tiistai 27. lokakuuta 2015

Onnea Eukko 5 vuotta!

Tajusin juuri, että Eukolla on tänään synttärit! Onneksi olkoon siis Eukolle. Taidan antaa synttärilahjaksi kauralyhteestä pari kortta koko joukolle, jotta saavat pitää pippalot kekenään. 

Eukko-mummeli täyttää jo viisi, mutta ei vielä siinä hirveästi vanhuuden tuomia muutoksia näy. Eukko on aina ollut jotenkin luonteeltaan semmoinen arvokas vanha rouva, joka ei siedä nuorten höpsötyksiä. Vähän lihakset alkavat kaikota selkäpuolelta ainakin, mutta käytöksessä en ole huomannut muita muutoksia kuin ettei arvoisa rouva halua turhaan nousta torkuilta hakemaan herkkuja (esim. c-vitamiininappeja), vaan odottaa huonepalvelun tuovan herkkupalat suoraan sänkyyn nostamalla nenänsä vaativasti kohti kattoa. Ihana Eukko <3. Eukko on sitä paitsi loistava laumanjohtaja, joten luulen, että laumassa voisi tulla kähinää, jos Eukko joutuisi paikkansa luovuttamaan eteenpäin. Toivotaan siis, ettei aika tule vielä Eukon lähteä vanhan ystävänsä Akan seuraan sateenkaarisillan tuolle puolen.
Juhlan kunniaksi laitan vanhan kuvan Eukosta, joka pitkälti summaa sen persoonan. Kuvassa näkyvät Eukon lempiasiat: ruokakuppi ja pehmeä nukkuma-alusta. Ilmekin on Eukkolaiselle tyypillinen;  lunki, mutta aina niin asiallinen.


4 kommenttia: