sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Juhannuksen aikaista ja jälkeistä elämää

Olin juhannuksen tienoilla viikon poissa kotoa sähkön, juoksevan veden ja netin ääreltä, ja marsut olivat sillä välin kotivahteina.Tulin vasta nyt perjantaina myöhään takaisin. Marsuilla oli ihan upea kodinhoitaja! Paulan jäljiltä oli kyllä niin siistiä ja hienoa, että oli ilo tulla puhtaaseen kotiin, ja sain vielä koko loman ajan säännöllisiä raportteja palluroiden edesottamuksista. Toivottavasti voin joskus vielä pyytää Paulaa uudestaan papanasavottaan, jos tarvetta tulee.
Juhannuksenviettopaikka

Eilen sain hakea postista Aidan nettikaupasta tilaamani Oxbown pelletit ja jotain kivaa myös itselleni :).. Myös pesupussi oli saapunut postiin, ja odottelen into piukassa sitä hetkeä kun marsupyykkiä on kertynyt tarpeeksi iso kasa pestäväksi. Tässä vaiheessa osaan sanoa vain, että pussi on pirteän oranssi, ja että olisin ehkä voinut ottaa jopa XL-koon, koska tämä L-koko vaikuttaa sopivalta, mutta isompikaan ei varmaan olisi ollut liian suuri.

Eilen kävin kotiinpaluun kunniaksi marsujen kanssa kilometrin päässä vanhempien luona ulkoilemassa. Hupsu Hupakko hyppeli ihan päättömästi nurmikolla ja muutkin tuntuivat nauttivan ulkona oleskelusta. Koska oli vähän viileä ilma, ehkä 15 astetta, laitoin aitauksen aurinkoon. Ottamissani kuvissa aitaus näyttää ihan pikkuruiselta, mutta oli se ihan reilun kokoinen 2m X 1m. Hupakko ei ole osunut näköjään yhteenkään kuvista, kun ensimmäisissä se söi aitauksen perällä ja viimeisissä mökkien takana.

Akka nuolee Tyllerön korvaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti