lauantai 4. lokakuuta 2014

Terve Mimmi ja törppö Tyllerö

Mimmin antibioottikuuri loppui viisi päivää sitten eikä tukkoisuus ole tullut takaisin, joten ilmeisesti antibiootit tehosivat tällä kertaa hyvin. Ensimmäisenä päivänä toista antibioottikuuria huomasin (onneksi), että antibioottia oli vahingossa laitettu ruiskuihin tupla-annos, ja ehdin korjata annostuksen ennen kuin siitä koitui harmia. Toivotaan ettei hengitystietulehdus nyt uusi. Lääkärin papereissa luki näin: "Valitettavasti aiheuttajabakteeria saadaan harvoin eliminoitua kokonaan. Marsulle saattaa jäädä bakteeri hengitysteihin ja Mimmistä saattaa tulla oireeton kantaja." Olisi ehkä pitänyt kysyä tuosta kohdasta tarkennusta, koska en ihan tajua, mitä valitettavaa olisi oireettomuudessa :). Ilmeisesti se tarkoittaa sitä, että sama tulehdus voi uusia, jos yleistila heikkenee?
Lääkitseminen oli suht helppoa, koska annettava lääkemäärä oli niin pieni, mutta Mimmi oli aika taitava huitomaan etutassuillaan ruiskua pois. Kerran se sai jopa sen lentämään metrin päähän sohvasta. Melko hyvä saavutus alle kilon painoiselta tyypiltä.

No, Mimmi voi joka tapauksessa hyvin nyt, ja on saanut lähes 100 grammaa lisää massaa. Pellettiä on ollut runsaammin tarjolla sairauden ajan, koska Mimmi söi vähän nihkeämmin heinää... En ole uskaltanut punnita vielä muita, sillä hirvittää mitä vaaka sanoo dumbo-Tylleröstä. Mun on kyllä toisinaan vähän vaikea arvioida marsun massaa, en siis aina ole ihan varma onko Tyllerö vaan lihaksikas fitnessneito vai minivirtahepo. Se vaan on niin paljon isompi kuin kukaan abyista, että on vaikea verrata sitä niihin.

Marsut on olleet muuten ihan villeinä muutaman pävän ajan. Ne ovat leikkineet tavallista enemmän, mutta myös ärsyttäneet toisiaan tavallista enemmän. Erityisesti Tyllerö on ollut sotajalalla. Se mennä huristelee komean matalalta niskakarvat pörhössä, silmät itserakkaasti puoliummessa ja yrittää kiivetä Mimmin selkään. Akka joutuu välillä menemään niiden väliin, jos niiden painikehä sattuu sen nukkumakopin viereen. Kuitenkin sotapossut yrittävät nukkua samassa kasassa, vaikka toisen naama alkaa ärsyttää parin minuutin kuluttua.

Nyt pitänee ottaa härkää sarvista ja punnita possut ja leikata samalla niiden petolintukynnet.
Viatonta esittävä Tyllerö ja croissant-poseeraus

2 kommenttia:

  1. Croissant-poseeraus! Ihan uusi termi, mutta on äärimmäisen kuvaava. :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, eikö vaan kun värikin on ihan oikea :D

      Poista