuille hakemassa useammin. Ne niin tykkää repiä kuorta.
Punajuuri. Yksi meidän marsujen lempiruoista. Pinkit papanat <3
Qwertyuiopå. Läppärin ylin kirjainrivi (ainoa, joka sanottuna kuulostaa jokseenkin järkevältä ja siksi sen jopa muistaa ulkoa)
Rusettihärpäkkeet. Ihailen kaikkia pölyhuiskun näköisiä marsuja.
Syysheinä. Jimmy on vähän allerginen heinän siitepölylle, joten syysheinä on paras vaihtoehto. Sitä paitsi pehmeisiin korsiin on vaikeampi tökkiä silmiä. No siis tähän asti, johonkinhan Hupakko on onnistunut törmäämään. Meilläpäin parasta syysheinää saa Megaeläimestä Isosta Omenasta.
Tuore ruoho. Jos marsuilta kysytään niin mitään parempaa ei kerta kaikkiaan ole olemassakaan. Munkin mielestä tuoreen ruohon tuoksu on ihana. Nuuhkin sitä aina pussista kun käyn pihalla keräämässä saksien kanssa. Ah, kesä!
Urpo. Mä nimittelen karvaturrityttöjä urpoiksi kun ne tekee jotain, no, urpoa. Eli aika usein.
Voikukka. Voikukanlehdet oli Akan suosikkeja. Jimmy aina ulkoa valikoi hienoimmat ja sanoi, että ne on Akalle. Voi Akka :(
Wegelius. Mun sukunimi. Esi-isät oli kaikki pappeja ja ensimmäiset veljekset tarvitsivat sukunimen lähtiessään Ruotsiin opiskelemaan. Nimi on väännetty Seinäjoesta. Ruotsiksi seinä on väg ja joki älv. Kai. Ja sitten siihen on lisätty -ius-pääte, jotta kuulostaisi latinalaiselta ja hienolta.
Xena-soturi = Mimmi. Maailman paras pirpana. Eilen kun tutkin sen selkää Tyllerön hampaanjälkien varalta, se päätti nipistellä mun käsivartta. Ei siis purra vaan nipistellä sillä tavalla, ettei iho mene rikki, mutta tulee verenpurkaumia ihon alle. Se tasan tietää mitä tekee.
Yrjö. En tiedä mistä tää tuli, mutta oli pakko kirjoittaa Yrjö. Mä kyllä vielä joskus nimeän marsuja kunnollisilla suomalaisilla nimillä. Erityisesti vanhemmat miesten nimet on ryhdikkäitä. Myös esim Tauno, Erkki ja Mauri vois olla hyviä nimiä poikamarsuille.
Zoo. Tykkään käydä eläintarhoissa, vaikka moni eläinten ystävä niitä vastustaakin. Tosin vain sellaisia eläimiä, joille voi tarjota lajinmukaisen ympäristön ja virikkeet pitäisi mun mielestä pitää eläintarhoissa tai lemmikkeinä. Itse en esimerkiksi kovin helposti ottaisi lintua lemmikiksi.
Åbo. Ei meidän ensimmäiset tyttömarsut vuonna 2001 (vai 2002?) ollut ihan sieltä mutta melko läheltä kuitenkin... Vähän hankala kirjain.
Äiti. Äiti on aina välittänyt eläimistä. Äiti kuskasi mua ja Akkaa ympäri Espoota kun piti päästä päivystykseen ja apteekkiin varhain itsenäisyyspäivän aamuna. Äiti jopa kustansi sen reissun. Oon siitä kovasti kiitollinen.
"Öööö" Joidenkin marsujen perusilme. En nyt ketään nimeltä mainitse (Eukko).

torstai 11. joulukuuta 2014

Syyllisyydentunnosta

Kysyin Hupakon lääkärikäynnin yhteydessä Akan Chorulon-lääkityksestä, koska annos oli niin valtava, enkä netistä löytänyt muita kuin 0,2ml-annostuksia. Akkahan sai 3 ml lääkettä. Lääkäri oli eri kuin Akan kanssa käydessä, mutta sama joka hoiti Mimmiä, ja hän oli konsultoinut Akkaa hoitanutta lääkäriä. Olin huojentunut, kun kuulin, että heillä oli tuolloin Chorulonista vain miedompaa liuosta, koska yleisemmin marsuilla käytetty vahvempi liuos oli loppu. Hän myös sanoi, ettei Chorulonista pitäisi olla mitään haittaa jos ei hyötyäkään marsulle, jolla ei ole kystia.
On huojentava tietää, etten ainakaan välillisesti aiheuttanut turhalla/liian suurella lääkityksellä Akan kuolemaa.
Viimeinen Akasta otettu kuva lauantailta, jolloin Akka kuoli. Yritin tukirukinnan lomassa saada ruokahalua heräämään laittaalla nenän eteen Akan lempiruokia, mutta se vain käänsi pään pois. Tässä vaiheessa jalatkaan eivät enää kantaneet :(.

Tiedän, että tää on ihan pään seinään hakkaamista, mutta itsesyytöksiä on vaikea saada loppumaan. Musta tuntuu, että olisi vaan pitänyt huomata syömättömyys tai jotain muita oireita aiemmin. En tiedä johtuiko Akan kuolema ollenkaan paastosta, mutta ei se kai mahdotontakaan ole. Jos Akka oli syömättä jo aamusta saakka niin kyllä se varmasti sitä heikensi aika tavalla. Tai jopa edellisestä yöstä. Muistaakseni Akka kyllä tuli syömään pelettiä aamulla, mutta ei mulla siitä tarkkaa muistikuvaa ole. En kiinnittänyt siihen tarpeeksi huomiota kun en pariin päivään lääkärissäkäynnin jälkeen nähnyt mitään merkkejä huonosta voinnista.  Lääkäri päivystyksessä sanoi, että Akka oli nestehukkainen. Olin juottanut sitä kyllä, mutta oliko se sitten kuitenkin pidempään syömättä/juomatta/liikkumatta pidempään kuin luulin, jos kuivuminen oli edennyt pitkälle?
Tietysti on aina mahdollista, että Akalla oli jokin piilevä sairaus, joka aiheutti kuoleman, eikä syömättömyys. Kasvain tai vaikka sydänvika. Teoriaa tukee se, että kunnossa tapahtui täydellinen romahdus, jota ehkä hetken syömättömyys ei saisi aikaan. Akan ruokahalu ei huonontunut vähitellen vaan loppui kuin seinään. Samoin se lakkasi liikumasta ja reagoimasta noin ylipäätään. Tukiruokinnalla ei ollut kuntoon oikeastaan minkäänlaista vaikutusta, ei myöskään kipulääkkeellä. Normaaliakin papanaa tuli. Vain välillä, mutta kuitenkin ihan tavallisen näköistä papanaa. Ennen viime hetkiä Akan paino oli tasaisessa laskussa kuukausikaupalla, vaikka se söi ihan samaan tahtiin kuin muut. Samoin oli niitä ajoittaisia hengitysoireita, jotka tulivat ja häipyivät.

Ehkä en kai olisi voinut tehdä mitään toisin. Ruumiinavausta en halunnut kuitenkaan teettää. Osittain pelkuruudesta, jos paljastuisi, että omalla toiminnallani jotenkin aiheutin Akan kuoleman. Olin myös niin uupunut valvottuani Akan kanssa, että halusin vain saada prosessin päätökseen. Eikä meillä ole pakastintakaan, ja Akka kuoli pyhäpäivänä. Siivosin kaikki jäljet Akan sairaudesta pois silmistä, koska joka kerta kun näin jonkin tukiruokintavälineen, tai vaikka pyyhkeen, jonka päällä Akka oli maannut, tuli taas tosi surullinen olo.

Mulla on kauhea ikävä Akkaa. Sen kuolemasta on niin vähän aikaa ja olin niin tottunut sen läsnäoloon, että välillä unohdan, ettei se olekaan tuolla. Ja sitten muistan taas ja paino laskeutuu vatsaan. Se on niin elävänä mun mielessä, että välillä luulen sivusilmällä näkeväni sen puuhailemassa omiaan aitauksessa. Aitaus vaikuttaa ihan liian isolta ja kolkolta neljälle marsulle.

Taas lääkärissä

Miten on mahdollista, että nämä jutut aina kasautuvat? No, ehtihän tässä kulua kaksi vuotta marsunomistajana ilman yhtä ainutta lääkärikäyntiä.
Hupakko-söpöliini (kuva syyskuulta)

Huomasin tiistai-iltana Hupakon silmässä vaalean läikän. Lähemmin tarkasteltuna puolta silmästä peitti harmaa kalvo ja valkuainen oli ihan punainen. Vaalea läikkä oli reikä sarveiskalvossa. Luulen, että huomasin haavan melko pian, mutta olihan se jo ehtinyt tulehtua. Tähän aikaan vuodesta meillä sisällä on niin pimeää, että noin pieniä juttuja ei meinaa millään huomata. Keskiviikkona tilasin ajan lääkäriin, koska silmä näytti pahemmalta.
Marsuilla oli Akan kuoleman jälkeen pari ihan hullua päivää, jolloin kukaan ei saanut olla rauhassa Tylleröltä. Jatkuvasti oli ympäriinsä sinkoilevia marsuja. Veikkaan, että Hupakko on väistäessään juossut päin jotain, joka on tehnyt silmään haavan. Ei näyttänyt erityisemmin ainakaan hampaanjäljeltä, ja muutenkin Hupakko on kiivaan teini-iän jälkeen ollut hyvin rauhallinen ja alistuva, joten en usko, että se olisi saanut hampaasta naamaan. Tylleröllä oli ilmeisesti kalifiksi-kalifin-paikalle -kamppanja, jota kukaan ei oikein hyväksynyt. Eukko puuttui lopulta tilanteeseen ja palautti Tyllerön ruotuun. En ole pitkään aikaan nähnyt Eukkoa niin paljon kipitttelemässä ympäriinsä.
Hupakko sai pitkän kuurin Oftan Akvakol-tippaa  neljä kertaa päivässä. Tänään silmä näyttää ehkä jo vähän paremmalta, tai ei ainakaan onneksi huonommalta. Hupakkoa on naurettavan helppo hoitaa, se on niin löllykkä, kiltti sylipossu <3. Sain myös toisen pullon mahdollisia muita silmähaavereita varten, joten ihan pienistä silmävammoista ei tarvitse seuraavan kerran lähteä lääkäriin.
Kysyin myös Hupakon toisesta silmästä, jossa on cherry eye. Se näkyy lähinnä sillin kun Hupakko stressaantuu tai ilmassa on pölyä. Silmä ei kuitenkaan vuoda tai punoita, joten lääkäri oli samaa mieltä siitä, ettei siihen tarvitse puuttua sen kummemmin.
Tässä alla olevassa kuvassa cherry eye näkyy suht hyvin:



lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvästi, pieni Akka.

Akka meni eilen äkisti huonoon kuntoon. Huomasin illalla kuuden aikaan, ettei se tullut syömään tuoreruokia. Yön tukiruokin sitä, ja olin jo melkein varma, ettei se selviä aamuun. Akka ei liikkunut eikä syönyt mitään itsenäisesti. Kuitenkin se oli saanut vähän vatsansa toimimaan aamuun mennessä. Tänään pääsin heti aamusta päivystykseen, vaikka epäröin sinne lähtemistä koska Akka oli tosi heikko jo. Ajattelin kuitenkin, että vähintään kipulääkettä on saatava. Eläinlääkäri oli ihana. Nesteytti Akan, antoi kipulääkettä myös mukaan ja antibioottikuurin. Ei ryhdytty heikkoa marsua tarkemmin tutkimaan, mutta hän epäili, josko kystat olisivat puhjenneet. Tai sitten Akalla oli jotain ihan muuta. Selviä kipukohtia ei havaittu. 

Mulla oli purkkiarmeija disflatyliä, nutrisalia, critical carea, baytrilia, loxiconia ja kaikkea mahdollista pöydällä ja yritin hoitaa Akkaa mahdollisimman hyvin. Olin päättänyt, että nyt taistellaan. Tänään olisi ollut klo 21 ensimmäinen kipulääkkeenanto lääkärin jälkeen, mutta pikku-Akka ei enää jaksanut siihenkään asti. Olin syömässä kun Akka lähti.

Syytän itseäni, etten huomannut syömättömyyttä aikaisemmin. Ehkä se alkoi jo aamulla, vaikka huomasin vasta illalla. Ei jälkikäteen voi tietää, milloin kaikki alkoi, mutta on niin surullinen olo kun Akka on poissa.  Tuntuu, että olisi pitänyt pystyä enempään.

Akka oli niin hirveän rakas. En jotenkin ihan tajua, että se ruumis oli Akka, vaikka pitelin sitä sylissä. Tai ei Akka oikeastaan siinä enää ollutkaan. Aitaus näyttää hirveän isolta ja tyhjältä, kun sieltä puuttuu pieni suklaasilmä. 

Löytyi selitys sille sirkutukselle.




tiistai 2. joulukuuta 2014

Akka eläinlääkärissä ja sirkutusta videolla

Päätin tänään hieman ex tempore lähteä Akan kanssa lääkäriin, vaikka mitään paniikkikiirettä ei ollutkaan.

Kynsiä leikatessa tunnustelin marsut läpi ja huomasin, että Akalla oli tuntuvinaan kylkien sisällä pallurat. Nisissä on myös koppuraa kovettumaa. Lisäksi punnitessa huomasin, että kuukaudessa oli lähtenyt taas 60 grammaa painoa. Tämän hetkinen paino on  vain 725 g. Akkalaisen painohan on ollut laskusuhdanteessa nyt jo yli vuoden. On tosin vaikea sanoa johtuuko se siitä, että se "joutuu" paimentamaan niskuroija-Tylleröä. Olen ollut huolissani, koska paino ei ole lähtenyt nousuun, vaikka samalla lisäruokinnalla oleva Mimmi on oikein mukavasti saanut lisää massaa. Tosin myös Tyllerö on laihtunut, joten voihan se olla, että kisailukin laihduttaa..
Tuntuu myös, että Akka menee hormoneista pahemmin sekaisin kuin aiemmin. Sehän on nyt hyppinyt muiden selkään, mitä ei aiemmin ole tehnyt, ja käy kiima-aikoihin ylikierroksilla. Sen "henkilökohtaisilla alueilla" on myös sangen omituinen turvotus. Lisäksi on tämä jo kuukauden kestänyt sirkutusrumba.

Kaikki pikkuasiat yhteenlaskettuina saivat mut varaamaan siis ajan Sovetiin, kun en halunnut elää tunteessa, etten vie mahdollisesti sairasta eläintä hoitoon. Itse siis epäilin munasarjakystia, vaikka Akalta ei ollut karvattomia laikkuja, eikä se kyljet ole leveät. Pikemminkin se on laiha ruppana. Mutta se nyt on ainut, mitä mulle tuli mieleen.

Lääkäri oli eri kuin viime kerralla Mimmin kanssa. Tämänkertainen lääkäri oli kyllä tosi mukava ja kuunteleva, muttei ehkä ihan yhtä kokenut marsujen kanssa kuin edellinen. Hän kyllä sanoi, että voimme mennä Akan kanssa Arkkiin jos tarvitsee hampaita hoitaa, koska hän ei ole niin hyvä niiden kanssa. Arvostan sitä, jos uskaltaa myöntää, jos ei ole jossain ekspertti. Lääkäri ei oikein nähnyt suuhun toiselle puolelle taakse heinäsössön takia, mutta toinen puoli oli hyvä ja etuhampaat ok eikä syömisessä ole ollut ongelmia.
Ekaksi Akalta otettiin teippinäyte hilseestä, koska karva on sillä taas vähän huono. Tosin se hilse taisi tulla automatkan aikana kun Akkaa jännitti. Ulkoloisia ei löytynyt, mikä kyllä on kiva joka tapauksessa tietää.

Sitten ultrattiin. Ja ultrattiin vähän lisää. Näytöllä ei tahtonut näkyä yhtään mitään. Lääkäri sanoi sen ehkä johtuvan abyn karvapyörteistä, jotka eivät oikein sheivaamallakaan taitu, mutta tiedä häntä. Kuva oli joka tapauksessa ihan pimeä. Virtsarakko saatiin puolen tunnin ähellyksellä nippa nappa näkyviin ja kylkiä ei oikeastaan lainkaan. Papereissa luki, että rakossa olisi saattanut olla kiteitä, vaikka en muista sellaisesta olleen puhetta, enkä nähnyt siellä mitään. Mutta enpä mä toisaalta ole lääkäri, ja ehkä se luki papereissa siksi, ettei sitä poiskaan voinut sulkea tuolla kuvanlaadulla. Välillä kuvassa tuntui näkyvän selvärajaisia rakkuloita kylkien kohdalla, välillä ei. Tunnustellen lääkäri sanoi tuntevansa samat muodostelmat kuin mäkin, mutta kuvaan niitä ei saanut. Sen sijaan kohdussa saattoi mahdollisesti olla jotain massaa, joka saattaisi olla kasvainta. Hieman kyllä kurjaa, että mitään ei näkynyt kunnolla, vaikka Akkaa ultrattiin 45 minuuttia. Mutta syöpä olisi tietysti erittäin huono juttu.

Mainittakoon myös Sovetin kunniaksi, että mua maksutettiin vain 15 minuutista, vaikka olin siellä tunnin ja 15 minsaa. Koko ruljanssi maksoi vajaan satasen, mikä on mun mielestä ok, koska tutkittiinhan siellä monta juttua. Pelkäsin, että tulee järkyttävä lasku kun oli niin pitkä vastaanottoaika.

Pyysin lääkäriltä, että aloitettaisiin kuitenkin kystahoito, jos se ei vahingoita marsua, jotta saataisiin se epäily vähintäänkin rajattua ulos. Ensin hän vähän epäröi, mutta luettuaan tietokoneeltaan, että kuulemma 76%  2,5-5-vuotiaista naarasmarsuista on kystia, hän  oli hoidon kannalla. Vähän epävarmuutta ilmassa siis, mutta ihan hyvin hän ne jutut perusteli. Annettiin siis ensimmäinen piikki Chorulonia. Lääkäri arveli kahden 10 päivän välein pistetyn annoksen tehoavan. Annostus vähän hirvitti mua, koska se oli tajuttoman iso määrä, 3 ml, ja ell oli vähän epävarman tuntuinen siitä. Tuntui vähän huolestuttavalta myös kun lääkäri puhui paljon lääkkeen annon kivuliaisuudesta. Ihan ok se silti meni, ja pystyin itse pitämään Akkaa  hyvin paikoillaan. Akka sai myös kipulääkettä nahan alle. Pikku-Akka oli tosi yhteistyökykyinen tutkimuksissa, olin ylpeä siitä.

Nyt sormet kaikkialla ristiin, ettei ole syöpää, vaan kystahoito tehoaa! Surettaa jo valmiiksi, jos se ei tehoa. Että mitään ei sitten ole tehtävissä. Mun pieni, suloinen, iloinen, tulitappura-kurinpitäjä-äksyilijä-Akka, joka ravistelee päätään kun sille juttelee ja suhtautuu kaikkeen kädestä annettavaan kuin se voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Herkkuja hamuava samettisuu. Ja ne pyörivät suklaasilmät, joista näkyy aina vähän valkuaista. Ja maailman nätein naama.

Loppukevennyksenä todettakoon, että sain aika hienon videon Akan sirkutuksesta viikko sitten:


Mimmi vähän sabotoi videota häärimällä mun käden ympärillä kerjäten huomiota, mutta kyllä siinä ihan hyvin Akan äänet kuuluu. Kuuluu myös se outo maiskutus, joka kuuluu sirkutuksen tilalla silloin kun sirkutus ei oikein lähde kulkemaan. Eukko posettaa taustalla. Huomaa myös, miten keskittynyt Akka itse on sirkutukseen, kun ei naamaan kiinni tungettu kännykkä häiritse (yritin saada äänet mahdollisimman läheltä). Loppu on myös hupsu, kun Akka havahtuu transsista rapsutuksen jälkeen, ja luulee vissiin olleensa vaan syömässä kun kerta on ruokakuppi nenän edessä :).


maanantai 10. marraskuuta 2014

Sirkutusseremoniat jatkuvat

Viime yönä heräsin taas sirkutukseen, joka tosin oli aika hiljaista. Tällä kertaa sain tilanteen keskeytettyä melko pian laittamalla pellettiä kuppiin, koska kukaan ei ollut mennyt transsiin. Tosin Akka yritti itsepintaisesti jatkaa konserttiaan äänettömästi kun laitoin valot päälle. Akka seisoi portailla esiintymässä ja muut yleisönä yhdessä ryhmässä. Koko marsu hytkyi ja suu maiskutti äänettömän sirkutuksen tahdissa, mutta sain sen lopettamaan sormia napsuttelemalla. Se maiskuttelu oli aika omituista ja äänekästä..
Tarinaan liittyy myös kauhuleffaelementti:
En kertonut edellisen sirkutuksen yhteydessä, että huomasin seuraavana aamuna keittiön kellon pysähtyneen sirkutuksen aikana... Kun kävin vessassa, meinasin saada sätkyn, koska kello oli täsmälleen saman verran kuin edellisenä sirkutusyönä, kun kello pysähtyi. Todella spookya. Onneksi mikään kello ei tänä yönä tainnut pysähtyä. Toivottavasti.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

50 faktaa minusta ja marsuista

Sain idean kirjoitella minäkin ajatuksiani marsunomistajan elämästä ja elämästä ylipäätään, kun näin tämän hienon ja mielenkiintoisen postauksen MARSUMAYHEM-blogissa . Koska Wahnsinn G.:ltä tuli hyvä ehdotus 50 faktaa-postauksesta, päätinkin toteuttaa jutun siinä muodossa :) Taisi tulla aika paljon asiaa minusta ja vähemmän eläimistä, mutta näin se nyt meni.
Eli tässäpä tulee 50 faktaa minusta ja eläimistäni sekalaisessa järjestyksessä:

1. Ensimmäistä kertaa minusta tuli marsunomistaja muistaakseni vuonna 2001, jolloin minä ja siskoni täytimme 12. 
2. Sen jälkeen marsuja oli tauotta vuoteen 2009 asti, yhteensä neljä kappaletta.
3. Nykyinen laumani lähti alulle vuonna 2012.
4. Äiti on opettanut mulle paljon hyvästä ja vastuullisesta eläinten pidosta. Äidillä on ollut lemmikkejä pienestä pitäen.
5. Olen koulutukseltani muusikko ja musiikkipedagogi.
6. Pääsoittimina mulla on kantele ja laulu.
7. Kanteletta oon soittanut 4-vuotiaasta.
8. Kansanmusiikki ja sen fuusiomuodot on lähellä mun sydäntä.
9. Pääprojektini on Kardemimmit-yhtye, joka on ollut pystyssä suunnilleen vuodesta 2004. Googlatkoon tai etsiköön Facebookista ken haluaa ;) kardemimmit.fi on myös ihan kiva osoite.
10. Harrastan salilla ja ryhmäliikuntatunneilla käyntiä neljästä viiteen kertaan viikossa. Siellä kuluu aika iso osa vapaa-ajasta. Rakastan liikuntaa!
11. Muihin harrastuksiin kuuluu lukeminen, elokuvien katselu, ulkoilu, askartelu, piirtäminen, taidenäyttelyt ja baletit (ah baletti!). Ja häiden suunnittelu. Ja tietysti marsujen parissa puuhailu!
12. Rakastan suomalaista ja pohjoismaista designia sisustuksessa ja arkkitehtuurissa.
13. 60-luku on mun suosikkivuosikymmen (sen voi päätellä meidän kämpästäkin).
14. Piirrän edelleen marsuja kaikkiin äitien- ja isänpäiväkortteihin.
15. Mun ja Jimmyn hääkutsussa on marsu :). Me mennään naimisiin kesäkuussa.
16. Oon kotoisin Espoosta ja aika paatunut pääkaupunkiseutulainen.
17. Tosin opiskelin Kokkolassa. Ja haaveilen salaa lampaiden, hevosten, kanojen  ja vuohien pidosta.
18. Äiti, isä, sisko ja sen poikaystävä asuvat ihan meitä lähellä. Meillä on vähän niin kuin oma kyläyhteisö. Syödään yhdessä aina viikonloppuisin ja viikollakin.
19. Inhosin lapsena siivoamista, mutta nykyisin rakastan sitä! Siksi marsujen häkin siivoaminenkin on mun mielestä hauskaa.
20. Mulla oli lapsena astma, ja siksi meillä kotona imuroitiin kolmesti viikossa. Ehkä mä siksi inhosin siivoamista kun sitä tehtiin jatkuvasti, vaikka kaikkialla oli puhdasta :D
21. Mulla on identtinen kaksossisko. Puhun usein vahingossa me-muodossa.
22. Anna ja minä ei olla luonteeltamme samanlaisia. Ulkonäkökin on erilainen koska meillä on erilainen maku.
23. Me synnyttiin keskosina kaksi kuukautta etuajassa. Siksi mulla oli lapsena se keuhkoastma, ja sen ajan käsityksen mukaan eläimet oli pahasta astmalle, mutta en mä koskaan saanut niistä mitään oireita.
24. Muistona keskosuudesta on myös migreeni, mutta se on aika hyvin hallinnassa. Tosin saan rankasta liikunnasta takuuvarmasti migreenikohtauksen, mikä on melko epäreilua, koska tykkään riehua.
25. Oon aika lyhyt, 153 cm. Olis kiva olla pidempi.
26. Ensimmäinen lemmikki meidän perheessä oli skotlanninterrieri Bobby, joka lopetettiin 14 vuoden iässä kun olin alle vuoden ikäinen.
26. Kun olin 4-vuotias, meille tuli englanninbulterrieri Elli, joka oli mulle tosi rakas, kuin sisko. Elli oli älykkäin koira, minkä tiedän, mutta se oli myös melko tiukka ja omanarvontuntoinen luonteeltaan. Toisaalta Elli opetti mulle paljon koirista, koska sen kanssa piti olla aina tarkkana. Elli eli 14-vuotiaaksi.
27. Siivoamisurakan suuruus ja marsujen sairastelu olivat asioita, joiden vuoksi marsuharrastukseen tuli tauko ensimmäisten marsujen kuoltua. Opiskelut vaikuttivat siihen myös.Mutta sitten tajusin, että tykkäänkin siivoamisesta, ja että marsuista on paljon enemmän tietoa liikkeellä nykyisin.
28. Takaraivossa on edelleen pelko siitä, että marsut sairastuu johonkin hitaasti kuihduttavaan tautiin, eikä mitään ole tehtävissä.
29. Näen paljon unia, enimmäkseen hyviä, ja muistan ne melko hyvin. Kerran näin sellaisen unen, jossa liiskasin marsuja tiputtamalla niiden päälle isoja kiviä. Se ei ollut kiva uni…
30. Rakastan marsujen puuhien seuraamista, ja niiden kanssa juttelemista ja aitauksessa rapsuttelua. Koska kukaan mun marsuista ei halua syliin kovinkaan hanakasti, en pidä niitä usein sylissä pidempiä aikoja.
31. Marsujen aitauksen siivoaminen ja sisustaminen on tosi kivaa, koska tykkään askarrella. Haluan, että aitaus on nätti osa sisustusta.
32. Olen säästäväinen (ja vähävarainen), joten siksikin on kiva tehdä löytöjä marsuille kirppareilta ja muualta kuin eläinkaupasta.
33. Marsujen ruokintaan, kuivikkeisiin ja virikkeisiin menee kuukaudessa arviolta 50 euroa. Tietysti eläinlääkäriin uppoaisi paljon enemmän jos siellä tarvitsisi käydä useammin.  Joskus voisi pitää kirjaa tarkemminkin marsukuluista.
34. Olen päätynyt siihen, että viisi on sopiva määrä marsuja mulle kerralla.
35. Tytöillä on aika iso aitaus, mutta poden vähän huonoa omatuntoa silti siitä, etteivät marsut pääsen jaloittelemaan sen ulkopuolelle kovin usein.
36. Mä oon tosi paha lässyttämään eläimille. Tai oikeastaan lässyttää on väärä sana. Mulla ja siskolla on tapana etsiä jokaiselle eläimelle oma ”ääni” ja puhua sitten ikään kuin sen eläimen suulla. Noloa, tiedän :D.. Anna harrastaa sitä kaupoissakin ja kaikkialla. Jos se näkee esimerkiksi pehmeän koiraiglun, se sanoo Eukon äänellä (joka on käheä, huokoinen ja aika miehekäs ja Eukko jostain syystä käyttää sanan ”mä” sijasta sanaa ”mää”): ”Osta mulle toi”. Mimmillä on kimeä ja kirkas ja kiihkeän nopea ääni, samoin Akalla, mutta se mutisee ujosti. Mimmi käyttää usein sanaa ”Hä?” Hupakolla on myös aika korkea ääni, mutta se puhuu vähemmän ja hieman blondisti. Tylleröllä on kovisääni, mutta se muistuttaa Hupakon ääntä.
Joo…
37. Tykkään tatuoinneista, mutta mulla ei itsellä ole vielä yhtään. Olen tosin vakavasti harkinnut tekeväni alaselässäsi olevasti isosta syntymämerkistä perunan ja tatuoittavani sille varren ja kukat, jotka ulottuisivat puoleenväliin selkää. Sitten sen vieressä voisi lukea samalla lailla kuin vanhoissa koulutauluissa peruna latinaksi. Mutta luulisin, ettei syntymämerkkien päälle ehkä saa tatuoida..
38. Mulla on maailman ohuin hiuslaatu. Kadehdin syvästi kaikkia paksuhiuksisia.
39. Mun silmät ei ole mitään väriä, lähinnä ehkä mustat. Oikeesti!
40. Lempikirjojani ovat Harry Potterit. Nyt ja aina!
41. Pureskelen kynsiäni, mutta nyt olen ollut pureskelematta taas ehkä pari kuukautta. Sormet ovat kuitenkin koko ajan suussa, ällöä.
42. Rakastan meikkaamista, hiusten laittoa ja vaatteita, mutta vietän kuitenkin suurimman osan päivistä pieruverkkareissa. Ei ole ongelma lähteä pyjamassa Helsingin keskustaan ilman meikkiä. Onneksi keikoille osaan laittautua.
43. Marsujen lisäksi hoidan äidin kahta italianvinttikoiraa viemällä niitä kävelylle lähes päivittäin.
44. Teen töitä pääasiassa kotoa käsin, paitsi nyt tietenkin keikat.
45. Osaan kirkua säveliä sairaan korkealta ja kovaa. Oon ajatellut, että pystyisin sillä tavalla ehkä karkottamaan mahdollisia hyökkääjiä Helsingin yössä, ja tunnen oloni yleensä aika turvallisesi liikkuessani yksin.
46. Mulla on hyvä elämänkerrallinen muisti. Ensimmäinen muistoni on kun ryömin silloisen kotimme lattian poikki alle vuoden ikäisenä. Muistan myös, että sanoin nelivuotissynttäreillä siskolleni, että ”Voitko uskoa, että olemme jo näin vanhoja?” :D.
47. Oon ollut yhdessä Jimmyn kanssa kohta 6 vuotta, huh!
48. Viihdyn tosi hyvin täällä missä me asutaan. Tässä on luonto ihan vieressä, hevostallit sadan metrin päässä ja merenranta siitä vähän eteenpäin. On myös siirtolapuutarhoja ja luontopolkuja ja sukulaiset lähellä. Silti Helsinkiin pääsee bussilla oven edestä 15 minuutissa. Muutenkin elämä on kivaa juuri nyt.
49. Marsut tuo mun elämään paljon iloa. Nauran niiden touhuille ihan päivittäin. Olen tosi iloinen, että mulla on marsuja.
50. Ehkä tulevaisuudessa haluaisin vielä opiskella jotain lisää. Pitää vaan keksiä mitä se on.
 
Minä, Tyllerö ja pieruverkkariunivormu.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Yöllisiä sirkutusseremonioita

Akka lempipuuhassaan korvia putsaamassa.
Heräsin tänään aamulla kuuden aikaan todella kovaääniseen sirkutukseen. Se oli varmaan jatkunut jo jonkin aikaa, koska ääni oli jotenkin hienosti siirtynyt mun uneen. En kyllä muista enää miten. Sirkutus kuului kahden huoneen ja oven läpi niin lujaa, että Jimmy sai sätkyn, koska luuli ääntä palohälyttimeksi :D. Menin olkkariin katsastamaan tilanteen, ja halusin myös keskeyttää sirkutuksen, jottei kukaan naapureista aamutokkurassa luulisi samaa kuin Jimmy...
Marsut on kyllä joskus tosi pöljiä. Musta tuntuu, että ne ei tajua, että kun ihmisen ääni kuuluu aitauksen vierestä, että se todella seisoo siinä aitauksen vieressä ja pelästyvät sitten liikettä. Niinpä ne kaikki sai lähes slaagin kun pimeässä tulin tiirailemaan aitausta kun en halunnut sytyttää heti valoja saadakseni selville kuka sirkuttaa. Sirkuttaja oli suht varmasti Akka, joka aiemminkin on sirkuttanut pariin otteeseen. Kun napsuttelin sormiani, ääni loppui, mutta Akka selvästi yritti vielä jatkaa, koska kuului kovia puhahdusääniä. Kun laitoin valot päälle, kaikki seisoivat jähmettyneinä vaikka kuinka kauan, eivätkä reagoineet mitenkään edes varmaan yleisen euforian aiheuttajaan, heinän rapisteluun. Jopa Mimmiä pystyi rapsuttelemaan, eikä se tuntunut edes huomaavan kun nostin sen syliin. Kun laskin sen alas, se ei itse kävellyt pois käden päältä. Ihan kuin joku marsulelu. Ehdin jo pelästyä, että asiat on oikeasti jotenkin tosi hullusti kun kaikki marsut oli ihan kuin huumattuja ja tönkköjä ja silmätkin seisoi päässä. Tönin niitä kevyesti eikä kukaan liikkunut tai reagoinut mitenkään. Tätä jatkuin ehkä muutaman minuutin. Sitten laitoin kovaäänisesti pellettiä kuppiin ja yhtäkkiä lumous raukesi.
Luulen, että jähmettyminen ainakin ja ehkä pelästyminenkin johtui jostakin oudosta sirkuttamistranssista, koska mun marsut ei oikeasti koskaan käyttäydy noin. Aiemmin Mimmi on kerran mennyt samanlaiseen transsiin, mutta silloin se ei liittynyt sirkutukseen, vaikken tiedäkään mistä se silloin johtui. Mutta nyt tosiaan kaikki oli kuin tönkkösuolattuja, tosi outoa!
Sirkutus on aika aavemainen ääni, etenkin pimeässä. Vaikuttaa oikeastaan ihan joltain uskonnolliselta seremonialta yhdistettynä tämmöiseen outoon käytökseen.. Olisi kiva tietää, mistä se johtuu. Itse en kyllä oikein mitään selitystä keksi. Tosin Akkahan on ollut nyt laihemmassa kunnossa kuin koskaan. Stressiä ei ole mun nähdäkseni ollut juuri minkäänlaista, koska aitauksessa kaikki ovat eläneet mukavan rauhanomaisesti. Ei ole ollut pahempia kiimaelämöintejä tai mitään.
"En kai se minä sirkuttanut?"

"No en kyllä varmana sirkuttanut!"


torstai 6. marraskuuta 2014

Tonnikeijut ja valoa marraskuuhun

Marsut saivat jo häkkiinsä jouluvalot kun ulkona on niin masentava keli. Mä rakastan jouluvaloja. (Haluaisin niitä meidän häihinkin, vaikka ne pidetään kesäkuussa... No, katsotaan sitä sitten.)
Marsuilla sujuu oikein hyvin. Muutama viikko sitten oli kyllä jotkut historian hirveimmät kiimat Mimmillä ja Akalla. Jatkuvaa hurinaa ja kirkunaa ja selkään nousua. Akka-parka meni jotenkin sekaisin ja alkoi sirkuttaa ja puuskuttaa kesken kiihkeimmän hormonihöyrähdyksen silmät seisoen päässä. Koetin erottaa ensin Mimmin aidalla muista yön ajaksi, kun näytti siltä, että kukaan ei saa levätä (ja Akka oli tosiaan ihan sekaisin) ja Mimmi kaivoi vain verta nenästään koko ajan, mutta silloin Akka siirtyi vain kiusaamaan Tylleröä ja Hupakkoa. Kun Akan erotti muista, se taas yritti kiivetä ja hyppiä aidan yli, joten ei siitäkään mitään tullut. Onneksi yön aikana ei ollut tullut ruumiita eikä edes haavoja, vaikka heräsinkin välillä jurputukseen. Seuraavana päivänä kaikki olivat onneksi jo selväpäisempiä.  
Marsujen painot mietityttävät mua. Kun oli tuo kiimaepisodi, niin Akan paino putosi jonkin verran, ja se painoi vain 785 grammaa. Siitä paino on vähän kyllä noussut, kun olen seuraillut sitä kerran pari viikossa, mutta on se edelleen laiha. Akka on painavimmillaan ollut 994 grammaa. Silloin se oli kyllä aika mahakas, kun massaa ei ollut juurikaan hartioissa. Suunnilleen 900 gramman painoisena se on mun mielestä ollut sopiva, kun se kuitenkin on rungoltaan aika siro ja pieni. Vähän kuitenkin huolestuttaa kun paino on nyt laskenut jokseenkin tasaisesti keväästä asti, eikä tunnu millään nousevan. Olen nyt tehyt niin, että aamuisin Mimmi ja Akka ovat saaneet olla tunteroisen verran aidalla erotettuina noista tonnikeijuista syömässä pentupellettiä, kauraa ja välillä herkkuna kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä. Näin on tehty ehkä syyskuusta asti. Mimmin paino on noussut ensimmäistä kertaa 900 grammaan 800 gramman tienoilta, mikä on minusta oikein hyvä paino. Akan kanssa ne on suunnilleen saman "pituisia", mutta Akka junnaa 800 gramman tienoilla. Akalla ehkä on vähän herkempi ruuansulatus kuin muilla, ja esimerkiksi punajuuri suurina määrinä on aiheuttanut vatsavaivoja, mutta nyt en ole kyllä huomannut mitään poikkeavaa.Tyllerö sen sijaan painoi viime punnituksessa 1340 grammaa ja Hupakkokin yli 1300 grammaa. Ne on ihan jättiläisiä! Mietin jatkuvasti, että onko ne pulleita vai sopivia. Tyllerö ja Hupakko eivät ole kovin mielissään kun puristelen niitä kun yritän päätellä, mikä on rasvaa ja mikä lihasta... Kyllä ne melko kiinteiltä mun mielestä tuntuu, mutta kyllähän niillä on pienet kaulaheltat ja masu erottuu vähän. On vaikea päätellä mikä on liikaa, kun mulla ei aiemmin ole ollut noin isoja marsuja. Ainakaan pellettiä niiden ei tarvitse tämän enempää syödä. Yhdessä Eukon kanssa blondit saavat jakaa aamuisin yhden ruokalusikallisen pellettiä, jotta rauha säilyisi sillä välin kun Akka ja Mimmi syövät omasta kulhostaan. Jos tarjoilut nimittäin loppuvat, virtaheposet yrittävät tarmokkaasti kaataa väliaidan.
 Lisäsin C-vitamiinia tabujen muodossa ravintoon syyskuussa kesätuoreiden vähentämisen jälkeen, kun tuhinattoman kesän jälkeen Akka taas yltyi tuhisemaan pariksi päiväksi. Marsujen huono karva ja runsas hilseily on parantunut huomattavasti sen jälkeen. Kenelläkään ei ole enää mainittavasti karvanlähtöä tai kökkäreistä hilseilyä, mistä olin kovasti yllättynyt. Ehkä marsuilla kuitenkin sitten oli vajausta C-vitamiinista. Olisikohan Mimmin hengitystietulehduskin johtunut sitten vitamiinivajeen aiheuttamasta yleiskunnon heikkenemisestä, tiedä häntä. Turkki oli sillä samoihin aikoihin tosi ohuessa ja kuivassa kunnossa, ja paino aika alhaalla. No joo, ei sitä koskaan voi varmasti tietää, mistä mikäkin johtuu. Joka tapauksessa oon tyytyväinen, että tunnutaan menevän parempaan suuntaan.

Mulla ei ole ollut tapana viettää marsujen synttäreitä, mutta Akka ja Eukko täyttivät kuitenkin äskettäin 3 ja 4 vuotta. Nyt Eukko on siis asunut meillä pidempään kuin muualla. Hassua ajatella, että sillä on "entinen elämä", eikä ole asunut aina meillä. Terkkuja entisiin koteihin!  Eukolla on kyllä aina ollut asiat tosi hyvin kaikissa kodeissaan :). Tietysti Akallakin on "menneisyys", mutta se oli kuitenkin alle vuoden ikäinen meille muuttaessaan, joten se ei tunnu niin pitkältä ajalta.




tiistai 21. lokakuuta 2014

Minimarsuja omassa kodissaan

Jos joku katsoi vain otsikkoa, voisi luulla, että meillä on uusia palleroita. Vaan ei! Oon itse asiassa ollut jo pitkään sitä mieltä, että viisi on meille oikea määrä marsuja. Mutta mielikuvitusmaailmassa omistan sheba mini yak -marsuja värissä d.e. white. Olen pikkumarsuja esitellyt ennenkin, mutta tässä on niitä kuvattuna mun ja siskoni nukkekodissa. Nämä ihanteelliset marsut ovat sisäsiistejä ja onnettomuusvapaita ja niitä voi siksi pitää aina vapaana. Suosittelen!

Huomaa vessalaatikko (ihan puhdas, tietysti:))
Annan ottamia hiukan uudempia kuvia, joissa sisustus on erilainen.
Mulla oli muuten juuri synttärit, viireistä voi päätellä iän...

lauantai 4. lokakuuta 2014

Terve Mimmi ja törppö Tyllerö

Mimmin antibioottikuuri loppui viisi päivää sitten eikä tukkoisuus ole tullut takaisin, joten ilmeisesti antibiootit tehosivat tällä kertaa hyvin. Ensimmäisenä päivänä toista antibioottikuuria huomasin (onneksi), että antibioottia oli vahingossa laitettu ruiskuihin tupla-annos, ja ehdin korjata annostuksen ennen kuin siitä koitui harmia. Toivotaan ettei hengitystietulehdus nyt uusi. Lääkärin papereissa luki näin: "Valitettavasti aiheuttajabakteeria saadaan harvoin eliminoitua kokonaan. Marsulle saattaa jäädä bakteeri hengitysteihin ja Mimmistä saattaa tulla oireeton kantaja." Olisi ehkä pitänyt kysyä tuosta kohdasta tarkennusta, koska en ihan tajua, mitä valitettavaa olisi oireettomuudessa :). Ilmeisesti se tarkoittaa sitä, että sama tulehdus voi uusia, jos yleistila heikkenee?
Lääkitseminen oli suht helppoa, koska annettava lääkemäärä oli niin pieni, mutta Mimmi oli aika taitava huitomaan etutassuillaan ruiskua pois. Kerran se sai jopa sen lentämään metrin päähän sohvasta. Melko hyvä saavutus alle kilon painoiselta tyypiltä.

No, Mimmi voi joka tapauksessa hyvin nyt, ja on saanut lähes 100 grammaa lisää massaa. Pellettiä on ollut runsaammin tarjolla sairauden ajan, koska Mimmi söi vähän nihkeämmin heinää... En ole uskaltanut punnita vielä muita, sillä hirvittää mitä vaaka sanoo dumbo-Tylleröstä. Mun on kyllä toisinaan vähän vaikea arvioida marsun massaa, en siis aina ole ihan varma onko Tyllerö vaan lihaksikas fitnessneito vai minivirtahepo. Se vaan on niin paljon isompi kuin kukaan abyista, että on vaikea verrata sitä niihin.

Marsut on olleet muuten ihan villeinä muutaman pävän ajan. Ne ovat leikkineet tavallista enemmän, mutta myös ärsyttäneet toisiaan tavallista enemmän. Erityisesti Tyllerö on ollut sotajalalla. Se mennä huristelee komean matalalta niskakarvat pörhössä, silmät itserakkaasti puoliummessa ja yrittää kiivetä Mimmin selkään. Akka joutuu välillä menemään niiden väliin, jos niiden painikehä sattuu sen nukkumakopin viereen. Kuitenkin sotapossut yrittävät nukkua samassa kasassa, vaikka toisen naama alkaa ärsyttää parin minuutin kuluttua.

Nyt pitänee ottaa härkää sarvista ja punnita possut ja leikata samalla niiden petolintukynnet.
Viatonta esittävä Tyllerö ja croissant-poseeraus

Kuinka voikukanlehti katoaa

Mimmi antaa tyylinäytteen (menossa mukana myös hieman äklö pellettikippo):







keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa

Jaahas. Antibioottikuuri loppui eilen ja tänään röhinä tuli aiempaa pahempana takaisin. Sain puhelimitse uuden viiden päivän reseptin samaa lääkettä, toivottavasti se tepsii. Mimmi on onneksi pirteä ja syö.

maanantai 22. syyskuuta 2014

"Ai minäkö sairas?"

Pirteä kirppu <3


 Mimmi voi hyvin, ja lähettää terveisiä. Ei ole mennyt masu sekaisin antibiootista ollenkaan, vielä yksi päivä on jäljellä tosin.
Sain vihdoin siirrettyä uudesta kamerasta kuvat koneelle, ja tämä Mimmi-otos oli heti ensimmäisenä tyrkyllä. Lisää marsukuvia on luvassa tulevaisuudessa, kunhan keksin jonkun ohjelman, jolla saisin niitä muokattua paremmin.







lauantai 20. syyskuuta 2014

Ensimmäistä kertaa eläinlääkärissä...

Vihainen marsu ja aamupukeinen omistaja lääkitsemisen jälkeen.

Olin juuri viime viikolla koputellut puuta, että vielä kertaakaan näiden marsujen kanssa ei olla oltu eläinlääkärissä. Yli kaksi vuotta kului ilman sairastelua. Saatoin tosin vähän ylireagoida tälläkin kertaa, mutta parempi turhaan lääkärille kuin liian myöhään.
Perjantai-aamuna huutelin marsuille huomenta, ja vähän ihmettelin, että Mimmi ei tullut kopista kuikuilemaan aitauksen reunalle, kuten se tavallisesti tekee. Oli myös vähän epäilyttävän hiljaista. Kun Jimmy sitten parin minuutin kuluttua meni juttelemaan marsuille, hän huomasi, että Mimmi on apaattisen oloinen ja röhisee. Edellisenä iltana olin huomannut, että jonkun nenästä lähtee hassua ääntä syödessä, mutta ajattelin, että se on Akka, jolla on toisinaan pölyä nenässä. Mimmin aamuinen röhinä oli kuitenkin paljon räkäisemmän kuuloista kuin Akan perustuhina. Eniten huolestuin vaisusta käytöksestä, koska se ei ole yhtään Mimmin tapaista. Jonkin ajan kuluttua oltuaan jalkeilla, sen olo tuntui helpottuvan ja rohina vaimeni.
Sain onneksi heti aamuksi ajan Sovetiin, joka on meitä lähin eläinlääkäriasema. En halunnut odottaa viikonlopun yli, sillä hengitystieinfektio voi viedä nopeasti huonoon kuntoon. Sovet tuntuu pätevältä paikalta, mutta halvimmasta päästä se ei ole. Lääkkeet ja lääkärimaksut olivat yhteensä 87,50 euroa (lääkkeet tosin tästä yhteensä 50 senttiä :D), mikä oli minusta ihan siedettävä hinta, koska sain asiantuntevaa palvelua. Lääkärillä ooli itselläänkin ollut useita marsuja.
Mimmi oli oudossa tilanteessa tapansa mukaan lunkisti. Odotushuoneessakin se istui ihan tyynesti kissankopan kaltereissa kiinni ihmettelemässä uutta ympäristöä. Tutkimuksista Mimmi ei juuri perustanut, mutta onneksi ei päässyt sentään puremaan lääkäriä... Keuhkoista ei kuulunut mitään poikkeavaa, joten ehkä tulehdus on ylähengitysteissä. Saimme kuitenkin antibioottia viiden päivän kuurin. Antibiootin nimi on Fenoflox, mikä ei ole minulle ollenkaan tuttu nimi. Lääkettä tarvitsee antaa vain kerran päivässä, ja lääkitseminen on ollut yllättävän helppoa, vaikka antibiootti haisee mun mielestä karsealta.
Tänään Mimmi on jo ollut käytökseltään ihan oma itsensä, vaikka hengitys vähän vielä vinkuukin. Nyt vain sormet ristiin, ettei tule ripulia!

keskiviikko 27. elokuuta 2014

" Nyt tämä on kyllä just sopivan kokoinen tämä aitaus "

Niinpä. Vaan kuinkas sitten kävikään? Arvaatte varmaan, mitä tässä kuvassa tapahtuu..
Sorruin siis taas ostamaan Ikeasta uuden Lack-pöydän, jotta mahdun lisäämään velä 1 X 2 taikakuution lisäosan aitaukseen. Hintaa pöydällä on alle viisi euroa, joten ei se kauhean iso satsaus ole. Taikakuutioita mulla on enemmänkin kuin tarpeeksi koska aitauksen pohjamateriaalin olen vaihtanut jossain vaiheessa taikakuutioista kompostiaidoiksi.
Aion järjestää tälle puolelle lisää mökkejä marsuille, koska ne tykkäävät makoilla lähekkäin näiden koppien alla ryhmänä, mutta suojaisia paikkoja ei riitä kaikille. Osa tytöistä on kyllä nukkunut tyytyväisenä ihan "taivasalla", mutta ajattelin ettei virikkeiden lisääminen haittaakaan. Siirsin samalla toiseen mattopäätyyn kauan sitten tekemäni kolmion muotoisen riippumatoon, josta vastoin odotuksiani tuli heti suosittu. Aiemminkin riippumaton alla on makailtu, mutta nyt Akka tajusi heti, että sen päälle voi myös kiivetä. Tosin illalla nurkasta kuului tukahtuneita vastalauseita, kun se yritti kiivetä suoraan Tyllerön päälle, joka nukkui riipparin alla.

maanantai 25. elokuuta 2014

Mitä tähän voisi enää sanoa...

Selailin tänään kirpparilla vuoden 1992 Lemmikki-lehtiä ja niiden jyrsijäpalstaa. Saatoin hieman revetä.. Vastaus on ihan asiallinen, vaikka siinä onkin vanhentunutta tietoa (häkin koko, marsu ja kääpiökani yhdessä). No - lukekaa itse:


Tämä alla oleva marsujuttu oli myös ihan hauska. Muuten asiallinen, mitä nyt suola- ja kalkkikiviä suositellaan, ja marsun viriketarpeita aliarvioidaan ja marsua on ihan hyväksyttävää pitää yksin (oikeastaan kaverin hankkimista marsulle suositellaan vain huonoille omistajille, joilla ei ole aikaa pitää seuraa lemmikilleen). Enpä kyllä askorbiinihappoa myöskään laittaisi suoraan marsun suuhun. Saattaisi parin päivän päästä olla aika vaikea saada marsu avaamaan suutaan. Hauskin osuus oli kuitenkin suositus pestä marsu näyttelyihin ihan oikein shampoolla, jos sillä on ulkoloisia!


Myös tämä löytyi, mutta en ostanut tällä kertaa.

Pusuja ja putputusta - laumahierarkiaa karvaisten naisten tapaan

Pahoittelut pitkästä jaadijaadista, lukekoon ken kiinnostuu!

Joskus mä ihmettelen marsujen laumakäytöstä, siis ihan positiivisessa mielessä.Se on niin kiehtovaa!  Olisi hienoa lukea siitä tutkimuksia (saa vinkata jos joku tietää dokkareita tai kirjoja aiheesta!), ja ymmärtää paremmin mistä kaikessa on kyse. Yhdessä 70-luvun kirjassa, jota blogissakin olen siteerannut, väitettiin, että marsujen käytöstä ei ole välitetty tutkia luonnossa, koska niitä on niin paljon vangittuinakin. Eipä siinä toisaalta sen vangitun marsunkaan sielunelämää pahemmin oltu ymmärretty...

Mun nähdäkseni marsu ei ole mikään ruudinkeksijä, mutta lauma sen sijaan toimii marsumaisten monimutkaisten sääntöjen mukaan. Pääpiirteittäin kyllä ymmärrän laumatilanteita, mutta esimerkiksi ristiriidat ovat joskus hämmentäviä, koska minusta saman homman saisi hoidettua vähemmälläkin kalabaliikilla. Kun puhun riitatilanteista, puhun siis lähinnä sanasodista (ja äänekkäitä ne ovatkin), sillä meillä ei ole painitappeluita nähty kuin yksi, joka sekin oli hetkessä ohi. Tylleröä tosin on kerran purtu korvaan, samoin Mimmillä on korvassa pari lovea. En oikein usko niiden kuitenkaan tulleen varsinaisessa tappelussa, vaikka en ollutkaan tapauksia todistamassa. Tytöt tulevat oikein hyvin toimeen keskenään ja kaikki ovat esimerkiksi saaneet aina syödä rauhassa vierekkäin, vaikka ilmassa olisikin ollut kahnauksia.

Koska teen paljon etätöitä kotona sohvalta (ei järin ergonomista), näen marsujen tekemisiä monta tuntia päivässä. Tässä muutamia esimerkkejä itseäni pohdituttaneista ja huvittaneista marsun laumasielunelämän ominaispiirteistä:

Kuka väistää ketä ohitustilanteissa- ja kuinka kaukaa? Oman tulkintani mukaan ilmeisesti sitä kauempaa, mitä epäselvempi arvoasema siihen toiseen marsuun ja laumaan ylipäänsä nähden on. Kuka saa nuolla kenenkin korvia - ja protestoiko se toinen sitä vai meneekö autuaan näköisenä makuulle - vai ehkä molempia yhtä aika? Yleensä näyttäisi olevan niin, että laumassa ylempi nuolee alemman korvia, mutta poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Akka nuolee ihan kaikkien korvia. Minusta näyttäisi siltä, että kyseessä ei ole ainoastaan hellyyden osoitus vaan se liittyy jotenkin laumajärjestykseen, koska siinä on jotain arvoituksellisen rituaalinomaista..
Lähekkäin on mukava makoilla - mutta auta armias jos jonkun jalka koskettaa jonkun toisen masua ta takapuolta venyttäytyessä autuaampaan asentoon. Tosin yleensä jurputus kestää vain hetken ja sen jälkeen asetutaan taas mukaviin asentoihin. Samaan mökkiin haluavat kaikki, vaikka ihan samanlaisia on kaksi ja minun nähdäkseni se toinen on paremmalla paikalla kuin tämä suosittu. Ensi viikolla suosittu mökki on se tämän viikon vähemmän suosittu.
"Jurputi-jurputi-jurputi"

"Ai mitä? Ei me mitään tehty - ihan kiltisti oltiin."
Monesti tulee myös väärinkäsityksiä, tai siltä se mun mielestä näyttää. Esimerkiksi yksi marsu peruuttaa toista päin ja sitten molemmat ovat äkäisiä ja puolustavat itseään uskoen, että se toinen törmäsi tahallaan.Joskus laumakaveri on jahdattu nurkkaan, mistä se ei pääse enää mihinkään ja kiljuu alistuneesti, eikä silti luovuta takaa-ajosta ikään kuin uskottaisiin, että se toinen edelleen isottelee kun ei väisty. Tätä tapahtui lähinnä silloin kun (ilmeisesti) Tyllerö yritti kiivetä arvoasteikolla ylemmäksi. (On muuten säälittävää, kun marsu "pahoittaa mielensä", tai siis joutuu alistumaan. Olen vain pari kertaa nähnyt säälittävän kohtauksen kun pomotettu marsu pakenee mahdollisimman kauas ahdistelijasta pitäen ihan itkulta kuulostavaa ääntä ja jää surkean näköisenä siirtelemään painoa jalalta toiselle. Tiedän, että se kuuluu normaaliin laumakäytökseen, mutta surullisen näköistä se on silti.)

Mikä on marsujen laumajärjestys, ja kuinka tärkeä se on? Koskeeko se kaikkia lauman jäseniä? Olen tulkinnut niin, että Eukon ei tarvitse pitää kuria, vaikka se on johtaja, koska Akka, laumanjohtajan oikea käsi, pitää siitä huolen. Akka on (ilmeisesti) laumajärjestyksessä kakkonen. Se on aktiivisin kurinpitäjä.  Käsittäkseni itsepäinen Tyllerö on lauman numero kolme, ja lempeä Hupakko on nelonen. Mimmi häilyy jossakin sileiden blondien ylä- tai alapuolella. Laumajärjestys ei ole mun mielestä meidän lauamsta kovin helppo päätellä, koska kaikki saavat yhtä lailla syödä rauhassa, ja pystyvät halutessaan vaikkapa puolustamaan mieleistä makuupaikkaa ylempien valloitusyrityksiltä.

Kun Eukko ja Akka olivat ensin kahdestaan, Eukko oli mun mielestä selvästi johtaja, koska se kulki marsujunan kärjessä ja muutenkin järjestys vaikutti itsestään selvältä. En tiedä, voisiko marsujunasta päätellä suoraan arvojärjestyksen, mutta meillä melko harvoin kuljetaan viiden marsun junassa. Sitten Mimmi tuli kuvioihin, ja Eukko piti sille tiukkaa kuria, koska Mimmi oli kumman piittaamaton mitä tuli vanhempien kunnioittamiseen.. Mimmi nykyisin tuntuu itse asiassa olevan jotenkin laumahierarkian ulkopuolelle. Se ei yleensä kinaa mistään, eikä tunnu ymmärtävän muiden kinoja, vaan menee keskelle katsomaan silmät pyöreinä mistä oikein on kyse. Se lähtee marsujunastakin aina omille teilleen. Muut myös sietävät sitä paljon lähempänä itseään kuin muita. Se saa tehdä paljon sellaista, mistä muut jo saisivat tönäisyn kuonosta tai hampaista.

Kun Tyllerö ja Hupakko tulivat meille, ensin kaikki vanhemmat marsut kävivät nuolemassa niiden korvat ja silmät, ja tuntuivat ihastuneilta pikkumarsuihin. Kun pirpanat uskalsivat liikkua rohkeammin parin tunnin kuluttua, Akka otti kurinpitäjän roolin ja pitäytyi siinä seuraavan kuukauden-pari. Hupakko ja Tyllerö myös kiistelivät keskenään. Eukko ja Mimmi sen sijaan eivät olleet pienistä moksiskaan. Eukko, oman tulkintani mukaan siis lauman johtaja, usein muutenkin jättää menemättä kiihkeimpiin tilanteisiin esimerkiksi kiistelemään parhaista makupaloista tai mökeistä, ikään kuin pelkäisi joutuvansa alakynteen. Silti se saa rauhassa yleensä tahtonsa läpi pitämättä siitä suurempaa meteliä kun tulee paikalle hetken kuluttua suurimman kiihkon laannuttua. Yleensä Eukko on jopa nykyisin viimeinen tuoreruokalautasella.

lauantai 23. elokuuta 2014

Imuri-ihastus

Hieman ei-maksettua mainosta: Unohdin raportoida uudesta rikkaimuristani (huippumielenkiintoista, tiedetään, mutta rikkaimuri on mulle tärkeä!), joka on tosi hyvä! 

Kyseessä on tämä Electroluxin imuri. Sen käyttöajaksi ilmoitetaan 14 minuuttia, mutta olen kyllä imuroinut sillä 30 minuuttia putkeen, enkä kertaakaan ole saanut imutehoa edes hiipumaan. Hmmm.. Suurempi laitteen kahdesta imutehosta on joskus vähän turhankin tehokas ja äänekäs marsuaitaukseen, sillä pyyhkeet tarttuvat imuriin kiinni, mutta sillä saa ainakin kaikki karvat ja pölyt pois matoilta. Latausaika on muihin saman sarjan malleihin verrattuna yli puolet lyhyempi, vain 4 tuntia. Hyvää imurissa on myös sen rakenne verrattuna vanhaan Electroluxiin. Vanha imuri tukkeutui heti, jos sillä imuroi pidempiä heinänpätkiä, mutta uudessa putki on tarpeeksi pitkä. Ennen aitauksen imurointi kesti 10 minuuttia, nykyisin pari-kolme. Hintaa rikkaimurilla on 109 euroa, mikä on enemmän kuin tavallisella imurillani, mutta koska käytän tätä joka päivä, ja se säästää aikaa ja vaivaa, se ei ole mielestäni liioiteltua. Kuten kai kaikilla elektronisilla aparaateilla, tälläkin on 24 kuukauden takuu.
Kaikille, jolla on samantyyppinen mattosysteemi käytössä kuin mulla, voin lämpimästi suositella tätä imuria!
Rikkaimuri luonnollisessa elinympäristössään marsumattojen takana piilossa.

torstai 21. elokuuta 2014

Mimmi-reppana...

Mimmi saa kestää kaikenlaista, joka ei sovi hänen arvolleen. Pahinta on kynsienleikkuu. En ole ikinä leikannut suoneen yhtään kynttä Mimmiltä, en tietääkseni hermoonkaan, mutta silti se on kehittänyt todella diivamaisen tavan kirkaista käheästi aina, kun kuulee kynsisaksien terien napsahtavan kiinni toisiinsa. On tosin ihan sama napsahtavatko ne ilmassa, kynnen vieressä vai leikataanko kynttä ihan oikeasti... Se järsii ja nyppii hampaillaan hihaa, mutta ei onneksi pure mua. Mimmi saattaa nykäistä jalkaansa h-hetkellä, ja se kirkuminen saa aina hien kihoamaan ylähuulelle.

Tämä seuraava kuvasarja todistaa kynsienleikkuun sijaan korvien puhdistamista, joka on myös aika korkealla inhokkilistalla. Mimmihän vihaa ylipäätään kaikkia aktiviteetteja, joissa sen selkään, mahaan tai takapuoleen tarvitsee koskea. On siitä vanhemmiten tullut paljon suvaitsevampi kyllä. Pikku-pippuri se on silti! Jotkin kuvat näyttävät vähän ronskeilta, mutta vakuutan, että olin tosi hellävarainen! Poikaystäväni otti kuvat kun testasi meidän kameran uutta pannukakkulinssiä. Saa nähdä opinko mäkin käyttämään tuota kameraa vihdoinkin nyt kun siinä on linssi, joka soveltuu marsujen kuvaamiseen.

"Nnnngh!"

"Joko loppui?"

"Voitko pelastaa mut?"

"Eiiiii"

"Ääh"
Myrtynyt possu-parka. <3
P.S. Luin tänään Hesarista possureseptijuttua, jossa otsikkona oli "Possu kaipaa rasvatakkia". Jostain syystä se nauratti kovasti... Tosin Mimmi ja Akka kaipaisivat jonkinlaista rasvatakkia, tai siis enemmän lihaa luiden ympärille. Siksi aion aloittaa Duracell-pupuille lihotuskuurin. Siitä lisää myöhemmin..