Hyvää pääsiäistä 2016!

Tämän vuoden pääsiäiskuvassa on tietysti pääsiäis-Tipu, joka kuoriutuu munasta! Hölmönä hekottelin omalle oivallukselleni, kun löytyi vielä tuo muna valmiiksi kotoa. Tipu-papana ei oikein arvostanut kuvausta, kuten ilmeestä ehkä voi päätellä, mutta pysyi kiltisti paikallaan minuutin, että saatiin kuvat napsittua (Jimmy oli kuvaaja, minä kuvausjärjestäjä ja visualisti). On se vaan lutunen <3

Tulin toivottamaan hyvää pääsiäistä näin jo etukäteen, koska lähipäivinä voi olla sen verran kiirus, että en koneen ääreen ehdi. Syökää siis paljon suklaata, ja tarjoilkaa marsuille pääsiäisohraa!

Hupakon ja Tyllerön sterilisaatiot

Ei ole oikein ollut inspistä kirjoitella mitään tyttöjen leikkauksesta ennen tätä, mutta nyt näyttää siltä, että vaikeudet olisivat takanapäin *koputan puuta*. Tässäpä siis sairaskertomusta Hupakon ja Tyllerön munasarjakystaleikkauksista, jospa jollekulle samojen asioiden kanssa tekemisisä olevalle tästä olisi apua. Kaikki sujui yllättävän hyvin - olin henkisesti valmistautunut paljon pahempaan.

Leikkauspäivä

Hupakko ja Tyllerö sterkattiin Espoossa eläinlääkärikeskus Arkissa viime maanantaina 14.3. Leikkaava lääkäri oli Maarit Koivisto. Koska emme olleet käyneet Arkissa tyttöjen kanssa aikaisemmin, tehtiin aluksi perustarkastus, jossa arvioitiin leikkauskelpoisuus. Hupakon vasemman puolen imusolmukkeen leuan alta olivat turvoksissa, mutta mitään häikkää ei muuten löytynyt. Pieneksi järkytyksekseni lääkäri sanoi, että molemmat tytöt ovat ylipainoisia. Olin luullut, että Tyllerö on suhteellisen normaalipainoinen, mutta kuulemma siinäkin on ekstraa. Hupakon ylikuorma ei sen sijaan yllättänyt. Ennen leikkausta työillä oli reipas 100 grammaa painoeroa, Hupakko painoi 1400g ja Tyllerö 1280g. Ylipaino on tietysti anestesian kannalta riski, mutta lääkäri sanoi, että voi silti suositella tapauksessamme leikkausta, koska sydän ja keuhkot tuntuivat olevan kunnossa.

Sain olla läsnä, kun Tyllerö rauhoitettiin ja mahasta ajeltiin karvat operaatiota varten. Hupakko leikattiin Tyllerön jälkeen, joten sen valmisteluja en nähnyt. Sain hakea tytöt neljän tunnin kuluttua siitä, kun jätin ne klinikalle. Lääkäri sanoi leikkauksen kestävän alku- ja loppuvalmisteluineen noin tunnin per marsu, ja sen jälkeen ne saivat heräillä rauhassa klinikalla pari tuntia. Väliajan sain kulumaan käymällä tanssitunnilla ja tekemällä illallista. Koska tiesin, että marsujen leikkaukset eivät aina suju ilman komplikaatioita, tietysti jännitti aika tavalla pullukkaparkojen puolesta.

Soitin vielä klinikalle ennen hakua, josta he onneksi kertoivat leikkauksen ja heräilyn sujuneen hyvin, mutta että marsut tulevat olemaan melko omituisia, kun haen ne, sillä niille oli annettu opiaattipohjaista kipulääkettä, johon eri yksilöt reagoivat eri tavoin. Tylleröön ja Hupakkoon opiaatti vaikutti selkeästi voimakkaasti, niin monta kertaa ja painokkaasti kuulin hakureissulla  hoitohenkilökunnalta, että ne ovat "ihan kännissä". Hoitaja näytti tyttöjä minulle ennen boksiin pistämistä ja kieltämättä ne olivatkin aina pilvessä. Silmät olivat ihan auki, mutta ketään ei tainnut siellä takana olla oikein kotona.. Hieman pelottavia zombeja siis. Minulle sanottiin, ettei tyttöjä saa yön aikana tukiruokkia, vaikkeivät ne alkaisi vielä syödä, koka mömmöä voisi mennä hengitysteihin, kun refleksit eivät toimi kunnolla. Se olikin ihan selvää, kun tyttöjä katsoi.

Leikkauksessa kummankin tytön kaikki lisääntymiselimet poistettiin. Kohdut olivat siistit, vaikka tämän ikäisillä yleensä löytyy jotain kasvannaista kohdusta kuulemma.
Hupakon leikkaus oli ollut Tylleröä vaativampi, koska oikea kysta oli niin iso. Lääkäri oli joutunut tyhjentelemään sitä pariin otteeseen ennen kuin sai sen ulos noin kolmen sentin leikkaushaavasta. Onneksi haavaa ei tarvinnut suurentaa tennispallon kokoisen kystan takia. Ikävä kyllä Hupakon leikkauksessa osoittautui, että sillä on rasvamaksa. Maksa oli "pulpahtanut pintaan" vatsaa avattaessa, kun sen kuuluisi pysyä näkymättömissä muiden elinten takana. Maksassa oli myös rasvamaksaisuuden tunnusmerkki piparakkumainen röpelöinen reuna. Eli toisin sanoen Hupakko olisi hyvä saada laihtumaan. Voi olla taistelun ja kikkailun takana, mutta toivottavasti onnistuu.

Leikkauksessa Tylleröstä lähti noin 50 grammaa ja Hupakosta 150 grammaa.

Kun kotona avasin boksin, Hupakon karvat olivat Tyllerön silmässä, mutta silmä oli siitä huolimatta apposen auki. Asettelin tytöt vierekkäin, jotta ne lämmittäisivät toisiaan, sillä herämisvaiheessa marsuille tulee helposti alilämpöä. Olin valmistellut taikakuutioilla erotetun alueen tytöille, jotta ne saisivat rauhassa toipua erillään muusta laumasta, sillä marsulauma helposti syrjii sekä kiusaa heikkoja ja sairaita. Pohjana sairaalahäkissä on pyyhkeitä, jotka vaihdan päivittäin sekä koppien alla pikkupyyhkeet, jotka vaihdan pari kertaa päivässä. Näkö-, kuulo- ja hajuyhteys kuihin kuitenkin säilyy.

Näytti siltä, että vieressä räjähtävä pommikaan ei saisi tyttösiä pois laalaa-landista, joten yllätyi kovasti, kun heinän rapina sai Hupakon jollakin ihmeellisellä muuvsilla olemaan yhtäkkiä puolittain ulkona kissankopasta. Oli aika hellyttävää, että jopa siinä kunnossa heinä sai marsun liikkeelle. Jalat eivät kuitenkaan pitemmälle kantaneet, joten siirsin Hupakon koppiin heräilemään kunnolla, jotta kopan reuna ei painaisi leikkaushaavaa. Koppaan mukaan laitetussa tuoreruoassa oli yksittäisiä hampaanjälkiä, mutta tytöt eivät varsinaisesti olleet saaneet mitään syötyä. Pidin kiinnostusta ruokaa kohtaan kuitenkin positiivisena merkkinä. Leikkausiltana Hupakko alkoi toipua nopeammin kuin Tyllerö ja toikkaroi huteroilla jaloillaan hieman ympäriinsä. Tyllerö oli kopassa, kunnes yhtäkkiä pelästyi ja loikkasi sieltä ulos, mistä minäkin tietysti pelästyin, mutta taidettiin selvitä säikähdyksellä. Syömistä en nähnyt ennen kuin menin nukkumaan.

1. päivä leikkauksen jälkeen

Heräsin aamuyöllä puoli kuuden aikaan ja kävin istuskelemassa sohvalla yrittäen tihrustaa samalla söisivätkö tytöt jotakin. Ilokseni näinkin, että ne söivät hiemn pellettiä ja heinää. Sen voimalla sain nukuttua vielä pari tuntia. Aamulla sairaalahäkissä oli muutama hassu papana ja hieman pissaa. Pelottavan siistiä kuitenkin. Olin lukenut, että papanoita pitäisi alkaa kuulua vimeistään 12 tunnin kuluttua leikkauksesta, joten sikäli varmaankin ihan normaalia. Tytöt oli nesteytetty leikkauksen yhteydessä, mutta etenkin nestetasapainoa kehotettiin tarkkailemaan, ja tukiruokkimaan tarvittaessa. Näytti edelleen, että Hupakko oli hieman Tylleröä edellä toipumisessa. Sen kopin alla oli enemmän papanoita ja se vaikutti hieman vähemmän apaattiselta. Tytöt olivat kuitenkin melko surkeissa fiiliksissä koko päivän nököttäen karvat pörhöllään kopeissaan huolimatta kipulääkkeestä, jota ensimmäiset kolme päivää annettiin kaksi kertaa päivässä. Lisäksi sain mukaan Primperania, joka lisää suoliston liikettä, jos marsut syövät vähän. Kumpikaan ei myöskään juonut ja tuoreet maistuivat huonosti, joten juotin tyttäjä hieman ruiskulla. Tylleröä myös tukiruokin, sillä sen paino oli laskussa.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen päivä oli vähän hankala etenkin omistajalle, koska samaistuin niin voimakkaasti marsujen huonoon fiilikseen. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta mulla ei itsellänikään ollut ruokahalua koko päivänä. Eniten huolta aiheutti se, että en täysin varma voinut olla siitä, mikä on normaalia, koska kokemusta leikkauksista mulla ei juuri ole (Timppa kastroitiin vuonna 2002, mutta en siitä muista muuta kuin tikkireaktion...). Soitin toisena päivänä Arkkiin ja kysyin heiltä juomattomuudesta, mutta hoitaja ei oikein tiennyt ja varasi vain ajan lääkärille, mutta päätin perua sen, koska en vastaleikattuja marsuja halunnut stressata lääkärireissulla, kun kuitenkin itse pystyin niitä juottamaan.

Leikkaushaavat sentään olivat oikein siistit vailla merkkiäkään tulehduksesta, vaikka Tyllerölle olikin kehittynyt pieni mustelma haavan viereen.

2. päivä

Tyttöjen olemus oli jo huomattavasti pirteämpi ja syöminen hieman parempaa, vaikka ruokin edelleen Tylleröä. Valitettavasti Hupakko alkoi yhtäkkiä tylyttää Tylleröä ihan kympillä. Se oli iso yllätys, koska Hupakko on ollut aina tosi tossukka ja Tyllerö taas huomattavasti päällekäyvempi. Luulen, että kyse oli siitä, että Hupakko huomasi mahdollisuutensa muuttaa laumajärjestystä nyt kun Tyllerö oli heikoilla, koska se ei toipunut ihan yhtä hyvin kuin Hupakko. Hupakko jahtasi Tylleröä ja välillä piti sitä nurkassa pitkiäkin aikoja. Haavoja ei tullut, mutta Tyllerö oli selvästi varuillaan koko ajan ja pakeni heti, kun Hupakko tuli näköpiiriin. Päätin, että parasta on erottaa ne toisistaan toipumisen ajaksi. Henkinen stressi ei varmasti vaikuttanut kumpaankaan hyvällä tavalla, kun elimistökin oli samaan aikaan stressissä.

3. päivä 

Kolmantena päivänä kummankin paino oli yhtäkkiä sukeltanut, kun punnitsin ne aamulla. Näin jälkikäteen ajateltuna luulen sen johtuvan siitä, että annoin iltaisin tuoreruokaa ja pitkin päivää vielä kurkkua juomattomuuden takia, ja punnitsin marsut vielä sen jälkeen. Tämä oli virhe, koska ruoasta tullut neste näkyi vaa-alla, ja oli tietysti aamuun mennessä poistunut, mikä näkyi painon merkittävänä laskuna. Tästä huolestuneena tukiruokin tyttöjä. Juomapulloihin ei edelleenkään oltu koskettu. Luulen, että kolmantena päivänä saattoi myös lähteä turvotusta, joka oli tullut leikkauksen yhteydessä, mikä myös näkyi painon laskuna.

Nyt jälkikäteen ajattelen, että huoli nestetasapainosta oli turha. Tein ensimmäisten päivien ajan molemmille monta kertaa nipistystestin niskanahasta, joka palautui ihan hienosti ja silmätkin näyttivät nomaaleilta ja kirkkailta. Sen lisäksi papanat olivat ihan jo normaalin näköisiä, mikä ehkä on paras indikaattori nestetasapainosta. Kuivuneen marsun papana on ensin pientä ja pisaran muotoista ja tilan pahentuessa vaalean sammaksen peitossa. Mutta muut marsut ramppasivat jatkuvasti juomapulloilla, kun taas Tyllerö ja Hupakko eivät koskeneetkaan veteen. Luulen, että ne eivät kokeneet tarvetta juoda vettä, koska söivät kurkkua ja olin juottanut niitä ruiskulla.

4. - 6. päivä

Neljäntenä päivänä asiat alkoivat mennä normaalimpaan suuntaan. Juomapulloista oli juotu ja tuoreruoat syöty kokonaan. Sairaalahäkeissä oli paljon papanaa ja märkiä kohtia ja heinäkasat pienentyivät hyvää tahtia. Punnitsin marsut ainoastaan kerran päivässä, aamuisin, koska koin sen luotettavimmaksi tavaksi nyt kun oli kuitenkin selvää, että molemmat söivät melko hyvin.

7. päivä (tänään 21.3.)

Koska painot ovat normalisoituneet ja tytöt vaikuttivat muutenkin pirteiltä ja haavat paranivat hyvin, päätin yhdistää lauman. Tällä kertaa tein sen lattia-aitauksessa, koska koin, että ei-kenenkään-maalle voisi olla tarvetta. Perinteisesti homma alkoi niin, että kaikki olivat kiltisti ja ainakin näennäisesti täysin sovussa. Reilun tunnin kuluttua alkoivat valtapelit, säksätykset ja uhlkailut, jotka eivät kuitenkaan kestäneet tällä kertaa edes tuntia.  Näyttäisi, että Tyllerö yritti edelleen haastaa Eukkoa, mutta pupu meni pöksyyn. Lisäksi Hupakko kävi vähän huudattamassa Tylleröä ja Mimmi oli kaikkien tiellä. Pimu myös hieman uhosi Tipulle. Tällä hetkellä aitauksessa näyttää tosi rauhalliselta, ja sekä Hupakko, että Tyllerö käyvät innoissaan tutulla juomapullolla :). Saapa nähdä miten tilanne kehittyy.

Tyllerön leikkaushaavaa pitää tarkkailla, koska alussa olleen mustelman tilalle on tullut kolmannen päivän aikana turvotusta, jonka pitäisi lakea viimeistään viikon päästä.
Tässä vielä tänään otetut kuvat tyttöjen vatsoista leikkaushaavoineen:

Tyllerö

Turvotusta ei tässä kuvassa juuri näy, mutta tunnustelemalla sen huomaa. Tyllerön haavasta on jo haavaliima lähtenyt päältä. Tikit ovat itsestäänsulavat ja ne ovat sisäpuolella.

Hupakko

Hupakon haavassa on vielä haavaliima päällä, joten arpi ei ole niin selkeä kuin Tylleröllä.

Kevät keikkuen tulevi

Palasin Japanista muutama päivä sitten ja aikaerorasitus vielä vähän vaivaa. Marsut oli ihana nähdä, vaikka sain puhelimessakin kuikutusterveisiä reissun päältä. Mimmi antoi tervetuliaisiksi pusuja monta minuuttia <3.

Jimmy oli hoitanut marsuja hyvin, mutta kynsiä hän ei uskalla leikata, joten sen tein ensi töikseni. Voi Pimu, mikä draamakuningatar susta on tullut! Tipu sen sijaan antoi oikein nätisti sekä putsata korvat että leikata kynnet. Tipu-papana on saanut kivasti massaa ja kokoa lisää poissa ollessani. Mimmi ”mysteerivaivojen kuningatar” tarjoili tällä kertaa korvastaan erittäin omituisen ”suikaleen” likaa, ja lisäksi sen etuvarpaassa on jälleen kummallinen kupla, joka viimeksi katosi parissa päivässä. Hupakon ja Tyllerön rasvarauhaset pitää pestä tänään. Laitoin niihin eilen öljyä liottamaan vahaa.

Eukko on vähäsen reppana huonon ihonsa kanssa. Koska sitä ei ole vähään aikaan harjailtu tai sormin harottu turkkia, iho oli melkoisen kökköhilseinen. Tassut olivat rasvauksen tarpeessa. Peppu oli myös vähän pissainen ja takajalan viereen on ilmestynyt karvaton laikku. Luulen, että se on ehkä nyppinyt itse karvat, koska vieressä oli pieni pissarasta, jota en edes pesemällä saanut aukeamaan. Jouduin parturoimaan karvan lyhyeksi ympäriltä. Pitää katsella tarkemmin, että makuupaikat pysyvät puhtaina. Eukko on niin kiintynyt loikoiluun, että luulen tämän johtuvan siitä.

Lisäksi Eukko kerta kaikkiaan i n h o a a kaikkea harjaamisen kaltaistakin. Se pissasi mun syliin ja papanoi 25 papanaa kymmenessä minuutissa O_________o. Raukka on varma, että harjaaminen päättyy elävältä syömiseen tai jotain. Ehkä ihoa myös aristaa, kun hilseinen karva hautoo siitä. Noh, pakko se nyt on kumminkin taas ottaa muutaman kerran viikossa aikatauluun, koska tuntuu, että se on parhaiten toimiva konsti. Samalla voin rasvata tassut. Eukon paino on hieman noussut, mutta lihasta on kyllä kadonnut. Sen kylkiluut tuntuvat jonkin verran. Karva on myös ohentunut. Muuten Eukkolainen on virkeä ja syö hyvällä halulla, joten uskon, että nämä ovat oireita vanhenemisesta kunnes toisin todistetaan. Pidän senioria tästä eteenpäin tarkemmin silmällä.

Tein ennen Japaniin lähtöä päätöksen, että leikkautan Hupakon ja Tyllerön munasarjakystat eli sterkkaan ne. Leikkaus on jo nyt maanantaina 14.3. Päätös johtuu siitä, että Hupakko on paisunut paljon lyhyessä ajassa ja sen on vaikea jo liikkua, ja Tyllerön kiima on jälleen päällä. Ainoa pysyvä ratkaisu kystiin on valitettavasti leikkaus. Leikkauksessa on toki riski, ja maanantaina on tietysti ennen leikkausta konsultaatio. Toivon, etteivät Hupakon kystat ole liian suuret leikattaviksi. Halusin leikkauttaa tytöt yhtä aikaa, jotta joudun vain kerran hoitamaan leikkauksen toipilasvaiheen, joka saattaa olla hankalakin. Lisäksi tytöt saavat toisistaan seuraa toipumisvaiheessa, kun ne pitää erottaa muista. Toivon ainakin, että ne saa pitää yhdessä, koska Tyllerö ei oikein kestä olla erotettuna muista.

Olen itse aika pessimistinen marsujen leikkausten suhteen, enkä ryhdy tähän mielelläni, mutta tuntuu, että ainoastaan leikkauksella voin parantaa tyttöjen elämänlaatua. Pidän tätä siis oikeana päätöksenä, vaikka olen tietoinen siitä, että leikkaus ei ole ehkä täysin välttämätön. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää milloin puhkeavat, mikä olisi kohtalokasta marsuille joka tapauksessa.

Pessimistinen minä ajattelee optimistisesti, että jos tässä käy huonosti, niin olen kuitenkin antanut leikkaavalle lääkärille arvokkaita kokemuksia, jotka hyödyttävät tulevaisuudessa muita marsuja. Tosin lääkäri on erittäin kokenut näissä leikkauksissa, mutta Suomessa ei taideta naarasmarsuja kovinkaan paljon leikata ylipäätään verrattuna joihinkin muihin maihin. Joten peukut siis pystyyn, että kaikki sujuu mahdollisimman hyvin! On siis erittäin mahdollista, että kaikki sujuu hyvin, mutta yritän henkisesti varautua vastoinkäymisiin, jotta en sitten heti murru, jos joudumme vaikeuksiin.

Kuvia ja japanomaniaa

Tämä tyttö lähtee huomenna Japaniin pariksi viikoksi! Juhuu, tätä on odotettu <3! Marsu taitaa olla japaniksi morymotto, oikein hyvä sana mielestäni. Kyseessä on keikkareissu, muuten varmasti kävisin jossain eläintarhassa katsomassa marsujen ruokinta-aikaa, oon katsonut söpöjä videoita semmoisista. Hieman on vielä pakkaamiset kesken, mutta ei pahasti. Koska päähän nyt ei mahdu paljon kummempaa kuin surinaa, lopetan löpinät ja laitan muutamia suht tuoreita kuvia iloksenne. Tavataan taas maliskuun puolella!

Jälleen asiaa kuivikkeesta ja heinästä

Kävin työn puolesta pari viikkoa sitten Vuosaaressa, ja käväisin nopeasti eläinliikkeessä kaupassa käynnin yhteydessä. Punaisesta pallosta ilokseni löysin monta säkkiä Puron syysheinää, ja syöksyinkin suu vaahdossa heti hamstraamaan neljä kahden kilon säkkiä. Myyjä oli vähän hämmentynyt ja tiedusteli onko mulla hevonen. Sanoin, että melkein ;).

 Lemmikkiexpressin syysheinä loppui sopivasti samoihin aikoin, mutta ehdin hetken vertailla laatuja. Täytyy sanoa, että Puron syysheinä on kyllä näistä kahdesta kirkas voittaja. Oli pitkään tuntunut, ettei tuo vanha heinä kulu millään, ja nyt heinäseimet pitää täyttää joka aamu, koska marsut oikein ahmivat Puron heinää. Olen siis tyytyväinen. Luulen, että mun pitää alkaa käydä kerran kuussa hakemassa neljä säkkiä jostain kauempaa. Näyttäisi, että heinämenekki meillä on suunnilleen kaksi kiloa 6-7 päivässä. Kunpa tuota heinää vaan saisi lähempää, mutta ei se varmaan hirveän paha ole kerran kuussa lähteä kauemmaskaan.

Uutta kuivikerintamalla on, että saan vihdoin kokeilla hamppukuiviketta. Pitkään on kiinnostanut kokeilla, mutta en ole saanut aikaiseksi. En tiedä muistanko nyt väärin, että jossain vaiheessa ei ollut mahdollista tilata suoraan Hamppukaupasta pienempiä määriä hamppupaaleja, vaan ainoa vaihtoehto oli nouto tai sitten toimitus oli sen verran kallista, ettei tullut kokeiltua. Nyt tilasin kolme paalia, ja toimituskulut siihen päälle olivat suunnilleen neljännen paalin verran lisää hintaa. Jos hampun kulutus on samaa luokkaa kuin purun, niin pidän hintaa kohtuullisena, sillä tällä määrällä mentäisiin kolme seuraavaa kuukautta, eli kuluja tulisi 20€/ kk kuivikkeesta. Toimituksessa oli vähän ongelmia, mutta Hamppukauppa toimi hyvin, kun kerroin heille tilanteesta.

Kannustimena kuivikekokeiluun on Eukon tassujen tilanne. Sen takatassut ovat olleet nyt huonossa kunnossa. Iho punoittaa ja on alkanut jopa vähän kuoriutua tassunpohjista. Olen rasvaillut tassuja, ja se auttaa kyllä, mutta ajattelin kuivikkeen vaihdon vähemmän kuivattavaan mahdollisesti auttavan enemmän. Katsotaan.

Lisäksi Laatulastu, jota meillä on edelleen vähän jäljellä, ei ole mielestäni paras mahdollinen kuivike. Hassua sinänsä, koska kuvittelin aina halunneeni juuri Laatulastun tapaisen kuivikkeen! Laatulastu ei pölyä kovin paljon ja on siistiä käyttää - tosin hamppu pölyää vielä paljon vähemmän. Mutta koska lastut ovat isoja, ne eivät olekaan erityisen imukykyisiä ja hajua tulee jonkin verran enemmän ja nopeammin kuin purussa. Isot raskaat lastut litistyvät helposti kovksi ja märäksi alustaksi, ja olen käyttänyt lastun päällä paljon heinää pitämään marsujen tassut kuivina ja puhtaina. Nyt sekoittelen loput lastut hamppuun.

Hamppu vaikuttaa näin yhden käyttökerran jälkeen aika hyvältä! Nyt on viides päivä menossa, ja aion juuri siivota, mutta haju ei ole vielä ollenkaan paha. Laatulastu haisisi tässä vaiheessa voimakkaasti jo toista päivää pissalta.

Hampun ominaishaju on hauskan multainen, muistuttaa kasvihuonetta. Hajun tuntee tosin vain, jos tunkee nenän aivan kiinni kuivikkeeseen, eli se haisee selvästi vähemmän kuin puru. Purun hajusta tosin ihan tykkäsin, mutta välillä purussa oli turhan voimakas tärpätin haju, joka ei ollut niin kiva varmaan marsuillekaan. Hamppu ei pölise, ja harmahtava vaalea värikin on ihan kiva. Käsituntuma hampussa on vähemmän kuivattava kuin purussa, se vaikuttaa jopa vähän kosteuttavalta. Saa nähdä millainen imukyky on, sen näkee nyt siivouksen yhteydessä.

Hyvää ystävänpäivää!

"Kuiii"-nka lauma syntyy?

"Miksi puhut vaan siitä papanasta, huomioi nyt minuakin!"

Pikkumarsu Tipu-Papana on nyt kotiutunut hienosti. Tällä kertaa laumaantuminen kesti suunnilleen kuusi päivää uuden tulokkaan saapumisesta. Tunnistan tässä prosessissa joitain samoja vaiheita kuin edellisissäkin uuden lauman jäsenen kotiuttamisissa.

Ajattelin vähän eritellä omia aatoksiani jälleen marsun laumasielunelämästä (tuli tästä aasinsiltana mieleen, että meidän yrityksellä, joka sattuu olemaan myös bändi on ryhmähenkivakuutus. Naurattaa aina kun se saapuu..). Siitäkin syystä, että meidän lauma on naisjohtoinen ja -valtainen, ei samat jutut varmaankaan päde urosten johtamiin sekalaumoihin (tai en mä tiedä, ehkä naaraskin voi olla johtajana sekalaumassa?) tai uroslaumoihin, Ja kaikkein eniten varmaankin vaikuttavat laumaantumisprosessiin laumanjäsenten persoonat ja temperamentit, eli kaikki laumat ovat erilaisia. Olisi kiva tietää millaisia laumanmuodostuskokemuksia muilla on! Sujuuko aina hyvin vai vaihteleeko prosessi paljon?

"Katso nyt, osaan hienoja juttuja"

Näin kotiutuminen tällä kertaa eteni:
Laitoin Tipun puhdistettuun häkkiin aidalla erotettuna siksi aikaa, kun kävimme syömässä ulkona. Näin se sai hetken aikaa hengähtää pitkän matkustuspäivän jälkeen ennen muiden kohtaamista. Illalla päästin kaikki samaan tilaan. Tipu oli arka aluksi, ja siirtyi pois tieltä jonkun lähestyessä. Kaikki kävivät kuitenkin nuolemassa sen korvat, mutta jättivät sen muuten aika lailla huomiotta. Vähän kuin eivät olisi hoksanneetkaan, että joku uusi on tullut taloon. Tipu pysytteli poissa isojen possujen tieltä sen illan, mutta seurasin, että se uskalsi käydä syömässä ja juomassa. Ensimmäiset kuikutukset ja höpötyksetkin kuulin heti ekana iltana.

Toisena päivänä jatkui muuten sama kaava, mutta Tipu sai muissa hämmennystä aikaan säpsähtelemällä uusia ääniä ja muita outoksia ja singahtelemalla äkkiarvaamatta jonkun edestä tai takaa törmäillen matameihin matkallaan. Yleensä syyllinen ehti salamana jo paeta paikalta, kun iso possu nosti närkästyneenä nenänsä heinästä katsoakseen, kuka oli "hyökkäyksen" takana, ja yleensä näki vain jonkun vanhan laumakaverin, jonka kanssa alkoi ankara suukopu rauhaa ja yksityisyyttä loukkaavasta tunkeilusta. Eli toisena päivänä Tipunen sai olla rauhassa, mutta muut selvittelivät välejään uhoten ja naksutellen. Varmaan se myös kuuluu asiaan, että muiden pitää selvittää arvojärjestys uudestaan, kun laumatilanne muuttuu. Ainoastaan Eukko sai olla rauhassa. Tulkitsen sen johtuvan sen johtajan asemasta, joka ei ole horjuvaa sorttia.

"Näin se papana ei ainakaan osaa tehdä."

Kolmatena päivänä Tipu alkoi saada kyytiä Pimulta ja Mimmiltä sekä jonkin verran Tylleröltä. Ehkä siksi, että Pimu ja Mimmi ovat laumajärjestyksen hännillä, niiden pitää näyttää uudelle tulokkaalle, mistä kana pissii. Hupakko ei yleensä osallistu kiistoihin, ja Tyllerökin näpäytti Tipua vain jos se oli sen tiellä. Pimun näin jahtaavan Tipua pariin otteesseen aggressiivisen oloisesti ja nappaavan kerran sen pyllykarvoja suullisen voiton merkiksi. Mimmi taas ei antanut Tipun syödä pellettiä rauhassa vaan ajoi sen ankarasti pois kipolta. Tipu ei vielä uskaltanutkaan syömään aamupellettiä yhdessä muiden kanssa, eikä ollut kiinnostunut tuoreruoasta. Muuten kyllä uskalsi liikuskella ympäriinsä ja söi heinää hyvällä ruokahalulla, vaikka tuli usein ajetuksi pois muiden seurasta.

Hempeässä ihmissielussa tuntui pahalta katsoa, kun toinen sai köniinsä ihan äkkiarvaamatta ja joutui olemaan varuillaan, vaikkei mielestäni tehnyt mitään väärin tai pahaa.

Mutta marsuthan eivät ole ihmisiä. Ja tämä laumajärjestyksen selvittäminen taitaa olla niille melkoisen tärkeä toimenpide, joten tietenkin annoin marsujen selvittää välinsä. Haavoja ei ainakaan tähän mennessä ole tullut lainkaan, vaikka Tipu onkin menettänyt pyrstösulkiaan (hihi). Mutta sydäntä särki niiden muutaman päivän aikana, kun näin, että ei sitä vielä oltu hyväksytty laumaan jäseneksi, vaan raukka oli ulkopuolinen.

Meillä Pimu on ollut kaikkein nopein sopeutuja, siinä taisi mennä vain pari päivää. Mimmi oli hitain. Mimmiä taidettiin kiusata melkeinpä kuukauden verran ennen kuin se sai rentoutua muiden läsnäollessa, ja se joutui oleilemaan yksin jossain nurkassa tai toisessa kerroksessa. Silloin asialla oli eniten Eukko. Ehkä lauma oli niin pieni, että johtajan piti pitää kuria.
Hupakolla ja Tylleröllä oli närää aluksi muiden kanssa ehkä parin viikon ajan, ja sitten toistensa kanssa, koska ne ovat sisaruksia. Teini-iässä tuli toinen nahisteluvaihe, kun niiden piti päättää keskinäinen asemansa laumassa. Mutta pentuina niille piti kuria Akka, joka jaksoi aika pitkään pitää liiankin tiukkaa jöötä. Eukko joutui puuttumaan siihen yhdessä vaiheessa, kun Akalla meinasi mennä överiksi. Sen kurinpalautuksen jälkeen oli heti rauhallisempaa.

Naaraat taitavat pääasiassa ratkaista kiistansa kitisemällä toisilleen, eli fyysisesti harvemmin käydään kiinni. Näin ainakin meillä. Luulen, että tämä tapa on hitaampi kuin nujakoimalla ratkaistu riita, mutta toki myös vähemmän fyysistä vahinkoa aiheuttava. Joskus jokin kiista jatkuu niin kauan, että omistajalla alkaa mennä hermot jatkuvaan nalkutukseen, joka kuuluu marsuaitauksesta.

Muistaakseni neljäntenä tai viidennen päivän aamuna löysin Tipun syömästä heinää sovussa samassa purulaatikossa muiden kanssa ja pellettiäkin se sai heti syödä täysin häiriöttä tunkien päänsä ahnaasti muiden kanssa vuorotellen kuppiin, Se näky lämmitti sydäntä <3 Ero oli oikeasti tosi iso. Näki heti, että Tipu on nyt osa laumaa, eikä sen tarvitse hiipiä seiniä pitkin varoen astumasta muiden varpaille. Löysin karvatuppoja parista paikasta sen yön jäljiltä, joten ehkä välit oli sitten saatu tukkanuottasila selvitettyä. Joka tapauksessa Tipu on nyt kaikkien kaveri. Tuoreruokakin alkoi pikkuhiljaa kiinnostaa, vaikka Tipu näyttää vielä olevan siitä vähän ihmeissään. Tipu taitaa olla nirso, mutta ottaa mallia muista vähitellen. Ensin se ei edes haistellut ruokaa, mutta nyt syö jo kokonaisia paloja ainakin tomaattia ja paprikaa. Painokin on lähtenyt oikein mukavaan nousuun alun paikoillaan junnaamisen jälkeen.
Hassua pikku-Tipussa on se, että se kuikuttaa kaikista lujiten ja hassusti venytellen kui-äännettä, ihan aluksikin, vaikka se tarjoiltava ruoka ei sitten silloin kiinnostanutkaan. Mutta kaikessa pitää selvästi olla mukana <3! Pimu meni yli-innokkkasta kuikutuksesta ihan sekaisin ja alkoi sirkuttamaan. Otin siitä videon, pitääpä lisätä tännekin myöhemmin.

Tipu (jonka nimeä yritän kovasti muuttaa Papanasta sivistyneemmäksi, mutta Jimmy ei ole vielä suostunut vaihtamaan kutsumanimeä) on ihana tyyppi. Jotenkin erilainen kuin muut (tai no kaikkihan näistä on ihan yksilöitä, mutta kuitenkin). Kiinnostaa miten sen luonne tästä kehittyy, koska jotkin asiat sitä vielä säpsähdyttää, joten varautuneisuutta on ilmassa. Sylissä se vaikuttaa oikein rohkealta ja rennolta, ja kiinniottaminenkin ja punnitseminen on helppoa tuon kokoiseksi saippuapalaksi. Pellettikupilta se ei siirry, vaikka ihmiskäsi heittelee lisää pellettiä kulhoon, vaikka muulloin vielä ujostuttaa <3.